Aihearkisto: Lahjat

Kun jouluverhotkin ovat silittämättä

”On äiti laittanut kystä kyllä, hän lahjat antaa ja lahjat saa … kun joulu on.”

Kuuntelin kerran joulun alla jumppasalin pukuhuoneessa kahden naisen huokailua. Kiirettä oli pitänyt: Oli käyty laulamassa kauneimpia joululauluja ja viety kukkia sukulaisille. Joulukortit olivat lähteneet myöhässä, niin että niihin piti laittaa kalliit merkit. Laatikot olivat vielä paistamatta, lusikkaleipiä pitäisi laittaa, lahjoja käydä ostamassa, sauna pestä, kuusi hakea ja ja ja. Lopuksi toinen sanoi, että jouluverhotkin ovat vielä silittämättä.

Mieleen nousi Kätevän emännän joulusketsi, jossa jouluvaloja pitelevä nainen ääni väristen vetoaa sohvalla istuvaan mieheen: ”Sä vaan istut siinä. Mul on kädet täynnä töitä. Ei Samuli joulu tule vaan istumalla. Mul on hirvee joulustressi ja sä vaan siinä downshiftaat. Mun pitää siis suunnitella ruuat, tehä ne, ostaa lahjat, paketoida ne, siivota…”

Tässä kohtaa mies keskeyttää ja sanoo toki auttavansa, jos vain tietäisi, mitä tehdä. ”Jos panostettais vaan rauhaan ja tunnelmaan, että kynttilät ja ruoka riittää.” ”Kynttilät ja ruoka riittää? Samuli! Joulu koostuu niin monesta pienestä yksittäisestä asiasta, ymmärrätkö?” ”Juu, juu, ymmärrän tietenkin, mutta mä ajattelin, ettei sulla olis niin paljon joulustressiä.” ”Jahha, nyt sä haluut sit ottaa mun joulustressinkin, mitä, mitä sä nyt oikeen haluut? Et me sytytetään vaan joku yks kynttilä ja et me syödään jotaki valmislaatikoita? Niinkö, sitäkö sä haluut, et meidän joulu on, jotain ankeutta?”

Ymmärrän, että osa meistä on jouluihmisiä. Saatan olla sellainen itsekin, sillä oikeastaan kaikkiin muihin juhlapäiviin suhtaudun suurella välinpitämättömyydellä. Minun jouluuni kuuluvat itse kuvatut joulukortit (miten vanhanaikaista!), paketoinnin taide (käytän joka joulu samat narut ja edellisen vuoden kääreistäkin osan), jouluradio (ennen kuuntelin aina samaa 80-luvun joululaulukasettia – Do they know it’s Christmas time at all? – mutta nyt ei enää ole millä soittaa sitä), aito kuusi (osa koristeista on omasta lapsuudestani, pysyvyys on tärkeää), aaton ateriasta alkava kiireettömyys, lahjaksi saatu tai lainattu romaani kera suklaakonvehtien. Tykkään myös kovasti saada paketteja, kunhan ne ovat toivottuja.

Yritän keskittyä siihen, mistä itselleni tulee paras joulumieli ja jättää muun vähemmälle.

Niinpä jouluni tulee ilman mattojen tamppausta, kaappien pesua, kattojen ja seinien pyyhkimistä, pesukoneen taustan hinkkaamista, lattialistojen pyyhkimistä, opettajille ja päiväkodin hoitajille itse väsättyjä lahjoja (saavat saman kortin kuin kaikki muutkin), omatekoisia laatikoita tai piparkakkutaikinaa (miksi näkisin sen vaivan, kun kaupasta ostetut ovat yhtä hyviä, luultavasti parempia?), joululakanoita, joulupyyhkeitä, joulumattoja ja jouluverhoja (missä niitä säilyttelisin loput 11 kuukautta vuodesta?). Se tulee myös ilman joulumarttyyrikohtausta.

Jumppasalin naisille tahtoisin sanoa, että jouluverhot ovat ihana asia, mutta joulustressi ei. Se tarttuu helposti koko juhlaväkeen ja kiristää tunnelman. Koti on elämistä (ja juhlimista) varten eikä elämä kotia varten. Jos joulunaika velvollisuuksineen käy hermoille, voi rohkeasti laskea rimaa. Verhot voi ripustaa silittämättä. Ne voi jopa kokonaan jättää ripustamatta. Antakaa itsellenne joulurauha.

Ja jos joulunlaitto vuodesta toiseen kaatuu yhden (yleensä perheen äidin) niskaan, työnjako pitää neuvotella uusiksi. Jos se ei onnistu, voi jättää tekemättä. Tulee se joulu siltikin.

Rattoisaa joulua kaikille! Palataan asiaan ensi vuonna!

Pakastetaikinasta leivottuja piparkakkuja.

Pakastetaikinasta leivottuja piparkakkuja.

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen teepaidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.

Mitä äiti oikeasti olisi halunnut äitienpäivälahjaksi?

Taas on kaadettu kahvit sänkyyn ja kuivattu lasten kortintekeleiden kostuttamat silmäkulmat. Kun kysyin lähipiirin alaikäisiltä informanteilta, miksi äitienpäivää vietetään, he eivät osanneet sanoa mitään. ”Annetaan äidille lahjoja.” Niinpä. Mutta miksi? ”Lopeta toi kysely, ei me jakseta miettiä sitä!”

IMG_7827

Äiti on ansainnit ”jotain pientä”.

Lapseni eivät tienneet, että äitienpäivä on alun perin amerikkalainen keksintö, jonka kansanvalistaja Vilho Reima toi Suomeen sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Reiman ajatuksena oli muistaa sodassa leskiksi jääneitä tai poikansa menettäneitä äitejä. Hän halusi rakentaa siltoja sodan vastapuolten välille: ”vihollisenkin äidillä on äidin sydän”.

Äitienpäivän tarkoituksena oli kiittää äitejä näiden perheidensä eteen tekemästä pyyteettömästä työstä. Äitien uurastus ja uhraukset korostuivat entisestään, kun jatkosodan aikana Väestöliitto alkoi valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassaan nostaa esille suurten perheiden, sankarivainajien ja siirtoväen äitejä. Sodan jälkeen presidentti ryhtyi jakamaan äitienpäivän kunniamerkkejä Väestöliiton juhlan yhteydessä. Niillä on perinteisesti muistettu erityisesti suurperheiden äitejä. Äitienpäivä on äitien raadannan juhlistamisen päivä.

Äitienpäivän vietto liittyi saumattomasti perheideologiaan, jossa äitiys ylevöitettiin naisten suurimmaksi kutsumukseksi kansakunnan edun nimissä. Jo 1800-luvulla alkaneessa kansallisessa projektissa naisten ja miesten tehtävät yhteiskunnassa ja perheessä jaettiin entistä jyrkemmin omille alueilleen. Naisten tehtäväksi tuli palvella kansakuntaa äiteinä ja kodin piirissä, uusien kansalaisten kasvattajina. Äitiys leimasi kaikkia naisia, myös niitä, jotka olivat lapsettomia ja naimattomia (mikä näkyy edelleen).

Äidin porakone on varmuuden vuoksi sukupuolikoodattu.

Äidin porakone on varmuuden vuoksi sukupuolikoodattu.

Nykyään äitienpäivää on helppo pitää vain äitien hemmottelujuhlana. Mutta myös vuoden 2015 äitienpäivänä kommentoitiin äitien väsymätöntä työtä ja perheen eteen tehtyjä uhrauksia. Esimerkiksi Helsingin Sanomien äitienpäiväjuttu käsitteli äitien omaa aikaa, jota kutsutaan jutussa ”irtiotoiksi”. Irtiotto tarkoittaa sienestämistä, tansseissa käymistä tai kirjan lukemista. Äidin oma aika on hetkellistä vapautumista tauottomasta äidintyöstä, äidin elämän normitilasta. Juttu on veikeä ja siinä kuvatut äidit ihanan inhimillisiä, mutta ajatus irtiotoista itse asiassa toistaa käsitystä äidistä pyyteettömänä ahertajana. Raatajaäidillä pitäisi edes äitienpäivänä olla tilaisuus levätä, saada kiitosta ja lahjoja. Ikään kuin perheet yhä eläisivät todeksi sadan vuoden takaisia sukupuolirooleja.

(Sivumennen sanoen äitien jaksaminen ei nykyään ole vain äitienpäiväkysymys vaan sen vaalimisesta on tehty yksi hyvän äitiyden velvoitteista: äidin pitää ottaa omaa aikaa, jotta hän jaksaisi olla hyvä äiti (ja puoliso). Äiti, joka ei tätä ymmärrä, ottaa riskin. Jos et tiedä, kuulutko riskiäiteihin, voit näppärästi testata netissä ”onko sinulla oma elämä”.)

Lapseni eivät tunteneet äitienpäivän yhteiskunnallista taustaa, mutta tunnistivat kyllä päivän toisen merkityksen, joka on kaupallinen. Myös kaupallinen äitienpäivä rakentuu raatajaäidin hahmon varaan. Mainonta painottaa äidintyössä väsyneen äidin hemmottelemista ja toisinaan, tosin nykyään yhä harvemmin, äidintyön tehostamista uusilla kodinkoneilla. Mutta kuka nykyäiti haluaa olla marttyyriäiti, jonka uhraukset nostetaan jalustalle kerran vuodessa? Modernin äidin elämä täyttyy muustakin kuin perheen eteen uurastamisesta. Tällainen äiti ei tahdo lahjaksi mainostajien tyrkyttämiä härpäkkeitä, koska tietää että niistä huolehtimisesta syntyy aina vain uutta työtä ja vaivaa.

Lähteet

Annastiina Nykänen: Miten äiti irrotteli, kun sinä olit lapsi? Helsingin Sanomat 10.5. 2015.

Irma Sulkunen: Naisten järjestäytyminen ja kaksijakoinen kansalaisuus. Teoksessa Kansa liikkeessä. Toim. Risto Alapuro, Ilkka Liikanen, Kerstin Smeds, Henrik Stenius. 1987.

Vanhempainliitto: Äitienpäivä – Suomen Vanhempainliiton Amerikan tuliainen.

Väestöliitto: Äitienpäivä ja Kodin Viikko.

Mitä lapset oikeasti haluavat joululahjaksi?

IMG_7546Laura Honkasalon kirjassa Sinun lapsesi eivät ole sinun idealistiset vanhemmat antavat lapsilleen joululahjaksi kirjaston lainakirjoja. Vaikka tällainen lahja sinänsä sopii joulun pyyteettömään henkeen, ymmärtää lukija, että tämän enempää joululahjan antaminen ei voisi mennä väärin. Joulunahan pitäisi täyttää lasten toiveet!

Toiveistaan lapset kirjoittavat tietysti joulupukille. Suomalaisessa tutkimuksessa analysoitiin yli kolmensadan brittiläisen lapsen kirjettä Korvatunturin joulupukille. Tarkoituksena oli selvittää, millaisia jouluun liittyviä merkityksiä kirjeisiin ja lahjatoiveisiin sisältyi.

Markkinoinnin ja mainonnan vaikutus näkyi lasten kirjeissä, sillä lahjatoiveet olivat vahvasti brändisuuntautuneita: tyttöjen kirjeistä 72 prosenttia sisälsi bränditoiveita, poikien kirjeistä jopa 83 prosenttia. Jotkut lapset ilmaisivat toiveensa lelukuvaston sivun, hinnan ja ostopaikan tarkkuudella. Pisin kirje sisälsi yli 50 toivetta.

Vaikka useimmat lapset esittivät listoja toivomistaan brändeistä, pyydettiin kirjeissä myös yllätyslahjoja tai sellaisia asioita, jotka tutkimuksen tekijät liittivät joulun perinteiseen henkeen: pyyteettömyyteen, hyvään tahtoon ja välittämiseen. Kolmessatoista kirjeessä toivottiin todellista joulun ihmettä: että isä saisi onnellisen sydämen tai että toivojasta itsestään tulisi isona kuuluisa laulaja. Toisaalta myös brändilistoja kirjoittaneet lapset pyysivät pukilta esimerkiksi yllätyslahjaa koiralleen. Vaikka kirjeet olivat ostoslistamaisia, useimmissa oli tervehdyksiä ja tunteenosoituksia joulupukille.

Tutkimuksen tekijät toteavat, että joulun saamat merkitykset ovat jännitteisiä. Yhtäältä kirjeet kertovat nyky-yhteiskunnan materialistisuudesta ja brändikeskeisyydestä, toisaalta myös joulun lämminhenkisyydestä ja pyyteettömyydestä. Materialistinen kulutuskulttuuri on kuitenkin hallitsevassa asemassa. Lasten kirjeitä voisi toivelistojen sijaan kutsua tahtolistoiksi.

SuklaapukkiKulutusyhteiskunnan lapset siis tahtovat lahjaksi tunnettuja merkkituotteita, joiden mainoksia näkevät lehdissä, netissä ja televisiossa tai joista lukevat lelukuvastoista. Tutkimuksen tekijät huomauttavat, että krooninen haluaminen voi tarkoittaa kroonista puutetta ja pettymystä.

Tutkimuksen luettuani jäin miettimään, mitä vaihtoehtoja kaupallisen brändijoulun ja idealistisen lahjattomuuden väliin jää. Tässä muutamia ideoita. Lisää ihmeessä omat ehdotuksesi kommenttiboksiin.

Blokkaa lapsilta lelukuvastot ja mainokset siinä määrin kuin voit (täältä ohjeet osoitteellisen suoramarkkinoinnin kieltämiseen). Vähemmän mainontaa tarkoittaa vähemmän bränditarkkoja lahjatoiveita ja sitä myöten vähemmän kroonista haluamista ja pettymistä.

Suuntaa jouluun kohdistuvat odotukset lepoon, lomaan, yhdessäoloon tai vaikka syömiseen lahjojen sijasta. Jos lapsesi kirjoittaa pukille, pohtikaa kirjeessä myös muita jouluun liittyviä odotuksia kuin lahjoja. Kannusta lasta puhumaan tavaratalon pukille muustakin kuin lahjatoiveista. Älä kytke lapsen käytöstä siihen, miten monta pakettia pukki tuo, sillä se välittää viestin, jossa kiltteys tarkoittaa saamaa kuin lahjatulva. Lisää vastaavia ideoita englanniksi.

Mallinna kohtuullista joulunviettoa, vaikka olisitkin itse lapsena viettänyt yltäkylläistä kulutusjoulua. Pienet lapset eivät osaa odottaa valtavia lahjavuoria tai merkkituotteita paketeista. Joulun traditiot luodaan toistamalla. Puhu lapsesi kanssa lahjojen määrästä ja laadusta etukäteen. Lapset suhtautuvat myönteisesti myös aineettomiin lahjoihin, jos ovat tottuneet niihin.

Sovi lahjan antamisen pelisäännöt aikuisten kesken etukäteen. Keskustele kohtuullisesta joulusta sukulaisten ja muiden lahjan antajien kanssa. Sopikaa, miten monta lahjaa kukin voi lapselle antaa. Tiedota sukulaisille lapsen lahjatoiveista, niin vältytte epätoivotuilta yllätyslahjoilta. Ajatuksia joululahjasäännöistä.

Vaali sitä, mikä sinulle tuo parhaan joulumielen.

Tuikut

Kirjallisuus
Jenniina Halkoaho, Maarit Laakso, Pirjo Laaksonen & Johanna Lahti: Joulun taikaa vai tahdottua tavaraa? – Lasten lahjatoiveet joulun hengen osoittajina. Kulutustutkimus. Nyt. 1/2009.

10 tai 20 pakettia joulun taikaa ja lapsuuden nostalgiaa?

christmas-235931_1280Jouluaattoon on enää 26 yötä. Piparkakkujen tuoksu, joulurauhanjulistus, rakkaimmat joululaulut, lasten malttamaton odotus ja vihdoin: ne rapisevat lahjapaketit!

Vartissa niistä on tehty selvää: jäljellä on kasa revittyä lahjapaperia ja kymmenen, kaksikymmentä tai viisikymmentä uutta tavaraa. On keksittävä uusille esineille säilytyspaikat sekä huolehdittava, että ne myös pysyvät paikoillaan ja puhtaina.

Suomalaisen työn liiton mukaan 80 prosenttia suomalaisista pitää joulunviettoa liian kulutuskeskeisenä ja 65 prosenttia haluaa välttää turhaa tavaraa jouluna. Silti lahjoihin aiottiin viime vuonna laittaa jopa 398 euroa, joista melkein 300 euroa tavaralahjoihin. Suomalaisista vain 14 prosenttia suosii aineettomia lahjoja. Miksi arvot ja asenteet eivät kohtaa?

Tutkiva ammattijärjestäjä päätti googlata tehdä pienen tutkimuksen lapsiperheiden joululahja-asenteista ja siitä, paljonko paketteja pukki tuo.

Tilastotietoja lapsille annettavien lahjojen määrästä ei löytynyt, mutta kysymys kohtuullisesta lahjamäärästä on  nettikeskusteluiden käyttämieni tutkimusaineistojen valossa erittäin kiistanalainen aihe. Suurin osa palstoille kirjoittelevista äideistä tutkituista henkilöistä katsoo, että pukinkontista pitäisi löytyä kullekin perheen lapselle 10­­–20­ pakettia. Tätä suurempaa määrää useimmat pitävät kohtuuttomana. Monen periaatteena on antaa vain muutama toivelahja. Mutta koska iso kasa paketteja tuo joulun, kääritään lahjapaperiin lisäksi vaatteita ja harrastusvälineitä, jotka hankittaisiin muutenkin, tai ”jotakin pientä”. Aineettomia lahjoja ei tutkimusaineistossa mainita lainkaan.

surprises-19713_1920Asenteidensa puolesta tutkitut henkilöt voi jakaa ähkyahdistuneisiin ja joululahjanostalgisiin. Ähkyahdistuneet vetoavat lapsen hyvinvointiin: lapsi ei osaa arvostaa suurta määrää lahjoja vaan hämmentyy. Myös lastenhuoneisiin kertyvän tavaran määrä huolestuttaa ähkyahdistuneita. Joululahjanostalgiset kuvaavat lahjojen ostamista omille lapsille vastustamattoman ihanana hemmotteluna. Osa joululahjanostalgisista haluaa korvata lapsilleen sen, ettei itse lapsena saanut toivelahjojaan.

Kysymys lahjojen määrästä nostattaa tutkimusaineistossa myös luokkaristiriitoja. Kulutuskriittisyys leimautuu varakkaiden vanhempien elitistiseksi valinnaksi. Heillä on varaa antaa lapsilleen muutamia kalliita laatulahjoja. Vähävaraiset vanhemmat taas esiintyvät olosuhteiden pakottamina materialisteina. He luovat runsauden tunnelmaa paketoimalla lahjoiksi useita edullisia tavaroita. Suomalaisen työn liiton mukaan vain 7 prosentille suomalaisista vastuullisuus ja eettisyys ovat tärkeitä joululahjojen ostoskriteerejä.

Pieni asennetutkimuksemme tuo esille joululahjojen antamisen ristiriitaisia merkityksiä. Lahjan tarkoituksena on ilahduttaa ja hemmotella tai opettaa lapselle kohtuullisuutta. Samalla lahja viestii antajastaan esimerkiksi rakastavana ja anteliaana äitinä tai ympäristöarvot sisäistäneenä kuluttajana. Lahjoja annetaan oman varallisuuden puitteissa, mikä vaikuttaa siihen, millaisia lahjoja pidetään ihanteellisimpina. Lahjan tehtävä voi myös olla vastata niihin toiveisiin, joita lahjan antajalla itsellään on ollut lapsena tai on parhaillaan.

branch-21722_1280Joulu vetoaa meissä tunteisiin, aistikokemuksiin, lapsuuden muistoihin sekä hyvän lapsuuden ja vanhemmuuden ideaaleihin, jotka kaikki on myös taitavasti tuotteistettu markkinakoneistojen toimesta. Joulun kaupallisuutta kuuluu arvostella, mutta sitä on vaikea vastustaa käytännössä.
Kohtuullinen joulu kuitenkin kiinnostaa yhä useampia. Kohtuullisuutta voi tavoitella aluksi vaikka tunnistamalla omia, mahdollisesti ristiriitaisia asenteitaan lahjojen antajana ja saajana.

Seuraavassa kirjoituksessa paljastan, mitä lapset oikeasti haluavat joululahjaksi, joten odottele vielä niiden jouluostosten kanssa!

*

Jos kohtuullisuus kiinnostaa, kannattaa tammikuussa suunnata Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumaan Helsinkiin. Suomen ammattijärjestäjät ry:n järjestämässä tapahtumassa käsitellään  paljoutta, kohtuullisuutta ja vähentämistä. Maksuton tapahtuma on 10.1.2015 klo 11–15 Bio Rexissä. Löytyy myös Facebookista.

Lähteet
Suomalaisen työn liitto: Joulututkimus 2013.
Suomalaisen työn liitto: Suomalainen joulu 2012.