Aihearkisto: Kulutus

134 tavaraa, joita et tarvitse

Mitä kaikkea voi jättää ostamatta ja olla ilman? Entä mitä voi korvata jollakin ilmaisella tai kestoversiolla? Näin kysyttiin Paikka kaikelle -ryhmässä. Vastauksena ryhmän jäsenet keksivät 134 tavaraa, joita ilman pärjää, jotka voi korvata toisella (usein monikäyttöisemmällä) tai joita ei tarvitse heittää pois käytön jälkeen. Listassa ensimmäisenä on turhake ja toisena sen korvaava tarvike. Selviäisitkö sinä ilman näitä?‪

Yhden turhake on toisen tarvike. Kuva Bixabay.

Hygienia & kauneus

  1. Vanulaput ––– pestävät meikinpoistolaput
  2. Meikinpuhdistusaine ––– Manteliöljy, kookosöljy, perusvoide
  3. Kosteusvoide ––– Manteliöljy, kookosöljy
  4. Ihonkuorinta-aine ––– Manteliöljy tai kookosöljy sokerin kanssa, käytetyt kahvinporot, suola
  5. Shampoo ––– Palashampoo, ruokasooda, emäksinen suola, marseillesaippua, no poo
  6. Hiustenhoitoaine ––– Kookosöljy, viinietikkavesi, apteekin perusvoide
  7. Meikit ––– Meikittömyys
  8. Hajusteet ––– Hajusteettomuus
  9. Deodorantti ––– Hiki 🙂
  10. Tekokynnet ––– Omat kynnet
  11. Hiustenpidennykset ––– Omat hiukset
  12. Ripsienpidennykset ––– Omat ripset
  13. Sähköhammasharja ––– Hammasharja
  14. Höylä ––– Ihokarvat, sokeri
  15. Sheiveri ––– Ihokarvat, sokeri
  16. Siteet ––– Kestositeet
  17. Tampoonit ––– Kuukuppi
  18. Nenäliinat ––– Kankaiset nenäliinat
  19. Istuinaluset saunaan ––– Pala vanhaa froteepyyhettä

Vauvat & lapset

  1. ‪Vauvojen kertakäyttöpuhdistuspyyhkeet ––– Vesi ja pyyheliina
  2. Vaipat ––– Kestovaipat, vessahätäviestintä
  3. Hoitopöytä ––– Pehmuste pesukoneen päällä, aikuisen sänky
  4. Pinnasänky ––– Perhepeti, vauvapesä
  5. Pinnasängyn petivaatteet ––– Aikuisen peitto perhepedissä (Huom! Pientä vauvaa ei saa laittaa aikuisen peiton alle, ettei hän joudu uppeluksiin)
  6. Vauvapesä ––– Tyynyt, äitiyspakkaus, pinnasänky
  7. Kapalot ––– Peitto
  8. Juniorisänky ––– Standardisänky
  9. Junioripetivaatteet ––– Standardipetivaatteet
  10. Lasten muoviastiat ––– Perheen muutoinkin käyttämät posliini- ja lasiastiat
  11. Lelut ––– Kivet, kepit, kävyt, tyhjät vessapaperirullat, viltit, tuolit
  12. Sitteri ––– Lattia, syli
  13. Leikkimatto ––– Lattia, syli
  14. Lelukaari –––Lattia, syli
  15. Bumbo ––– Lattia, syli, sitteri
  16. Kävelykärry ––– Lattia, sohvanreuna, aikuisen käsi
  17. Kävelytuoli ––– Lattia
  18. Koliikkikeinu ––– Sitteri, pinnasänky, syli
  19. Hyppykiikku ––– Sylihypytys
  20. Kantorinkka ––– Lastenvaunut, syli
  21. Katoreppu ––– Lastenvaunut, syli, lattia
  22. Kantoliina ––– Lastenvaunut, syli, lattia
  23. Lastenvaunut ––– Kantorinkka/reppu/liina

Keittiö

  1. ‪Talouspaperi ––– Vessapaperi, vanhoista vaatteista leikatut pestävät liinat, sanomalehti, keittiöpyyhe
  2. Tiskirätti ––– Kestotiskirätti
  3. Biojätepussit ––– Sanomalehti, paperinen hedelmäpussi, ei pussia lainkaan
  4. Pussitee ––– Teenhaudutuskannu
  5. Teenhaudutuskannu ––– Teesihti
  6. Erilliset maustepurkit mausteille ––– Kaupan pakkaukset
  7. ‪Purkit, joihin kuivatuotteet siirretään ––– Kaupan pakkaukset
  8. Miniraastinrauta ––– Tavallinen raastinrauta
  9. Paperivuoat ––– Muffinsivuoka
  10. Kakkupohjavuoka ––– Irtopohjavuoka, uunipelti
  11. Teflonpannu ––– Teräs- tai valurautapannu
  12. Jääkaappimagneetit ––– Tyhjä jääkaapinovi
  13. Suodatinpussit ––– Kestosuodatin‪
  14. Paperiservetit ––– Kangasservetit, talouspaperi, ei mitään
  15. Servettitelineet ––– Myyntipaketti, ei mitään
  16. Mandoliini ––– Veitsi, juustohöylä, kuorimaveitsi
  17. Leipälaatikko ––– Kaappi
  18. Kertakäyttöastiat ––– Posliiniastiat
  19. Jouluastiat ––– Arkiastiat
  20. Paremmat serviisit ––– Käyttöastiat
  21. ‪Kertakäyttöpöytäliina ––– Kangaspöytäliina
  22. Pöytäliina ––– Paljas pöytä
  23. Vedenkeitin ––– Kattila ja liesi
  24. Riisinkeitin ––– Kattila ja liesi
  25. Kananmunakeitin ––– Kattila ja liesi
  26. Popkornikone ––– Kattila ja liesi
  27. Ranskanperunakeitin ––– Kattila ja liesi
  28. Haudutuspata ––– Kattila‪ ja liesi
  29. Jäätelökone ––– Pakastin
  30. Leipäkone ––– Uuni
  31. Sähköinen sitruspuserrin ––– Sitruspuserrin, kädet
  32. Espressokone ––– Mutteripannu
  33. Mikroaaltouuni ––– Liesi ja uuni
  34. Kahvinkeitin ––– Mutteripannu, kahvipannu
  35. Astianpesukone ––– Tiskiallas ja -harja
  36. Silppurikone ––– Monitoimikone
  37. Tehosekoitin ––– Monitoimikone
  38. Sauvasekoitin ––– Yleiskone
  39. Yleiskone ––– Vispilä, kauha, kulho
  40. Monitoimikone ––– Veitsi, raastinrauta
  41. Keittokirjat ––– Nettireseptit

Pyykinpesu

  1. Pyykinhuuhteluaine ––– Etikka
  2. Pyykinpesukone ––– Pesutupa
  3. Kuivausrumpu ––– Pyykinkuivausteline
  4. Pyykinkuivausteline ––– Kuivausrumpu, henkarit

Siivous

  1. Siivousaineet ––– Sooda, astianpesuaine, etikka
  2. Pölyliina ––– Rikkinäinen sukka
  3. Pölymoppi ––– Vanha sukka lattiaharjan päällä
  4. Siivousrätti ––– Pala vanhaa lakanaa
  5. Imuri ––– Levymoppi ja rikkaharja

Sisustus

  1. Maljakko ––– Lidlin mehupullo
  2. Kastelukannu ––– Lidlin mehupullo
  3. Mehupullo ––– Lidlin mehupullo
  4. Kirjahylly ––– Kirjasto
  5. Sohva ––– Sänky
  6. Päiväpeitto ––– Kauniit pussilakanat
  7. Verhot ––– Kaihtimet, ei mitään
  8. Jouluverhot ––– Tavalliset verhot
  9. Kesäverhot ––– Tavalliset verhot
  10. Talviverhot ––– Tavalliset verhot
  11. Kausipöytäliina ––– Tavallinen pöytäliina
  12. Kausimatto ––– Tavallinen matto
  13. Kausisohvatyynynpäällinen ––– Tavallinen sohvatyynynpäällinen
  14. Matto ––– Paljas lattia
  15. Kynttilät ––– Sähkövalo
  16. Kynttilänjalat ––– Astiat
  17. Tuikkukipot ––– Astiat
  18. Koriste-esineet ––– Käyttöesineet

Kulttuuri & viihde

  1. Kirjat ––– Kirjasto
  2. Lehdet ––– Kirjasto
  3. TV ––– Netti, suoratoistopalvelut
  4. CD-levyt ––– Spotify ja vastaavat
  5. DVD-levyt ––– Kirjasto, vuokraamo, suoratoistopalvelut
  6. Tietokone ––– Puhelin
  7. ‪Kamera ––– Puhelin
  8. ‪Radio ––– Puhelin
  9. Stereot ––– Puhelin
  10. Kalenteri ––– Puhelin
  11. Muistiinpanot ––– Puhelin
  12. Kauppalista ––– Puhelin
  13. Facebook ––– Seurustelu kaverien kanssa IRL

Sekalaista tarpeetonta

  1. Taskulamppu ––– Puhelimen lamppu
  2. Hautakynttilät ––– Kukat, lyhty pöytäkynttilällä
  3. Muovikassi ––– Kestokassi
  4. Hedelmäpussi ––– Kestohedelmäpussi
  5. Kontaktimuovi ––– Ommellut kestopäälliset kirjoihin, käärepaperipäällinen
  6. Lahjapaperi ––– Kestopussit, lahjakääre keittiöpyyhkeestä, sanomalehden sivu, turistikartta
  7. Lahjapaperikassit ––– Lahja ilman kassia
  8. Uudet korut ––– Vanhat korut
  9. Auto ––– Jalat, pyörä, bussi, juna, taksi
  10. Luistimet ––– Vuokra- tai lainaluistimet
  11. Sukset ––– Vuokra- tai lainasukset

Keksitkö lisää? Jaa kommenteissa.

*

Kiitos Paikka kaikelle -ryhmä!

Kirpparikonkarin ohjeet Siivouspäivään

Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa hyviä tapoja ja merkitsee paikkansa Siivouspäivän karttapalveluun. Turussa moni tulee myymään Kupittaanpuistoon ja niinpä siellä riittää myös ostajia. Sinne suuntasin minäkin viime lauantaina, sillä asun lähellä.

Ennen tapahtumaa ensikertalaiset kaverini kyselivät neuvoja silittämisestä hinnoitteluun, joten päätin koota vinkkini yhteen juttuun.

IMG_9531

Kirpparipöhinää Kupittaalla.

Olen harrastanut kirpputorimyyntiä satunnaisesti 16-vuotiaasta. Tuolloin 90-luvun lama nosti kirpputorit uudella tavalla esille ja luultavasti myös synnytti uusia kaupankäynnin muotoja kuten itsepalvelukirpputorit. Nykyään onkin sitten erikoiskirppareita, paikallisia tai johonkin teeman keskittyviä Facebook-kirppareita, täyden palvelun nettikirppareita, takakonttikirppareita, piha- ja kaupunginosakirppareita sekä kirpputoripäiviä. Siis jokaiselle jotakin. Ja jos ei itse jaksa tai tahdo myydä, tavarat voi lahjoittaa hyväntekeväisyyskirpputorille.

Oma suosikkini on päiväkirppis Siivouspäivänä tai jossakin pihatapahtumassa (Turussa vaikka ihana Ruusukirppari). Päiväkirpparilla parasta on, että homman voi rysäyttää kerralla ja samalla saa seurustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kaikenlaiset Facebook-kirpparit koen vaivalloisina, vaikka oikein valitulla teemakirpparilla tietyistä tavaroista saa huomattavasti paremman hinnan. Mutta kanssakäyminen kaikkine varauksineen ja peruutuksineen ei sitten olekaan yhtä hauskaa…

Valmistautuminen

Kolmen lapsen perheessä jää jatkuvasti vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita tarpeettomiksi. Minulla on lasten vaatehuoneessa pysyvä kolmen kassin systeemi, joihin nakkaan vaatetta suoraan pyykkinarulta. Yhteen laitan lumput eli reikäiset, tahraiset ja kulahtaneet, ne menevät ruotsalaisen vaateketjun tekstiilikeräykseen. Toiseen laitan hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet, joita en halua itse myydä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet, joista ei yleensä saa hyväkuntoisinakaan juuri mitään. Ne lahjoitan SPR:n Kontti-kierrätystavarataloon. Kolmanteen kerään tavaraa, kuten arvokkaampia lastenvaatteita tai kodin tavaraa, jotka myyn itse. Jos kirpparikassi täyttyy, siirrän tavarat vintille odottamaan. Leluja olimme lasten kanssa poistaneet käytöstä jo aiemmin ja lapset myivät niitä itse.

Mainostin myyntipaikkaani Facebookissa kavereille sekä blogini Facebook-sivulla. Tiedottamisen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Kupittaalle tulee väkeä joka tapauksessa. Jos pitäisin oman pihakirppiksen, markkinointi olisi tärkeämpää.

  • Valmistaudu ajoissa. Aina kun näet tarpeettomaksi käyneen esineen, laita se keräyskoppaasi tai -pussiisi. Vältyt paniikkilähdöltä kirppariaamuna.
  • Toisaalta, Siivouspäivän kirpparipaikka ei maksa mitään, joten voit lähteä mukaan myös rennoin rantein vaikka vain kolmella tavaralla 🙂
  • Myy ainoastaan hyväkuntoisia, siistejä tavaroita. Kukaan ei jaksa tutkia ryppyisiä vaateruttuja. Itse en silitä mitään, mutta säilytän myymistä odottavat lastenvaatteet siististi taitettuna ja aikuisten vaatteet yleensä henkarilla vaatepussissa.

Tarvikkeet ja esillepano

Koska tykkään käydä kirpputoritapahtumissa myymässä, olen vuosien mittaan kehittänyt joitakin rutiineja. Aiemmin minulla oli vanha matkalaukku, johon keräsin myytävää tavaraa. Sen sisätaskussa oli paperia, paksu musta tussi, teippiä, narua, sakset ja vanhoja muovipusseja. Paperilla saa tehtyä erilaisia ilmoituksia, teippiä ja narua taas tarvitaan milloin mihinkin viritelmiin ja moni ostaja ilahtuu, kun voit tarvittaessa antaa ostoksille pussin. Nykyään minulla on matkalaukun sijaan lista tarvikkeista, jotka pakkaan mukaani.

Lisäksi minulla on paperikassi, jossa säilytän kirppishenkareitani (pesulahenkareita ja muita eriparisia, joilla ei ole asiaa vaatekaappiini), ja kaksi vaaterekkiä. Toinen niistä on uudehko. Sen ostin, koska vanha vääntyi ja kaatui helpolla. Toinen taas on se vanha, jonka säilytin varmuuden vuoksi (näin me ammattijärjestäjät elämme kuten opetamme). Jos tilaa on, laitan toiseen lastenvaatteet ja toiseen aikuisten. Ihmisten on helpompi katsella tavaroita, jotka ovat kosketuskorkeudella.

Liioittelun makua?Oheistarvikekassini vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Liioittelun makua? Oheistarvikkeeni vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Otan mukaani myös pari tarjotinta pikkutavaroille. Usein laitan tavaraa esille myös sisustuskoreihin, joissa kotona säilytän lastenkirjoja ja pehmoleluja. Lisäksi rekvisiittaani kuuluu muutama värikäs Marimekko-kangas, jotka levitän rekkien alle tai viereen tavaratavaroita varten. Liinani herättävät aina positiivista huomiota. Tälläkin kertaa puolentusinaa ihmistä tarjoutui ostamaan ne. Asettelen kaiken myyntiin niin kivan näköisesti kuin osaan. Vaatteet järjestän joko tyypin tai värin mukaan rekkeihin. Väljyys on valttia.

Myyntipaikan ulkonäöllä voi erottautua muista myyjistä. Ruusukirpparilla näin myyjän, joka oli levittänyt pöydälleen keltaisen pöytäliinan, pukeutunut itse saman väriseen mekkoon ja vieläpä rahalipaskin oli keltainen. Heti heräsi kiinnostus hänen tavaroitaan kohtaan: noin huolitellulla tyypillä täytyy olla tyylikästä myytävää!

  • Pääasia on, että myyntipaikkasi on siisti ja pinot suorassa. Käy kurkkaamassa, miltä paikkasi näyttää ostajan silmin.
  • Kasa vaatteita Ikea-kassissa ei houkuttele luokseen, vaikka hintaa olisi vain euron kappaleelta. Ostaja ei tahdo nähdä penkomisen vaivaa.
  • Järjestä lastenvaatteet koon mukaan ja laita koko lappuun esille. Myös aikuisten vaatteiden koon voi laittaa kyltiksi. Koko on ensimmäinen asia, jonka vaatteen ostaja tahtoo tietää.
  • Viltti maassa tai pyykinkuivausteline henkareineen riittää hyvin, vaaterekit ovat hifisteille. Rekkiä voit ostamisen sijaan kysyä kaverilta lainaksi. Kupittaalla moni virittää vaatteet myös pyykkinarulle puiden väliin tai ripustaa puun oksille.
  • Vedettävä matkalaukku tai ns. mummokärry on oiva kuljetusapu autottomalle kirpparinpitäjälle. Matkalaukkua voi käyttää myös esillepanopöytänä tai jakkarana.
  • Pieni vaihtokassa on hyvä olla mukana, joskin naapurimyyjiltä voi pyytää apua isompien setelien rikkomisessa.
  • Muista myös eväät ja roskapussi. Siivoa jälkesi huolella.

Hinnoittelu ja kaupankäynti

Kaikkein vilkkain liikenne kävi ilmaiskoppani kohdalla. Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella vilkasta liikennettä ilmaiskopan luona, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Sitten vain odotellaan ostajia. Tai siis yleensähän niitä tulee runsaasti juuri siinä vaiheessa, kun on vasta nostamassa tavaroitaan esille.

En hinnoittele tavaroita valmiiksi vaan improvisoin hinnat myyntitilanteessa. Usein kerron tuotteen hinnan tavaraa hipelöivälle pyytämättäkin. Saatan myös alentaa hintaa pyytämättä. Se on kikka, jota harva ostaja pystyy vastustamaan (mistä ammattijärjestäjänä tunnen hieman syyllisyyttä). Jos ostaja tinkaa, esitän yleensä vastatarjouksen, joka asettuu alkuperäisen pyynnin ja ostajan ehdotuksen väliin. Useimmat hyväksyvät sen ja kaikille jää hyvä mieli.

Tällä kertaa minulla oli myytävänä myös kesäkuun Minimalismipelissä poistettuja tavaroita, jotka pelin sääntöjen vastaisesti olin säilönyt Siivouspäivää varten. Joukossa oli joitakin sellaisia tavaroita, joita olin aiemmin säilyttänyt tunnearvon takia ja/tai joilla oli ollut korkea ostohinta. Kylmetin sydämeni ja myin suurimman osan pilkkahintaan. Annoin alennusta myös niille, joiden lompakossa ei ollut koko pyydettyä summaa.

Liian korkean pyyntihinnan tunnistaa siitä, että hintaa kysyvät jättävät tavaran ostamatta. Viimeistään kolmannen kysyjän kohdalla kannattaa tarkistaa hintaa. Silloin siihen myös jo pystyy, sillä aluksi oma luopumisen tuska voi aiheuttaa ylihinnoittelua.

Kuten tavaroiden raivaus (jossa joka kierroksella on valmis luopumaan sellaisesta, josta edellisellä ei ollut) myös tavaran myyminen muistuttaa sipulin kuorimista: Ensin pyydät liikaa, sitten sopivasti ja lopulta, jos tavara kuitenkin jää myymättä, olet kypsä antamaan sen ilmaiseksi pois.

  • Pidä hinnat matalina. Pyydä hiukan vähemmän kuin ajattelit. Varsinkin Siivouspäivänä ostajat odottavat halpaa hintaa. Ideana onkin enemmän tyhjentää kaappeja kuin tehdä tiliä.
  • Jos tahdot tienata, näe vaiva ja myy tavara fb-kipparilla, Huuto.netissä tai Tori.fissä.
  • Vaatteiden ostajat arvostavat mahdollisuutta sovittaa ja nähdä sovitettu vaate päällään. Jos sinulla on sopiva pikkupeili, ota se mukaan. Kännykällä voi myös napata sovittajasta ”peilikuvan”, tietysti hänen luvallaan tai puhelimellaan.
  • Lähde kaverin kanssa. Yhdessä on hauskempaa ja voitte tuurata toisianne. Jos ostaja kyselee hintoja vessareissusi aikana, kaveri voi soittaa sinulle ja tarkistaa hinnan.

Jälkityöt

Myin hyvin, ainakin kaksi kolmasosaa siitä tavaramäärästä, minkä olin tuonut mukanani. Jäljelle jääneet tavarat lajittelin lähtiessä paikan päällä kolmeen: Konttiin lahjoitettavat, lasten pikkuserkulle annettavat sekä pesämunaksi seuraavaa kertaa varten säilytettävät.

Tavoitteeni ei ole päästä myytävästä tavarasta kokonaan eroon, koska kirppistely on minusta kivaa. Joudun kuitenkin odottamaan jonkin aikaa ennen seuraavaa kertaa, koska lastenvaatteita jäi kuusi kappaletta ja aikuisten vaatteita vielä vähemmän.

  • Älä vie takaisin kotiin tavaraa, jota et enää tarvitse, jos et ole kaltaiseni kirpputoriharrastelija.
  • Lahjoitukseen lähtevän tavaran on syytä olla priimaa: ”Jos sen voisi antaa ystävälle lahjaksi, sen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.” (Outi Les Pyy)

*

Siivouspäiväni onnistui hyvin: ihana, aurinkoinen loppukesän päivä sekä mukavia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja mikä parasta, tienasin 187,20 euroa. Lahjoitin rahat lyhentämättä SPR:n Syyrian keräykseen, koska maailmalla tarvitaan nyt rahaani enemmän kuin itse sitä tarvitsen.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Kirpparikonkarin ohjeet Siivouspäivään ja maailmanparannushaaste

Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa hyviä tapoja ja merkitsee paikkansa Siivouspäivän karttapalveluun. Turussa moni tulee myymään Kupittaanpuistoon ja niinpä siellä riittää myös ostajia. Sinne suuntasin minäkin viime lauantaina, sillä asun lähellä.

Ennen tapahtumaa ensikertalaiset kaverini kyselivät neuvoja silittämisestä hinnoitteluun, joten päätin koota vinkkini yhteen juttuun. Jos mietit, että mikä maailmanparannushaaste, rullaa suoraan jutun loppuun, sillä kirppariselostusta tulee nyt ensin melko perinpohjaisesti.

IMG_9531

Kirpparipöhinää Kupittaalla.

Olen harrastanut kirpputorimyyntiä satunnaisesti 16-vuotiaasta. Tuolloin 90-luvun lama nosti kirpputorit uudella tavalla esille ja luultavasti myös synnytti uusia kaupankäynnin muotoja kuten itsepalvelukirpputorit. Nykyään onkin sitten erikoiskirppareita, paikallisia tai johonkin teeman keskittyviä Facebook-kirppareita, täyden palvelun nettikirppareita, takakonttikirppareita, piha- ja kaupunginosakirppareita sekä kirpputoripäiviä. Siis jokaiselle jotakin. Ja jos ei itse jaksa tai tahdo myydä, tavarat voi lahjoittaa hyväntekeväisyyskirpputorille.

Oma suosikkini on päiväkirppis Siivouspäivänä tai jossakin pihatapahtumassa (Turussa vaikka ihana Ruusukirppari). Päiväkirpparilla parasta on, että homman voi rysäyttää kerralla ja samalla saa seurustella tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Kaikenlaiset Facebook-kirpparit koen vaivalloisina, vaikka oikein valitulla teemakirpparilla tietyistä tavaroista saa huomattavasti paremman hinnan. Mutta kanssakäyminen kaikkine varauksineen ja peruutuksineen ei sitten olekaan yhtä hauskaa…

Valmistautuminen

Kolmen lapsen perheessä jää jatkuvasti vaatteita, kenkiä ja tarvikkeita tarpeettomiksi. Minulla on lasten vaatehuoneessa pysyvä kolmen kassin systeemi, joihin nakkaan vaatetta suoraan pyykkinarulta. Yhteen laitan lumput eli reikäiset, tahraiset ja kulahtaneet, ne menevät ruotsalaisen vaateketjun tekstiilikeräykseen. Toiseen laitan hyväkuntoiset ja käyttökelpoiset vaatteet, joita en halua itse myydä. Tällaisia ovat esimerkiksi suurten ketjuliikkeiden lastenvaatteet, joista ei yleensä saa hyväkuntoisinakaan juuri mitään. Ne lahjoitan SPR:n Kontti-kierrätystavarataloon. Kolmanteen kerään tavaraa, kuten arvokkaampia lastenvaatteita tai kodin tavaraa, jotka myyn itse. Jos kirpparikassi täyttyy, siirrän tavarat vintille odottamaan. Leluja olimme lasten kanssa poistaneet käytöstä jo aiemmin ja lapset myivät niitä itse.

Mainostin myyntipaikkaani Facebookissa kavereille sekä blogini Facebook-sivulla. Tiedottamisen eteen olisin voinut tehdä enemmänkin, mutta Kupittaalle tulee väkeä joka tapauksessa. Jos pitäisin oman pihakirppiksen, markkinointi olisi tärkeämpää.

  • Valmistaudu ajoissa. Aina kun näet tarpeettomaksi käyneen esineen, laita se keräyskoppaasi tai -pussiisi. Vältyt paniikkilähdöltä kirppariaamuna.
  • Toisaalta, Siivouspäivän kirpparipaikka ei maksa mitään, joten voit lähteä mukaan myös rennoin rantein vaikka vain kolmella tavaralla 🙂
  • Myy ainoastaan hyväkuntoisia, siistejä tavaroita. Kukaan ei jaksa tutkia ryppyisiä vaateruttuja. Itse en silitä mitään, mutta säilytän myymistä odottavat lastenvaatteet siististi taitettuna ja aikuisten vaatteet yleensä henkarilla vaatepussissa.

Tarvikkeet ja esillepano

Koska tykkään käydä kirpputoritapahtumissa myymässä, olen vuosien mittaan kehittänyt joitakin rutiineja. Aiemmin minulla oli vanha matkalaukku, johon keräsin myytävää tavaraa. Sen sisätaskussa oli paperia, paksu musta tussi, teippiä, narua, sakset ja vanhoja muovipusseja. Paperilla saa tehtyä erilaisia ilmoituksia, teippiä ja narua taas tarvitaan milloin mihinkin viritelmiin ja moni ostaja ilahtuu, kun voit tarvittaessa antaa ostoksille pussin. Nykyään minulla on matkalaukun sijaan lista tarvikkeista, jotka pakkaan mukaani.

Lisäksi minulla on paperikassi, jossa säilytän kirppishenkareitani (pesulahenkareita ja muita eriparisia, joilla ei ole asiaa vaatekaappiini), ja kaksi vaaterekkiä. Toinen niistä on uudehko. Sen ostin, koska vanha vääntyi ja kaatui helpolla. Toinen taas on se vanha, jonka säilytin varmuuden vuoksi (näin me ammattijärjestäjät elämme kuten opetamme). Jos tilaa on, laitan toiseen lastenvaatteet ja toiseen aikuisten. Ihmisten on helpompi katsella tavaroita, jotka ovat kosketuskorkeudella.

Liioittelun makua?Oheistarvikekassini vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Liioittelun makua? Oheistarvikkeeni vievät jo enemmän tilaa kuin itse myyntiartikkelit.

Otan mukaani myös pari tarjotinta pikkutavaroille. Usein laitan tavaraa esille myös sisustuskoreihin, joissa kotona säilytän lastenkirjoja ja pehmoleluja. Lisäksi rekvisiittaani kuuluu muutama värikäs Marimekko-kangas, jotka levitän rekkien alle tai viereen tavaratavaroita varten. Liinani herättävät aina positiivista huomiota. Tälläkin kertaa puolentusinaa ihmistä tarjoutui ostamaan ne. Asettelen kaiken myyntiin niin kivan näköisesti kuin osaan. Vaatteet järjestän joko tyypin tai värin mukaan rekkeihin. Väljyys on valttia.

Myyntipaikan ulkonäöllä voi erottautua muista myyjistä. Ruusukirpparilla näin myyjän, joka oli levittänyt pöydälleen keltaisen pöytäliinan, pukeutunut itse saman väriseen mekkoon ja vieläpä rahalipaskin oli keltainen. Heti heräsi kiinnostus hänen tavaroitaan kohtaan: noin huolitellulla tyypillä täytyy olla tyylikästä myytävää!

  • Pääasia on, että myyntipaikkasi on siisti ja pinot suorassa. Käy kurkkaamassa, miltä paikkasi näyttää ostajan silmin.
  • Kasa vaatteita Ikea-kassissa ei houkuttele luokseen, vaikka hintaa olisi vain euron kappaleelta. Ostaja ei tahdo nähdä penkomisen vaivaa.
  • Järjestä lastenvaatteet koon mukaan ja laita koko lappuun esille. Myös aikuisten vaatteiden koon voi laittaa kyltiksi. Koko on ensimmäinen asia, jonka vaatteen ostaja tahtoo tietää.
  • Viltti maassa tai pyykinkuivausteline henkareineen riittää hyvin, vaaterekit ovat hifisteille. Rekkiä voit ostamisen sijaan kysyä kaverilta lainaksi. Kupittaalla moni virittää vaatteet myös pyykkinarulle puiden väliin tai ripustaa puun oksille.
  • Vedettävä matkalaukku tai ns. mummokärry on oiva kuljetusapu autottomalle kirpparinpitäjälle. Matkalaukkua voi käyttää myös esillepanopöytänä tai jakkarana.
  • Pieni vaihtokassa on hyvä olla mukana, joskin naapurimyyjiltä voi pyytää apua isompien setelien rikkomisessa.
  • Muista myös eväät ja roskapussi. Siivoa jälkesi huolella.

Hinnoittelu ja kaupankäynti

Kaikkein vilkkain liikenne kävi ilmaiskoppani kohdalla. Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Ammattijärjestäjänä teki mieleni hiukan toppuutella vilkasta liikennettä ilmaiskopan luona, mutta täytyy luottaa siihen, että ihmiset tietävät mitä tekevät.

Sitten vain odotellaan ostajia. Tai siis yleensähän niitä tulee runsaasti juuri siinä vaiheessa, kun on vasta nostamassa tavaroitaan esille.

En hinnoittele tavaroita valmiiksi vaan improvisoin hinnat myyntitilanteessa. Usein kerron tuotteen hinnan tavaraa hipelöivälle pyytämättäkin. Saatan myös alentaa hintaa pyytämättä. Se on kikka, jota harva ostaja pystyy vastustamaan (mistä ammattijärjestäjänä tunnen hieman syyllisyyttä). Jos ostaja tinkaa, esitän yleensä vastatarjouksen, joka asettuu alkuperäisen pyynnin ja ostajan ehdotuksen väliin. Useimmat hyväksyvät sen ja kaikille jää hyvä mieli.

Tällä kertaa minulla oli myytävänä myös kesäkuun Minimalismipelissä poistettuja tavaroita, jotka pelin sääntöjen vastaisesti olin säilönyt Siivouspäivää varten. Joukossa oli joitakin sellaisia tavaroita, joita olin aiemmin säilyttänyt tunnearvon takia ja/tai joilla oli ollut korkea ostohinta. Kylmetin sydämeni ja myin suurimman osan pilkkahintaan. Annoin alennusta myös niille, joiden lompakossa ei ollut koko pyydettyä summaa.

Liian korkean pyyntihinnan tunnistaa siitä, että hintaa kysyvät jättävät tavaran ostamatta. Viimeistään kolmannen kysyjän kohdalla kannattaa tarkistaa hintaa. Silloin siihen myös jo pystyy, sillä aluksi oma luopumisen tuska voi aiheuttaa ylihinnoittelua.

Kuten tavaroiden raivaus (jossa joka kierroksella on valmis luopumaan sellaisesta, josta edellisellä ei ollut) myös tavaran myyminen muistuttaa sipulin kuorimista: Ensin pyydät liikaa, sitten sopivasti ja lopulta, jos tavara kuitenkin jää myymättä, olet kypsä antamaan sen ilmaiseksi pois.

  • Pidä hinnat matalina. Pyydä hiukan vähemmän kuin ajattelit. Varsinkin Siivouspäivänä ostajat odottavat halpaa hintaa. Ideana onkin enemmän tyhjentää kaappeja kuin tehdä tiliä.
  • Jos tahdot tienata, näe vaiva ja myy tavara fb-kipparilla, Huuto.netissä tai Tori.fissä.
  • Vaatteiden ostajat arvostavat mahdollisuutta sovittaa ja nähdä sovitettu vaate päällään. Jos sinulla on sopiva pikkupeili, ota se mukaan. Kännykällä voi myös napata sovittajasta ”peilikuvan”, tietysti hänen luvallaan tai puhelimellaan.
  • Lähde kaverin kanssa. Yhdessä on hauskempaa ja voitte tuurata toisianne. Jos ostaja kyselee hintoja vessareissusi aikana, kaveri voi soittaa sinulle ja tarkistaa hinnan.

Jälkityöt

Myin hyvin, ainakin kaksi kolmasosaa siitä tavaramäärästä, minkä olin tuonut mukanani. Jäljelle jääneet tavarat lajittelin lähtiessä paikan päällä kolmeen: Konttiin lahjoitettavat, lasten pikkuserkulle annettavat sekä pesämunaksi seuraavaa kertaa varten säilytettävät.

Tavoitteeni ei ole päästä myytävästä tavarasta kokonaan eroon, koska kirppistely on minusta kivaa. Joudun kuitenkin odottamaan jonkin aikaa ennen seuraavaa kertaa, koska lastenvaatteita jäi kuusi kappaletta ja aikuisten vaatteita vielä vähemmän.

  • Älä vie takaisin kotiin tavaraa, jota et enää tarvitse, jos et ole kaltaiseni kirpputoriharrastelija.
  • Lahjoitukseen lähtevän tavaran on syytä olla priimaa: ”Jos sen voisi antaa ystävälle lahjaksi, sen voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen.” (Outi Les Pyy)

Maailmanparannushaaste

Siivouspäiväni onnistui hyvin: ihana, aurinkoinen loppukesän päivä sekä mukavia kohtaamisia tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Ja mikä parasta, tienasin 187,20 euroa. Lahjoitin rahat lyhentämättä SPR:n Syyrian keräykseen, koska maailmalla tarvitaan nyt rahaani enemmän kuin itse sitä tarvitsen. Kutsun samalla sinut lukijani lahjoittamaan SPR:n katastrofirahastoon sopivaksi katsomasi summan. Perustin sähköisen keräyslippaan, jossa tavoitteena on saada kasaan vähintään 187 euroa. Lipas löytyy täältä.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

Nuori myyjä perehtyy myynnissä olevaan materiaaliin.

465 tavaraa vähemmän

Poistin kesäkuussa kodistani 465 esinettä. Jos luulet, että moisen määrän löytäminen olisi vaikeaa tai että poistot näkyisivät nopeasti kodin yleisilmeessä, olet erehtynyt. Hyvinvoiva länsimainen ihminen voi raivata kodistaan satoja esineitä ilman, että se tuntuu paljon missään. Tavaroiden poistamisesta voi kumminkin oppia kaikenlaista sekä itsestään että elämäntavastamme yleisesti.

Tavaravähennykset liittyivät Minimalismipeliin, jota pelasimme ammattijärjestäjäkollegani Eveliina Lindellin aloitteesta Facebookissa kesäkuun ajan. Osallistujia pelissä oli yli viisisataa. Pelin ideana on poistaa kuun ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi ja niin edelleen. Kuun mittaan poistettavia esineitä kertyi yhteensä 465 kappaletta.

IMG_8184Aluksi poistin lähinnä omia tavaroitani. Kävin läpi Siivouspäivää odottaneen kirppislaatikon ja lähetin osan tavaroista SPR:n Konttiin. Korulippaan raivaus oli jäänyt puolitiehen ja sieltä löytyi yhtä ja toista ihanaa, mutta jo kauan sitten käyttämättä jäänyttä. Tienasin 152 euroa myymällä koruja kavereilleni. Jo kertaalleen armottomasti läpikäydystä vaatekaapissa oli useampi henkari nurinpäin eli kyseiset vaatteet olivat olleet koskematta koko talvikauden. Osa taas oli kerta kaikkiaan käytetty loppuun. Pois nekin! Ruotsalaisen halpavaateketjun keräysastia vastaanotti useamman kassin perheemme tuottamaa lumppua. Toivotaan, että lupaukset tekstiilien vastuullisesta uudelleenkäytöstä pitävät paikkansa.

Fuskasin pelissä hiukan, koska tein ja kuvasin poistot heti kättelyssä kuun puoliväliin. Kaikki tavarat eivät myöskään lähteneet kodistani heti, kuten pelin sääntöihin kuuluisi, vaan parhaimmat palat jäivät varastoon odottamaan kesälomaa ja mahdollisuutta pistää tavara rahoiksi. Rohkaistuin kuitenkin laittamaan joitakin esineitä Facebook-kirppareille, joita yleensä pidän vaivalloisina. Myin tavaraa 120 euron edestä.

Opetukset: Luopuminen on kuin sipulin kuorimista: aina lähtee uusi kerros. Ihmisellä voi olla aika paljon rahaa kiinni käyttämättömässä tavarassa.

IMG_8333Pian oli otettava lapset avuksi. Olen vuoden aikana lahjoittanut lastenvaatteita kavereille, Venäjän Karjalaan ja Konttiin sekä vienyt reikäisiä, tahraisia ja kulahtaneita lumppukeräykseen. Silti vaatteita oli edelleen myös myytäväksi. Niitä nimittäin tulee ja menee kolmilapsisessa perheessä melkoiset määrät, varsinkin kun pienin on vasta kaksi ja on kasvanut monta kokoa vuoden aikana. Varasin myyntipaikan lasten kirpputorilta ja kiikutin sinne melkein kolmesataa vaatetta ja muuta tavaraa, joita sain myös anopiltani. Hänen poistojaan en sentään laskenut omiini. Leluista teimme lasten kanssa diilin: ostin heiltä pois tavarat, joista he olivat valmiita luopumaan ja pistin ne edelleen myyntiin lastenkirpparille. Tappiot jäivät minun kärsittävikseni. Kovin pahoja ne eivät olleet, sillä tienasin 350 euroa.

Opetukset: Lasten mukana tulee hämmentävä määrä vaatetta, lelua ja härpäkettä, vaikka koen olevani melkoinen tiukkapipo varsinkin lelujen hankkimisen suhteen. Olisinkin jo minimalisti, jos ei olisi lapsia.

Myös loppukuun poistot tein etukäteen, sillä olin viimeisen peliviikon lomamatkalla. Koska aikaa kaappien kaivelulle ei matkajärjestelyiden alla juuri ollut, piti löytää jotakin nopeaa. Nappilaatikoista ja ruuvikokoelmista löytyikin äkkiä enemmän kuin oli tarpeen: verholiukuja ja hyllykannattimia systeemeihin, joita meillä ei ole ollut vuosiin. Luulen, että pelkän ruuvilaatikon kanssa voisi pelata minimalismipeliä marraskuuhun asti. Viimeisen päivän poistot tein lehtitelineestä. Sisustuslehdet ovat luultavasti ainoa asia, jota olen ikinä hamstrannut. Nyt ne eivät enää jaksa kiinnostaa, joten pois viimeisetkin!

Opetukset: En ehkä sittenkään olisi vielä minimalisti, vaikka lapsia ei olisikaan 🙂 Tavaraa riittää poistettavaksi melko järjestetyssäkin kodissa. Kun poistot tulevat kaapeista eivätkä tasoilta ja nurkista, ei 465 esinettä näy vielä juuri missään.

Pelin pelaaminen on siis helppoa ainakin perheelliselle. Kuulin arvion, että keskimääräisessä lapsiperheen omakotitalossa olisi 100 000 esinettä (itse asun kaikeksi onneksi kerrostalossa!). Siinä riittää pelattavaa aika moneksi kuukaudeksi. Pelaaminen on myös hauskaa; on mukava seurata tapahtumasivulla, mitä kaikkea muut poistavat. Pelillisyys ja pieni ryhmäpaine kannustavat pysymään matkassa mukana. Mutta miksi ihmeessä tavaraa poistetaan? Eikö olisi säästäväistä käyttää ensin olemassa olevat tavarat loppuun? Olisihan se. Ihmiset kuitenkin poistavat pelissä itselleen tarpeettomia esineitä, joita eivät elinikänään ehtisi käyttää loppuun. Eihän kukaan tarvitse 100 000 tai edes 10 000 esinettä. Käyttökelpoiset poistot menevät uusille käyttäjille, toivottavasti tarpeeseen.

Pelin loppupuolella monen pelaajan ajatukset kääntyivät siihen, miten he olivat päätyneet tilanteeseen, jossa voivat poistaa kodistaan satoja esineitä. Miksi ne kaikki on tullut hankittua: lohduksi, iloksi, ajankuluksi, vaikutuksen tekemisen tähden, ajattelematta? Peli on tehnyt tehtävänsä, kun pelaaja oivaltaa, että myös kaupasta kotiin kulkeutuvan tavaran määrää täytyy rajoittaa, jottei elämä olisi pelkkää tavarasta huolehtimista. Minimalismipelin pohjimmaisena opetuksena onkin, että huomaamme meillä jo olevan kaikkea.

465 poistoa.

Jatkoin Minimalismipeliä heinäkuussa vapaalla tyylillä. Meillä on nimittäin ehta roinajemma varastossa. Siitä myöhemmin lisää. Stay tuned.

Sisustusmoka! Eli tavaranhimon sosiaalisesta luonteesta

Sisustusmoka. Siinä on sana, jota keskustelupalstoilla käytetään, kun halutaan huvitella toisten huonolla maulla. Asiantuntijana esiintyvä sisustusihminen taas käyttää sanaa silloin, kun on tarpeen tuomaroida tavisten makua ja valintoja. Milloin ovat seinätarrat menneet muodista, milloin taas koristaminen ”sisustusesineillä”. Naurun kohteiksi eivät kuitenkaan joudu vain taitamattomat ja tavalliset. Naistenlehdessä kysytään, löytyvätkö sinunkin kodistasi nämä sisustuskliseet. Alle on listattu kymmenen sisustuslehdistä ja -blogeista tuttua design-esinettä. Miten noloa onkaan satsata muotoiluun, josta kaikki muutkin pitävät. Nyt vahingoniloa voivat kokea nekin, jotka eivät tunnusta harrastavansa sisustamista. Kaikilla on hauskaa!

Sisustusmoka on häpeällinen epäonnistuminen pelissä, jossa voittaa se, joka osaa parhaiten osoittaa yksilöllistä mutta koulittua makua. Mutta miksi ihmiset pelaavat niin huonosti, että hankkivat samoja esineitä kuin muut? Ja miksi makuasioista ylipäätään kiistellään?

Sohvakuume tarttuu

Neurotiede selittää, miksi hankimme samoja tuotteita, joita muilla jo on. Auto-, asunto- tai design-esinekuume on tarttuvaa. Lisäksi sitä lietsotaan markkinoinnin keinoin. Tartunnan voi kokemukseni mukaan saada myös sisustuslehteä tai asunnonvälitysfirman sivuja selaamalla.

Perinteisen, uusklassisen talousteorian mukaan kuluttajien mieltymykset ja uskomukset ovat yksilöllisiä ja perustuvat oman hyödyn tavoitteluun. Taloustieteilijät Marja-Liisa Halko ja Kaisa Hytönen kirjoittavat, että neurotaloustieteen ja käyttäytymistaloustieteen tutkimustulokset haastavat klassisen talousteorian kuvan yksilöllisestä kuluttajasta. Neurotutkimus on aivojen kuvantamistutkimuksin todentanut, että sosiaalisuus ja muiden ihmisten huomioiminen on ihmisille ensisijaista myös kulutuspäätöksiä tehtäessä.

Maailmanlaajuisesti suosittu tuoli

Maailmanlaajuisesti suosittu tuoli

Kulutusvalintoja tehdessä mietimme, millaisen valinnan toinen tekisi ja mitä hän ajattelee valinnastamme. Saatamme vieläpä aprikoida, mitä itse ajattelemme siitä, että ajattelemme muiden käsityksiä. Esimerkiksi sohvaa ostava pohtii omia mieltymyksiään, mutta myös sitä, mitä muut hänen sohvavalinnastaan ajattelisivat. Sitten mieleen tulee, ettei oikeastaan ole ostamassa sohvaa muille eikä edes ehkä halua olla ihminen, joka tekee kulutusvalintoja tehdäkseen vaikutuksen muihin. Kun lopuksi kertoo ystävälle koko ajatusketjun, on peilannut omaa valintaansa suhteessa muiden näkemyksiin varsin monelta kantilta.

Muiden kulutusvalinnat vaikuttavat omiimme usealla tavalla. Valinnat voivat perustua jonkin (ei aina tiedostetun) sosiaalisen normin noudattamiseen. Valintojen kautta voidaan viestittää halua kuulua ryhmään tai omaa asemaa ryhmässä. Myös pelko ryhmän ulkopuolelle sulkemisesta selittää oman viiteryhmän mielipiteiden seuraamista. Ryhmästä poissulkeminen saa aikaan fyysistä kipua vastaavan reaktion aivoissa. Valinnoilla pyritään usein yhdenmukaisuuteen. Erityisesti nuoret ovat alttiita yhdenmukaisuuden paineelle ja kokevat ahdistusta, jos oma mielipide eroaa ryhmän mielipiteestä. Tämä selittää, miksi kaikilla teineillä pitää olla juuri samanlaiset merkkivermeet. Myös aikuiskuluttajat voivat kokea erilaisuuden sosiaalisena virheenä ja päätyvät siksi suosimaan samoja tuotteita kuin muut kuluttajat.

Miljoonilla ja miljoonilla ihmisillä ympäri maailmaa on samanlaiset ruotsalaisesta huonekalujätistä ostetut matot ja lamput eikä se haittaa heitä pätkääkään, päinvastoin. Neurotieteen valossa ihmisten on helppoa olla toistensa kanssa samanlaisia mutta erilaisuus on vaikeaa.

Makuasioista kiistely on vallankäyttöä

Jos ihmisellä siis on perustavaa laatua oleva halu yhdenmukaisuuteen, miksi jotkut pyrkivät erottautumaan kulutusvalinnoillaan? Tähän neurotaloustiedettä valottava artikkeli ei vastaa. Aivotutkimuksen sijaan täytyy kääntyä sosiologian puoleen. Pierre Bordieun sosiaalista erottautumista koskevan klassikkoteorian mukaan maku ja kulutusvalinnat ovat valtakysymyksiä.

Tuned design-tuoli.

Haluttu design-tuoli.

Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä, mutta käytännössä makujen tasa-arvo on näennäistä. Karkeasti ottaen makujen arvoasteikko seuraa ihmisen yhteiskunnallista asemaa. Eniten arvostetaan yhteiskunnan ylimpien kerrosten osoittamaa makua. Keskiluokat puolestaan tavoittelevat eliitin makua, mutta eivät koskaan täysin onnistu jäljittelyssään. Jäljittelemällä eliittiä ne kuitenkin hyväksyvät ja vahvistavat eliitin valta-aseman ja makujen arvojärjestyksen. Yhteiskunnan alimpia kerroksia taas leimaa välinpitämättömyys eliitin ja keskiluokan valintoja kohtaan. Bourdieun mukaan maku tulee esille erityisesti vastenmielisyytenä toisten makuja kohtaan. Maku oikeutetaan kieltämällä toisten maut, suuntautuvatpa ne seinään liimattaviin tarroihin tai koristeellisuuteen ylipäätään. Inho toisten elämäntyylejä kohtaan muodostaa yhden selkeimmistä rajoista luokkien välillä.

Television sisustusohjelmia tutkinut sukupuolentutkija Anne Soronen toteaa, että hyvän maun mukaisena pidetty sisustaminen on ennen kaikkea ”omannäköistä”, siis yksilöllistä. On tärkeää erottautua tavallisuudesta ja keskiverrosta. Lisäksi kelpo sisustajalla on tietoa tuotteista, niiden arvostuksesta ja käyttötarkoituksesta. Tavaroista pitää myös osata puhua oikealla tavalla niiden yksilöllisyyttä korostaen.

Yksilölliseen omannäköisyyteen sisältyy kuitenkin ristiriita, sillä kaupallinen valikoima rajaa sisustusvalintoja. Tämän takia voimme pilkata myös niitä, jotka pyrkivät erottautumaan kalliilla design-kaluisteilla. Sorosen mukaan omannäköisyys on itse asiassa yhdennäköisyyttä, joka on sidoksissa tuotetarjontaan, sisustustrendeihin ja sosiaalisiin normeihin. Ilman tunnetta tyylin yksilöllisyydestä ja ainutlaatuisuudesta omannäköisyys ei voi toimia hyvän maun ja sitä osoittavien kulutusvalintojen mittarina.

Yksilöllisyyden tavoittelu selittää myös sen, miksi roskalavalöydöillä ja valikoiduilla perintöesineillä on erityinen arvo, Ne osoittavat sisustajan kyvykkyyttä, kekseliäisyyttä ja aitoa ainutlaatuisuutta silloin, kun ne on yhdistetty ajanmukaiseen sisustukseen ja haluttuihin design-kalusteisiin.

Yksilöllisten sisustusvalintojen arvostamisen kytkeytyy nykyiseen uusliberalistiseen yhteiskunta-ajatteluun. Uusliberalismi painottaa yksilön keskeisyyttä ja henkilökohtaista vastuuta. Samalla se häivyttää sitä, että yksilöillä on erilaisia resursseja valintojen tekemiseen, mistä seuraa eriarvoisuutta. Maku, kulutusvalinnat ja elämäntyylit tuottavat hienovaraisia arvoasetelmia ja ylläpitävät ihmisten välistä eriarvoisuutta.

Mitä sanot, onko sisustaminen (vain) oman statuksen pönkittämistä kuluttamisen keinoin vai onko siinä kyse (myös) luovuudesta ja tyylileikeistä?

Kirjallisuus

Pierre Bourdieu: Distinction. A Social Critique of the Judgement of Taste. Alkuteos La Distiction (1979). Käännös Richard Nice. Harvard University Press 1984.

Marja-Liisa Halko ja Kaisa Hytönen: Sosiaalinen ympäristö ja kuluttajien käyttäytyminen. Kansantaloudellinen aikakauskirja 4/2014.

Anne Soronen: Tavallisuudesta tyylikkyyteen? Sukupuoli ja maku kodinmuutosohjelmissa. Unigrafia 2011.

Photo credit:
Chair (plastic) Marcus Hansson via Flickr cc.
Charles Eames; Zenith Chair 1950 Michael Brucker via Flickr cc.

Pää kylmänä, aikuinen!

Suunnittelen tässä pientä tutkimuksenpoikasta lastentavarakulttuurista ja lastentavaroiden merkityksestä vanhemmuudessa. Tutkimukseen liittyisi näillä näkymin esimerkiksi sellaisten lasten haastattelemista, jotka itse myyvät lelujaan päiväkirppiksellä, havainnointia ja/tai inventointia lastenhuoneissa ja kysely lastenvaateharrastajille. Nyt vaikuttaa siltä, että minun ei tarvitse ollenkaan vaivautua keräämään tutkimusaineistoa, koska Internet tuottaa sitä minulle pyytämättä.

Paikka kaikelle -ryhmässä oli bongattu lelukaupan kilpailukampanja, jonka esittely on seuraava: ”Kun aikuisilta kysyy, mistä he unelmoivat lapsena, niin useat heistä vastaavat: ’Saada tyhjentää lelukauppa!’ Siksi olemme luoneet kilpailun, jossa aikuinen ja lapsi saavat yhdessä kahmia leluja hyllyiltä valitsemassaan BR-myymälässä.”

Lapsi ja aikuinen ryntäävät tyhjentämään lelukauppaa.

Lapsi ja aikuinen ryntäävät tyhjentämään lelukauppaa.

Sanokaa, että minulla menee herne liian herkästi nenään, mutta nyt meni kyllä monta ja äkkiä. Vieläkin yskittää. Siis aikuisten oikeasti, BR-lelut, haluatteko kannustaa lapsia ahmimaan, kahmimaan ja ahnehtimaan tässä maailmassa, jossa kaikkien lastenhuoneet tursuavat tavaraa? Mitä enemmän, sitä parempi? Lapsuudentutkija Daniel Thomas Cook kutsuu lapsuuden tuotteistumiseksi sitä, että aikuisten käsitys lapsuudesta vaikuttaa siihen, mitä ja miten meille ja lapsillemme myydään. Nyt myydään ajatusta, että lapsuuteen kuuluu krooninen lelukuume, jonka (mukamas) parantaa vain holtiton kohtuuttomuus.

Muotoilenkin tässä nyt kampanjan uusiksi: Jos teillä on tiedossa päiväkoti, kerho, lastenkoti, sairaalan lastenosasto tai vastaava paikka, jossa todella tarvittaisiin uusia leluja, osallistukaa kilpailuun heidän puolestaan. Iso lelulahjoitus resurssipulasta kärsivään laitokseen saisi BR-lelutkin firmana sädehtimään sosiaalista vastuuta.

Lelujen kahmimiskilpailu on jyrkässä ristiriidassa toisen vastikään uutisvirtaani tupsahtaneen leluaiheisen jutun kanssa. Dallas Moms Blogissa julkaistu äidin kirjoitus Why I Got Rid of the Toys kertoo perheestä, joka montessoripedagogiikasta intoutuneena tyhjensi taaperoikäisen lapsensa huoneen leluista. Nyt huoneessa on leluhyllyt, kiipeilytelineitä ja pöytä tuoleineen. Esillä on aina kerrallaan 15 lelua ja 8 kirjaa, joita kierrätetään säännöllisesti. Äiti huolehtii, että lelujen joukossa on aina karkea- ja hienomotoriikkaa kehittävät lelut, pehmolelu, pinoamis- ja rakentamislelut, palapeli, rooliasu, musiikkilelu ja askarteluväline.

Äidin perustelut ratkaisulleen ovat moninaiset: Lelukaaos on kompastumis- ja siisteysriski. Lasten kanssa ei tarvitse koskaan riidellä huoneen siivoamisesta (siihen kuulemma menee 1 minuutti 20 sekuntia). Mutta ennen kaikkea vähemmän mutta hyvälaatuisia leluja on lapsen kehityksen kannalta parempi, lapsethan oppivat leikkimällä .

Kehittäviä puuleluja.

Kehittäviä puuleluja.

Kirjoitus on innostava. Juuri tuollainen toiminnallinen lastenhuone varmasti onkin lapselle parhain mahdollinen. Tai ainakin parhain mahdollinen lapsen luovuuden kehittymisen näkökulmasta. Mutta suoraan sanottuna en ollut tippaakaan yllättynyt, kun huomasin, että kirjoittaja on ammatiltaan lapsi- ja perhepsykoterapeutti, joka tekee väitöstutkimusta lapsen kehityksestä.

Kirjoitus on nimittäin inspiroivuudestaan huolimatta myös kovin äärimmäinen ja syyllistäväkin. Harvalla vanhemmalla on oikeanlaista koulutusta valita lapsensa leluja niiden ikätasoisen kehittävyyden mukaan. Harvan on arjessaan mahdollista antautua lapsensa optimaalisen kehityksen 24/7-projektipäälliköksi. Sitä paitsi perheet eivät elä kuplassa. Lapset saavat tavaroita lahjoiksi (em. äiti oli ottanut käyttöön lahjattoman linjan, voin vain kuvitella ne sukulaisten kanssa käydyt keskustelut!), vertailevat tavaroitaan kaveriensa kanssa, käyvät lelukaupoissa ja markettien leluosastoilla sekä altistuvat mainonnalle.

Että jos isänä tai äitinä tunnet piston sydämessäsi, koska teillä ei lastenhuone ole yhtä riisuttu ja kehittävä kuin tässä jutussa kuvattiin, älä hätäänny. Vähempikin täydellisyys riittää. Lapsia ei tarvitse hukuttaa leluihin, mutta vanhemmuus ei myöskään ole sitä, että joka hetki yrittäisimme treenata lasta kehittymään ihanteellisesti.

Kirjallisuus

Daniel Thomas Cook: The Commodification of Childhood. The Children’s Clothing Industry and the Rise of the Child Consumer. Duke University Press, Durham 2004.

Kertarysäys vai pala kerrallaan?

Pitäisikö kodin järjestystä tavoitella suurella kertarysäyksellä, varovaisesti omaa elämänhistoriaa pohdiskellen vai kulutuskritiikin keinoin? Tutkivan ammattijärjestäjän mielestä jokaisella lähestymistavalla on paikkansa.

Suurraivaus

Nyt kovasti muodissa oleva japanilainen järjestämisguru Marie Kondo lupaa, että hänen kehittämällään Konmari-menetelmällä – jossa valitaan säilytettäväksi vain iloa tuottavia esineitä – koti tulee kerralla lopullisesti järjestykseen. Kondon mukaan prosessin läpikäyneen suhde tavaroihin ja järjestykseen muuttuu pysyvästi ja siksi tavaraa ei enää tule haalittua.

Konmari-menetelmä perustuu kertarysäyksellä toteutettavaan suurraivaukseen, jonka jokainen toteuttaa samalla sabluunalla. Hanke vaatii päivien, ehkä viikkojen omistautumisen raivaamistyölle. Menetelmän kirjaimellisesti ottaminen (mikä tietysti on menetelmän laatijan ehto sille, että projekti onnistuu) tarkoittaa myös esimerkiksi erityisten sukkien ja alushousujen taittelutekniikoiden käyttöönottamista, vaatteiden järjestämistä värin mukaan ja muita esteettisiä detaljeja, jotka kiinnostavat vain pientä osaa epäjärjestyksestä kärsiviä. Kondon kirjassa ei pohdita tavaran kertymisen syitä eikä raivaajien yksilöllisiä tyylejä tai elämäntilanteita oteta huomioon.

Moinen urakka on useimmille mahdoton, koska arki ja muu elämä. Konmarin ajatukset iloa tuottavien esineiden valitsemisesta toki sopivat inspiraatioksi useimmille. Keskittyminen poistojen valitsemisen sijaan siihen, mitä haluaa säilyttää ja mitkä tavarat tuottavat iloa, on tehokas keino päästä eroon velvollisuudesta säilytetyistä lahjoista tai virhehankinnoista, joihin mennyt raha harmittaa. Käytännön menetelmäksi Konmari sopii kuitenkin lähinnä niille, joilla jo on jonkinlainen perusjärjestys, kova motivaatio luopua tavaroista ja runsaasti aikaa. Tällöin iloa tuottavien esineiden löytäminen kaiken muun joukosta ei ole kohtuuttoman iso ponnistus.

Vähän kerrallaan

Yhdysvalloissa, josta professional organizerien ammattikunta on lähtöisin, näkökulma järjestämiseen on tyystin erilainen. Järjestämistä lähestytään yksilökeskeisesti ja terapeuttisella eetoksella. Ammattijärjestäjien perustama järjestö nimeltä Institution for Challenging Disorganization, jonka tehtävänä on jakaa tietoa haastavasta epäjärjestelmällisyydestä, ohjaa kiinnittämään huomiota elämänhistoriaan epäjärjestyksen synnyn taustalla ja painottaa jokaiselle yksilöllisesti sopivien järjestämismenetelmien valitsemista.

Yksilöllisten menetelmien löytäminen on tärkeää, koska ihmisten voimavarat, tavoitteet ja järjestämistyyli vaihtelevat. ICD jakaa epäjärjestyksen tilapäiseen ja krooniseen. Tilapäisen epäjärjestyksen voi laukaista esimerkiksi sairastuminen, lastensaanti, muutto pienempään asuntoon tai läheisen ihmisen jäämistöjen selvittely. Yleensä tilanne raukeaa, kun elämä muutenkin tasoittuu. Tavarat löytävät paikkansa ja järjestys palaa enemmän tai vähemmän ennalleen. Tilanteen ollessa päällä, suurraivaus ei luultavasti tule kyseeseen. Toisaalta se voi juuri olla se keino, jolla tilanteen saa taas haltuun. Riippuu olosuhteista, sanoisivat amerikkalaiset.

Joskus kuitenkin kaaos kroonistuu eivätkä parhaimmatkaan yritykset kodin järjestämiseksi tepsi. Ihminen saattaa kokea, että on syntyään epäjärjestelmällinen. Tavaraa on runsaasti yli oman tarpeen ja kaikki vapaa tila peittyy siihen. ICD:n mukaan tällaiseen tilanteeseen päätynyt kärsii haastavasta epäjärjestelmällisyydestä. Sen tunnistaa siitä, että epäjärjestyksellä on monien vuosien historia, se häiritsee arjen sujumista tai ihmissuhteita päivittäin ja ihminen on yrittänyt itse selvittää tilannettaan esimerkiksi perehtymällä järjestämiskirjallisuuteen, mutta ei ole onnistunut saamaan aikaiseksi pysyvää muutosta. Tyypillistä on myös se, että epäjärjestys tuntuu hyvin stressaavalta, mutta järjestämiseen tarttuminen koetaan ylitsepääsemättömän vaikeana. Vitkastellessa kaaos pahenee. (Täällä voit testata englanniksi kärsitkö haastavasta epäjärjestelmällisyydestä, jota kutsutaan myös krooniseksi epäjärjestelmällisyydeksi.)

Konmari-menetelmän soveltamisyritykset voivat saada haastavasta epäjärjestelmällisyydestä kärsivän vaipumaan epätoivoon ja itsesyytöksiin. Amerikkalaisten oppien mukaan kroonistuneessa tilanteessa auttavat parhaiten pienet askeleet ja luopuminen ”kaikki tai ei mitään” -mentaliteetista. Myös myötätunto itseä ja omaa tilannetta kohtaan on tärkeää. Ammattijärjestäjän tai terapeutin apu voi olla paikallaan. Pieni askel voi olla esimerkiksi se, että järjestää kokonaisen päivän sijasta vartin kerrallaan tai että raivaa huoneen, kaapin tai varaston sijaan yhden laatikon tai hyllyn. (Ohjeet sopivat myös kenelle tahansa kiireiselle, joka ei halua irrottautua raivaamistyöhön vuorokausitolkuksi.) Erilaisten järjestämistyylien tunnistaminen auttaa itse kutakin löytämään omanlaisiaan polkuja sujuvampaan arkeen. Kukaan ei ole toivoton tapaus.

Kulutuskriittisyydellä stoppi tavaratulvalle

Tutkiva ammattijärjestäjä ei pidä realistisena tai ainakaan kaikille sopivana japanilaista suurraivausta. Ei myöskään kuulosta uskottavalta, että kertajärjestämisellä saavutettaisiin ikuinen tulos. On helppo keksiä monia elämäntilanteen muutoksia, jotka voivat heittää ihmisen uuteen tavaratulvaan. Myös amerikkalaisten tavassa henkilökohtaistaa ja psykologisoida tavarakaaosta on puutteensa. Se tekee epäjärjestyksestä yksilön ominaisuuden, jota ”parannetaan” terapeuttisin keinoin esimerkiksi tutkiskelemalla omaa elämänhistoriaa. Vaikka ICD painottaa, ettei haastavassa epäjärjestelmällisyydessä ole kyse sairaudesta vaan käyttäytymiskaavasta, puhe siitä saa helposti diagnoosinomaisia piirteitä.

Kulttuurintutkijana oma katseeni suuntautuu yleensä yhteiskunnan tasolle. Nykyinen, yltäkylläinen kulutuskulttuuri on pohjimmainen syy ihmisten tavaraongelmille. Niukemmissa oloissa suurimittaisen tavarakaaoksen aikaansaaminen olisi erittäin hankalaa, vaikka noudattaisi kuinka epäjärjestäynyttä käyttäytymismallia. Epäjärjestystä yksilön psyyken kautta lähestyvä amerikkalainen näkökulma on yhtä sokea yhteiskunnallisille kysymyksille kuin Konmari-menetelmä, jossa tavaran kertymisen syihin ei pureuduta juuri lainkaan.

Millainen sitten olisi yhteiskunnan tason huomioiva näkökulma kodin epäjärjestykseen? Se lähtee itse kunkin tavarasuhteen tiedostamisesta ja siitä, että tunnistaa oman roolinsa kuluttajakansalaisena. Vaikka tavara- ja järjestysongelmat ovat joskus seurausta ihmisestä itsestään riippumattomista syistä (jäämistöjen selvittelijäksi joutuminen, mielenterveysongelmien tai oppimisvaikeuksien sivuoireet), niin suurimmassa osassa tapauksia kerrytämme tavaramme ihan itse hankinta kerrallaan. Kyse on siitä, miten reagoimme yltäkylläisyyden kulttuuriin. Hankintoihin meitä kannustavat erilaiset markkinointikoneistot, jotka toitottavat tarjouksia, uutuuksia ja alati vaihtuvia trendejä. Kuluttaminen esitetään jopa kansalaisvelvollisuutena: talouden kasvu pysähtyy, jos emme jatkuvasti osta lisää. (Onnellisuustutkijat kuitenkin sanovat, että elämyksiin kulutettu raha tuo pitkäkestoisemman tyytyväisyyden kuin tavaran hankkiminen.)

Tavarasuhteen kulutuskriittinen tarkastelu alkaa siitä, että huomaa miten meitä houkutellaan ja velvoitetaan kuluttamaan. Itseltään voi kysyä, miksi olen mukana tällaisessa tavarakierteessä ja ketä se lopulta palvelee. Tavoittelenko statusta, hyväksyntää, kunnollisuutta tai hyvää oloa hankkimalla tavaraa? Tulenko tavarasta tyytyväiseksi vai onko se lopulta enemmän riesa? Olenko mainosten ja markkinoinnin vietävissä? Myös aikuisille voi olla tarpeen välttää erilaisia ”lelukuvastoja”: sisustuslehtiä, tekniikanmaailmoja, mainoskatalogeja ja verkkokauppojen sivuja.

Jokaiselle tavaralle pitäisi esittää kysymys ”mitä tästä tavarasta seuraa?” Olenko valmis huolehtimaan siitä puhdistamalla, kunnostamalla tai kuljettamalla paikoilleen? Haluanko tarjota sille tilaa kodistani? Jos ja kun jokaisen tavaran alkaa nähdä sitoumuksena, alkaa tavarasuhdettaan jäsentää uudella tavalla. Sitten voikin kääriä hihat ja aloittaa suurraivauksen. Tai laittaa ajastimen soimaan vartin päästä ja karsia yhden laatikon. Kukin itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivalla tyylillä.

*

* Paikka kaikelle tarjoaa nykyään myös järjestämispalveluita Turussa ja netissä. Kurkkaa tänne.*

Häpeäisit edes

Siinä se juntti nyt istuu valkoisissa urheilusukissaan, mitähän Lenitakin sanoisi. Tämän hetken nolointa noloa on nimittäin sisustaa pahkakoristeilla ja tyylihuonekaluilla. Katsokaa vaikka:

Isoäidilläni on kuvan mukainen Chippendale-pöytä. Lapsena se oli minusta maailman kaunein pöytä. Miten noloa!

Hävettääkö sinua kutsua vieraita kotiisi, kun olohuoneen sisustus on niin kulahtanut ja epämuodikas? On syytäkin, jos uskomme huonekaluketjun mainosta. Se kannustaa vieläpä julkiseen itsehäpäisyyn: noloimmasta olohuoneesta kilpailuun kuvan postannut voittaa ”designolkkarin”.

Tutkivaa ammattijärjestäjääkin nolottaa. Nimittäin huonekaluketjun puolesta, taas. Mainostempaus ei oikeastaan olisi minkäänlaisen kommentoinnin arvoinen, jollei siinä niin räikeällä tavalla laitettaisi makuja arvojärjestykseen ja käytettäisi häpeää kuluttamiseen kohdistuvien ”tarpeiden” luomisessa. Mainoskampanja pyörittää modernin kulutuksen ja porvarillisen kotikulttuuriin keskeisiä elementtejä: koti on ikään kuin näyttämö, jonka lavastus on merkityksellinen sekä oman minuuden rakentamisessa että sen esittämisessä ulkopuolisille. Esineiden omistajan identiteetti ja arvo rakentuu suhteessa kodin tavaramaailmaan.

Tässä tarkasteltu huonekaluketju mainostaa sisustuslehdissä vain linjakkaita design-tuotteita. Nolohuone-kampanjan kaltaiset huumoripläjäykset julkaistaan päivälehdissä. Kuvan mainos on Deko-lehdestä.

Lavastus on siis osattava tehdä oikein. Koska halpatuotanto on tuonut sisustamisen kaikkien ulottuville, ei hienostunutta makua (toisin sanoen eroa rahvaaseen) pysty osoittamaan kuluttamisen määrällä. Se on osoitettava kuluttamisen tyylillä. Pohjoismaissa hyvä, keskiluokkainen maku on tarkoittanut kallista ja askeettista modernistista tyyliä. Design-esineisiin ja niillä luotuun sisustukseen liitetään mielikuvia laadusta ja yksilöllisyydestä, vaikka kysymys on tietysti vain tavallista hintavammista massatuotteista. Vastaavasti epämodernius ja koristeellisuus liitetään hiomattomaan makuun ja kyvyttömyyteen tehdä ”hyvän” maun mukaisia kulutusvalintoja. Huonekaluketjun kampanjassa silmätikuksi nostetut tyylihuonekalut ovat krumeluurein koristettuja ja vanhanaikaisia. Niillä sisustava ei osaa kuluttaa oikein, vaan laittaa rahansa feikkiin, tyylikalusteethan ovat aitojen antiikkihuonekalujen jäljitelmiä.

Mainoskampanjan tarkoitus jää hämäräksi. Pyritäänkö sillä houkuttelemaan uusiksi asiakkaiksi miehiä, joita samalla leimataan junteiksi? Vai ovatko junttimiehetkin osa olohuoneen häpeällisyyttä ja siten joutavat vaihtoon? Miksi noloja ovat juuri tyylihuonekalut ja pahkapatsaat eikä esimerkiksi Ikea-sisustus? (Tietysti siksi, että potentiaaliset design-ostajat löytyvät Ikea-kansan riveistä eikä heidän mieltään haluta pahoittaa; Chippendalella sisustavat mummot taas vähät välittävät Artekista.) Jos tarkoitus on vain luoda pöhinää ja saada huomiota, niin tämäkin kirjoitus palvelee kampanjan tavoitetta.

Vielä sivuhuomio Nolohuone-kilpailuun ladatuista olohuonekuvista: eipä niissä juuri tyylikalusteita näy (paitsi yhdessä kuvassa, joka lienee kampanjaväen väkertämä *edit. linkki poistettu, koska kilpailumateriaalikin on poistunut netistä*), mutta tavaran määrä on monessa melkoinen. Siihen eivät uudet (design-)tavarat tai sisustelu auta, ainoastaan kylmän rauhallinen esineiden vähentäminen. Moni olohuone kohenisi ihan vain sillä, että pyykinkuivausteline vietäisiin pois.

Onko koti asukkaansa minuuden jatke? Oletko hävennyt kotiasi? Keneen häpeällä kampanjointi vetoaa?

Kirjallisuus
Minna Sarantola-Weiss: Sohvaryhmän läpimurto. kulutuskulttuurin tulo suomalaisiin olohuoneisiin 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa. SKS 2003.

Tutkittu juttu: ostolakko tepsii vaatekriisiin

Pukeutumisella on monia merkityksiä: se on suojautumista, koristautumista, tapakulttuuria, viestintää, erottautumista tai hyväksynnän hakemista Sillä ilmaistaan identiteettiä, yhteiskuntaluokkaa, statusta tai sukupuolta. Pukeutumisella on poliittisia ja moraalisia ulottuvuuksia.

PaidatTyylisuuntauksia on ollut niin kauan kuin ihmisillä on ollut vaatteita. Varsinaisesta muodistakin voidaan puhua Euroopassa viimeistään keskiajalta lähtien. Nykyisessä yltäkylläisyyden yhteiskunnassa pukeutumista leimaa kuitenkin muodin äkkinopea vaihtelu ja halpavaatteiden massatuotanto. Ostoksilla olemme vaatetuotannon globaalin eettisyyden äärellä. Vaatekaapeissamme haasteina ovat vaatteiden kestävyys ja vaatepaljous, jonka taustalla on usein vaatteiden halpa hinta. Nämä ilmiöt ovat ongelmia koko ihmiskunnan ja ekosysteemin hyvinvoinnille.

Ylitäysi vaatekaappi on myös käytännöllinen pukeutumispulma: sotkuisilta hyllyiltä ei tavoita etsimäänsä, vaatekappaleet katoavat sedimentteihin vaatehuoneen lattialle eivätkä sukat löydä parejaan. Kaikkialta tursuaa tekstiiliä, mutta mitään päälle pantavaa ei ole. Vähemmän on kuitenkin enemmän, usko pois. Tutkiva ammattijärjestäjä nimittäin toteutti ihmiskokeen, jonka kohteena oli itse.

Tutkimustehtävä: miten vaatekriisi ratkaistaan?

Olin syksyllä palaamassa vanhempainvapaalta töihin. Melkein kahden vuoden ajan olin joutunut pukeutumaan raskauden tai imettämisen ehdoilla. Tuntui vaikealta jälleen löytää kaapista siistiin toimistoelämään sopivaa vaatetta. Ainoat farkkuni olivat hajoamassa päälle ja tärkeimmistä perusvaatteistani, pitkähihaisista trikoopaidoista, olivat elastaanilangat antaneet selkäpuolelta periksi. Ongelmani ei oikeastaan ollut liian täysi vaatekaappi vaan vääränlaiset vaatteet. Ratkaisu molempiin pulmiin on kuitenkin sama.

Olen tarkka pukeutumisestani ja haluan, että vaate istuu hyvin, ei ole kulahtanut, sopii väriltään olemassa olevaan puvustooni ja on minun näköiseni. Muodista en ole erityisen kiinnostunut. Vaateostoksilla käyminen on minusta kauheaa, ostan nimittäin vaatteiden sijaan ihannevartaloa eikä sitä useinkaan näy sovituskoppien peileissä. Halvat vaatteet ovat minusta epäilyttäviä, mutta kalliskin vaate on usein osoittautunut laadun näkökulmasta pettymykseksi. Vaatteen istuvuus paljastuu yleensä lopullisesti vasta käytössä, joten kaltaiseni istuvuusfriikki hyötyisi siitä, jos vaatteen voisi ottaa koekäyttöön ennen ostopäätöstä tai jos sen voisi vuokrata omakseen.

Yritin löytää kaupoista uusia farkkuja ja paria siistiä teepaitaa. Epätoivoissani ja turhautuneen toin jotain kotiinkin, mutta yön yli nukuttuani palautin vaatteet ostopaikkaan. Selasin netissä eettisiä vaatteita myyvien puotien sivuja, mutta monien suomalaisten pikkubrändien vaatteiden leikkaukset ovat minulle liian futuristisia.

Samoihin aikoihin silmiini osui ilmoitus Vuosi ilman uusia vaatteita -tempauksesta Facebookissa. Sen ideana on olla ostamatta vaatteita vuoteen. Alusasuja ja käytettyjä vaatteita saa hankkia. Hetken huumassa päätin, että jos minulle ei kerran löydy kaupoista mitään, niin olen sitten ilman. Siitäs saatte!

Tutkimusmenetelmänä vaatekaappianalyysi

kuva-33Onneksi päädyin myös lukemaan Rinna Salomäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Sen kannustamana päätin tehdä tutkimusretken vaatekaappiini ja laittaa sen perusteellisesti kuntoon. Näin se kävi:

Tarkastin kaikki vaatteeni. Joukossa oli paljon loppuun käytettyä ja kulahtanutta, koska en ollut pariin vuoteen ostanut juuri muuta kuin äitiysvaatteita. Keräsin vaatejätteet pois kaapistani ja toimitin ne H&M:n tekstiilikeräykseen. Sieltä kuidut menevät uusiokäyttöön. Vaatteiden ei tarvitse olla H&M:sta ostettuja. Raskaus- ja imetysvaatteet lahjoitin SPR:n Konttiin.

Karsimisen jälkeen nostin kaikki vaatteeni (alus-, olo- ja liikuntavaatteita lukuun ottamatta) vaaterekille makuuhuoneen nurkkaan. Sovitin kaikki vaatteet ja nostin sivuun vääränkokoiset sekä sellaiset, joissa on epämukava olla. Joistakin vähälle käytölle jääneistä laatuvaatteista eroaminen kirpaisi, mutta ei vaatetta ei tule käytettyä, jos sen mittasuhteet mättävät, väri saa naaman näyttämään taikinalta tai tyyli on jonkun toisen.

Kaappiini – jossa ei muka ollut mitään päälle pantavaa – jäi melkein 40 hyvää ja kohtalaisen kivaa vaatetta. Lukuun sisältyvät paidat, neuleet, jakut, housut, hameet ja mekot. Lisäksi minulla on toinen mokoma alusvaatteita, asusteita, päällysvaatteita ja kenkiä. Siihen vielä muutama setti koti- ja liikunta-asuja, niin ei enää olla kovinkaan minimalistisissa lukemissa. Maailmalla suositussa kapselivaatekaapissa valitaan käyttöön 33 vaatetta kullekin vuodenajalle. Mielestäni ei ole olennaista, onko puvustossa 25 vai 45 vaatetta, kunhan vetää rajan johonkin ja siirtää kaapista pois loput vaatteet, varsinkin ne jotka eivät kuulu vuodenaikaan. Itse pakkasin laatikkoon vain muutamat kesämekkoni eli varastoistani ei löydy massiivisia vaatejemmoja ”seuraavaa kautta” varten.

IMG_5358Mutta ei tässä vielä kaikki! Jäljelle jääneistä vaatteista mallailin yhteensopivia asukokonaisuuksia kenkineen. Yritin keksiä myös sellaisia kombinaatioita, jotka eivät olleet olleet käytössä aiemmin. Sitten menin vielä hiukan pidemmälle kuin mitä Hyvän mielen vaatekaappi ohjeistaa: otin kaikista asukokonaisuuksista valokuvan. Yhdistelmiä syntyi huikeat 26 kappaletta.

Tulostin kuvat ja teippasin ne vaatehuoneen seinään. Arkiaamuna voin vaikka silmät ummessa tökätä sormeni kuviin ja pukea päälle sen kokonaisuuden, johon sormi osuu. Vaatekaapin sorteeraamisen meni yksi pitkä iltapäivä, mutta jatkossa aikaa säästyy, kun en enää joudu sovittamaan epätoivoissani ja myöhästyneenä vaatekertaa toisensa jälkeen. Poistamani vaatteet kierrätin vaatteidenvaihtokutsuissa, jotka järjestin kavereilleni. Sieltä ylijääneet päätyivät Konttiin.

Ihmiskokeen yhteenveto: neljä kuukautta ilman uusia vaatteita

Elämäni vaatteidenostolakossa on ollut ihanan helppoa: aikaa ei kulu asujen koostamiseen eikä niiden ostamiseen. Rahaakin säästyy. Tyylikkyydestä en tiedä, mutta ainakaan en koe itseäni nuhjulasta tulleeksi. Lakkoni ei ole absoluuttinen, vaan Hyvän mielen vaatekaappi -kirjan ohjeistamana tein listan vaatteista, joita tarvitsen saadakseni puvustoni toimimaan vielä tehokkaammin. Minulla on paremman puutteessa edelleen kulahtaneita trikoopaitoja, jotka pitäisi korvata uusilla, sekä vain yksi lyhythihainen paita, mistä kesään mennessä tulee muodostumaan ongelma. Uudet farkut sentään onnistuin löytämään, vieläpä luomuna.

Olen huomannut, että en edelleenkään käytä kuin puolia vaatteistani, vaikka kaapissa pitäisi roikkua vain parhaiden parhaat. Käyttämättä jääneet tulevatkin löytymään Kupittaanpuiston kirpparilta Siivouspäivänä toukokuussa.

Onko sinulla kaappi täynnä vaatteita mutta ei mitään päälle pantavaa? Uskaltaisitko ryhtyä vaatteidenostolakkoon?IMG_5084

Kirjallisuus
Johdatuksia pukeutumisen tutkimukseen. Toim. Ritva Koskennurmi-Sivonen. Tekstiilikulttuuriseura 2012.
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi. Atena 2013.