Aihearkisto: Kulutus

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Mistä näitä tavaroita oikein tulee?

Viime viikolla ei voinut välttyä näkemästä Black Friday -alennusmyyntien mainoksia. Niitä tulvi somevirrassa, sähköpostissa, katumaisemassa, lehdissä ja varmasti monella myös postiluukusta. Kaupan liiton viime vuonna Suomeen tuoma amerikkalainen alennusspektaakkeli on nyt todella lyönyt läpi. Samaan aikaan vietetty Älä osta mitään -päivä ei kiinnostanut juuri ketään.

Kuva Pixabay.

Kuva Pixabay.

Myös tavaranraivaajien palstoilla keskusteltiin siitä, kannattaako tarjouksiin tarttua. Osa oli sitä mieltä, että ei voisi vähempää kiinnostaa. Jotkut ostivat alennuksella jotain sellaista, minkä ostamista olivat muutenkin suunnitelleet ja säästivät rahaa. Jotkut taas kertoivat tehneensä huikeita löytöjä pilkkahintaan.

Yleensä ihmiset ovat laajasti sitä mieltä, että ostavat vain tarpeeseen ja että mainonta ei vaikuta heihin. Eihän kukaan halua tunnustaa ostavansa turhuuksia tai olevansa kauppiaiden vedätettävissä. Silti kotona on paljon turhaa tavaraa, josta pitäisi päästä eroon. Jostain ne ovat kaikki tulleet.

Listasin ihan kertauksen vuoksi muutamia tunnettuja kikkoja, joita kauppiaat käyttävät saadakseen meidät ostamaan enemmän. Mainonta, esimerkiksi mustan perjantain tarjoukset, on kaupallista viestintää. Sen tarkoitus on vaikuttaa, siis lisätä myyntiä, ei olla kiva kuluttajaa kohtaan.

Vain tänään! Tarjoukseen laitetaan aikaraja, jotta ostaja taipuisi paineen alla. Myöhästyminen alkaa vaikuttaa hirveältä menetykseltä, vaikka ei ole vielä käyttänyt euroakaan.

Vain sadalle ensimmäiselle! Tarjoukseen laitetaan määräraja, jotta ostajan kilpailuvietti herää. Tuntuisi hirveältä menetykseltä, jos tavara menisi sivu suun – vaikka eurot toki jäisivät kukkaroon.

Kerää koko sarja! Kummallinen epätäydellisyyden tunne kaihertaa, kun kokoelmasta puuttuu osa.

Kolme kahden hinnalla! Ostaja tuntee menettävänsä rahaa, jos hän ostaa yhden paidan hintaan 4,90, kun saisi kolme hintaan 9,80. Jos kuitenkin tarvitsee vain yhden, on järjetöntä maksaa edes kahdesta, saati ottaa kahta ylimääräistä kotiaan tukkimaan.

Halpa! Punainen hintalappu saa meidät ajattelemaan halpaa, vaikka tuotteessa ei olisi senttiäkään alennusta.

Uutuus! Vanhat tuotteet kääritään aika ajoin uuden näköiseen pakkaukseen, jotta ne säilyttäisivät kiinnostavuutensa. Vastaavasti vaatteet ja elektroniikka alkavat vaikuttaa vanhentuneilta, kun uutuuksia lyödään tiskiin monta kertaa vuodessa.

Osta tänään, maksa myöhemmin! Nopeaan mielihyvään on helppo tarttua – harkinnan kustannuksella.

Tarjous! Sisäänheittotuote, jonka avulla saadaan asiakas liikkeelle ja ostamaan muutakin – korkeampaan hintaan.

Kun onnistuu ostamaan jotakin roimalla alennuksella, voi kokea itsensä nokkelaksi kuluttajaksi. Ikään kuin kyse olisi pelistä, jota kuluttaja pelaa kauppiasta vastaan. Kauppias ei kuitenkaan laita tavaraa tarjoukseen, jos on vaarana, että hän menettää siinä jotakin. On jopa väitetty, että tarjoushaukoilla kuluu shoppailuun enemmän raha kuin niillä, jotka välttävät alennusmyyntejä ja ostavat tavaransa normaalihintaan.

Kiinnostavasti jotkut kauppiaat itsekin ottivat kantaa mustan perjantain alennuksiin. Varustelekassa oltiin sitä mieltä, että ”kaupat hankkivat helvetin isoja eriä usein kaikennäköstä halpaa paskaa, ja myyvät sitä ihan hirveän halvalla – mikä on helppoa, koska se on halpaa paskaa”. Uhana Design puolestaan haastoi ihmisiä tarkastelemaan kulutustottumuksiaan, ja suuntaamaan kohti tietoista ostamista. ”Kun siis kohtaat houkuttelevan Black Friday -tarjouksen, harkitse ostoa hetki: tuoko tuote pitkäaikaista iloa ja onko sille tarvetta vai houkuttaako pelkkä halpa hinta ja ostamisen ilo?”

Mitäpä tähän lisäämään.

*

Teitkö Black Friday -ostoksia? Millä vältät heräteostokset alennusmyynneistä?

 

KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

Viimeisten puolentoista vuoden aikana uutisjutuissa, naistenlehdissä, aikakauslehdissä ja blogeissa on kirjoitettu moneen kertaan japanilaisen ammattijärjestäjän Marie (Mariko) Kondon KonMari-metodista, jolla koti laitetaan järjestykseen. Tiedämme jo kaiken itse menetelmästä sekä aika paljon myös Kondon lapsuudesta ja nykyisestä elämäntilanteesta.

Sen sijaan menetelmän japanilaisesta taustasta on kirjoitettu hyvin vähän, jos lainkaan, vaikka moni asia KonMari – siivouksen elämänmullistava taika -kirjassa viittaa nimenomaan japanilaisiin koteihin (esimerkiksi perinteisten liukuovikaappien järjestämisohjeet) tai japanilaiseen kulttuuriin (animistinen tavarakäsitys).

chrysanthemum-757439_1920

Kuva Pixabay.

Siisteyden ja järjestyksen arvostamisella on Japanissa pitkät perinteet. Siisteyttä pidetään hyveenä ja se on osa hyvää elämää. Siivoojien sijaan koululaiset siivoavat itse kouluissa ja kadun puhdistamista kotitalon ja vähän naapurinkin talon edestä pidetään kunnia-asiana. Myös arkipäivän estetiikalla on pitkä traditio.

Nykyaikaisten kodin järjestämisoppienkin historia ulottuu ainakin 30 vuoden päähän. Järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen liittyviä menestysteoksia oli julkaistu useita jo ennen KonMari-kirjaa. Marie Kondon työn voikin nähdä osana japanilaisen siivoamisen ja estetiikan perinnettä sekä uudemman järjestämisbuumin jälkeläisenä.

Kenties keskeisin Kondon innoittajista on ollut vuonna 2000 julkaistu teos Suteru gijutsu eli vapaasti suomentaen Pois heittämisen taito. Kirjaa myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, joista miljoona heti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teoksen kirjoittaja, kulutuspsykologian tutkija Nagisa Tatsumi (s. 1965) on sittemmin julkaissut monia muita elämäntaidon kirjoja. Hän myös kouluttaa ”kotityöterapeutteja”, jotka auttavat ihmisiä kehittämään arjen hallinnan taitojaan. Luin Tatsumin kirjan espanjaksi. Se löytyy lisäksi japaniksi ja italiaksi. Ilmeisesti englanninkielinen käännös saadaan maaliskuussa.

Ostamisen ja säästämisen myrkyllinen yhdistelmä

Tatsumin kirjan lähtökohta on Japanin kulutushistoriassa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanissa siirryttiin nopeasti kulutusyhteiskuntaan ja elintaso kohosi. Tatsumi kirjoittaa, että kulutuskulttuurin myötä ”uusi” alkoi tarkoittaa samaa kuin ”hieno”.

1980-luvulla kulutusjuhlan iskulauseeksi nousi Seibu-tavaratalon mainoslause ”tahdon sen, koska tahdon sen”. Tatsumi toteaa, että koska ihmisillä jo oli kaikkea tarpeellista, tavaraa ostettiin pelkästä halusta. Iskulauseen olisi oikeastaan pitänyt kuulua: ”Tahdon sen silkasta ostamisen nautinnosta.”

Samalla Japanissa myös säästäväisyydellä on pitkä historia. Sana mottainai (mitä tuhlausta) kuvaa haaskaamisen vastaista asennetta. Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Japanissa kulutuskulttuurin yltäkylläisyyteen saavuttiin pula-ajan niukkuuden mentaliteetilla ja opeilla. Tavaraa ei saanut heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita.

Tatsumi sanoo, että tämä johti siihen, että tavarat alkoivat kasautua paljon nopeammin kuin ne kuluivat pois. Kulutustaan kasvattaneet mutta kaiken säästämään oppineet japanilaiset asuvat tunnetusti pienissä asunnoissa. Ei ihme, että he tuskaantuivat tavaravuoriinsa ensimmäisen kerran jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Lisää säilytyspaikkoja

Jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin siis 80-luvulla, jolloin Japanissa alkoi kotien järjestämisbuumi. Kotirouville suunnatuissa tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa suositut järjestämisekspertit esittelivät toinen toistaan näppärämpiä, sievempiä ja edullisempia tapoja lajitella tavarat esimerkiksi pieniin laatikoihin lokeroimalla (mieleen nousee KonMarin ohjeet laittaa tavarat iPhonien ja iPadien laatikoihin!).

NHK World Japan -kanavan Japanology -sarjan jaksossa, joka käsittelee siistimisen historiaa Japanissa, kerrotaan, että säilytystilaa etsittiin portaiden ja jopa lattian alta. Eräässä tv-ohjelmassa esiteltiin pyyhe- ja teepaitasäilytyssysteemiä, joka oli piilotettu eräänlaisen seinää vastaan säilytettävän taulun taakse.

Tämä yltäkylläisyyden ja sen taltuttamiseksi kehiteltyjen säilytysniksien yhdistelmä on se kodin järjestämisen ympäristö, jossa pieni Mariko Kondo (Wikipedian mukaan syntynyt 1984 tai 1985) varttui 1980- ja 90-luvuilla. Oman kertomansa mukaan hän perehtyi jo viisivuotiaana alan lehtiin, joita hänen äitinsä hankki.

Lupa heittää tavarat pois

Vuonna 2000 säilyttämispaikkojen keksimistä painottanut järjestämisbuumi sai haastajan Tatsumin kirjasta Pois heittämisen taito. Teos puhutteli tavaratulvassa räpiköiviä japanilaisia ja vapautti heidät mottainai-mentaliteetista. Pois heittäminen alkoi näyttäytyä ratkaisuna loputtomalle uusien säilytyspaikkojen ja järjestämisniksien keksimiselle.

Tatsumin kirja liittyi laajempaan elämän yksinkertaistamista käsitelleeseen virtaukseen; jo 1990-luvun lopulla Japanissa julkaistiin suosittuja minimalismia käsitteleviä kirjoja. Ne seurasivat samanaikaista yhdysvaltalaista trendiä.

Tatsumi kysyy, voisiko kotien tavarapulman ratkaista loputtoman järjestämispaikkojen keksimisen sijaan ympäristöihmisten ehdotuksella, nimittäin lopettamalla ostamisen. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se olisi liian ikävää. Tällainen elämäntyyli sopisi vain hyvin askeettisille henkilöille. Hänestä parempi ratkaisu on opetella heittämään tavarat menemään.

Kirjasta syntyi Japanissa debatti, kun Tatsumia, jonka tausta oli markkinointialalla, syytettiin tuotteiden valmistajien kätyriksi. Hänen epäiltiin haluavan edistää tavaroiden pois heittämistä, jotta valmistajat saisivat uusia tavaroita myytyä.

Tatsumi kielsi, että hänellä olisi tällaisia motiiveja. Hänen mukaansa kulutusyhteiskunta oli tullut äärirajoilleen ja ihmisten olisi nyt todella tarkoin harkittava, mitkä tavarat olisivat olennaisia hyvän elämän kannalta. Pois heitettävien tavaroiden valitsemisprosessi opettaa tunnistaman tavarat, jotka todella haluaa pitää ja joita todella tarvitsee, Tatsumi sanoo. Pois heittäminen muuttaa ihmisten tavarasuhdetta ja saa myös laajemmin miettimään, millaisen elämäntavan tahtoo.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että meidän ei tarvitse säilyttää sitä, mitä emme tahdo, opimme arvostamaan sitä, mitä meillä on, kirjoittaa Tatsumi. Huolehdimme tavarasta parhaiten käyttämällä sitä. Jos antaa pölyn kerääntyä tavaralle, ei huolehdi tavarasta. Jos tavarasta ei tiedä, minne se pitäisi laittaa, on parasta heittää pois.

Pois heittämisen taito ja KonMari

Kondo kertoo lukeneensa Tatsumin kirjan teinityttönä ahmien. Sen jälkeen hän heitti huoneestaan kahdeksan pussia tavaraa menemään. Pois heittämisen taito on varmasti ollut Kondolle avainteos, sillä KonMari-kirja on mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu Tatsumin kirjaa vasten.

Tatsumin teos on monella tapaa erilainen kuin Kondon. Ensinnäkin Tatsumi käsittelee kuluttamista, ympäristökysymyksiä ja kierrättämistä, joista kaikista Kondo pääasiassa vaikenee. Teoksessa ei ole vastaavaa henkisyyttä kuin Kondon kirjassa vaan Tatsumi pikemminkin purkaa vanhoja tavarauskomuksia.

Tatsumin lähestymistapa korostaa tavaran tarvetta siinä missä Kondon metodin ytimessä on tavaran aiheuttama (ilon) tunne. Tatsumi neuvoo: vapauta itsesi kaikesta, mitä et käytä, ja vastaavasti käytä kaikkea, mitä säilytät. Älä pidä tavaraa vieraita (vieraslakanat) tai erityistilanteita (jouluastiat) varten tai siksi, että ne ovat osa täydellistä kokoelmaa (kaikki Muumi-mukit, vaikka vain kolmesta juodaan).

Tatsumi kirjoittaa suoraan 80- ja 90-luvulla televisiossa jaettuja järjestämisoppeja vastaan: Unohda järjestämisen ja säilyttämisen metodit! Ei ole mitään keinoa saada liikaa tavaraa järjestykseen – se pitää poistaa. Vastaavasti Kondon menetelmässä 80-luvun järjestämisoppien perinnön voi ajatella näkyvän siinä, että hän antaa hyvin tarkkoja ohjeita viikkaamisesta ja säilyttämistavoista.

Älä pyri täydellisyyteen

Pois heittämisen taito painottaa epätäydellisyyden hyväksymistä – täydellisyyteen ei pidä pyrkiä. Tatsumi sanoo, ettei pysty itsekään noudattamaan kaikkia ohjeitaan ja kehottaa lukijaa valitsemaan niistä itselleen sopivimmat. Olisi liikaa vaadittu noudattaa kaikkia ohjeita; vähäisempikin riittää tulosten saavuttamiseen. Samoin kuin tiukasta dieetistä seuraa repsahdus, liian suuresta pyrkimyksestä muuttaa omaa sotkuisuutta järjestäytyneisyydeksi seuraa repsahdus, kirjoittaa Tatsumi.

Ero Kondoon on huomattava. Aivan kuin Kondo kirjoittaisi suoraa vastinetta Tatsumille, kun hän kirjassaan kehottaa pyrkimään täydellisyyteen kodin järjestämisessä. Kondon menetelmää ei myöskään saisi soveltaa; siivouksen elämänmullistava taika alkaa vaikuttaa vain, jos menetelmää noudattaa pilkulleen. Tällöin myöskään repsahdusta ei tapahdu. Kondo ei pelkää olla vaativa.

Siinä missä Kondolla on vain yksi pois heittämisen tekniikka (jos tavara ei tuota iloa, se poistetaan), Tatsumilla on kymmenen. Tatsumin menetelmä onkin olennaisesti monimutkaisempi kuin Kondon. Tatsumi neuvoo esimerkiksi heittämään katsomatta pois vaatteet, joita on säilytetty pahvilaatikossa. Tavaroita ja tuotteita ei tarvitse säilyttää, kunnes ne on käytetty loppuun, kunhan niitä on kokeiltu (esimerkiksi vaatteet ja kosmetiikka). Myös varmuuden vuoksi säilytetyt tavarat pitää heittää pois.

Tatsumi kehottaa luomaan itselleen paikkoja, esimerkiksi pöytätasoja, joihin ei saa laskea mitään, sekä jakamaan järjestämisvastuuta perheenjäsenten kesken. Kondo sitä vastoin kehottaa vain toimimaan esimerkkinä perheenjäsenille.

Raivaa säännöllisesti ja kierrätä

Tatsumin metodissa keskeistä on se, että ihminen sopii itsensä kanssa tietyt rajat ja karsii tavaraa säännöllisesti. Tavaroita pitää esimerkiksi heittää pois aina kun tietty, kunkin tavararyhmän kohdalla sovittu lukumäärä täyttyy. Kun tavara on ollut käyttämättä tietyn ajan, se pitää heittää pois. Pois heittämistä tulee tehdä myös säännöllisesti tiettyinä ennalta päätettyinä ajankohtina, kuten perinteisen japanilaisen uudenvuodesiivouksen yhteydessä.

Näitä kaikkia menetelmiä Kondo kritisoi. Hänelle raivaaminen on kertaluontoinen tapahtuma, jonka ei tulisi tapahtua kuin kerran elämässä mahdollisimman yhtäjaksoisena prosessina.

Tatsumi käsittelee perusteellisesti myös sitä, minne poistetut tavarat toimitetaan mukavasti ja ympäristö huomioiden. Niitä ei siis kirjaimellisesti heitetä menemään. Haaskaamispelkoiset japanilaiset tarvitsivatkin koulutusta kierrättämisessä; käytettyjen tavaroiden lahjoittaminen tai myyminen ei ole ollut Japanissa tavallista.

Tatsumi kommentoi kirjansa vuoden 2005 painoksessa, että kierrätys ja käytettyjen tavaroiden myyntijärjestelmät ovat kehittyneet kovasti viidessä vuodessa ja tehneet pois heittämisen paljon helpommaksi. Tatsumi muuten neuvoo antamaan tavaroita esimerkiksi sukulaisille ja ystäville – käytäntö, jonka Kondo ehdottomasti kieltää!

Kondollakin oli edeltäjänsä

Nagisa Tatsumin Pois heittämisen taito on mielenkiintoinen matka maailman menestyneimmän järjestämisoppaan, KonMarin taustoihin. Marie Kondo ei nyhjäissyt menetelmäänsä tyhjästä eikä se perustu yksinomaan hänen lapsesta asti tekemiinsä kokeiluihin, joista hän kirjassaan kertoo. Se sijaan hän on kehitellyt ratkaisujaan ympäristössä, jossa kiinnostus säilyttämisen ja järjestämisen tekniikoihin on jo ollut suurta.

Tatsumin vaikutus Kondon menetelmään näyttää olevan merkittävä, onhan tämä melkein kohta kohdalta sitä vastaan. Pois heittämisen taito lienee ollut 2000-luvun taitteessa merkittävä tienraivaaja myöhemmin tulleille järjestämismetodeille.

*

En ole japanilaisen kulttuurin erityisasiantuntija. Jos aihepiiri on sinulle tuttu, kerro kommenteissa lisää!

Murskavoitto turhista tavaroista

Tavaran raivaajat ovat huomanneet, että tavaran poistaminen asianmukaisesti kierrättäen on tuskaisan hankalaa. Esineitä pitää raahata moniin eri paikkoihin, edes lahjoituksille ei ehkä ole kysyntää, ja jos aikoo myydä, tavaroiden kuvaamisen, ostajien yhteydenottojen tai myyntipöydän kunnossapidon kanssa menee hermot.

Tuon epätoivoisille toivoa: tavarat voi murskata. Monet tietävät jo maailmanluokan hitiksi nousseen hydraulisen prässin eli YouTube-kanava Hydraulic Press Channelin, jolla murskataan esineitä. En nyt kuitenkaan tarkoita tällaista pienimuotoista puuhastelua. Suomalainen design-kalusteita myyvä huonekaluliike on nimittäin keksinyt jotain paljon, paljon tehokkaampaa.

Asia tuli tietooni, kun tutkin meneillään olevaa kirjoitustyötä varten, miten kyseisen huonekaluliikkeen ”Nolohuone”-kampanja päättyi. Kyseessähän oli mainostempaus, jossa häpeällisimmän kuvan olohuoneestaan postannut voitti huonekaluliikkeen tarjoaman uuden ”design-olkkarin” suunnitteluineen. Voittoon sisältyi lupaus: ”tuhoamme samalla vanhan nolohuoneesi maksutta”.

Tällä videolla on kuvattu kyseinen kodinmuutos ja se, miten vanhoista kalusteista päästiin eroon. Epäilen, että ratkaisulla ei ole jätehuoltoviranomaisten siunausta. Jätän videon tähän järkyttämään kesälomarauhaanne :) Kiireiset voivat katsoa suoraan kohdasta 2:07. Videoon tästä.

Miten pitkälle itse olisit valmis menemään päästäksesi helposti eroon turhista tavaroista?

(Jos kommentoit, toivon, ettet arvostele kodin muutoksen kohteena olevaa pariskuntaa. Heillehän ratkaisu tulee ilmeisenä yllätyksenä. Sitä paitsi sohva on ilmiselvästi eri, kuin se joka näkyy videon alussa kilpailuun otetussa nolohuonekuvassa.)

*

Paikka kaikelle jää kesätauolle, ainakin pääosin. Facebookissa kuitenkin tapahtuu koko kesän, tule seuraamaan. Aurinkoisia päiviä!

Puolipitoisten vaatteiden ongelma on muotibisneksen syytä

”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.”

Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä –  ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan. Edellisenä päivänä päälläni oli ollut samat housut mutta lyhythihainen musta ribbineule. Sopersin vaihtaneeni paidan, mutta se ei kuulemma riittänyt. Piti olla selvästi eri asu joka päivä. Tämä järkyttävän nolo moka piirtyi mieleeni niin, että seuraavat kaksikymmentä vuotta annoin kalifornialaisen high schoolin pukeutumisetiketin määrittää elämääni. Puin kouluun tai töihin joka päivä eri asun.

Tiedätte varmaan mihin sellainen johtaa. Kyllä, puolikäytettyjä vaatteiden kasvaviin pinoihin.

trousers-362781_1920

Vaatteita pikamuotia edeltäneeltä ajalta. Kuva Pixabay.

Koska minulla on kuitenkin aina sen enempää pohtimatta ollut systeemi puolipitoisille, en ennen ammattijärjestäjäksi ryhtymistäni olisi arvannut, että puolikäyttöisten vaatteiden säilyttäminen olisi ihmisten järjestämisongelmien top kolmosessa (toinen top kolmosen ongelma on tavaroiden riittävä määrä, jota voit laskeskella täällä).

Vähän käytettyjen vaatteiden ongelma syntyy useasta tekijästä. Ensinnäkin monet vaihtavat asua päivittäin. 2000-luvun mittaan tästä on tullut yhä selvempi normi, josta kertovat esimerkiksi muotiblogien päivän asu -kuvat. Tapasin taannoin nuorehkon ihmisen, joka kertoi lukioaikana tavaramerkikseen muodostuneen, että hänellä ei koko kouluaikana ollut kertaakaan samaa asua päällä. Tekee mieli sanoa, että kyllä on aikoihin eletty. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saunapäivä oli lauantaisin, ja silloin oli myös vaatteidenvaihtopäivä alusvaatteita myöten.

Toiseksi puolipitoisten määrää kodeissa lisäävät elämäntavan monimutkaistuminen ja elintason nousu: lukuisten arki- ja pyhävaatteiden lisäksi meillä on jumppavaatteita, juoksuvaatteita, joogavaatteita, vaellusvaatteita, hiihtoasuja, remonttivaatteita, moottoripyöräpukuja, kotivaatteita ja roolipeliasuja. Meillä on myös varaa hankkia kaikki nämä asut. Vaatekaapit tursuavat tekstiiliä. Sekä vaihteluntarve että vaatteiden määrä ovat seurausta vaateteollisuuden ja muotibisneksen kyvystä luoda kuluttajille yhä uusia tarpeiksi naamioituja haluja. Pukeutuminen on pohjimmiltaan viestintää; vaatteilla kerromme itsellemme ja muille, keitä olemme ja keitä haluaisimme olla. Tähän muotibisnes taitavasti vetoaa.

Kolmanneksi puolipitoisten ongelmaa on luomassa se, että vähän käytetyt vaatteet vastustavat haluamme jakaa asiat puhtaisiin ja likaisiin sekä pitää nämä ryhmät erillään. Puolipitoiset eivät kuulu kumpaankaan ryhmään ja ajelehtivat siksi usein ilman omaa paikkaa. On tavallista, että puolipitoisten vaatteiden annetaan kasaantua tuolinselälle tai lattialle. Lopulta on helpointa vain kaappaista koko kasa pesuun.

Miten puolipitoisten ongelma ratkaistaan? Ensinnäkin voi määritellä puhtaan ja likaisen uusiksi. Eiväthän neule tai farkut yhden tai useammankaan päivän siistissä sisäkäytössä oikeasti likaannu. Niinpä ne voi laittaa takaisin kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon tai vaihtoehtoisesti suoraan pyykkiin. Vaatteita voi raikastaa pesun sijaan myös tuulettamalla.

Puolipitoiset voi taltuttaa myös paikka kaikelle -periaatteella. Itse laitan esimerkiksi neuleet, päällysmekot ja housut takaisin henkarille, kunnes ne pitää pestä. Vielä käyttökelpoiset paidat ja kotivaatteet säilytän koukuissa vaatehuoneen hyllyjen sivussa. Yhtä hyvin niiden paikkana voisi olla oma hylly kaapissa, kori, tuoli tai naulakko huoneen tai kaapin oven sisäpuolella. Valitsen aina päivän asun puolipitoisista aloittaen tai alennan töissä käytetyn paidan kotipaidaksi. Näin puolipuhtaiden määrä ei pääse paisumaan liian suureksi ja tulee luontaista siirtymää pyykkikoriin.

Lisäksi voi tutkia omia tapojaan. Vaikka muistan tarkalleen, miten olin pukeutunut high schoolin ensimmäisenä päivänä, en todellakaan muista mitä työkavereilla oli eilen päällä. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen vain silloin, kun se on mielestäni erityisen hauskaa tai tyylikästä. Olenkin päättänyt, että minun ei enää aikuisiässä tarvitse noudattaa amerikkalaiskoululaisten pukeutumissääntöjä. Pukeutumiseni ei kiinnosta ketään niin paljon, että toimistolla joku pitäisi kirjaa siitä, kuinka usein vaihdan asua. Kunhan en ala haista.

Viime vuosina päivittäin samaan asuun pukeutumisesta on tullut jonkinlainen oma muodinvastainen trendinsä. On puhuttu siitä, että menestyvät miehet pukeutuvat jatkuvasti samoihin asuihin, joista tulee kuuluisuuksien kohdalla lähes ikonisia. Mietitäänpä Mark Zuckerbergin harmaata teepaitaa tai Steve Jobsin mustaa pooloa. Zuckerberg on todennut, että ei halua käyttää kallisarvoista aikaansa asujen valitsemiseen. Samasta syystä Barack Obama pukeutuu vain sinisiin ja ruskeisiin pukuihin. Soveltajia löytyy myös naisista: suurta kiinnostusta herätti newyorkilaisen Matilda Kahnin tarina siitä, miten hän pukeutui töihin vuoden ajan samaan asuun. Aikaamme kuvaa hyvin, että vapaaehtoinen pukeutuminen työunivormuun on uutisaihe ja että sitä markkinoidaan meille nimenomaan tehokkuuden nimissä. Toisaalta tehokkuus sujuvoittaa arkea. Ei ole mitään syytä sietää puolikäyttöisten vaatteiden pinoja omassa kodissa.

Onko sinulla ollut puolipitoisten ongelma? Miten olet ratkaissut sen?

Miten ruotsalaisesta huonekaluhallista selviää ilman heräteostoksia?

Teininä rakastin Ikeaa, vaikka sitä ei silloin edes ollut Suomessa. Ikea edusti kaikkea sitä ihanaa, persoonallista ja luovaa, jota sotkat ja iskut eivät pystyneet tarjoamaan. Pari vuotta vanhempi kaverini oli maailmanmiehen elkein soittanut Ikeaan ja pyytänyt lähettämään kuvaston itselleen. Hänen Tukholmasta noudetulla Ikea-sohvallaan pläräsin katalogia posket punaisena ja sisustusunelmoin.

Kun Espoon myymälä sitten avattiin syksyllä vuonna 1996, teimme kämppäkavereiden kanssa sinne toiviomatkan. Jopa päivän säätila on piirtynyt mieleeni tarkasti. Moni muukin suomalainen oli kokenut hurahduksen ja myymälän hyllyt ammottivat tyhjyyttään. Ostimme kimpassa metallisia henkareita, jotka lunastin myöhemmin omikseni. Ne ovat meillä edelleen käytössä eteishenkareina.

IMG_3025

Lukemattomissa kodeissa kautta maailman lasten leluja säilytetään Expedit-hyllyssä (nyk. Kallax). Niin meilläkin. Hyllymme on tuunattu tuplapitkäksi Ikea Hackers -sivuilta löytyneiden ohjeiden mukaan. Siellä ihmiset osoittavat, että massatuote ei estä luovuutta kukkimasta vaan on päinvastoin sille virike.

On nurinkurista, että Ikea yhdistyi mielessäni yksilöllisyyteen. Ikeahan tuottaa massatavaraa, jolla on kalustettu miljoonat ja miljoonat kodit Thaimaasta Dominikaaniseen tasavaltaan. 1990-luvulla Ikea tarkoitti kuitenkin valikoiman laajenemista. Ikean saapuminen Suomeen oli yksi askel kansainvälistymisen ja globalisoitumisen ketjussa, jonka seurauksena meillä on tänään kaikki maailman tavarat vain parin klikkauksen päässä kotiovelta. Ikean vanavedessä tänne asettui moni muukin kansainvälinen ketju. Valikoima muuttui lähes loputtomaksi ja trendien kierto nopeutui läkähdyttäväksi. Se Suomi, jossa kaikki joivat samaa Valion maitoa ja katsoivat samaa puoli yhdeksän uutislähetystä, alkoi jäädä taakse.

Vuonna 1996 Ikeassa käyminen oli ainutlaatuinen elämys itsessään, vähän kuin olisi huvipuistoon mennyt. Toisin kuin muissa kaupoissa, Ikeassa asiakkaat ajettiin sisään labyrinttimaiseen tilaan, josta ei voinut kääntyä takaisin ja jossa oli vaellettava kilometritolkulla eksyttäviä reittejä. Noihin aikoihin ei nimittäin päässyt alakertaan ennen kuin oli kiertänyt yläkerran. Melko erikoinen konsepti kun oikein ajattelee. Miksi kukaan suostuu tuollaiseen vapaaehtoisesti ja vieläpä maksaa käynnistään?

On tunnettua, että Ikeasta on vaikea selvitä ulos ilman heräteostoksia. Tämä saattaa perustua nimenomaan siihen, että Ikeassa käyminen on vaivalloista ja vaatii aikaa. Kun välimatkat myymälässä ovat pitkiä ja eksyttäviä, asiakkaat kokevat helpommaksi vain napata kiinnostavat tavarat ostoskoriinsa ohi mennessään. Harkitseminen ja palaaminen harkinnan jälkeen takaisin olisi liian hankalaa.

Heräteostosten välttäminen on kuitenkin mahdollista, kun noudatat näitä Paikka kaikelle -ryhmässä laatimiamme pettämättömiä neuvoja.

1. Selvitä motivaatiosi ja tarpeesi. Jos olet menossa Ikeaan vain viettämään aikaa ystävän kanssa, menkää mieluummin vaikka museoon tai kahvilaan. Niissä on vähemmän ostettavaa.

2. Jos vakain mielin olet päättänyt, että tarvitset Ikeasta jotain, lähde valmistautuneena. Tee ostoslista. Katso tuotteiden hyllypaikat valmiiksi netistä. Ota mitat kotona ja pidä värimallit mukanasi, niin et tule ostaneeksi ehkä-suunnilleen-melkein sopivaa. Älä vilkuile sivuillesi.

3. Hyödynnä myymälästä löytyvää myymäläkarttaa, siihen on merkitty oikopolkuja. Suunnitellen Ikeasta on mahdollista selvitä ulos alle puolessa tunnissa.

4. Ohittaessasi tarjouslaareja voit kehua itseäsi siitä, että et tarvitse ja halua tuotakaan tavaraa! Itsekurisi on loistokunnossa toisin kuin niillä, joiden ostoskorit tursuavat roinaa.

5. Jos sinulla kuitenkin herää halu ostaa jotakin suunnittelematonta, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  • Mihin laitan tämän kotona?
  • Mitä vaivaa tästä aiheutuu? Miten tätä hoidetaan ja miten helposti tästä pääsee myöhemmin eroon?
  • Onko tämä tavara laadukas ja kestävä? Millaisissa olosuhteissa se on tuotettu?
  • Oliko minulla tarve kyseiselle tavaralle jo ennen liikkeeseen tuloa vai heräsikö halu vasta kun näit tavaran?
  • Olenko ostamassa vain siksi, että tavara on niin halpa?

6. Muistele, miten heräteostoksille viimeksi kävi. Onko sinulle tuttu tilanne se, että kaupasta tultua sininen kassi, tai ehkä useampikin, lojuu nurkassa koskemattomana pitkiä aikoja? Et oikeastaan tarvinnut niitä tavaroita ollenkaan.

7. Jos todella isket silmäsi johonkin tavaraan, poimi se ostoskoriisi. Nyt ”löytö” on ikään kuin tallessa. Kun pääset kassalle, harkitse uudelleen ja jätä tuote ostamatta. Koska on kohteliasta palauttaa tuote paikoilleen, opit jo yhdestä takaisinjuoksusta, että heräteostoksia ei tosiaankaan kannata tehdä.

8. Jos heräteostos kaikesta huolimatta livahtaa kotiin asti, hyödynnä Ikean palautusmahdollisuus ja vie tavara takaisin kauppaan.

The Guardian kirjoitti tällä viikolla Ikean kestävän kehityksen johtajan todenneen – mahdollisesti sivu suunsa – että kodin sisustamisen huippu on länsimaissa jo saavutettu. Yksittäiseen kotiin sovellettuna tämä tarkoittaa, että yhtään uutta sisustustavaraa ei enää mahdu sisään. Tätä on hyvä tutkiskella mielessään jo ennen kuin suuntaa ostoksille.

 

Voiko ostamalla säästää?

Black Friday -alepäivä sai minut ajattelemaan säästämistä ja sen suhdetta tavaran vähentämiseen ja ylipäätään yksinkertaisempaan elämään.

Musta perjantai tulee Yhdysvalloista. Kyseessä on kiitospäivän jälkeinen alennusmyynti, joka starttaa joulumyynnin. Kaupat aukeavat aamutuimaan ja pitävät ovensa auki yöhön asti. Tyypillisesti Black Fridayn myynti on vuoden ennätyspäivä. Tänä vuonna Black Friday rantautui voimalla myös Suomeen, ilmeisesti Kaupan liiton tiedotuksen ansiosta. Alennusmyyntiä tehtiin kuluttajille tunnetuksi niin mainonnan kuin uutisoinnin kautta. Nyt suomalaisissakin kaupoissa tehtiin myyntiennätyksiä. Kaupan liitossa iloittiin myös siitä, että Suomessa veronpalautukset eivät ole ehtineet tulla ennen Black Friday -alennuksia, joten rahaa pannaan joululahjoihin vielä kampanjapäivän jälkeenkin.

Lähtökohtaisesti suhtaudun kaikenlaisiin alennusmyynteihin epäilyksellä. Ne ovat kaupan tapa dumpata ylijäämät kuluttajille ja houkutella kuluttajat kauppaan, jotta nämä tekisivät herätteestä lisäostoksia. Black Fridayn vastapainoksi Yhdysvalloista onkin levinnyt myös samana päivänä vietettävä Älä osta mitään -kampanja. Eikö ostosten jättäminen kauppaan ole tehokkain keino säästää? Kuitenkin myös Black Fridayn voi ymmärtää mahdollisuutena säästää. On kai pelkästään järkevää ostaa alennusmyynnistä se, minkä muutenkin ostaisi, kuten esimerkiksi Tarkan markan blogi ehdottaa.

Niin, miten säästäminen oikeastaan pitäisi määritellä? Onko kyse kuluttamisesta pidättäytymisestä, halvimman hinnan etsimisestä vai kenties laatuun panostamisesta? Kulutustutkijoiden mukaan nämä kaikki mielletään säästämiseksi. Säästäväisyys on ollut suomalaisen kuluttamisen pitkä linja. Ennen kulutusyhteiskunnan läpimurtoa ja vielä pitkään sen jälkeenkin kuluttamista leimasi talonpoikaiseksi kutsuttu eetos. Kulutuksella pröystäilyä paheksuttiin; säästäväisyys, harkitsevaisuus, omavaraisuus ja pidättyväisyys olivat hyveitä. Kulutusyhteiskunnan myötä uusiksi eetoksiksi nousivat keskiluokkainen ja ekonomistinen sekä viime aikoina myös ekologis-eettinen kulutus.

Keskiluokkaiseen eetokseen sisältyy talonpoikaista eetosta vähemmän vaatimattomuutta ja enemmän järkevien, kohtuullisten kulutusnautintojen sallimista oman tienaamisen puitteissa. Kuluttaminen on tärkeää, koska sen kautta osallistutaan yhteiskuntaan ja pidetään talouden pyörät pyörimässä.

Ekonomistinen eetos perustuu ajatukseen hyödyn maksimoinnista ja kustannusten minimoimisesta. Se on laskelmoivaa kuluttamista omaa osaamista hyödyttäen. Esimerkiksi hintavertailut, etukorttien käyttö, sijoittaminen tai yhteiskunnan tukien ja alennusten hyödyntäminen liittyvät ekonomistiseen eetokseen. Materiaalisen kulttuurin tutkija Daniel Miller kirjoittaa, että kuluttajat saattavat mennä ostoskeskuksiin ”säästämään rahaa”. Tällöin vertaillaan hintoja ja ostetaan alennuksista tai ostetaan mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla. Kuluttamalla säästäminen on osalle kuluttamisen keskeinen päämäärä. Sillä ei ole niin merkitystä, onko ostoksen hinta–laatu-suhde kovinkaan hyvä, kunhan tulee tunne siitä, että on säästänyt rahaa.

Ekologis-eettisessä eetoksessa painottuu ympäristötietoisuus. Sitä leimaa valittu niukkuus ja kulutuksen nautinnollisuuden liittäminen ekologisuuteen. Kulutustutkijat Minna Autio, Kaisa Huttunen ja Elina Puhakka arvelevat, että tulevaisuudessa ekonomistinen ja ekologis-eettinen eetos yhdistyvät siten, että meillä on ”varaa irrottautua keskiluokkaisesta, melko materiaalisesta kulutuksesta – olemme sen jo eläneet ja kokeneet”.

Säästäväisyys on Suomessa silti edelleen hyve. Kaisa Huttusen ja Minna Lammin tutkimissa kulutuselämäkerroissa suomalaiset kuvasivat taitavana kuluttamisena sitä, että välttää heräteostokset, ylellisyystavarat, turhan kulutuksen, tuhlaamisen, muodin perässä juoksemisen ja mainosten houkutukset. Negatiivinen sävy on myös sellaisella käsitteellä kuin kulutusjuhla. Toisaalta kuluttajat tuntevat tarpeen ja halun erottamisen puhetavat ja osaavat käyttää niitä oman kulutuksensa perustelemiseen. Tarpeeseen ostaminen on hyväksyttävämpää, halusta alkunsa saanutta kuluttamista on oikeutettava enemmän.

Ammattijärjestäjänä olen nähnyt, että ostaminen on yksi keskeinen tapa, jonka kautta ihmiset joutuvat ongelmiin liian tavaran kanssa. Kyse ei välttämättä ole tuhlailemisesta. Tavaraa voi ostaa liikaa nimenomaan säästääkseen, ”kun kerran halvalla saa” tai esimerkiksi edullisina kirpputorilöytöinä.

Olen myös todistanut, miten tavarapaljouteen havahtuminen ja siitä suurella vaivalla eroon hankkiutuminen herättää kulutuskriittisyyteen. Ihmiset alkavat kysyä, olenko valmis sitoutumaan tavaraan, jonka hankkimista harkitsen. Haluanko todella pitää siitä huolta, puhdistaa ja huoltaa, antaa sille kallisarvoisia neliöitä kodistani, laittaa aikaani myöhemmin myös sen kierrättämisen tai myymisen? Haluanko käyttää vaivalla ansaitsemani rahat nimenomaan (tähän) tavaraan vai voisinko jopa tehdä vähemmän töitä, jos jättäisin tavaran ostamatta.

Mitä sinä ajattelet, voiko ostamalla säästää?

*

Kirjallisuus

Minna Autio, Kaisa Huttunen & Elina Puhakka: Keskiluokkainen ja ekonomistinen eetos kulutuskerronnassa: ansaittua ja laskelmoitua hedonismia. Kulutuksen määrät ja tyylit talouden muutoksissa. Kuluttajatutkimuskeskuksen vuosikirja 2010. Kuluttajatutkimuskeskus 2010.

Visa Heinonen: Talonpoikainen etiikka ja kulutuksen henki. Kotitalousneuvonnasta kuluttajapolitiikkaan 1900-luvun Suomessa. Suomen Historiallinen Seura 1998.

Kaisa Huttunen & Minna Lammi: Suomalainen säästäväisyys. Säästäväisyyden puhetavat suomalaisissa kuluttajaelämäkerroissa. Historiallinen aikakauskirja 1/2009.

Daniel Miller: A Theory of Shopping. Polity Press 1998.

Kuva: Pixabay