Aihearkisto: Kiitollisuus

Miksi tuliaisista on saajalleen vain vaivaa?

Luin eräältä järjestämispalstalta keskustelun, jossa pohdittiin, mitä voisi viedä tuliaisena. Keskustelu kulki jotakuinkin näin (nämä eivät ole lainauksia vaan omaa mukaelmaani keskustelun ideasta):

– Kaikkihan tarvitsevat villasukkia!
– En käytä lainkaan.
– Minulla on jo kaksikymmentä paria, eivät mahdu mihinkään.

– Aina voi viedä kukkia!
– Allergikkona toivon, ettei minulle tuotaisi edes tulppaaneja.

– Parasta, että vie jotain pois kuluvaa, vaikka kynttilöitä!
– Annoin juuri kaksi laatikollista lahjaksi saatuja kynttilöitä hyväntekeväisyyskirpparille.
– En polta kynttilöitä ollenkaan, koska ne pilaavat sisäilman yhtä tehokkaasti kuin tupakointi.

– No vessapaperia sitten, kaikki käyttävät sitä!
– Meillä kyllä pyyhitään pestäviin kestoliinoihin.

Aina kun joku keksi jotakin, mikä hänen mielestään sopii kaikille, joku toinen toi esiin, miksi näin ei olekaan. Keskustelu toi pistämättömällä tavalla esille, miksi lahjoista, etenkin yllättäen ja pyytämättä tulleista, on tässä ajassa tullut ongelma.

Jokaisella on kokemus siitä, miten ihanalta tuntuu saada lahja – silloin kun se on itselle mieluinen. Sen sijaan epämieluisan lahjan saaminen on moninkertainen taakka. Koet itsesi huijariksi jo kiittäessä, kun yrität keksiä jotakin ystävällistä saamastasi lahjasta. Sitten mietit, mistä löydät tilaa piilottaa lahjaesine, kun kaappisi ovat jo valmiiksi tupaten täynnä.

Lahjamaljakko särkee silmiäsi aina kun näet sen, tuoksukynttilä pistää nenään etkä ensikään tiedä, mitä tekisit pakurikäävällä, mutta koet velvollisuudeksi säilyttää lahjat, onhan lahjan antaja halunnut ilahduttaa sinua.

Tavaratulvan ajassa ei ole sijaa yllätyslahjoille, sillä kaikilla on jo kaikkea.

Sitä paitsi tämä yksilöllisyyden aika on tehnyt meistä valikoivia – ja se on vain hyvä. Kun olemme alkaneet kysellä, mitkä esineet meitä erityisesti ilahduttavat, moni ei enää tahdokaan kuin aivan tietyn värisiä, sisustukseen istuvia kruunukynttilöitä tai juuri sitä tiettyä turkoosia vessapaperia.

Valikoivuus on hyödyllistä, sillä tavaratulvassa meidän pitää oppia erottamaan olennainen epäolennaisesta. Muuten kaikki aikamme kuluu tavaran palveluksessa sen sijaan, että tavara palvelisi meitä.

Onkin aika tulkita lahjan antamisen ja saamisen säännöt uusiksi. Jos itselle epämieluisia lahjaesineitä säästellään omissa nurkissa lahjanantajan miellyttämiseksi, ollaan hakoteillä. Lahjan antajan halusi ilahduttaa, ei aiheuttaa mielipahaa ja harmia. On oikein itseäsi kohtaan, että tunnistat omat tarpeesi – kuten tarpeen roinattomaan kotiin – etkä säilytä itsellesi turhia lahjoja. On myös reilua lahjan antajaa kohtaan kiittää muistamisesta ja antaa sitten lahjan mennä niille, jotka sitä tarvitsevat. Kyse ei siis ole kiittämättömyydestä vaan reiluudesta!

Jos kaiken tämän sanotun jälkeen haluat edelleen antaa läheiselle lahjan, ota selvää, mitä toinen tahtoo. Tutkitusti ihmiset arvostavat enemmän lahjaa, jota ovat toivoneet, kuin yllätyslahjaa.

Mikä on paras lahja, jonka olet saanut? Tuliko se yllätyksenä?


Kaappi kaaoksessa, vaan ei mitään päälle pantavaa? Helmikuussa Paikka kaikelle ja kapselipukeutumisen sivusto Caps Look tekevät yhteistyötä vaatekaappien pelastamiseksi. Siksi kutsumme sinut maksuttomaan työpajaan, jossa opit miten eliminoit vaatekriisit ja luot pysyvää järjestystä vaatekaappiin. Työpaja on videomuodossa ja videot saat suoraan sähköpostiisi 12.2. alkaen. Ilmoittaudu mukaan tästä!

Kapselipukeutuminen

Tyytyväisyystakuu

Pari vuotta sitten osallistuin uteliaisuudesta yliopistotyönantajani tarjoamalle mindfulness-kurssille. Sen tarkoituksena oli opettaa tietoisuustaitoja, eli meneillään olevan hetken kokemisen, havainnoinnin ja hyväksymisen taitoja, sekä toimia stressinhallinnan tukena. Mindfulnessin harjoittamisella pitäisi tutkitustikin olla monia henkistä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.

IMG_8848

Jos ei muuta keksi, voi olla kiitollinen siitä, että kesä tulee joka vuosi.

Kahdeksana pimeänä talviaamuna istuin yhdessä parinkymmenen muun naisen kanssa jumppasalin lattialla kuuliaisesti pohtimassa, miltä hengitys tuntuu nenässä. En ollut erityisen hyvää mindfulness-ainesta. Kotitehtävät jäivät tekemättä. En pystynyt edes hampaiden pesun ajan keskittymään vain harjan liikkeisiin suussa.

Pahinta oli, että kapinoin itsekseni koko ajan: miksi ihmeessä työstressiä pitäisi hallita keskittymällä hetkeen ja hyväksymällä tilanne? Jos työ tai sen olosuhteet mättävät, eikö olisi paljon järkevämpää vaatia johdolta työn uudelleen järjestelyä tai tehdä joukolla protesti? Nousta barrikadeille? Jos vaikka seisoisin kaiken päivää sillisäilyketehtaan hihnan äärellä (kuten yhtenä kesänä seisoin), eikö olisi pelkästään ihanaa, että mieleni voi vaeltaa ulos kuumasta pakkaamosta sen sijaan, että kokisin file fileeltä jokaisen kalan tunnun, hajun (yök) ja asettumisen purkkiinsa?

Asenteeni monia muitakin onnellisuus- ja elämäntaidonoppeja kohtaan on samanlainen: olen kyllä utelias mutta aivan liian skeptinen heittäytyäkseni mukaan. Usein näen opeissa positiiviseksi psykologiaksi naamioitua yksilökeskeisyyttä ja uusliberalistista eetosta: ”Hei, se on vain asenteesta kiinni! Jokainen on oman onnensa seppä!” Ikään kuin emme olisi täällä heitettyinä moniin sellaisiin olosuhteisiin, joihin voimme vaikuttaa hyvin vähän tai ei lainkaan.

Nyt olen kuitenkin omaksikin yllätyksekseni täysin hurahtanut yhteen onnellisuusoppiin, nimittäin kiitollisuusharjoitteisiin. Sain idean harjoituksista Keiju Vihreäsalon bloggauksesta. Ajatus kiitollisuusharjoituksista puhutteli, koska yksi lapsistani takertuu helposti negatiivisiin asioihin. Ajattelin, että tällainen huomion uudelleensuuntaaminen olisi erityisesti hänelle hyväksi. Otimme kiitollisuusharjoituksen osaksi iltaohjelmaamme. Iltasadun jälkeen jokainen sanoo kolme kiitollisuudenaihetta.

Koululaisten kiitollisuuksissa toistuvat päivän mukavat tapahtumat, jotka voivat olla isoja tai pieniä, poikkeuksellisia tai tavallisia. Joskus kun ”kaikki” harmittaa, voi olla kiitollinen vaikka siitä, että on puhtaat vaatteet kaapissa. Kaksivuotias, joka tykkää yli kaiken uimisesta, sanoo joka ilta olevansa kiitollinen ”uimapäivästä”, vaikka ei olisi nähnyt vettä viikkoihin. Hänkin tajuaa, että kyse on elämän iloisista asioista. Käytännössä kiitollisuusharjoituksemme on siis kivojen asioiden listaamista.

Omat kiitollisuuteni liittyvät usein perheenjäseniin mutta myös tähän blogiin: olen kiitollinen siitä, että lukijat ovat löytäneet tänne ja että Paikka kaikelle -ryhmässä on hyvä henki. Kaiken myönteisen nimeäminen onkin ollut hyväksi erityisesti itselleni: se on tehnyt näkyvämmäksi, miten hyvin asiat kuitenkin elämässäni ovat (vaikka meno yliopistolla muuttuu koko ajan hullummaksi).

Kiitollisuuksien sanomisesta on tullut tärkeä osa iltarituaalejamme. Jos ne unohtuvat, lapset nousevat sängyistään tullakseen kertomaan ne. Jokainen meistä kiinnittää nyt enemmän huomiota niihin asioihin, joihin olemme tyytyväisiä.

Tutkimusten (joista en tiennyt mitään aloittaessamme harjoitukset) mukaan kiitollisuuden tunne kytkeytyy yksilön kokemaan hyvinvointiin. Kiitolliset ihmiset kuvaavat itseään onnellisempina, optimistisempina, elämäänsä tyytyväisempinä sekä vähemmän ahdistuneina ja masentuneina kuin itsensä vähemmän kiitollisiksi kokevat. Suhde kiitollisuuden ja hyvinvoinnin välillä on ainakin osittain kausaalinen: kokeellisen psykologian tutkimuksissa on osoitettu, että erilaiset kiitollisuuden ilmaisemisen harjoitukset, kuten päivittäinen kiitollisuuksien muistiin kirjoittaminen tai kiitoskirjeen kirjoittaminen ja lukeminen valitsemalleen henkilölle, lisäävät ihmisten tyytyväisyyttä.

Kiitollisuuksien lausuminen toisille tai kirjoittaminen itselle tekee näkyväksi sen, mikä elämässä on hyvin, olosuhteista huolimatta. Se myös laittaa kaikenlaiset ensimmäisen maailman ongelmat perspektiiviin. Journal of Happiness Studies -lehdessä (!) julkaistussa artikkelissa esitetään, että materian keräämiseen suuntautuneet ihmiset ovat harvemmin tyytyväisiä elämäänsä, onnettomampia ja heillä on enemmän masennusoireita kuin muilla. Artikkelin mukaan nimenomaan kiitollisuuteen keskittyminen voisi olla vastalääke materialismille ja sen levittämälle pahalle mielelle.

Itse uskon, että kiitollisuusharjoitukset voivat olla tukena myös tavaran karsimisen prosessissa, ehkä jopa koko yltäkylläisyyden yhteiskunnan suunnan muuttamisessa. Kiitollisuuden harjoittaminen ohjaa huomion siihen, mitä meillä jo on, sen sijaan, mitä vielä puuttuu tai mitä haluamme lisää. Ei liene sattumaa, että elämäntapaminimalistit saarnaavat kiitollisuuden merkityksestä.

Jos vielä pohdit uudenvuodenlupauksen tekemistä, ehdotan kuukauden kiitollisuuskokeilua. Kerro päivittäin jollekulle tai kirjoita ylös itsellesi kolme asiaa, joista olet kiitollinen, iloinen tai joista tulee hyvä mieli. Pyydä läheiset kokeiluun mukaan.

Onnellisempaa uutta vuotta 2016!

*
Kirjallisuus

Emily L. Polak And Michael E. Mccullough: Is gratitude an alternative to materialism? Journal of Happiness Studies 7/2006, 343–360.

Markku Ojanen: Positiivinen psykologia. Edita 2007.