Aihearkisto: Kaapit

Älä ylijärjestä!

Neljä vuotta sitten etsin kuumeisesti ratkaisua kaikkien leikki-ikäisten lasten vanhempia vaivaavaan kysymykseen: miten järjestää pikkulegot? Monia kirjoituksia ja kuvia selattuani päädyin aikuisten Lego-harrastajien kansainväliselle sivustolle, jossa oli kuvia entusiastien Lego-huoneista. Niiden seiniä peittivät lokerikot, joihin tuhannet ja taas tuhannet muovipalikat oli järjestetty koon, värin ja käyttötarkoituksen mukaan.

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Täydellien ratkaisu legojen järjestämiseksi?

Tadaa! Ongelma oli ratkaistu. Ostin pari nippelien ja nappelien säilyttämiseen tarkoitettua lokerikkoa ja järjestimme legot niihin lapsen kanssa värin ja/tai lajin mukaan. Voitonriemuisena julistin kavereille Facebookissa keksineeni lopullisen ratkaisun Lego-ongelmaan.

Vähänpä tiesin. Pian oli joulu tai syntymäpäivä ja parhaassa Lego-iässä olleelle lapselle tuli lahjaksi setti toisensa jälkeen. Ne koottiin, niillä leikittiin ja sitten ne ammuttiin palasiksi ja niistä rakennettiin jotakin ihan muuta. Sitä kutsutaan luovuudeksi.

Etenkin valkoisia, harmaita ja mustia palikoita alkoi olla niin paljon, että ne eivät enää mahtuneet lokeroihinsa. Ostin kolmannen lokerikon, mutta pian sekin oli täynnä. Vaikka lapsi itse yleensä hoiti legojen keräämisen ennen siivousta, välillä se jäi minulle. Kun punaisten lokero oli täynnä, heitin loput punaiset keltaisen tai oranssin lokeroon. Laitoin mustia harmaiden joukkoon ja harmaita valkoisten joukkoon. Kiukutti. Kiireessä survoin erikoisosat ukkeleiden kanssa tai hävitin ne peruspalikoiden sekaan, koska en edes tajunnut, että ne olivat erikoisosia. Lapsi oli joustava eikä valittanut järjestelmänsä sotkemisesta.

Lopulta palikoita ja puolirakennettuja juttuja alkoi olla niin paljon, että jouduin antamaan niille yhden pienehkön lipaston laatikon. Kohta niitä oli myös korissa ja pahvisessa sisustuslaatikossa. Niihin oli siivotessa helppo liippaista kerralla koko kourallinen lajittelematta. Harmitti kuitenkin, että niissä olleet legot eivät löytyneet järjestelmästä.

Viime viikkoina meillä on tehty lastenhuoneiden remonttia. Yksi iso leikkihuone ja pienempi yhteinen makuuhuone muuttuivat lasten toiveesta kolmeksi pieneksi lastenhuoneeksi. Samalla Legot saivat uuden järjestyksen. Nyt ne ovat minikokoisten lokeroiden sijaan viiden ja kymmenen litran kannettomissa laatikoissa. Laatikot on asetettu vanhanajan liinavaatekaapin hyllyille ja palikat ovat laatikoissaan lapsen oman periaatteen mukaan lajiteltuina. En tiedä, osaanko vieläkään siivota niitä oikein, mutta ainakaan siivoaminen ei tyssää liian yksityiskohtaiseen järjestykseen.

Mitä opin tästä? Herkistyin ylijärjestämiselle. Kun joku esittelee järjestämisryhmässä kuvaa sadasta värijärjestykseen viikatusta sukkaparista, huokaan kauhuissani. Kun näen jonkun pakanneen mitä tahansa tavaraa toistensa päälle aseteltuihin laatikoihin, ajattelen, että tuosta ei hyvää seuraa. Kun joku asettelee lapsen lukuisat tumput, pipot ja kaulahuivit eteisessä olevaan koriin sievään riviin, tiedän että tuo järjestys ei kauan pysy.

Minulle kaiken järjestämisen tarkoitus on tehdä asiat helpommiksi. Nautin kyllä siitä, että kaappi on kaunis sisältäkin, mutta vielä enemmän nautin siitä, että tavarat ovat kaapissa eivätkä lattialla sen vieressä.

Toimiva järjestys ei välttämättä ole esteettinen. Peruslaiskana en jaksa viikata lasteni alushousuja tai omia kaulahuivejani, vaikka ne varmasti viikattuina näyttäisivät kivemmilta. Niitä on kumminkin sen verran vähän, että ne löytyvät laatikoistaan vaikka niitä ei olisi taiteltu. Viikkaamatta ne menevät paikoilleen vaivatta eivätkä jää jonnekin säilytyspaikkansa liepeille odottamaan toimenpiteitä.

Olisi ihanaa säilyttää veitset, haarukat ja lusikat aterinlaatikoissa kyljelleen siististi rivitettynä, mutta sitten saisin olla koko ajan korjaamassa niitä perheenjäsenten jäljiltä. Toimiva järjestys on sellainen, että sen ylläpitäminen ei ole vain yhden tekniikat ja menetelmät osaavan ja viitsivän ihmisen (usein perheenäidin) harteilla.

Itse asiassa kustannustehokkainta saattaisi olla kaataa kaikki aterimet suoraan astianpesukoneen lokerosta isoon ruukkuun. Oikean aterimen valikoimiseen siitä menisi paljon vähemmän aikaa kuin siihen, että lajittelee aterimet pesukoneeseen tai aterinlaatikkoon lajin mukaan.

Olen monta vuotta haaveillut keittiön kuivatarvikkeiden purkittamisesta. Nelikulmaisten lasipurkkien rivit, joihin olisi retrodymottu ainesten nimet päälle, olisivat niin kauniit vetolaatikossa! Olen kuitenkin päättänyt olla ryhtymättä tähän, sillä lopputuloksena minulla pyörisi kaapissa sekä tyhjiä purkkeja että puolikkaita tuotepusseja. Tiedän varmaksi, että perheenjäsenet eivät jaksaisi purkittaa ja itsekin luistaisin siitä aina kun mahdollista. Eripariset tuotepaketit eivät ehkä sulostuta elämääni, mutta ne säästävät purkittamisen vaivalta.

Jos järjestyssysteemi on niin monimutkainen tai hieno, että se ei helpota arkea tai säästä aikaa, se ei ehkä ole tarpeen lainkaan. Järjestyksen ylläpidon ei ole tarkoitus syödä järjestämisestä saatuja hyötyjä. Mitä vähemmän järjestyksessä ja tavarassa on hallittavaa, sitä vapaampia tavaran vallasta olemme.

*

Lue vinkkini toimivien säilytyspaikkojen luomiseen täältä.

Kolme periaatetta, joilla luot paikat kaikelle

”Miten löytää se paikka niille tavaroille!” parahti joku, kun kyselin Paikka kaikelle -ryhmässä ideoita bloggausten aiheiksi. Niin, miten?

Villasukat, tuikut, pikkuautot –ajelehtimisen estämiseksi tavarat kannattaa laatikoida. Nelikulmainen säilytin säästää tilaa. Kauniit punoskorit voi varata esineille, joita pidetään esillä. Kuva: Pixabay.

Villasukat, tuikut, pikkuautot – ajelehtimisen estämiseksi tavarat kannattaa laatikoida. Nelikulmainen säilytin säästää tilaa. Kauniit punoskorit voi varata esineille, joita pidetään esillä. Kuva: Pixabay.

Sanonta ”paikka kaikelle ja kaikki paikoilleen” puuttuu kahteen tavalliseen tavaraongelmaan, survomiseen ja kädestä laskemiseen.

Survojan tavaroilla ei ole selvää paikkaa. Tavara on kiireessä tai muussa hämmennyksessä survaistu säilymään sille hyllynkulmalle, vaatehuoneen nurkkaan tai kaapin päälle, mihin sen sillä hetkellä on sattunut saamaan. Survojan aterinlaatikossa todennäköisesti on veitsiä ja haarukoita. Kylpyhuoneen kaapissa hänellä on hammasharja ja deodorantti. Ne ovat tavaroita, joilla useimmissa kodeissa on loogiset, säilytysperinteisiin perustuvat paikat. Sen sijaan käytettyjä tai käyttämättömiä paristoja, nenäliinapaketteja, ostoskuitteja, kuulakärkikyniä, puhelimien latureita, postikortteja, serpentiiniä ja lapsilta pieniksi jääneitä tarvikkeita tulee vastaan ihan mistä tahansa.

Kädestä laskijan tavaroilla voi olla paikat, tai sitten ei. Kummassakaan tapauksessa kädestä laskija ei palauta tavaroita paikoilleen. Häneltä puuttuu rutiini tavaroiden takaisin paikoilleen viemiseksi tai sitten tavaran paikka on sen verran vaivalloinen, että tavara on helpompi jättää sen viereen. Tietysti myös sellaiset tavarat, joilla ei ole paikkaa jäävät pyörimään mihin sattuu.

Sekä survojan että kädestä laskijan ongelmia pahentaa, että tavaraa on melkein aina liikaa. Survojan kaapit ja varastot ovat niin täynnä, että tavarat on vain pakko sulloa sinne minne jotenkuten mahtuu. Kädestä laskijalla tavara kuorruttaa tasoja, tuoleja ja nurkkia sitä paksummalti, mitä enemmän sitä on.

Paikan löytäminen lähtee aina tavaroiden karsimisesta. Vasta kun tavarat on käyty läpi ja selvitetty, mitä jää säilytettäväksi, voi alkaa luoda tavaroille paikkoja, olipa kyse eteisestä, autotallista tai vaatehuoneesta. Karsimista varten ota tavarat pois niiden nykyisestä paikasta tai tuo ympäriinsä lojuvat, samaan ryhmään kuuluvat tavarat yhteen. Valitse, mitä haluat säästää.

Paikan luomisessa on kolme yleissääntöä, jotka pätevät (miltei) kaikkialla.

Ensinnäkin useimmin käytetyt tavarat säilytetään paikoissa, joihin pääsee helpoiten käsiksi. Näiden tavaroiden tulee olla ”käden ulottuvilla” kaapeissa, laatikoissa ja varastoissa. Katon tai lattian rajaan, vintille, ullakolle, kellariin tai varastoon laitetaan tavarat, joita tarvitaan harvemmin. Kuulostaa arkijärkiseltä, mutta avaapa jokin kaappi tai laatikko ja katso, ovatko kaikki käden ulottuvilla olevat tavarat sellaisia, joita tarvitsen päivittäin tai edes viikoittain.

Toiseksi tavarat pitää säilyttää helpoimmalla mahdollisella tavalla. Muutoin vaarana on, että ne eivät palaa paikoilleen. Jos saksiesi paikka on kannellisessa rasiassa kaapin ylähyllyllä, joudut hakemaan jakkaran, avaamaan kaapinoven, nousemaan jakkaralle, nostamaan laatikon käteesi ja avaamaan sen kannen. Veikkaan, että saksesi löytyvät mistä tahansa muualta paitsi paikaltaan. Jos aktiivikäytössä olevaan tavaraan ei pääse käsiksi kuin siirtämällä toista tavaraa, nostamalla jotakin sen päälle pinottua, kiipeämällä tai kyykistymällä, se on liian hankalassa paikassa. Jos kaapin oven tai piirongin laatikon lisäksi täytyy avata vielä kansi säilytyslaatikosta, tavara todennäköisesti jää paikkansa vierelle. Jos kotisi säilytystilat ovat vähäiset ja epäkäytännölliset, kuten monilla on, saat helpotusta siitä, että karsit tavaraa vielä lisää. Suhteuta tavarat säilytystilaan, ei toisinpäin.

Kolmanneksi: älä anna tavaran ajelehtia. Useimmat ihmiset säilyttävät kyniä jonkinlaisessa purkissa ja sukkia laatikossa, ei levällään kaapin hyllyllä. Tätä periaatetta kannattaa soveltaa muihinkin kodin tavaroihin: kerää samanlaiset tavarat yhteen ja laita ne kaapin hyllylle tai vetolaatikkoon säilytyslaatikossa, rasiassa, purkissa tai vastaavassa. Kylkeen kannattaa laittaa etiketti, jossa lukee laatikon sisällys. Säilytin antaa rajat sille, kuinka monta heijastinta, piparkakkumuottia tai pehmolelua sinulla voi olla. Jos kyse on jatkuvasti käytössä olevasta tavarasta, jätä kansi pois.

Miten on, löytäisitkö näillä neuvoilla tavaroille omat paikat?

*
Tervetuloa Helpompi arki -kurssille, joka alkaa Turussa 8.9.2016! 

Helpompi arki -järjestämiskurssilla opit tavaran raivaamisen ja järjestämisen metodit pienryhmässä ja sovellat niitä ammattijärjestäjän ohjauksessa omassa kodissasi. Arkesi muuttuu helpommaksi ja tavaranhallinnasta vapautuu aikaa harrastamiseen, läheisille ja muille elämässäsi merkityksellisille asioille. Kurssin pitää koulutettu ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Lisätietoja:
Kurssikuvaus
Ilmoittautuminen
Facebook-tapahtuma

Ruoka suuhun, ei roskiin

Eräällä kodinraivauspalstalla kysyttiin taannoin, onko loukkaavaa muita perheenjäseniä kohtaan, jos nimikoi tavaroiden paikat kaapeissa. No ei todellakaan ole, sehän vain helpottaa kaikkien elämää! Tavarat palautuvat paikoilleen ja löytyvät tarvittaessa silloinkin kun on kiire. Lisäksi eripura vähenee, kun ei tarvitse ihmetellä tavaran sijaintia. Olettaen tietysti, että tavaroiden paikat on valittu yhteisymmärryksessä.

IMG_0038

Meillä ruuantähteet säilytetään useimmiten keittolautasissa, jotka toimivat myös murokulhoina ja tarjoiluastioina. Todellinen keittiön multitaskeri ja tilansäästäjä.

Itse dymotin jokin aika sitten etiketit jopa jääkaappiin. Ajatukseni oli, että selvät vakipaikat eri aineksille helpottaisivat ruokatilanteen seurantaa. Halusin etenkin ruuantähteet yhteen paikkaan, jotta ne varmasti tulevat syötyä. Ruokahävikki on nimittäin ongelma sekä yksittäisen jääkaappikunnan että ympäristön näkökulmasta.

Pääkaupunkiseudun koteja koskeneen Foodspill-tutkimuksen mukaan ruokaa hävitetään vuodessa 24 kiloa asukasta kohti. 18 kiloa tästä päätyi 2010-luvun alkupuolella kaatopaikalle (nykyisin ilmeisesti polttolaitokseen), 6 kiloa koostui biojätteestä ja pois kaadetusta maidosta. Myös kahvia ja teetä kaadetaan usein viemäriin. Poisheitettyjen elintarvikkeiden arvo oli vuodessa 125 euroa per asukas.

Hätkähdyttävää on, että 15 prosenttia kotitalouksien kaatopaikalle päätyneestä ruuasta oli avaamattomissa pakkauksissa. Näistä 40 prosenttia sisälsi kalliita liha- ja valmisruokatuotteita. Jokin kotien ruokaketjussa mättää, jos kaapissa olevaa ei muisteta edes maistaa. Suurin osa ruokaketjun hävikistä syntyykin kotitalouksissa. Muita hävikin syntypaikkoja ovat kaupat, ravitsemuspalvelut ja teollisuus.

Ihmiset pitävät elintarvikepakkauksia suurempana ympäristöongelmana kuin ruokahävikkiä, vaikka hävikin ympäristövaikutukset ovat selvästi suuremmat. Olisiko tässä jonkinlaista kompostointiharhaa? Roskiin heitetty ruoka on kuitenkin aina turhaan tuotettua ruokaa. Ruoantuotanto, valmistus, ravintolapalvelut ja kauppamatkat aiheuttavat kaikesta ympäristökuormituksesta yli kolmanneksen. Eniten vaikutus kohdistuu vesistöihin, joiden rehevöittävistä päästöistä puolet koostuu ruuan tuotannosta. Ehkä teidänkin mökkirannallenne kertyy sinilevää? Jäljet johtavat jääkaappiin.

Suunnitelmallisuus ruokakaupassa vähentää hukkaan joutuvan ruuan määrää. Jos et jaksa kirjoittaa ostoslistaa, nappaa edes kännykällä kuva kuiva-ainekaapista tai jääkaapista. Opettele tuntemaan ruokatyylisi – jos bambusäilyke ja hirssijauho toistuvasti vanhenevat kaappiisi, älä tee ainakaan suunnittelemattomia ruokakokeiluja. Älä edes silloin, kun eksoottiset ainekset ovat tarjouksessa kolme kahden hinnalla. Tähteet ja satunnaiset raaka-aineet saa luovuudella muutettua ruuaksi, ja luovuuden puuttuessa voi hyödyntää reseptihakua, joka antaa ideoita kaapista löytyvien ainesten kokkaamiseen.

Myös järjestämisen keinoin voi pienentää ruokahävikkiä:

  • Järjestä ruuat kaappiin kuten kaupassa: uudemmat taakse, vanhimmat eteen. Tämä on erityisen tärkeää nopeasti pilaantuvien tuoretuotteiden ja vihannesten kohdalla. Kaikkein eniten roskiin päätyy vihanneksia.
  • Avaa vain yksi pakkaus kerrallaan.
  • Nimikoi ruokien paikat kuiva-ainekaapissa, jääkaapissa ja pakastimessa, niin saat helposti selville, mitä sinulla jo on, etkä osta turhaan lisää.
  • Nimikoi ja merkitse päiväys myös kaikkeen mitä pakastat. Pakastimesta muodostuu usein ruuan hautausmaa.
  • Kun kaapissa on neljännes tyhjää, sitä on helppo käyttää ja järjestys pysyy. Tämä koskee myös ruokakaappeja.
  • Karusellitarjotin voi pienessä tai täydessä jääkaapissa estää ainesten ajautumista takariviin katseen ulottumattomiin.
  • Jos säilytät kotivaraa hätätilanteiden varalta, muista ylläpitää elintarvikkeiden kiertoa, ettei hätävarasi vanhene kaappiin.
IMG_9995

Ehkä etiketit jääkaapissa ovat jonkun mielestä holhoamista, mutta kyllä ne arkea helpottavat. Sivumennen sanoen en itse säilyttäisi juustohöylää jääkaapissa, mutta viiden hengen taloudessa joutuu tekemään kompromisseja.

Lisää vinkkejä ruokahävikin pienentämiseen löytyy täältä. Jaa kommenteissa myös oma paras menetelmäsi.

Puolipitoisten vaatteiden ongelma on muotibisneksen syytä

”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.”

Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä –  ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan. Edellisenä päivänä päälläni oli ollut samat housut mutta lyhythihainen musta ribbineule. Sopersin vaihtaneeni paidan, mutta se ei kuulemma riittänyt. Piti olla selvästi eri asu joka päivä. Tämä järkyttävän nolo moka piirtyi mieleeni niin, että seuraavat kaksikymmentä vuotta annoin kalifornialaisen high schoolin pukeutumisetiketin määrittää elämääni. Puin kouluun tai töihin joka päivä eri asun.

Tiedätte varmaan mihin sellainen johtaa. Kyllä, puolikäytettyjä vaatteiden kasvaviin pinoihin.

trousers-362781_1920

Vaatteita pikamuotia edeltäneeltä ajalta. Kuva Pixabay.

Koska minulla on kuitenkin aina sen enempää pohtimatta ollut systeemi puolipitoisille, en ennen ammattijärjestäjäksi ryhtymistäni olisi arvannut, että puolikäyttöisten vaatteiden säilyttäminen olisi ihmisten järjestämisongelmien top kolmosessa (toinen top kolmosen ongelma on tavaroiden riittävä määrä, jota voit laskeskella täällä).

Vähän käytettyjen vaatteiden ongelma syntyy useasta tekijästä. Ensinnäkin monet vaihtavat asua päivittäin. 2000-luvun mittaan tästä on tullut yhä selvempi normi, josta kertovat esimerkiksi muotiblogien päivän asu -kuvat. Tapasin taannoin nuorehkon ihmisen, joka kertoi lukioaikana tavaramerkikseen muodostuneen, että hänellä ei koko kouluaikana ollut kertaakaan samaa asua päällä. Tekee mieli sanoa, että kyllä on aikoihin eletty. Vielä joitakin vuosikymmeniä sitten saunapäivä oli lauantaisin, ja silloin oli myös vaatteidenvaihtopäivä alusvaatteita myöten.

Toiseksi puolipitoisten määrää kodeissa lisäävät elämäntavan monimutkaistuminen ja elintason nousu: lukuisten arki- ja pyhävaatteiden lisäksi meillä on jumppavaatteita, juoksuvaatteita, joogavaatteita, vaellusvaatteita, hiihtoasuja, remonttivaatteita, moottoripyöräpukuja, kotivaatteita ja roolipeliasuja. Meillä on myös varaa hankkia kaikki nämä asut. Vaatekaapit tursuavat tekstiiliä. Sekä vaihteluntarve että vaatteiden määrä ovat seurausta vaateteollisuuden ja muotibisneksen kyvystä luoda kuluttajille yhä uusia tarpeiksi naamioituja haluja. Pukeutuminen on pohjimmiltaan viestintää; vaatteilla kerromme itsellemme ja muille, keitä olemme ja keitä haluaisimme olla. Tähän muotibisnes taitavasti vetoaa.

Kolmanneksi puolipitoisten ongelmaa on luomassa se, että vähän käytetyt vaatteet vastustavat haluamme jakaa asiat puhtaisiin ja likaisiin sekä pitää nämä ryhmät erillään. Puolipitoiset eivät kuulu kumpaankaan ryhmään ja ajelehtivat siksi usein ilman omaa paikkaa. On tavallista, että puolipitoisten vaatteiden annetaan kasaantua tuolinselälle tai lattialle. Lopulta on helpointa vain kaappaista koko kasa pesuun.

Miten puolipitoisten ongelma ratkaistaan? Ensinnäkin voi määritellä puhtaan ja likaisen uusiksi. Eiväthän neule tai farkut yhden tai useammankaan päivän siistissä sisäkäytössä oikeasti likaannu. Niinpä ne voi laittaa takaisin kaappiin puhtaiden vaatteiden joukkoon tai vaihtoehtoisesti suoraan pyykkiin. Vaatteita voi raikastaa pesun sijaan myös tuulettamalla.

Puolipitoiset voi taltuttaa myös paikka kaikelle -periaatteella. Itse laitan esimerkiksi neuleet, päällysmekot ja housut takaisin henkarille, kunnes ne pitää pestä. Vielä käyttökelpoiset paidat ja kotivaatteet säilytän koukuissa vaatehuoneen hyllyjen sivussa. Yhtä hyvin niiden paikkana voisi olla oma hylly kaapissa, kori, tuoli tai naulakko huoneen tai kaapin oven sisäpuolella. Valitsen aina päivän asun puolipitoisista aloittaen tai alennan töissä käytetyn paidan kotipaidaksi. Näin puolipuhtaiden määrä ei pääse paisumaan liian suureksi ja tulee luontaista siirtymää pyykkikoriin.

Lisäksi voi tutkia omia tapojaan. Vaikka muistan tarkalleen, miten olin pukeutunut high schoolin ensimmäisenä päivänä, en todellakaan muista mitä työkavereilla oli eilen päällä. Kiinnitän huomiota toisten pukeutumiseen vain silloin, kun se on mielestäni erityisen hauskaa tai tyylikästä. Olenkin päättänyt, että minun ei enää aikuisiässä tarvitse noudattaa amerikkalaiskoululaisten pukeutumissääntöjä. Pukeutumiseni ei kiinnosta ketään niin paljon, että toimistolla joku pitäisi kirjaa siitä, kuinka usein vaihdan asua. Kunhan en ala haista.

Viime vuosina päivittäin samaan asuun pukeutumisesta on tullut jonkinlainen oma muodinvastainen trendinsä. On puhuttu siitä, että menestyvät miehet pukeutuvat jatkuvasti samoihin asuihin, joista tulee kuuluisuuksien kohdalla lähes ikonisia. Mietitäänpä Mark Zuckerbergin harmaata teepaitaa tai Steve Jobsin mustaa pooloa. Zuckerberg on todennut, että ei halua käyttää kallisarvoista aikaansa asujen valitsemiseen. Samasta syystä Barack Obama pukeutuu vain sinisiin ja ruskeisiin pukuihin. Soveltajia löytyy myös naisista: suurta kiinnostusta herätti newyorkilaisen Matilda Kahnin tarina siitä, miten hän pukeutui töihin vuoden ajan samaan asuun. Aikaamme kuvaa hyvin, että vapaaehtoinen pukeutuminen työunivormuun on uutisaihe ja että sitä markkinoidaan meille nimenomaan tehokkuuden nimissä. Toisaalta tehokkuus sujuvoittaa arkea. Ei ole mitään syytä sietää puolikäyttöisten vaatteiden pinoja omassa kodissa.

Onko sinulla ollut puolipitoisten ongelma? Miten olet ratkaissut sen?

Just do it?

Tavaran raivaamisen ja järjestämisen kenties vaikein vaihe on ryhtyminen. Psykologien mukaan jopa 20 prosenttia ihmisistä on parantumattomia vitkastelijoita. Kyse on itsesäätelyn ongelmasta, jossa ihminen siirtää tärkeää tehtävää vapaaehtoisesti, vaikka tietää siitä koituvan haittaa. Ongelman ytimessä ei tutkijoiden mukaan ole niinkään puute ajan vaan tunteiden hallinnassa, sillä vitkastelijoiden toimintaan liittyy syyllisyyden, häpeän ja ahdistuksen tunteita. Kuulemma huonoin mahdollinen ohje krooniselle vitkastelijalle on sanoa ”just do it”.

Krooninen lykkääjä käy availemassa kaapinovia, lamaantuu näkemästään ja sulkee oven. Hän on se, joka tiedettyään kaksi vuotta putkiremontin olevan tulossa, alkaa raivata tavaroita remontoijien saapumista edeltävänä iltana. Joskus raivausurakka kasvaa vitkastelijan mielessä sellaisiin mittasuhteisiin, että sen ottaminen haltuun tuntuu aivan ylitsepääsemättömältä. Pahimmallakin vitkuttelijalla on silti toivoa: lykkääminen on opittu tapa, joten siitä on myös mahdollista oppia pois.

IMG_9810

Tässä perheemme puhelinten latauspiste. Olen itse suunnitellut sen liukuovikaappiin keittiöremontin yhteydessä ajatuksella ”paikka kaikelle”. Silloin meillä on kaksi kännykkää. Nykyään niitä on neljä sekä jokunen musiikkilaite ja kolmet kuulokkeet. Jostain syystä pahin sotku on aina oman laturini johdon ympärillä. Ehdin kerätä tästä raivoa ainakin vuoden. Lopulta tajusin, että on liikaa vaadittu perheenjäseniltä, että he kelaisivat johtonsa. Hoksasin, että jokaisella pitää olla oma purkki. Sitten käytin hyvät kymmenen tuntia ripoteltuna ainakin kolmelle kuukaudelle täydellisen näköisten ja kokoisten säilyttimien etsimiseen netistä – turhaan.

Miten prokrastinaatio selätetään? Kokeile vaikka näitä viittä keinoa. Älä jää miettimään toimivatko ne sinulla vai eivät, vaan mene saman tien testaamaan :)

Hoida pikkuhomma heti. Sen sijaan, että odotat täydellisiä olosuhteita (lapset yökylässä, kaikki pyykit pestynä ja täysikuu) koko lastenvaatekaapin järjestämiseen kerralla tai pyörit netissä etsimässä ohjetta täydelliselle tavalle viikata potkuhousut, tee jokin pikkujuttu, jonka voit tehdä ihan heti N-Y-T. Mene kaapille ja poista vaikka kaikki sellaiset vaatteet, joista kokolappuun katsomatta tiedät, että ne ovat jääneet pieniksi. Heti helpotti.

Huijaa itsesi hommiin. Päätä, että siivoat lastenvaatekaappia kymmenen minuuttia. Laita ajastin päälle. Kun olet päässyt alkuun, haluat luultavasti jatkaa.

Paloittele. Raivaa vain yksi hylly kerralla. Tai raivaa kerralla vain sukat. Alushousujen vuoro on ensi viikolla.

Tee itseltäsi salaa. Kun viet kaappiin puhdasta pyykkiä, poista puolihuomaamatta kestotahriintunut paita ja parita muutama eksynyt sukka.

Ryhdy tilivelvolliseksi. Ota kaapistasi kuva ja postaa se Facebook-seinällesi tai Paikka kaikelle -ryhmään. Kerro, mikä mättää ja mitkä ovat tavoitteesi. Sosiaalinen paine pakottaa sinut hommiin, koska ”yleisö” odottaa tuloksia. Lisäksi saat paljon sympatiaa.

Mikä sinua auttaa ryhtymään?

IMG_9864

Done is better than perfect! Kun haluamiani nelikulmaisia laatikoita ei löytynyt, mittani lopulta täyttyi ja ostin viisi kukkapurkkia. Eiväthän ne edes mahdu tuohon kunnolla, mutta ainakaan kukaan ei tunge vehkeitään minun purkkiini. Tai siis ei tunge enää sen jälkeen, kun olen saanut aikaiseksi dymota nimet myös latureihin…

 

Vuosi vaatteiden ostolakossa – miten kävi?

Liityin viime vuoden syyskuussa Siivouspäivän järjestämään Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjaan. On aika kysyä, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä.

Lakkoni tarkoitus ei ollut hillitä shoppailunhimoani tai edes vähentää vaatekappaleiden määrää kaapissani. Se oli oikeastaan vain osuva ja juuri oikealla hetkellä ilmaantunut kuvaus vallinneelle asiaintilalle. Olin palaamassa perhevapaalta töihin enkä löytänyt kaupoista mitään säällistä ostettavaa. Ketjukauppojen vaatteet näyttivät lumpuilta jo kaupassa. Pienten suomalaismerkkien vaatteissa taas oli kummalliset leikkaukset. Jos sitten ostin jotakin, se osoittautui kohta pettymykseksi laadun tai istuvuuden osalta. Edes paremmissa tavarataloissa myytäviin kalliisiin ruotsalaismerkkeihin ei ollut luottamista. Sitä paitsi ostoksilla käynti on mielestäni ikävää ajanhukkaa. Parasta olisi, jos hyvä vaatekeiju voisi taikoa toiveeni mukaiset vaatteet yöllä kaappiin.

Niinpä sitten päätin ihan vain protestiksi mennä lakkoon. Samalla tarkoitus oli tutkia, miten pitkälle pötkisin olemassa olevilla vaatteillani. Luin Rinna Saramäen kirjan Hyvän mielen vaatekaappi. Kirjasta inspiroituneena analysoin puvustoni ja laadin jopa mallikuvat potentiaalisista asukokonaisuuksista. Ajatus oli, että voisin nousta sängystä vaikka silmät ummessa, tökätä sormen kuvastooni ja vetää kaapista päälle sen kuvan osoittaman asun, johon sormi osuu.

IMG_9640

Sukkiani ei aina käydä kuvaamassa aikakauslehteen, mutta kun käydään, konmaritan ne. Muina aikoina pidän sukat perinteiseen tyyliin varresta paritettuina, mutta rivissä laatikossaan. Kuvassa myös viime syksynä koostamani malliasut. Esiinnyn KonMari-menetelmän mannekiinina Kotivinkissä 18/2015.

Analyysin myötä ilmeni, että puvustossani oli pahoja puutteita: pitkähihaisille trikoopaidoilleni ei saisi lisää elinikää edes värjäämällä takaisin mustiksi, lyhythihaisia paitoja oli vain yksi (siinäkin reikä rinnassa), ainoat farkkuni olivat väärän malliset ja siksi ikävät päällä, rakkaat puukenkäsandaalini olivat loppuun kävellyt ja niin edelleen ja edelleen.

Tykkään kuitenkin pukeutua huolitellusti hyväkuntoisen näköisiin vaatteisiin. Puuttuvien osien takia kaikki olemassa olleet vaatteet eivät tulleet käyttöön. Hyvän mielen vaatekaapin ohjeiden mukaan laadin itselleni hankintalistan, jota noudattaisin ostoslakon aikana: kesäsandaalit, ballerinat, pari teepaitaa, istuva puolihame, syysnilkkurit, muutamia perustrikoopaitoja, farkut, lämmin neule talveksi, treenivaatteita. Lista oli ahdistavan pitkä. Tuntui loputtoman vaikealta löytää vaatteita, jotka eivät liian pian haalistuisi, nyppyyntyisi tai kieroontuisi.

Miten sitten kävi?

Lakossa oleminen ei ole ollenkaan vaikeaa. En vietä aikaa kaupoissa tai lue muotilehtiä. Ostoshaluja herää vain, kun näen kivasti pukeutuneen ihmisen tai jos kuljen vaatekaupan läpi. Ensimmäinen halu menee ohi, kun ajattelen sitä vaivaa, mikä menisi vastaavien vaatteiden löytämiseen itselle istuvina. Toisen saa poistumaan ihan vain sovittamalla jotakin vaatetta. Onneksi pukukopeissa on niin kelmeä valaistus. Pari repsahdustakin sattui. Loppusyksystä ostin hankintalistan ulkopuolelta iki-ihanan Turku-mekon. En tarvinnut sellaista, mutta näin jo kaukaa, että meistä tulee pitkäaikaiset ystävät. Kesällä ostin myös kaksi huivia. Niitä kaltaiseni huivihamsteri ei todellakaan olisi tarvinnut, mutta kun ostaminen on niin helppoa silloin, kun ei tarvitse sovittaa kelmeän lampun alla.

Paljon lakkoilua vaikeampaa onkin ollut löytää hankintalistallani olleita vaatteita. Vuoden ostosponnisteluiden onnistumisina pidän kaksia (samanlaisia mutta eri värisiä) ekofarkkuja, joista toiset tosin kaipaavat jo värinpalautusvärjäystä, Tukholmasta löytynyttä teepaitaa ja puolihametta sekä keväällä verkkokaupasta ostamiani, kaikkien aikojen suosikkisandaaleita. Sen sijaan hankkimani luomutrikoopaidat kulahtivat nopeasti aivan muodottomiksi löllöiksi ja kotimaisen valmistajan laadukkaaksi kehuttu puuvillaneule nyppyyntyi ensimmäisessä pesussa (mistä olisi pitänyt reklamoida, mutta en jaksanut).

Monta palasta toimivasta vaatekaapista puuttuu edelleen ja kovassa käytössä olevat perusvaatteet kuluvat vauhdilla. Trikoopaitojen puutteen takia osa mekoistani on edelleen poissa pelistä. Ja talvi lähestyy, mutta lämmin neule puuttuu. Asuyhdistelmistä tekemäni mallikuvat riippuvat vaatehuoneen seinällä, mutta enää en voi valita asua silmät ummessa. Kävi nimittäin niin, että en kumminkaan tullut käyttäneeksi kaikkia mallipukujani ja iso osa kuvissa olevista vaatteista on jatkanut matkaansa tästä taloudesta. Vaate on onnellisempi, kun sen vapauttaa jonkun muun käyttöön.

IMG_9652

Ammattijärjestäjä rentoutuu vaatekaapissaan hipelöimällä vaateriviään harkitun huolettoman näköisenä. Lue koko juttu Kotivinkin numerosta 18/2015.

Suurin muutos vuoden aikana on tapahtunut vaatehuoneessa. Tiivistin säilytystä taittelemalla loputkin vetokoreissa olevat vaatteet KonMari-tyyliin iloisen värisiin kierrätyskartonkilaatikoihin, jotka löysin sattumalta kirjakaupasta. Sain puhtia pienelle remontille ja henkarivaatteet siirtyivät eri seinälle kuin aiemmin. Vaatehuone sai uuden valaisimen ja toisesta huoneesta peilin ja maton. Meillä on nyt mini-walk-in, joka on niin sievä, että vaatteet haluaa aina palauttaa paikoilleen käytön jälkeen. Järjestetty vaatehuone on rauhan saareke lapsiperheessä, jossa mikään muu paikka ei kovin kauan pysy järjestyksessä.

Lakkoni jatkuu. Suosittelen sitä selkiyttävänä toimenpiteenä kaikille, joiden kaapissa on liikaa tai liian vähän vaatteita, mutta ei mitään päälle pantavaa.

Kuka teillä järjestää kaapit?

Jättävätkö perheenjäsenet mielestäsi tavaroita vääriin paikkoihin? Joudutko vastamaan sellaisiin muiden kotitaloutesi jäsenten esittämiin kysymyksiin kuin ”minne tämä vuoka taas kuuluikaan” tai ”missä meillä on jätesäkkejä”? Tiedätkö katsomatta, mitä keittiön yläkaapeissa on?

Jos vastasit edellä oleviin kysymyksiin myöntävästi, olet luultavasti kotitaloutesi järjestysvastaava. Kotien ja kaappien järjestys on vanhastaan kuulunut naisille. Kaappien käyttämiseen on liittynyt ja liittyy paljon näkymätöntä tietotaitoa, kirjoittaa historiantutkija Judith A. McGaw.

pantry-416596_1280

Tavaroita avohylly- ja tynnyrisäilytyksessä.

Tavaroiden säilyttäminen kaapeissa ei kuitenkaan ole kovin vanha ilmiö. Amerikkalaisissa ja englantilaisissa kodeissa kaapit olivat harvinaisia ennen teollistumisen alkua. Vain erityisen varakkailla ihmisillä oli niin paljon astiastoja, puvustoja tai koruja, että he tarvitsivat niille erityisiä säilytyspaikkoja. Palvelusväki huolehti näistä varastoista. Muiden asunnoissa tavarat säilytettiin avoimilla hyllyillä ja pöydillä.

Kun elintaso nousi ja teollistuminen toi tarjolle uusia edullisia tuotteita, esineiden määrä kodeissa alkoi kasvaa. 1800-luvun mittaan asuntoihin ryhdyttiin rakentamaan kiinteitä kaapistoja. Kun kaapit yleistyivät, niihin alettiin asentaa myös ovet.

Tämä liittyi perheenäitien työnkuvaan: lapset oli helpompi pitää poissa tavaroiden kimpusta, kun kaapit voi sulkea. Ovet myös suojasivat tavaroita noelta, jota syntyi tulisijojen lämmittämisestä ja valaisimista. Näin perheenäidin työmäärä väheni.

Myös nykyinen tapamme säilyttää tavarat lähellä niiden käyttöpaikkaa juontaa juurensa 1800-luvun perheenäitien työtehtäviin. Työ tehostui, kun ruuat ja ruuanvalmistusvälineet olivat keittiössä ja petivaatteet kamarissa, sen sijaan että ne olisi säilytetty erillisissä varastoissa. Ajan mittaan syntyi kirjoittamattomia sääntöjä siitä, missä ja miten kutakin tavararyhmää tuli säilyttää (ajatelkaa vaikkapa perinteisten liinavaatekaappien mankeloituja ja vedettyjä lakanarullia!). Silti jokainen koti oli omanlaisensa ja vain perheenäiti tiesi tarkasti, mikä kuului minnekin.

Kun kaappien oli alun perin ollut tarkoitus vähentää työmäärää, oli tilanne nyt kääntymässä nurin. Tavaroiden keräämisestä ja paikoilleen laittamisesta muodostui oma varsin työläs tehtävänsä. Samalla siisteysstandardit nousivat. Itse asiassa nykyaikainen käsitys siisteydestä tuli mahdolliseksi vasta, kun tavaroita alettiin säilyttää kaapeissa. Kun tavarat vielä olivat pöydillä ja tasoilla, ei ruuantähteiden ja pölyn puhdistaminen niiltä ollut mahdollista.

Judith A. McGaw toteaa, että kuka tahansa kotitaloutta pyörittänyt tietää, miten vaikeaa on delegoida ruuanlaittotyötä sellaiselle, joka ei tiedä, missä tavarat keittiössä säilytetään, tai pyykinpesua sellaiselle, joka ei tiedä, minne pyykit laitetaan. Kodin tavaroiden järjestämiseen liittyvien taitojen määrä ja näkymättömyys selittävät, miksi naisten ja miesten työnjako kodeissa on niin sitkeä säilymään jopa silloin, kun puolisot pyrkivät työn tasapuolisempaan jakamiseen.

Amerikkalainen kaappien historia ei ole suoraan ole sovellettavissa agraarisen Suomen tupiin ja torppiin, mutta lopputuloksen tunnistaa nykysuomalaisista kodeista. Niiden puhtaanapitotyö ja järjestäminen kuuluvat tilastojenkin mukaan edelleen pääsääntöisesti naisille. Tutkiva ammattijärjestäjä neuvoo järjestämään tavarat yhteistyönä puolison tai lasten kanssa, niin järjestämisen tietotaito ja vastuu tulevat jaetuiksi.

Kuka teillä sanoo, missä mitäkin tavaraa säilytetään ja millä tavoin?

*
Viime viikolla esittämäni maailmanparannushaaste onnistu yli odotusten. Tavoitteena oli kerätä Punaisen ristin katastrofirahastolle vähintään 187 euroa, mutta keräyslippaassa on nyt 400 euroa! Lämmin kiitos kaikille osallistuneille. Pakolaiskriisi ei ole ohi, joten lipas pysyy edelleen auki.

*

Kirjallisuus

Judith A. McGaw: Why Feminine Technologies Matter. In Nina. E. Lerman, Ruth Oldenziel & Arwen P. Mohun: Gender and Technology: A Reader. 2003.