Aihearkisto: Kaaos

Koti järjestykseen vähimmällä mahdollisella vaivalla

Vuoden vaihtuessa moni tekee uusia aloituksia. On tipatonta, lihatonta, sokeritonta ja roinatonta. Jos aiot tänä vuonna laittaa kotisi järjestykseen, olet jo varmaan pohtinut, mistä aloittaisit.

Uusia polkuja. Kuva Pixabay.

Tuoreita polkuja. Kuva Pixabay.

On olemassa kaikenlaisia sääntöjä siitä, mistä pitäisi aloittaa: roskien viemisestä, eteisen kaapista, vaatteista. Ohjeet eivät ole olemassa siksi, että olisi erityisen tärkeää aloittaa juuri tietystä tavararyhmästä, vaikka ohjeiden laatijat saattavat näin väittää. Ne ovat olemassa siksi, että aloittamiseen liittyvä valinnanvaikeus poistuisi.

Yksi tavallisimpia syitä sille, miksi ihmiset pyytävät minut kotiinsa ammattijärjestäjäkäynnille liittyy siihen, että he heillä on vaikeuksia päättää aloittamiskohta. Vaatehuone on täynnä tavaroita, jotka oikeastaan kuuluisivat kellariin, mutta kun kellarikin on aivan täynnä. Niinpä vaatteet jäävät pyykistä tultuaan sohvalla makaamaan. Lattialla sohvan vieressä on ikeakasseja, joiden sisältö voisi olla vaatehuoneen ylähyllyllä, mutta kun… Mihin tahansa tavararyhmään kajoaminen tuntuu laittavan liikkeelle valtaisan dominoefektin.

Moni kodinraivaaja jää miettimään aloituskohtaa sen sijaan, että käärisi hihansa. Se on inhimillistä ja ymmärretävää, sillä jumittaminen on itse asiassa turvallista. Aloittaminen – muutos – tuntuu vaivalloiselta ja vaikealta. Mutta jumittaessa ahdistus moninkertaistuu: voi harmistua sekä sotkusta että siitä, ettei saa aloitettua sen setvimistä.

Paljastan nyt yhden asian: Sillä ei ole mitään väliä, mistä aloitat kodin järjestämisen. Vain yhdellä asialla on merkitystä: sillä, että ylipäätään aloitat.

Milloin on paras aika aloittaa? – Nyt heti!

Mistä aloitan? – Reunasta. Siitä, johon kompastut, joka tippuu kaapin oven avatessa päällesi tai joka on muutoin tielläsi jatkuvasti.

Miten saan aloitettua? – Ota ensimmäinen tavara käteesi ja mieti, mitä sille teet. Jatka yksi esine kerrallaan.

Mistä löydän aikaa tavaroiden raivaamiseen? – Et ainakaan kalenterista, koska siellä on aina jotain tärkeämpää! Sen sijaan päätä, että teet joka päivä viisi tai kymmenen minuuttia tai että poistat joka päivä yhden tavaran. Sen verran ehtii kiireisimpänäkin päivä. Ja jos tuntuu, ettei ehdi, tarkasta prioriteettisi. Tärkeille asioille nimittäin löytyy aina aikaa. Ihmiset hyljeksivät suotta pieniä urakoita. Mutta kymmenen minuuttia päivässä on äärettömästi enemmän kuin nolla minuuttia. Onko parempi tehdä vähän kuin olla tekemättä mitään? Jos et vieläkään usko, että voit ratkaista ongelmasi näin vähällä vaivalla, lue täältä Kaizen-menetelmästä, jossa ylistetään pienten askelten voimaa.

Mitä jos tulee takapakkia ja alan lintsata raivaamisesta? – Tee itsestäsi tilivelvollinen. Julkista projektisi kavereillesi, et voi enää perääntyä! Tai raivaa yhdessä muiden kanssa: Paikka kaikelle -ryhmän perjantaihaasteissa käydään tänä vuonna läpi kaikki kodin tärkeimmät tavararyhmät. Jos tartut niihin jokaiseen, kotisi näyttää vuoden lopussa aivan toisenlaiselta kuin nyt.

Maaliskuussa on myös ainutlaatuinen mahdollisuus hankkia uusi alku Paikka kaikelle -kurssilla. Se starttaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat raportoivat, että toimintaan tarttuminen helpottui. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa, joten ilmoittaudu pian!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Toivotan sinut myös tervetulleeksi hakemaan intoa ja inspiraatiota kodin järjestämiseen Kuinka paljon on tarpeeksi? -tapahtumasta, joka järjestetään Helsingissä lauantaina 21.1. Puhun tapahtumassa tavaratulvan syistä ja sen patoamisesta. Olen myös tavattavissa tilaisuuden ajan. Olisi kiva nähdä!
Tarkemmat koordinaatit ja ohjelma-aikataulu löytyvät täältä.
Tapahtuma Facebookissa.

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!

Jos ongelmasi muhii erityisesti lastenhuoneessa, tilaa tästä avuksesi maksuton miniopas lastenhuoneen järjestämiseen. Laadin sen lastenhuonekaaoksen kanssa kamppaileville vanhemmille. Opit siitä viisi periaatetta, joiden avulla luot leluille ja muille lastenhuoneen tavaroille toimivat paikat.

Lastenhuoneen järjestys

Näin raivattiin Suomen ”kaamein” lapsiperheen koti

Järjestäjän urani jännittävin keikka oli viime viikolla espoolaisessa kodissa. Tarina oli sinänsä tavallinen: ruuhkavuosissa tempoileva pikkulapsiperhe ja muuttokuorman kesken jäänyt purku (lue koko tarina täältä). Juuri tällaisissa tilanteissa epäjärjestys iskee.

Erikoisen keikasta teki kuitenkin se, että paikalla oli myös Marja Hintikka Live -ohjelman  toimitus kuvaajineen. Perhe oli nimittäin voittanut MHL:n supersiivoustiimin käsittelyn Suomen kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa. Itse päädyin paikalle siksi, että aiemmin syksyllä bloggasin kilpailusta ja siitä, miten sotkuisia koteja esittävien kuvien jakaminen voidaan tehdä hyvässä hengessä. (Siksipä sana ”kaamein” on otsikossa lainausmerkkeissä ja ”läävästä” en tässä tapauksessa suostu puhumaan ollenkaan.)

Omaksi tehtäväkseni valikoitui perheen äidin Saran ompelutarvikkeiden ja työtilan järjestäminen vanhempien makuuhuoneessa. Sara opiskelee tekstiilialaa ja toimii myös yrittäjänä kotoa käsin. Lisäksi hän pyörittää vapaaehtoistyönä kestovaippalainaamoa. Materiaalia siis riitti! Kaikelle piti löytää paikat, saada ompelupiste käyttöön ja samalla kiinnittää huomiota siihen, että tilassa on myös mukava nukkua.

Ennen

Tästä lähdettiin. Vasemmalla kuvassa on lankahylly ja näkyypä sen reunassa myös tv-kameran jalusta, jota käytettiin näppäränä jätesäkkitelineenä. Keskellä on työpöytä, siis jossain tuolla muuttolaatikoiden alla. Oikealla on kangashylly, josta Sara halusi kankaat laatikoihin suojaan pölyltä.

Onneksi ehdimme Saran kanssa suunnilleen katsoa, mitä kaikkea huoneesta löytyy ennen kuin kuvausryhmän aikataulut puskivat päälle. Ammattijärjestäjä ei nimittäin raivaa tai järjestä ilman asiakasta kuin enintään tv-ohjelmaa varten.

Kun Saraa tarvittiin muualla, sain raivauskavereiksi MHL:n tähdet. Marja Hintikka ja Jenny Lehtinen kunnostautuivat järkkääjinä: Marjassa oli ilmeistä sisustajan vikaa ja Jenny suoriutui kymmenen pisteen arvoisesti antamastani askartelutehtävästä. Samalla pääsin jakamaan kaikille tavaran vähentämisen ilosanomaa. Itse kun olen sillä tavalla outo, että inspiroidun epäjärjestyksestä ja siinä piilevistä mahdollisuuksista.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen) ja Jenny viikkaa pyykkiä.

Järkätty lankahylly ja Marja, aina yhtä säteilevänä vaikka on juuri tullut pesemästä vessaa. Heikki tutkii sängynaluslaatikoita (jos muuten olet kaltaiseni eli laiska siivoamaan, älä säilytä mitään sängyn alla, se nostaa henkistä kynnystä imuroimiseen). Jenny viikkaa pyykkiä.

Järjestäminen aloitetaan aina tavaran perkaamisella: kaikki jaotellaan loogisiin kokonaisuuksiin ja joukosta seulotaan roskat ja kierrätykseen poistettavat tavarat. Asiakas tekee tavaraa koskevat päätökset. Toisen puolesta ei voi tietää, mikä on tärkeää ja säilyttämisen arvoista. Asiaa voi tietysti lempeästi kyseenalaistaa, ja siihen ammattijärjestäjillä on omat keinonsa. Nimenomaan karsimisen kautta saavutetaan kestävämpi lopputulos, koska on turha järjestää tavaraa, jota ei käytä.

MHL-tiimin kanssa olisimme esimerkiksi olleet sitä mieltä, että lankoja pitää karsia. Sara kuitenkin tarvitsee niitä opinnoissaan, joten on taloudellisesti järkevää säilyttää suhteellisen laajaakin varastoa. Ilman Saran kuulemista olisin varmaan kuvitellut myös tilkkupaloja roskiksi. Erilaista materiaalia oli suhteellisen paljon, mikä on luoville kädentaitajille tavallista: he havaitsevat mahdollisuuksia sellaisessakin, jossa muut eivät niitä näe. Koska Sara oli suuren osan aikaa kiinni kuvauksissa, noudatimme varovaisuuslinjaa. Tällä keikalla roskiin ja kiertoon lähti vain vähän tavaraa.

Kun on selvillä, millaisia tavarakokonaisuuksia järjestettävästä tilasta löytyy, niille muodostetaan säilytyspaikat. Viikkasimme kankaat muuttotavaroilta vapautuneisiin arkistolaatikoihin lajin mukaan. Kankaat asettiin niin kutsutulla konmari-tekniikalla pystyyn, jolloin on helppo nähdä, mitä laatikko sisältää. Olisin vielä halunnut laatikot siten, että kannen voi avata nostamatta laatikkoa hyllystä, mutta harmiksi laatikot eivät mahtuneet niin päin. Laatikkoihin tuli etiketit tavaroiden löytämisen ja järjestyksen ylläpitämisen helpottamiseksi.

Langat olivat pääosin valmiiksi Ikean lokerohyllykön laatikoissa ja niihin ne jätettiin. Isoimmille materiaaleille ja keskeneräisille käsitöille hankittiin isot rottinkikorit. Keskeneräisiä tuppaa käsityöihmisillä kertymään. Niiden määrää saa karsittua paitsi realistisesti arvioimalla, mitkä oikeasti tulee tekemään valmiiksi, myös tilan rajaamisen tekniikalla: töille määrätään tietty hylly tai laatikko, johon kaiken on mahduttava, tai muuten vähennetään.

Kulloinkin työn alla oleva neule sai Marjan ideasta pikkukorin, jossa se on helppo napata mukaan telkkarin eteen ja palauttaa hyllyn päälle lapsen kätösiltä turvaan. Saran valmistamat mallikankaat ja muutamia kivoja käyttövaatteita nostettiin rekille. Saran ihana, isoäidin peruja oleva työpöytä raivattiin tavaroista, jolloin ompelukoneelle ja saumurille syntyi paikka. Ompelutöihin tulee tartuttua, kun työvälineet ovat käyttövalmiina.

Kuvauskiireiden tähden jouduimme tekemään paljon säilytyspaikkoja koskevia päätöksiä ilman Saraa. Näin en normaalilla asiakaskäynnillä toimisi. Päivän päätteeksi kävin Saran kanssa läpi, mistä mitäkin löytyy. Sara kommentoi, että menee varmaan puoli vuotta, että he löytävät kaikki tavaransa 🙂 Näinhän se usein on muuton jälkeen muutenkin; tavarat ovat kadoksissa, koska asukkaan mielessä on vielä kartta vanhan kodin säilytyspaikoista. Kuitenkin nyt kun muuttolaatikot on purettu, lattia tyhjä ja perusjärjestys luotu, on Saralla perheineen huomattavasti helpompi muokata järjestystä omanlaiseksi. Sitä paitsi muuttolaatikoiden alta kuoriutui todella viihtyisä koti.

Ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Nyt on ompelukone valmiina palvelukseen. Kun laatikot nimikoi, tavarat löytyvät. Sievät etiketit tekevät tavallisista arkistolaatikoistakin katseen kestäviä.

Kodin järjestys syntyy yleensä kompromissina käytössä olevien resurssien puitteissa, ja näin oli tälläkin kertaa. Tässä kodissa oli valmiiksi erilaisia laatikoita tavaran säilyttämistä varten, mutta vain vähän kaappeja. Oli tarkoituksenmukaista käyttää olemassa olevia säilyttimiä. Laatikkosäilytyksessä on kuitenkin myös riskinsä. Laatikoissa tavara on poissa silmistä, poissa mielestä. Laatikoista tulee helposti tavaroiden hautausmaa, jos niissä olevat tavarat eivät ole aktiivisesti käytössä.

Ideaalitilanteessa järjestäisin käsityömateriaalit laatikoiden sijaan siten, että kaiken näkee yhdellä silmäyksellä. Tähän sopisi esimerkiksi 30 cm syvä kaappi, jonka hyllyvälejä voisi säätää vapaasti. Tarvikkeet ja materiaalit tulisivat lajista riippuen joko suoraan hyllyille tai läpinäkyviin koreihin tai laatikkoihin. Kaapissa olisi (lasi)ovi pölyyntymisen estämiseksi. Näin kädentaitaja pysyy kärryillä materiaaleistaan eikä hanki lisää sellaista, mitä hänellä jo on.

Olen iloinen, että pääsin mukaan tähän hyvän mielen ohjelmanpätkään. Saran perheen koti laitettiin kuntoon joukkovoimalla. Siivoamassa ja järjestämässä oli lisäkseni kymmenisen ihmistä. Kuten MHL-toimitus kommentoi: ”Oli tosi koskettavaa huomata, mitä me – toisillemme lähes ventovieraat – saimme YHDESSÄ aikaan: täydellisen käänteen tilan- ja tavaranhallintaan nuoren perheen opiskelija-perheasunnossa”.

Ulkopuolinen apu on tarpeen silloin kun aloittamisen kynnys nousee liian korkeaksi ja epäjärjestys alkaa haitata arjen sujumista. Koska toisten nurkkien puunaminen on paljon hauskempaa kuin omien, ehdotan, että perustatte kaverien kanssa raivausrinkejä. Ottakaa estoitta kaikki irti myös anoppien ja lastenne kummien siivous- tai järkkäilyinnosta. Tai tilatkaa paikalle ammattijärjestäjä (vaikka tästä). Vertaistukea raivaamiseen löytyy myös Paikka kaikelle -ryhmästä.

Lisää ennen ja jälkeen -kuvia täällä.

Kaamein lapsiperheläävä – vertaistukea vai sotkupornoa?

”Kun ystävät tulevat kylään, siivotaan kuin viimeistä päivää ja ylimääräiset tavarat tungetaan sängyn alle. Ja ovella pahoitellaan, että tänään on sitten harvinaisen sotkuista, sorry. Kodin siisteys on elämänhallinan [sic] mitta, vaikka kämppiksinä elelisi muutama alle kouluikäinen ja pari kissaa, joiden ainoa agenda on levittää legot ja hamahelmet pitkin lattioita 300 kertaa päivässä. … Unohdetaan sotkut, keskitytään elämään! Paljasta lapsiperhelääväsi meille – niin minäkin tein! Se vapauttaa!”

Tällaista vapautussanomaa julistaa YLEn uusi ohjelmakimara Marja Hintikka Live (”ruuhkavuosissa rämpivien taukopaikka”). Kaamein lapsiperheläävä -kilpailussa ideana on postata ohjelman sivulle kuva lapsiperheen sotkuisesta kodista. Mallia sopivasta itseironiasta näyttää ohjelman tähti, jonka semisti sotkuisesta kodista nähdään puolentoista minuutin klippi. Kilpailun voittajalle on luvassa siivousta.

Ajatus on kaunis: todellisten lapsiperhekotien kuvien näkeminen tasaa sisustuslehtien ja –blogien luomaa epärealistista käsitystä siitä, miten lapsiperheissä eletään ja vähentää ruuhkavuosissa tempovien paineita vertaistuen keinoin. Kaikilla on sotkua, relataan!

Kilpailusivulle onkin ladattu koko joukko kuvia enemmän ja vähemmän sotkuisista kodeista. Kaunis ajatus kuitenkin kääntyy päälleen, kun jo ensimmäisten joukossa on kuva putsplank siististä kämpästä. Kuvatekstissä kolmen lapsen äiti tervehtää: ”Tältä näyttää joka päivä. .en [sic] voisi elää sotkussa.” Tämä vielä menisi yksittäisenä dissauksena, mutta sivulla on avoin kommentointimahdollisuus. Kommenttiraidalta saamme lukea kaikki sotkuisuutta koskevat stereotypiat (epähygieenisyys, laiskuus, vastuuntunnottomuus, uusavuttomuus, elämänhallinnan puute), siisteyttä koskevat stereotypiat (fanaattisuus, armottomuus, neuroottisuus, perfektionismi) mutta onneksi sentään vähän ironiaa ja hiukan tsemppiäkin sotkukuviaan postanneille.

Sotkuun ja epäjärjestykseen liittyvät mielikuvat ovat lempiaiheitani. Likaisuus liitetään moraalittomuuteen, siisteys kunnon kansalaisuuteen. Vanhempien onnistumista arvioidaan ihmisten kotien siisteydellä jopa huostaanottotapauksissa. Siisteys liittyy kunnollisuuteen mutta samalla siisti koti voidaan leimata rakkaudettomaksi. Kodin siisteyttä ja järjestystä käytetään monin tavoin erottautumisen ja arvojärjestysten luomisen välineenä.

Minulla on terveisiä Marja Hintikka Live -ohjelman tekijöille. Sotkuisuuteen ja siisteyteen liittyvät stereotypiat ovat meissä todella syvällä. Niiden lieventäminen ei käy nips naps nettikilpailulla, jos samalla ei mietitä, miten luodaan toisia tukeva, ei repivä, ilmapiiri. Keskustelun sääntöjä voisi ohjeistaa vaikka turvallisemman tilan periaatteita soveltaen: Älä määrittele muiden kokemusta tai kuvittele omaasi yleispäteväksi. Älä hyökkää toisia vastaan.

Mallia sotkuisten kotien lempeästä kohtaamisesta saisi ruotsalaisesta Family living – the true story -ryhmästä. Sen ideana on jo vuodesta 2009 ollut jakaa kuvia arjen sotkusta ja kritisoida siten sisustuslehtien ideaalia täydellisistä kodeista. Ryhmässä ei julkaista yhtään kuvaa siisteistä kodeista, sehän vain nostattaisi ristiriitaa. Ryhmässä sallitaan ainoastaan toisia tukevien kommenttien kirjoittaminen, jota kutsutaan termillä lovebombing.

Jään odottamaan, miten Marja Hintikka Live rakkauspommittaa sotkukuvansa julkaisseita ja laittaa ruotuun kommentaattorit, jotka luulevat osaavansa elää paremmin.

*

Photo credit
Please Clean Up Your Mess by Allen Goldblatt via Flickr cc.

 

 

 

Suurtalousemäntä vai ruokahifisti? Ateriasuunnittelun vaikeudesta

Tiedättekö sen ihanneminän, joka laittaa tekemään kaikenlaista kummaa? Se ostelee epäkäytännöllisiä korkokenkiä (koska keikkuu niissä sujuvasti päivät pitkä), tahtoo kokeilla pakurikääpää (koska haluaa olla terveystrendejä seuraava ihminen) tai hankkii parvekekukkia (onhan niin ihanaa istua kesäiltana viihtyisällä parvekkeella).

Arkiminä sitten lompsii paikasta toiseen mukavissa lenkkareissa, ei koskaan keksi, miten kääpää käyttäisi, eikä tarkene iltaisin parvekkeella saati muista kastella kukkiaan.

Minun ihanneminäni rakastaa ruuanlaittoa. Se seurailee ruokablogeja, leipoo käden käänteessä luomusämpylät, kokeilee uusia reseptejä, käy kauppahallissa ostoksilla ja kutsuu illallisvieraita kolmen ruokalajin aterioille. Sen mielestä ruuanlaitto on ihanan rentouttava harrastus.

Arvatkaapa, kuinka usein arkiminäni laittaa ruokaa? (Jep, kesälomalla pari kertaa, sitä ennen jouluna.) Entä miten nopeasti sen pinna kiristyy, kun se laitetaan hellan ääreen? (Ette ehdi sanoa edes ”soijanakki”.) Se ei ole erityisen tumpelo keittiössä, mutta sitä ei vain ruuanlaitto motivoi yhtään. Hyvästä ruuasta se kyllä tykkää – ravintolassa.

Lukemattomia keittokirjoja. Harrastin ruuanlaittoa viimeksi ennen lasten syntymää. Keittokirjoja on tullut ostettua sen jälkeenkin.

Lukemattomia keittokirjoja. Harrastin ruuanlaittoa viimeksi ennen lasten syntymää. Keittokirjoja on tullut ostettua sen jälkeenkin.

Pari vuotta sitten kyllästyin siihen, että elimme ruokasuunnittelun ja ruuanlaiton suhteen aivan pellos… hyvin spontaanisti. Varttia ennen ruoka-aikaa perheen aikuisista se, jolla nälkäkiukku iski lujempaa, havahtui siihen, että taas pitäisi keksiä jotain syötävää. Hyvässä lykyssä kaapista löytyi hernekeittopurkki tai salaattiainekset.

Usein kuitenkin juostiin kiireellä lähikauppaan arpomaan valmistomaattikastikkeen ja pestokastikkeen välillä. Koska kauppaan on vain kolmen minuutin kävelymatka ja se on auki melkein aina, haimme ruokaa melkeinpä aines kerrallaan sitä myöten kun ne kaapista loppuivat. Kunniaksemme voi sanoa, että ongelma koski vain lämmintä ruokaa, muut ateriat meillä pyörivät moitteetta. Lapsiperheessä lämmintä ruokaa kuitenkin kaivataan usein kaksikin kertaa päivässä. Se on myös ateria, joka vaatii eniten vaivannäköä.

Väsyneenä ainaiseen improvisointiin päätin laittaa huushollin ruoka-asiat kerralla kuntoon. Kerroin Facebookissa suunnitelmistani ja kyselin helppoja arkiruokaehdotuksia. Kaverit jakoivat hienoja käytäntöjään: Marttahenkiset tekivät sunnuntaisin koko viikon ruuat valmiiksi. Rahaakin säästyi ateriasuunnittelulla. Oman elämänsä master chefit taas kauhistuivat aikeitani suunnitella monen viikon ruuat valmiiksi, sillä mikään ei rentouta työpäivän päälle niin kuin hyvän aterian valmistaminen improvisoimalla. Välimerelliseen aikatauluun luottavat puolestaan kertoivat lapsiperheen arjen pyörivä helpommin, kun viiden aikoihin syödään välipala, minkä jälkeen on rauhassa aikaa valmistaa myöhemmin syötävä kunnon illallinen.

Ihan kiva, mutta itse en kuuna kullanvalkeana uhraisi pyhäpäivää lieden äärellä. En edes arki-iltaa. Ja rentoutuminen, niin, minä rentoudun järjestämällä kaappeja.

En ole aina ollut tällainen. Aiemmin laitoin mielelläni ruokaa vieraille ja ystävien kanssa kokkailu on mielestäni edelleen mainio tapa viettää aikaa yhdessä. Kylmien, nopeiden ruokien – raakaruoka on ihanaa, harmiksi jälkipolvi ei sitä arvosta – valmistaminen on edelleen ihan ok. Ruuanlaiton haasteina meillä on kuitenkin nykyään yhden perheenjäsenen ruoka-allergia, toisen kasvissyöjyys ja kolmannen nirsous. On vaikea laittaa kaikille sopivaa ja maistuvaa ruokaa. Useiden erilaisten ruokien kokkailu ei motivoi yhtään. Lisäksi isolle perheelle on ostettava todella paljon kerralla, jos tahtoo ruuan riittävän kahta päivää pidemmälle. Autottomalle se on totinen ongelma.

No, päätin joka tapauksessa kertaheitolla poistaa kaiken luovuuden ruuanlaitosta: tein kuuden viikon kiertävät ruoka- ja ostoslistat. Niillä oli kaikki viikonloppulounaista aamiaistarpeisiin. Myös ruuanvalmistus oli tarkoitus jos ei eliminoida niin minimoida: samoja päivällisruokia piti syötämän kaksi tai jopa kolme päivää peräkkäin. Keräsin listalle ruokia, joiden uskoin maistuvan myös lapsillemme. Päätimme ruveta käymään viikonloppuisin anopin autolla puolen kilometrin päässä sijaitsevassa suurmarketissa, jotta saisimme ostokset keskitettyä.

Kokeiluni on täydellinen esimerkki systeemin ylijärjestämisestä: Jo ensimmäisellä viikolla ruokien mitoitus mätti. Söimme samaa ruokaa neljä päivää. Paitsi että se oli tuskaa, suunnitelma meni heti uusiksi koska seuraavien päivien ruuat siirtyivät. Toinen ruoka ei maistunutkaan lapsille, jotka paastosivat pääaterioiden läpi ja paikkasivat kalorivajeen iltapalapöydässä ketsuppivoileivillä. Olin myös jättänyt suunnitelmaan aivan liian vähän mahdollisuuksia spontaaniin ulkona syömiseen ja muuhun vaihteluun.

Sinnittelimme läpi kuuden viikon jakson. Uuden kierroksen aloittaminen oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä. Koska kutakin ruokaa oli syöty kolme, neljä päivää putkeen, samat ruuat eivät taas houkutelleet. Siippa piti ostoslistasysteemiä liian vaikeana. Luovutimme.

Sen verran ryhtiä meille kokeilusta jäi, että nykyään pyrimme tekemään isot ruokaostokset kerran viikossa. Turussa viime vuonna aloittanut verkkoruokakauppa on helpottanut tilannetta. Vaikka sieltä ei aina saa kaikkea haluamaansa, ainakaan kenenkään ei tarvitse käyttää kallisarvoista vapaapäiväänsä ruokakaupassa.

Erään perheenjäsenen mieliruuat.

Erään perheenjäsenen mieliruuat.

Ammattijärjestäjäkollega Eveliina kirjoitti vastikään perheensä ihailtavan suunnitelmallisesta ruokahuollosta. Ensin syyllistyin, mutta sitten sain kimmokkeen kokeilla uudelleen hieman kevyempää järjestelmällisyyttä meilläkin. Keräsin jokaisen kirjoitustaitoisen perheenjäsenen listat suosikki- ja inhokkiruuista sekä niistä muista, joita kuitenkin suostuu syömään. Perheen ruokavastaava saa sitten ideoida tulevan viikon ateriat niiden pohjalta huomioiden kunkin viikon muun ohjelman ja ruuanlaittoon käytettävissä olevat resurssit. Tilaus verkkoon ja ruuat ovat täällä seuraavana päivänä! Katsotaan kuinka meidän käy.

Olen oppinut, että ihanneminän vaatimuksille on parasta antaa kyytiä. En liitä kelvollisuutta ihmisenä siihen, kuinka kiinnostunut tai osaava joku on ruuanlaittajana. Osaan kaupassa jättää uutuudet hyllyyn enkä osta keittokirjoja. Ymmärrän, ettei minun tarvitse olla sen enempää valmista ruokalistaa noudattava suurtalousemäntä kuin ruokahifisti. Ohitan ruoka(valio)trendit tyynen rauhallisesti. Ja vaikka vanhemmille yleisesti muuta uskotellaan, luotan siihen, että lapseni kasvavat terveiksi myös pakasteperunamuusilla ja raejuustolla, onhan tarjolla aina myös kurkkua ja paprikaa.

En muuten ole yksin. Kaverini kertoi, että naapuruston lapset olivat kehuskelleet sillä, kenen äiti teki parhaan makaronilaatikon ja kenen taas parhaat lihapullat. Kaverini lapsi oli osallistunut keskusteluun toteamalla, että ei meidän äiti tee ruokaa.

Miten teillä pelaa ruokahuolto?

Pimeän vintin salaisuus

Erään vintinomistajan tarina:

”Puolisoni rakastaa järjestystä: tavarat laitetaan iltaisin paikoilleen, pöydillä ei ole epämääräisiä kasoja ja pyykit viikataan kaappeihin heti, kun ne ovat kuivuneet. Kohentaessaan kodin järjestystä hän usein kysyy minulta, mahtuisivatko ylimääräiset tavarat vintille. Vintin järjestys on nimittäin ollut minun vastuullani. Itse asiassa puolisoni ei ole käynyt siellä sen koommin, kun muutimme asuntoomme kuusi vuotta sitten.

Kun asuntoon asennettiin uusi parketti, vein ylijääneet paketit vinttiin. Kun vaatehuoneeseen laitettiin uudet hyllyt, kannoin vanhat vintille. Kun perheeseen syntyi lapsi, puolisoni kysyi: ’Vieläkö vintille mahtuu? Voisitko viedä työkalut sinne, että saadaan tilaa vauvan tavaroille?’ Ja kuten aina, minä vastasin ’tokihan sinne vielä mahtuu’. Kerran puolisoni sai päähänsä, että hankitaan vinttikomeroon hyllykkö urheilutarvikkeita varten. Siinä ne olisivat kätevästi saatavilla, sanoi puoliso. ’Mahtuuhan sinne hyllykkö?’ hän kysyi. Toki, tottakai.

Nostin uuden hyllykön pakkauksessaan vanhojen tavaroiden päälle. Luistimet ja monot säilytin edelleen Ikea-kassissa. Alimpana vinttikomeron lattialle keräämässäni pinossa olivat parkettipaketit, sitten muut remontoinnista ylijääneet tarvikkeet, niiden päällä vaatehuoneen vanhat hyllyt, sitten pari säilöön siirrettyä huonekalua, kausivaatteita ja kirpputorille menossa olevien tavaroiden laatikko. Koskaan ei muka ollut aikaa laittaa tavaroita järjestykseen. Tavaroiden saaminen ulos vinttikomerosta kestikin aina tunnin kerrallaan. Lopulta vintin katto tuli vastaan ja otin käyttöön myös toisen vinttikomeron. Eräänä kauniina kesäpäivänä puolisoni sitten sanoi: ’tänään siivoamme vintin’. Kauhistus sentään.” 

IMG_8920

Tavarapino hipoo kattoa.

Ovesta ei mahdu sisään. Lasten luistimet ja monot löytyvät sinisestä kassista. Niiden pahvipakkaukset ovat toisessa vinttikopissa.

Ovesta ei mahdu sisään. Lasten luistimet ja monot löytyvät sinisestä kassista. Niiden pahvipakkaukset ovat toisessa vinttikopissa.

Sokeeraava paljastus: tämä on tarina on tosi ja se kertoo omasta vinttikomerostani puolisoni sanoin.

Järjestettyjen kaappiemme salaisuus on piillyt – ainakin osittain – vintin pimeydessä. Sinne on aina voinut lähettää hankalia tai turhiakin tavaroita, koska sinne on aina ”mahtunut”. Tilanne oli tiedossani (joskaan en ymmärtänyt sen vakavuutta) ja juuri siksi olin jo pitkään vältellyt vintillä käymistä. Tulen kotini sotkuisuudesta helposti harmistuneeksi, parempi siis pysytellä siistien pintojen äärellä.

Vinttikomeromme on oudon muotoinen ja matala. Siellä ei ole minkäänlaista valaistusta. Säilytämme vintillä kausivaatteita, urheiluvälineitä, työkaluja, lasten kasvamista odottavia huonekaluja, matkalaukkuja, joulukoristeita, remonttitikkaita, kirpparimyyntiä odottavia tavaroita ja kirpparirekkejä. Lisäksi vintillä oli kaikenlaista asunnon remonteista jäänyttä tarviketta ja kalua (muun muassa entisten ikkunoiden sälekaihtimet ja vanha eteisnaulakko, jonka tilalla asunnossa on jo kuusi vuotta ollut kaappi). Ne toimitimme kierrätyskeskukseen ja roskikseen.

Komeron lattialle kasvaneesta tavarakasasta löytyi luistimia ja monoja varten hankittu kokoamaton varastohylly sekä pari vuotta sitten vaatehuoneesta lähtöpassit saaneet Lundiat. Jälkimmäiset sahattiin sopivan mittaisiksi ja asennettiin vinttikomeron seinämille. Kaikki pienemmät tavarat nostettiin hyllyille. Vaatepussit ripustettiin tangolle, joka oli jäänyt asunnon alkuperäisestä vaatekomerosta (kaikkea voi vielä tarvita!). Lattialle jäi vain pari isompaa huonekalua ja matkalaukku. Sekin mahtuu hyllyyn heti, kun kuopus siirtyy pinnasängystä isompaan sänkyyn.

Jään kiinnostuksella odottamaan, mitä siippani vastaa, kun ensi kerralla kysyn mahtuuko jokin esine vintille.

Lattia näkyy.

Lattia näkyy.

Lasten luistimet hyllyssään. Laatikosta näkee koon.

Lasten luistimet hyllyssään. Laatikosta näkee koon.

Kausivaatteet tangossa.

Kausivaatteet tangossa.

Toiselta seinältä löytyvät muun muassa työkalut. Ei mikään varsinainen man cave.

Toiselta seinältä löytyvät muun muassa työkalut. Ei mikään varsinainen man cave.

Kertarysäys vai pala kerrallaan?

Pitäisikö kodin järjestystä tavoitella suurella kertarysäyksellä, varovaisesti omaa elämänhistoriaa pohdiskellen vai kulutuskritiikin keinoin? Tutkivan ammattijärjestäjän mielestä jokaisella lähestymistavalla on paikkansa.

Suurraivaus

Nyt kovasti muodissa oleva japanilainen järjestämisguru Marie Kondo lupaa, että hänen kehittämällään Konmari-menetelmällä – jossa valitaan säilytettäväksi vain iloa tuottavia esineitä – koti tulee kerralla lopullisesti järjestykseen. Kondon mukaan prosessin läpikäyneen suhde tavaroihin ja järjestykseen muuttuu pysyvästi ja siksi tavaraa ei enää tule haalittua.

Konmari-menetelmä perustuu kertarysäyksellä toteutettavaan suurraivaukseen, jonka jokainen toteuttaa samalla sabluunalla. Hanke vaatii päivien, ehkä viikkojen omistautumisen raivaamistyölle. Menetelmän kirjaimellisesti ottaminen (mikä tietysti on menetelmän laatijan ehto sille, että projekti onnistuu) tarkoittaa myös esimerkiksi erityisten sukkien ja alushousujen taittelutekniikoiden käyttöönottamista, vaatteiden järjestämistä värin mukaan ja muita esteettisiä detaljeja, jotka kiinnostavat vain pientä osaa epäjärjestyksestä kärsiviä. Kondon kirjassa ei pohdita tavaran kertymisen syitä eikä raivaajien yksilöllisiä tyylejä tai elämäntilanteita oteta huomioon.

Moinen urakka on useimmille mahdoton, koska arki ja muu elämä. Konmarin ajatukset iloa tuottavien esineiden valitsemisesta toki sopivat inspiraatioksi useimmille. Keskittyminen poistojen valitsemisen sijaan siihen, mitä haluaa säilyttää ja mitkä tavarat tuottavat iloa, on tehokas keino päästä eroon velvollisuudesta säilytetyistä lahjoista tai virhehankinnoista, joihin mennyt raha harmittaa. Käytännön menetelmäksi Konmari sopii kuitenkin lähinnä niille, joilla jo on jonkinlainen perusjärjestys, kova motivaatio luopua tavaroista ja runsaasti aikaa. Tällöin iloa tuottavien esineiden löytäminen kaiken muun joukosta ei ole kohtuuttoman iso ponnistus.

Vähän kerrallaan

Yhdysvalloissa, josta professional organizerien ammattikunta on lähtöisin, näkökulma järjestämiseen on tyystin erilainen. Järjestämistä lähestytään yksilökeskeisesti ja terapeuttisella eetoksella. Ammattijärjestäjien perustama järjestö nimeltä Institution for Challenging Disorganization, jonka tehtävänä on jakaa tietoa haastavasta epäjärjestelmällisyydestä, ohjaa kiinnittämään huomiota elämänhistoriaan epäjärjestyksen synnyn taustalla ja painottaa jokaiselle yksilöllisesti sopivien järjestämismenetelmien valitsemista.

Yksilöllisten menetelmien löytäminen on tärkeää, koska ihmisten voimavarat, tavoitteet ja järjestämistyyli vaihtelevat. ICD jakaa epäjärjestyksen tilapäiseen ja krooniseen. Tilapäisen epäjärjestyksen voi laukaista esimerkiksi sairastuminen, lastensaanti, muutto pienempään asuntoon tai läheisen ihmisen jäämistöjen selvittely. Yleensä tilanne raukeaa, kun elämä muutenkin tasoittuu. Tavarat löytävät paikkansa ja järjestys palaa enemmän tai vähemmän ennalleen. Tilanteen ollessa päällä, suurraivaus ei luultavasti tule kyseeseen. Toisaalta se voi juuri olla se keino, jolla tilanteen saa taas haltuun. Riippuu olosuhteista, sanoisivat amerikkalaiset.

Joskus kuitenkin kaaos kroonistuu eivätkä parhaimmatkaan yritykset kodin järjestämiseksi tepsi. Ihminen saattaa kokea, että on syntyään epäjärjestelmällinen. Tavaraa on runsaasti yli oman tarpeen ja kaikki vapaa tila peittyy siihen. ICD:n mukaan tällaiseen tilanteeseen päätynyt kärsii haastavasta epäjärjestelmällisyydestä. Sen tunnistaa siitä, että epäjärjestyksellä on monien vuosien historia, se häiritsee arjen sujumista tai ihmissuhteita päivittäin ja ihminen on yrittänyt itse selvittää tilannettaan esimerkiksi perehtymällä järjestämiskirjallisuuteen, mutta ei ole onnistunut saamaan aikaiseksi pysyvää muutosta. Tyypillistä on myös se, että epäjärjestys tuntuu hyvin stressaavalta, mutta järjestämiseen tarttuminen koetaan ylitsepääsemättömän vaikeana. Vitkastellessa kaaos pahenee. (Täällä voit testata englanniksi kärsitkö haastavasta epäjärjestelmällisyydestä, jota kutsutaan myös krooniseksi epäjärjestelmällisyydeksi.)

Konmari-menetelmän soveltamisyritykset voivat saada haastavasta epäjärjestelmällisyydestä kärsivän vaipumaan epätoivoon ja itsesyytöksiin. Amerikkalaisten oppien mukaan kroonistuneessa tilanteessa auttavat parhaiten pienet askeleet ja luopuminen ”kaikki tai ei mitään” -mentaliteetista. Myös myötätunto itseä ja omaa tilannetta kohtaan on tärkeää. Ammattijärjestäjän tai terapeutin apu voi olla paikallaan. Pieni askel voi olla esimerkiksi se, että järjestää kokonaisen päivän sijasta vartin kerrallaan tai että raivaa huoneen, kaapin tai varaston sijaan yhden laatikon tai hyllyn. (Ohjeet sopivat myös kenelle tahansa kiireiselle, joka ei halua irrottautua raivaamistyöhön vuorokausitolkuksi.) Erilaisten järjestämistyylien tunnistaminen auttaa itse kutakin löytämään omanlaisiaan polkuja sujuvampaan arkeen. Kukaan ei ole toivoton tapaus.

Kulutuskriittisyydellä stoppi tavaratulvalle

Tutkiva ammattijärjestäjä ei pidä realistisena tai ainakaan kaikille sopivana japanilaista suurraivausta. Ei myöskään kuulosta uskottavalta, että kertajärjestämisellä saavutettaisiin ikuinen tulos. On helppo keksiä monia elämäntilanteen muutoksia, jotka voivat heittää ihmisen uuteen tavaratulvaan. Myös amerikkalaisten tavassa henkilökohtaistaa ja psykologisoida tavarakaaosta on puutteensa. Se tekee epäjärjestyksestä yksilön ominaisuuden, jota ”parannetaan” terapeuttisin keinoin esimerkiksi tutkiskelemalla omaa elämänhistoriaa. Vaikka ICD painottaa, ettei haastavassa epäjärjestelmällisyydessä ole kyse sairaudesta vaan käyttäytymiskaavasta, puhe siitä saa helposti diagnoosinomaisia piirteitä.

Kulttuurintutkijana oma katseeni suuntautuu yleensä yhteiskunnan tasolle. Nykyinen, yltäkylläinen kulutuskulttuuri on pohjimmainen syy ihmisten tavaraongelmille. Niukemmissa oloissa suurimittaisen tavarakaaoksen aikaansaaminen olisi erittäin hankalaa, vaikka noudattaisi kuinka epäjärjestäynyttä käyttäytymismallia. Epäjärjestystä yksilön psyyken kautta lähestyvä amerikkalainen näkökulma on yhtä sokea yhteiskunnallisille kysymyksille kuin Konmari-menetelmä, jossa tavaran kertymisen syihin ei pureuduta juuri lainkaan.

Millainen sitten olisi yhteiskunnan tason huomioiva näkökulma kodin epäjärjestykseen? Se lähtee itse kunkin tavarasuhteen tiedostamisesta ja siitä, että tunnistaa oman roolinsa kuluttajakansalaisena. Vaikka tavara- ja järjestysongelmat ovat joskus seurausta ihmisestä itsestään riippumattomista syistä (jäämistöjen selvittelijäksi joutuminen, mielenterveysongelmien tai oppimisvaikeuksien sivuoireet), niin suurimmassa osassa tapauksia kerrytämme tavaramme ihan itse hankinta kerrallaan. Kyse on siitä, miten reagoimme yltäkylläisyyden kulttuuriin. Hankintoihin meitä kannustavat erilaiset markkinointikoneistot, jotka toitottavat tarjouksia, uutuuksia ja alati vaihtuvia trendejä. Kuluttaminen esitetään jopa kansalaisvelvollisuutena: talouden kasvu pysähtyy, jos emme jatkuvasti osta lisää. (Onnellisuustutkijat kuitenkin sanovat, että elämyksiin kulutettu raha tuo pitkäkestoisemman tyytyväisyyden kuin tavaran hankkiminen.)

Tavarasuhteen kulutuskriittinen tarkastelu alkaa siitä, että huomaa miten meitä houkutellaan ja velvoitetaan kuluttamaan. Itseltään voi kysyä, miksi olen mukana tällaisessa tavarakierteessä ja ketä se lopulta palvelee. Tavoittelenko statusta, hyväksyntää, kunnollisuutta tai hyvää oloa hankkimalla tavaraa? Tulenko tavarasta tyytyväiseksi vai onko se lopulta enemmän riesa? Olenko mainosten ja markkinoinnin vietävissä? Myös aikuisille voi olla tarpeen välttää erilaisia ”lelukuvastoja”: sisustuslehtiä, tekniikanmaailmoja, mainoskatalogeja ja verkkokauppojen sivuja.

Jokaiselle tavaralle pitäisi esittää kysymys ”mitä tästä tavarasta seuraa?” Olenko valmis huolehtimaan siitä puhdistamalla, kunnostamalla tai kuljettamalla paikoilleen? Haluanko tarjota sille tilaa kodistani? Jos ja kun jokaisen tavaran alkaa nähdä sitoumuksena, alkaa tavarasuhdettaan jäsentää uudella tavalla. Sitten voikin kääriä hihat ja aloittaa suurraivauksen. Tai laittaa ajastimen soimaan vartin päästä ja karsia yhden laatikon. Kukin itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivalla tyylillä.

*

* Paikka kaikelle tarjoaa nykyään myös järjestämispalveluita Turussa ja netissä. Kurkkaa tänne.*

Yhdessä tsempaten arki sujuvammaksi

Kun koti ajautuu kaaokseen, on erilaisia keinoja ratkaista tilanne. Yksi konsti on näpätä sotkusta kuva ja julkaista se netissä. Olen viime viikkoina seurannut kahta Facebook-ryhmää, joissa jaetaan kuvia sotkuisista kodeista. Toinen on ruotsalainen, Suomessakin julkisuutta saanut Family living – the true story -ryhmä, jonka tarkoituksena on vähentää sotkuun liittyvää häpeää nauramalla sille ja tarjoamalla symppausta, jota sivulla kutsutaan termillä lovebombing. Toinen on suljettu englanninkielinen tukiryhmä Konmari-raivausmenetelmän soveltajille. Ryhmässä japanilaisen ammattijärjestäjä Marie Kondon kirjasta inspiroituneet jakavat kokemuksiaan kotiensa järjestämisestä.

Ryhmillä on paljon samaa. Molempiin kirjoittelevat ihmiset, joilla koti on epäjärjestyksessä tai tavaratulvan alla. Molemmissa jaetaan varsin yksityisiä asioita vaikka ryhmissä on tuhansia jäseniä, ruotsalainen ryhmä on jopa täysin julkinen. Jätetyksi tuleminen tai uupumussyndrooman oireet raportoidaan reaaliaikaisesti. Kummassakin ryhmässä tsempataan olivatpa ongelmat isoja tai pieniä.

Erojakin löytyy ja ne ovat olennaisia. Family living -ryhmässä julkaistaan vain sotkukuvia, ja ylläpito tarkastaa ne ennen julkaisemista. Ryhmässä ei siis näe esimerkiksi ennen–jälkeen-kuvia siivouksesta tai ylipäätään keskustelua siitä, pitäisikö sotkulle tehdä jotain ja mitä. Itse asiassa yksi kuvatyyppi ryhmässä ovat lepokuvat, joissa rentoudutaan kaaoksesta välittämättä. Koska ideana on irvailla sisustuslehtien välittämälle maailmankuvalle, eniten tykkäyksiä saavat kuvat, jotka on höystetty ironisilla teksteillä: ”Kylläpä pannuhuoneesta tulikin hieno sen jälkeen kun laatoitin sen.” Kuvassa on varastohuone, jonka uusi lattia on peittymässä pyykkiin. Myös epäonnistuneiden leivonnaisten ja askarteluiden ”ei mennyt niin kuin Strömsössä” -henkiset esittelyt herättävät paljon hilpeyttä.

Sinä aikana kun olen ryhmää seuraillut, olen nähnyt siellä yhden siistin kodin kuvan. Se oli päässyt mukaan siksi, että postaaja koki kärsivänsä jonkinlaisesta neuroottisen rajalla olevasta siivousvimmasta ja ryhmän kuvien katsominen oli auttanut häntä suhteuttamaan tarvettaan siivota ”kädet karheina” kuten hän itse ilmaisi. Kuvan kommentoijat kertoivat muun muassa, että aiemmin hekin käyttivät aikansa jatkuvaan siivoamiseen, mutta nyt he ovat tajunneet, että on parempaakin tekemistä. Kukaan ei kuolinvuoteella muistele siivoamiseen käyttämiään tunteja. Ryhmässä käydyistä keskusteluista tulee vaikutelma, että paineet pitää koti alati edustuskelpoisena ovat Ruotsissa kovemmat kuin Suomessa. Ruotsalainen mysighet, käsitys kodikkuudesta ja viihtyisyydestä, lienee kansankodin perustuksiin valettu ihanne, jota joka ikinen Ikea-katalogi ja Sköna hem -lehti tuottaa uudelleen.

Konmari-ryhmässä taas jaetaan paljon kuvia kodin tiloista ennen ja jälkeen ”konmarittamisen”. Ennen-kuvat ovat usein varsin samanlaisia kuin Family living -ryhmän sotkukuvat. Keskustelun ilmapiiri on välillä jopa hurmoshenkinen, sillä monet ryhmässä kokevat Konmari-menetelmän olevan oppi, jolla he ovat saavuttaneet ison muutoksen elämässään ja tulleet hyvin tyytyväisiksi. Jotkut käyttävät uskontoon viittaavia ilmauksia puhuessaan menetelmästä tai Marie Kondosta: ”Papereita on liikaa! Auta, oi Marie!” Metodin keskeinen idea on valita tavaroistaan säilytettäväksi vain ne, jotka tuottavat iloa, ja raivaus on suoritettava tietyssä järjestyksessä. Toistuva aihe ryhmässä onkin, miten kirjaimellisesti Marie Kondon ohjeet on otettava. Pitääkö käsilaukku ihan oikeasti tyhjentää joka päivä? Täytyykö kotia tervehtiä sisään tullessa? Tällöin löytyy aina kaksi kuppikuntaa, joista toinen kertoo itsekin epäilleensä ohjeita, mutta sitten kokeilleensa ja huomanneensa niiden viisauden, ja toinen, jonka mielestä on ihan ok soveltaa oman tilanteen mukaan.

Ryhmässä puhutaan myös siitä, miten ylitsepääsemättömältä konmarittaminen tuntuu, kun on talo pullollaan tavaraa. Eräs jäsen kuvasi, miten lauantaiaamuna mieluummin viettäisi aikaa lastensa kanssa, mutta jatkuva sotku musertaa. Ei puhettakaan siitä, että siivoaminen olisi hukkaan heitettyä elämää. (Marie Kondohan lupaa, että prosessi tarvitsee tehdä vain kerran elämässä; tavaratulva ei palaa sen jälkeen.) Tässä ryhmässä ei keskustella niistä kotia koskevista ideaaleista, joita ruotsalaisessa ryhmässä kritisoidaan. Sen sijaan esille nousee kulutuskritiikki sekä kiukku ja pettymys siitä, että on aiheuttanut itselleen ongelman hankkimalla tai säilyttämällä saamaansa ei-iloa-tuottavaa tavaraa. Jäsenet muistuttavat toisilleen, että konmarittamista ei tehdä vuokraisäntien tai anoppien tähden. Se tehdään ”itserakkaudesta” – koska jokainen ansaitsee iloita ja loistaa omana parhaana itsenään.

Molemmissa ryhmissä on voimaa, mutta vain Konmari-ryhmän jäsenet ylistävät myönteistä elämänmuutostaan. Voi olla, että tulkinta on tutkivan ammattijärjestäjän silmässä, mutta syntyy vaikutelma, että toimeen ryhtyminen tuo ihmisille paremman olon ja tunteen siitä, että on oman elämänsä ohjaksissa. Niin tärkeää kuin sotkuisuuteen liittyvän häpeän hälventäminen onkin, sama tunnelma ei minulle välity vastarintaa painottavasta ruotsalaisryhmästä. Ero voi toki liittyä myös siihen, että Konmari-ryhmässä kirjoittajat ovat niin kertakaikkisen haltioituneita menetelmästä.

Aina sotku ei olekaan häpeä- tai moraalikysymys, jonka voisi ratkaista karnevalisoimalla. Sotkua voi ajatella myös virikehäiriönä. Liikaa on liikaa olipa kyse purkamattomista muuttolaatikoista kellarissa, kymmenistä keskeneräisistä käsitöistä, nurkkiin kasautuvista paperipinoista tai pestyistä vaatteista, jotka eivät koskaan pääse sohvalta kaappiin asti. Jokainen tekemätön homma toimii virikkeenä stressille ja painaa mieltä. Konmari-ryhmäläiset vähentävät virikkeitään radikaalisti – joku mainitsi poistaneensa puolet tavaroistaan – ja olo rauhoittuu.

Olen vetänyt puolen vuoden ajan Facebookissa pientä vertaistukiryhmää kotinsa raivaajille. Olemme käyneet kotia läpi huone huoneelta ja keskustelleet kaikesta mahdollisesta asian liepeiltä. Ryhmässä on ollut tekemisen meininkiä, josta on raportoitu ennen ja jälkeen -kuvin. Monen tavoitteet on jo saavutettu. Itse olen saanut tilaisuuden testata erilaisia järjestämismenetelmiä ja niiden sovellettavuutta nettipohjaiseen ohjaamiseen. Olen täysin vakuuttunut siitä, että ryhmän tuki ja kokemus siitä, että on tilivelvollinen ryhmälle auttaa omatoimiraivaajaa jaksamaan ja onnistumaan.

Jos haluat jakaa ajatuksia kodin järjestämisestä, tavaroiden karsimisesta, yksinkertaistamisesta, siisteyden kulttuurisista merkityksistä tai vaikka Konmarista liity seuraan Facebookin Paikka kaikelle -ryhmään. Ryhmään voi tuoda järjestämispulmiaan ja -onnistumisiaan kuvien kera tai ilman. Ryhmä on toistaiseksi avoinna kaikille omatoimiraivaajille olipa tavoitteesi pieni tai suuri. Keskustelut ovat suljettuja ryhmän ulkopuolisilta ja toiminta perustuu keskinäiselle luottamukselle. Joka perjantai on luvassa järjestämishaaste kaikille halukkaille. Nähdään Facebookissa!

Glamourmummot luokkaretkellä

Kolme huoliteltua, eläkeikäistä julkkisrouvaa nauttii kuohujuomaa kartanokylpylässä. Välillä he karauttavat vaaleanpunaisella amerikanraudalla betonilähiöön. Siellä asuu pienen poikansa kanssa Sanna, työtön yksinhuoltajaäiti, jonka vanhemmista lapsista toinen on huostaanotettu, toinen asuu isänsä kanssa. Sannan asunto on kaaos: lattioilla ja pöydillä on roskaa, astioita ei tiskata, lapsi saa syödäkseen lähinnä valmisvelliä. Sanna itse selviää väsymyksestään vain juomalla tölkkitolkulla energiajuomaa. Nyt rouvasväki saapuu siivouskoreineen tähän vähäosaiseen kotiin tarkoituksenaan saada Sannan elämä raiteilleen. Mummot kauhistelevat, toruvat Sannaa, siivoavat ja opettavat ruuanlaittoa. Yhdessä käydään rentoutumassa jalkahoidossa. Ehkä se auttaa!

victorian-31686_1280Kuulostaa ihan tositeeveeltä, ja siitä tietysti onkin kyse. Kolmosen uuden realitysarjan Mummomafian avausjaksossa näimme, miten kolme glamourmummoa laittaa väsähtäneen yksinhuoltajaäidin kämpän kuntoon. Sarjan ideana on ratkoa nuorehkojen ihmisten ongelmia kolmen kokeneen naisen voimin. Tositeeveen ominaisuuksiin kuluu kärjistää. Mummomafia hakee jännitettä sukupolvien erilaisuudesta.

Sarjan avausjaksossa on kuitenkin kyse muustakin kuin sukupolvieroista tai elämänkokemuksesta. Jaksossa asetetaan vastakkain mummojen edustama elämänhallinta ja Sannan elämän kaaos. Ääneen lausumatta mutta monin tavoin rakennetaan keskiluokkaisuuden ja vähempiosaisuuden arvojärjestystä. Mummojen viimeistellyt meikit ja asut, heidän kunnollisuutensa, joka ilmenee esimerkiksi ruuanlaitto- ja siivoustaitoina, sekä luksuselementit, kuten kylpylä ja auto, asetetaan sarjassa räikeästi vastakkain Sannan arkisen ulkoasun, sotkuisen kodin, lähiökerrostalon, huonon ruokavalion, flegmaattisuuden ja elämänhallinnan puutteen kanssa.

Sosiologi Beverley Skeggs kirjoittaa, että populaarikulttuurin esityksissä – jollainen Mummomafiakin on – työväenluokka yhdistetään kohtuuttomuuteen, liiallisuuteen ja tuhlaavaisuuteen. Näillä piirteillä viestitään alhaista moraalia ja uhkaa yhteiskuntarauhalle. Keskiluokka sen sijaan kuvataan populaarikulttuurissa kohtuullisuuden, itsehillinnän ja järkevyyden edustajana. Toisen leimaaminen kohtuuttomaksi on merkki siitä, että leimaaja haluaa pitää kunnollisuuden itsellään. Työväenluokkainen kohtuuttomuus esitetään inhottavana, sillä inho mahdollistaa etäisyyden säilyttämisen. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on kohottaa keskiluokkaisuuden arvoa.

Populaarikulttuurin esityksissä olennaista on työväenluokkaisen henkilön muutostarina, jossa hänen kohtuuttomuutensa katoaa asteittain. Tämä mahdollistaa luokkanousun, parantumisen työväenluokkaisuudesta. Mummomafiaa voi katsoa tällaisena muutostarinana. Sannan kodista ja elämäntavasta on valittu esitettäväksi useita kohtuuttomuuteen viittaavia elementtejä, jotka nostetaan ohjelmassa kauhistelun ja inhon kohteiksi.

Tuhlaavaisuutta kuvataan Sannan juomien energiajuomatölkkien määrällä, ja mummot myös kovistelevat häntä juoman hinnasta. Yksi mummoista maistelee energiajuomaa inhon väreet kasvoillaan. Sannan kodin sotkuisuudella mässäillään: likaiset vaipat ja roskat pyörivät lattioilla, tiskejä ei kenties pestä laisinkaan ja vessanpöntöstäkin löytyy ties mitä.

Kohtuuttomuutta esitellään myös kuvamaalla tavarapaljoutta. Leluja ja muuta on liikaa mutta Sanna on haluton luopumaan tavaroistaan. Keskiluokkainen maku esitetään usein tavoittelemisen arvoisena ja koti symboloi luokka-asemaa. Hallitsematon kaaos kotona on keskiluokkainen häpeä, joka mummojen on korjattava. Mummoille ei riitäkään Sannan kodin siivoaminen, vaan he myös pintaremontoivat ja sisustavat sen uudelleen.

Onko ohjelmassa kyse vain häpäisemisestä, jonka tarkoituksena on vahvistaa keskiluokkaista kunnollisuutta? Mummot eivät kohtaa Sannaa empatialla vaan kauhistellen ja moralisoiden. Sanna esitetään ohjelmassa muutosvastarintaisena. Hän näyttäytyy toimenpiteiden kohteena eikä hänen omalle tulkinnalleen juuri anneta tilaa. Ehkä Sannan väsymys ja hänen kotinsa sotkuisuus eivät johdukaan liiasta energiajuomien juomisesta (kuten ohjelma antaa ymmärtää) vaan niiden taustalla on jotakin muuta: periytyvää vähäosaisuutta, aiemmin koettua kaltoinkohtelua, oppimisvaikeuksia.

Eettisesti kestävämpi asetelma olisi saatu laittamalla glamourmummot pelastamaan ihan muita ihmisiä, vaikka itseään nuorempia julkkiksia. Kai näilläkin on elämänongelmia. Sanna taas olisi saanut paremman avun ammattijärjestäjältä. Toisin kuin mummot tämä ei ”koskaan taivastele, tuomitse, ole vihainen tai pyörittele silmiään”, kuten ammattijärjestäjä Reija Wihinen kirjoittaa. Ammattilainen aloittaa tilanteen purkamisen rauhallisesti tavarakasan reunasta.

Mutta siitä ei tietenkään saisi samanlaista mediahälyä aikaan. Sehän tässä huomiotaloudessa on kaiken mitta, paljonko asiasta saadaan aikaiseksi meteliä – vaikka sitten tämän blogikirjoituksen muodossa.

Ja se muutostarina? Sitä emme avausjaksossa näe, koska mummot (ja käsikirjoittaja) tulkitsevat Sannan vaisuiksi jäävät tunnereaktiot vastarinnaksi. Ohjelman nettisivuilta löytyy kuitenkin video, jossa kerrotaan Sannan kuulumiset noin puoli vuotta ohjelman kuvausten jälkeen. Siinä hän kertoo saaneensa elämänsä parempaan järjestykseen naapurien, sosiaalitoimen ja vanhimman lapsensa sijaisperheen avulla. Kamera kiertää asuntoa, jossa on edelleen varsin siistiä. Kuva kertoo, että Sanna on pääsemässä kohtuuttomuudestaan. Tarinan kaareenhan kuuluu päähenkilön parantuminen työväenluokkaisuudesta.

Näitkö Mummomafian avausjakson? Mitä ajatuksia siitä heräsi?

Kirjallisuus
Beverley Skeggs: Elävä luokka. 2014.
Katariina Järvinen & Lara Kolbe: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa. Nykysukupolven kokemuksia tasa-arvosta. 2007.