Aihearkisto: Japanilainen raivaus

Kaikki mikä toimii – näillä keinoin Minna sai kotinsa pysyvästi järjestykseen

Tässä vieraskirjoituksessa Paikka kaikelle -ryhmän pitkäaikainen jäsen Minna kertoo neljä vuotta kestäneestä järjestämisprojektistaan ja siitä, mitä oppi tavaroista ja itsestään matkan varrella:

“Ihan näinä päivinä aloitan upean huovutustyön johon käytän kaikki nämä pienet villatupsut. Teen kuitenkin ensin näistä vanhoista lakanoista upeita kesäkasseja ja tästä korillisesta jämälankoja virkkaan mummonneliöisen viltin. Aloitan heti, kun olen huomenna töiden jälkeen tehnyt viikkosiivouksen ja ruuan. Heti sen jälkeen! Aloitan!

Kirpparista kaikki alkoi

Alkuvaiheessa uskon, että täsmällisellä kirppismyynnin jatkamisella saavutan tason, jossa kaikki ylimääräiset tavarat on myyty, tavaraa virtaa sisään vähemmän kuin tulee ja pomminvarma laskutoimitus osoittaa, että jos ei ihan minimalismia, niin kohtuumäärä tavaraa on fakta ennen pitkää. Voin hyvällä omallatunnolla ostaa vieruspöydästä tuon maljakon. Minimalismi häämöttää varmasti viimeistään vuonna 2032. Hyvällä alulla…

Kirpparimyyminen on loistava tapa päästä tavarasta eroon mutta sisältää muutaman heikon kohdan. Neljä kertaa vuodessa parin viikkoa kirpparimyyntiä ylläpitää upeasti lapsiperheen lelu-, urheilutarvike- ja vaatehallintaa, mutta siihen tueksi tarvitaan jotain…

Haasteista voimaa

Vuoden 2014 alussa aloitan 365-tavarahaasteen, jossa vähennetään yksi tavara päivässä vuoden ajan. Perustan omalle Facebook-sivulleni kuva-albumin ja aloitan.

1-Minna Pii - Google Chrome 30.6.2017 18.30.43.bmpAlku oli näin vaatimaton. Lopputulos kaikkea muuta. Vuoden 365 projekti sisälsi vähintäänkin 3650 tavaraa luultavasti pikemminkin 10 000 – mm. kokonaisen roskalavallisen rojua, kaksi astiastoa ja kaksi laatikollista duploja ja muutaman legorakennussarjan. Kirpputorivetoinen tavarakarsiminen sai paljon aineistoa ja vauhtia projektista.

Tärkein anti on kuitenkin se, että kirjoittaakseni jokaisesta tavarasta jotain fb-seinälleni tulen käyneeksi läpi oman tavarasuhteeni.

Poimintoja mietiskelystä:

  • 19.1./19 Lakanoita! ainahan voi käydä niin että KAIKKI tulee yökylään ja vaikka varmasti kaikkiin talon sänkyihin on vähintään tuplamäärä lakanoita, niin SILTI on hyvä olla vielä muutama kaiken varalta!
  • 22.1./22 Keskeneräinen tilkkutäkki. Vaihdoin tekeleen kahteen kahvipakettiin. Tämä on odottanut inspiraation jatkumista pari vuotta – uskoakseni se on kadonnut lopullisesti ja kokonaan.
  • 28.1./28 WC. Mää ostelen kaikenlaisilta ”mammutti-arjensäästö-hitonhalpaapäiviltä” esimerkiksi hammasharjoja. Uusia paketissa olevia löytyi peräti 14. Ja pääasiassa käytetään sähköhammasharjaa. Hiuksia olen värjännyt vissiin vuosi sitten ja suojakäsineitä oli riittävästi.
  • 18.2./49 Gobeliini. Mää luulin haluavani tällaisen – ja hommasin. Aikani olen sille käyttöä yrittänyt keksiä: tulisiko siitä sängynpeite, matto, kauppakasseja, sohvatyynyjä, vai peräti seinävaate? Ei siitä tullut edes kukkaroa…. kirpputorille.
  • 16.4/106 Digilaite. Leilahan järsi kaukosäätimen vuonna…? Kai tämäkin on tavarakasasta ”ehjä mutta silti toimimaton”.

Luen kaikki järjestämisoppaat. Luen kaikki järjestämisoppaat INNOSTUKSELLA. Koko ajan puurtamisessa on ollut tärkeää, että olen todella halunnut keksiä ratkaisun. Uskon, että joku on jo keksinyt keinon joka sopisi minulle. Ympäristössäni on ihmisiä jotka osaavat, joiden koti on aina selkeä ja järjestyksessä. Siihen ei kelpaa syyksi varakkuus, köyhyys, aktiivisuus, luomiskyky tai ahkeruus. Sen täytyy olla jossain siinä, miten ihminen tekee.

Kolme laatikkoa ja pussi

Olen peruslaiska, huijaan itseäni tekemällä ennen kuin olen vastustuskykyinen. Herään joka aamu ensimmäisenä ja ennen kenenkään heräämistä otan kolme laatikkoani ja asetun jonkun sattumalta valitun hyllyn tai laatikon tai pussukan ääreen ja kippaan tavarat ensimmäiseen muovilaatikkoon, pyyhin hyllyn ja alan nostella tavaroita takaisin. Muualle talossa kuuluvat tavarat laitan toiseen laatikkoon ja pois talosta joutuvat kolmanteen, roskapussiin roskat. Vartin päästä munakello keskeyttää tehtävän. Kaikkiin laatikoihin kannet ja kaikki kolme laatikkoa piiloon eteisen komeroon.

Ajoittain into olisi riittänyt pidempäänkin rupeamaan ja toisina hetkinä varttikin oli vaikea. Siksi pysyin tiukasti tässä ajassa.

Tietoisuus omasta tavasta omistaa

Omien tavaroiden läpikäyminen, ja perheellisenä myös lasten tavaroiden, pitkäjänteisesti ja ajatellen muutti jotain oleellista. 365-projektin kesäaikana erään päivän tavarana oli neljät samankokoiset lasten tennarit. Eihän se ole mahdollista! En ikinä hommaisi nopeasti kasvavalle lapselle neljiä saman käyttötarkoituksen asioita? Huomasin että samanlaisia mahdottomuuksia oli saksissa, veitsissä, sukissa ja t-paidoissa.

Rahapalkintoja

Tähän kaikkeen tavaraan on mennyt rahaa. Tieto lisää tuskaa – se pitää paikkansa. Tuskan jälkeen kuitenkin tulee helpotus. Minulla on ollut tapana pitää erillään rahat, jotka ovat ennalta tiedettyjä ja niiden tulee riittää normaaliin elämiseen. Kirpparitulot ovat ylimääräistä, jolle voi varata jonkun toteutettavan suunnitelman.

Meillä on vanha talo – mieheni kotitalo. 1956 valmistunut talo on senaikaiseen maalaistyyliin usealle tiiviisti  asuvalle sukupolvelle rakennettu ja tietysti nyt nelihenkiselle perheelle varsin tilava. Mutta auttamattoman vanhanaikainen. Olemme remontoineet taloa pikkuhiljaa, kirpparitulot ovat olleet tässä avuksi.

Elämä on nyt

Kerran töistä kotiin ajaessa käyn rautakaupassa. Auton jouset ovat kovilla kun kyydissä on lattialaminaattia tyttären huoneeseen. On sovittu että tähän taloon ei mitään muovia laiteta! Remontoisimme viimeisen päälle ja vasta sitten kun on varaa korjata kaikki upeat puulattiat.

Päätän että elämä on nyt.

Viikonlopun aikana tyhjennämme koko huoneen ja lattia on päivässä uusittu. Tästä huoneesta tulee uuden elämämme mallihuone. Huoneeseen palautetaan vain ne tavarat, jotka ovat juuri nyt tarpeellisia. No okei, pikapikaa tehty tyhjennys löytyy vielä pitkään omasta työhuoneestani, joka on vuorostaan kamala.

Rajuimmista keinoista listaisin toimivaksi juuri tämän: huoneeseen vain tarpeellinen! Sittemmin tätä keinoa on käytetty kaikissa remontoiduissa huoneissa.

Muuttuvat keinot

Niin kuin arvaatte aamuvartit kestivät aikansa. Niiden jäljiltä minusta tulee loistava säilyttäjä. Minulla on edelleen runsaat määrät tavaraa upeasti hyllyillään ja laatikoissaan ja pienemmät tavarat järjestelmällisesti muovilaatikoissa. Olen edelleen ahkera sisustusmyymälöissä vierailija ja säilytyskalusteita vahdetaan vanhoista epäkäytännöllisistä paremmin toimiviin helppopintaisiin ja kiinteästi asennettaviin.

Pääsääntö kuitenkin on, että säilytyskalusteita vähennetään.  Meillä alkaa olla oikein kivan näköistä ja siistiä.

Paitsi että ajoittain – usein – tavarat seilaavat väärissä huoneissa ja työpäivän aikana kotona on räjähtänyt. Vaikka itse olenkin oman säilytysjärjestelmäni asiantuntija, muu porukka ei selvästikään pysty logiikkaani sisäistämään.

Vaikka jaksankin 365-projektin loppuun asti, vuosi on pitkä aika. Ei ole edelleenkään ongelmaa löytää poistettavaa.

Feng shui inspiroi

Luen pari Feng Shui aiheista kirjaa. Ne selventävät tasapainon ja tilan tarvetta. Kun me länsimaiset yleensä haemme syytä toimimattomuuteen tai pahaan oloon syvältä itsestämme ja menneisyydestämme, kiinalainen ajatusmalli hakee syitä ympäristön virtaavuudesta ja harmoniasta. Kiinalainen ajattelee: jos energia ei pääse virtaamaan, se kasaantuu ja pilaantuu. On sama onko kyse tuulesta, vedestä, huoneen kalustuksesta, viemäristä tai ihmisen verenkierrosta – kiinalaisen mukaan kaikkiin pätevät samat lait.

Ylipäätään on hyvä oppia tekemään jokin muutos, jos jokin asia ei kotona toimi. Jos teet aina samalla tavalla, kun olet aina tehnyt, voit olettaa saavasi tuloksia, joita olet aina saanut: Se eteisen kasoittuva pikkupöytä tulee aina keräämään kasan sekalaista tavaraa, jos mikään muu ei muutu. – Poistan pöydän!

Paikka kaikelle ja vähän enemmän

Keväällä 2015 luen jonkin artikkelin. Joku kulttuurintutkija toimii kuulemma ammattijärjestäjänä. Tiedän kyllä mikä ammattijärjestäjä on, olen sentään lukenut Anne Te Velde-Luoman Kaaoksen kesyttäjän.

Löydän Paikka kaikelle -fb-ryhmän. Ryhmän tuki, uudet ideat ja keskustelu saavat uuden spurtin aikaan väsähtäneeseen mieleen. Ja ryhmän kuvauksen ensimmäisiä sanoja on “lempeän”….. en kaipaa syyllisyyttä, syyllistämistä, kauhistelua vain lempeää ja ymmärtävää seuraa.

Minimalismipeli! Tavaraa pois kiihtyvällä tahdilla. Ensimmäisenä päivänä yksi tavara, toisena kaksi tavaraa ja lopulta 30. päivänä kolmekymmentä tavaraa. 465 tavaraa kuukaudessa. Sehän on valtava määrä! Vai onko?

Osallistun useita kuukausia peräjälkeen ja edelleen kirpputori toimii kierrätyspisteenäni. Kuitenkin, mitä enemmän omia tavaroitani mietin ja pyörittelen, minulla tapahtuu viimeinenkin irtaantuminen rahan ja tavaran suhteesta. Yhä enemmän lahjoitan tavaraa eri järjestöjen kirpputoreille ja yhä enemmän kierrätan sitä myös roskana. En halua olla edistämässä kenenkään toisen kodin täyttymistä turhilla ja huonoilla tavaroilla.

100 000 tavaraa

Ajattelette ehkä mielessänne että lähtötilanteemme on varmaankin ollut kaatopaikkamainen röykkiöillä täytetty asunto? Ei ole. Säilytyskalusteita on ollut paljon ja kolmikerroksisen omakotitalon alin puolikylmä kellari on sisältänyt paljon edellisten asukkaiden tavaroita, omien useiden muuttojen avaamattomiakin laatikoita. Ulkovarasto ja navettarakennuksen puolikas samoin. Vuosikymmenien harrastaminen on jättänyt “ihan käyttökelpoisia” tarvikkeita varastoon ja lasten kasvamisesta on jäänyt jäljelle aina jotain “vaikka seuraavalle”.

WP_20140828_012

Projekti 365:n satoa.

Kuukauden kirja ja muita oivalluksia

Paikka Kaikelle -ryhmässä luetaan “kuukauden kirja”, joka tällä kertaa on KonMari. Naurettava kirja, naiivisti kirjoitettu ja täysin umpioptimistisesti nuoren sinkkunaisen – melkein lapsen – kirjoittama.

Kokeilunhalu kuitenkin voittaa. Kun minulla sattuu olemaan se miljoonalaatikko, jota en olisi jaksanut käydä läpi, kokeilen poimia sekalaisesta tavarasta kaiken, minkä haluan säilyttää. Laatikon siivous käy ilman tuskaa noin kymmenessä minuutissa ja turha sälä lähtee kevyen huolettomasti roskiin.

Pehmeät vaatteeni ovat olleet senkissä ja haluan kokeilla KonMari-menetelmään kuuluvaa pystytaittelua, koska totta on, että t-paidoista valitsen aina sen mustan päällimmäisen. Taittelen vaatteeni ja huomaan omistavani värejä.

Mutta hölynpölyä moinen kohkaaminen. Kondo unohtuu kirjoineen.

Syksyllä Kodin raivaajan ABC -ryhmässä kodin tavaroita ruoditaan aakkosjärjestyksessä ryhmittäin. L niinkuin  langat. Minä nelivuotiaana neulomaan oppinut superneuloja, ylivertainen käsityöihminen ja verraton ompelija saan kirkkaana päähäni ajatuksen: “Minä en nauti enää käsitöiden tekemisestä.” Pakkaan lahjoituseriin suuren määrän erilaisia lankoja ja käsityötarvikkeita ja annan niitä materiaalitorille, fb:n kirppariryhmässä, koululle ja kerhoille. Jätän itselleni noin vuoden tarpeita vastaavan määrän tarvikkeita.

Konmari säilyy mielipidepalstojen kestoaiheena ja se saa ihmisissä aikaan voimakkaita tunteita. Minua alkaa kiinnostaa miksi? Juonessa täytyy olla jokin pointti, koska se ärsyttää näin paljon. Luen myös Tarkan markan blogin tiivistelmän KonMarista. Ostan e-kirjan samana päivänä ja luen sen samantien uusin silmin.  

Alan välittömästi toteuttaa suomalaisella ajatusmaailmalla menetelmää ja puolen vuoden päästä talo on läpikäyty – siis vielä kerran.

Nyt minulla on aikaa: Kirjoitan Keittiömestaripäivä-blogia ja toteutan pitkäaikaisen unelmani osallistua Kapua-hyväntekeväisyyskiipeilyyn. Ryhmämme matkustaa elokuussa Kirgisiaan vierailemaan neljässä kehitysyhteistyökohteessa ja sen jälkeen nousemme lähes viisi kilometriä korkealle Pesnja Abaya -vuorelle, varainkeruu kestää koko vuoden. Oman matkamme maksoimme itse.

Helposti voin poistua kymmenen tunnin pyöräilylenkille ja silti kotona on paikka kaikelle ja kaikki paikallaan. No ei tietenkään aina ole, mutta sotkusta ei tahdo saada edes nahistelua aikaiseksi.

Ei koskaan enää?

Viimeiseksi kävin kodin tavarat läpi Kondon Konmari-menetelmällä. Kirjan alkuteksteissä luvataan, että tämä on viimeinen kerta kun tarvitsee “siivota” – mikä on tietysti huono suomennos, kyse ei ole siivouksesta vaan järjestämisestä.

Vaikka tämä ei olisi ikuista, vaikka parittomia sukkia on taas kertynyt enemmän kuin on mahdollista, vaikka töistä kotiin tullessani keittiössä on lasten teekupit, puolikas maitolasi, murusia lattialla ja kaikista kielloista huolimatta tiskialtaassa erinäinen läjä likaisia astioita siitä huolimatta, että astianpesukone on 30 sentin päässä. Vaikka! Vaikka meillä on taas liikaa kenkiä ja pieneksi menneitä talvitakkeja. Vaikka.

Mikään ei silti ole kuin ennen. Enkä välitä vaikka joutuisin uudelleen käymään kaiken läpi. Minä muutuin, elämä muuttui.

Kirjoitin tämän blogitekstin kun ensin olin siivonnut talon ja laittanut ruokaa perheelle. Meillä on siis täydellistä?

Tavallaan.”

*

Jos et vielä ole mukana Paikka kaikelle -ryhmässä, niin lämpimästi tervetuloa mukaan tästä! Ja Paikka kaikelle -blogin kuulumiset ja uusimmat kirjoitukset saat kätevästi kerran kuussa suoraan sähköpostiisi tilaamalla tästä blogin uutiskirjeen.

Mitä Marie Kondo oppi järjestämisestä tultuaan äidiksi – ja 3 keinoa, joilla saat lapsiperheen kodin järjestykseen

Ammattijärjestäjä Marie Kondo, joka tunnetaan KonMari-raivaamismetodin kehittäjänä, kirjoitti vastikään uutiskirjeessään elämänmuutoksestaan kahden pienen lapsen äitinä.

KonMari on metodi, jolla pyritään erottamaan olennainen epäolennaisesta kysymällä kaikilta kodin esineiltä, tuottavatko ne iloa. Metodi on auttanut tuhansia ihmisiä ympäri maailmaa saamaan kotinsa järjestykseen ja lisäämään iloa elämäänsä.

Menetelmä on kuitenkin myös varsin vaativa. Projektin pitäisi edetä yhtenä rysäyksenä, jonka aikana marittaja laittaa syrjään muun elämänsä ja pyrkii täydelliseen lopputulokseen. Metodissa on myös on pikkutarkkoja säilyttämissääntöjä, joihin liittyy esineiden asettelua väri- ja kokojärjestykseen.

Monissa elämäntilanteissa – esimerkiksi keskellä lapsiperheen ruuhkavuosia – tällaiset ohjeet voivat olla kerta kaikkiaan liikaa.

Paikka kaikelle lastenhuoneessa

Jos sinulla on lapsia, saat nauttia kotisi täydellisestä järjestyksestä parhaassa tapauksessa jopa viisi sekuntia viikkosiivouksen valmistumisen jälkeen. Marituksesi tyssää toistuvasti siihen, että heti kun leväytät vaatekaappisi sisällön sängylle, joku pyytää voileipää tai puhallusta kolhittuun polveen. Luultavasti oletkin pienten sukkien pareja etsiessäsi jupissut: ”Odottakaas, kun Marie saa lapsia, kyllä hänen mielensä vielä muuttuu.”

Olet oikeassa. Marie Kondo on muuttanut mielensä.

Hän kertoo kirjoituksessaan yllättyneensä siitä, kuinka vähän hänellä enää on omaa aikaa. Rauhalliset jooga- ja meditaatiohetket ovat jääneet. Muutoksia on tullut myös järjestämisrutiineihin: koska lapset kuljettavat tavaroitaan ympäri taloa, Kondo ei enää pysty pitämään kiinni aiemmasta säännöstään laittaa tavarat paikoilleen heti käytön jälkeen. Hän siivoa tavarat, kun lapset ovat nukahtaneet.

Mielenkiintoisinta on, että Kondo kertoo joutuneensa päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta kodin järjestämisessä, eikä se ollut helppoa. Hänelle kuitenkin tuo lapsiperheen arkikaaoksen keskellä mielenrauhaa tieto, että tarvittaessa hän saa huoneen siistiksi puolessa tunnissa.

Tuntuuko sinusta, että Kondo on valaistunut? Niin minustakin.

Lapsiperheiden tavarahaasteet ovat nimittäin aivan omaa luokkaansa. Erään amerikkalaistutkimuksen mukaan jokainen lapsi lisää kodin tavaramäärää kolmanneksella. Se tarkoittaa, että myös tavaranhallintaan käytettävä aika kasvaa samassa suhteessa. Siihen päälle muut lisääntyvät koti- ja lastenhoitohommat, niin soppa on keitetty.

Lisähaastetta tuo se, että lapsiperheessä tavarat eivät pysy paikoillaan kuin liimamalla. Leluja seilaa joka huoneessa, sohvatyynyistä rakennetaan majoja ja eteisestä pääsee sisään vain hyppimällä kenkämeren yli. Ja vaikka leluja tursuaa joka nurkasta, lapset saattavat pontevasti vastustaa niiden vähentämistä.

Miten lapsiperheen koti sitten saadaan järjestykseen – ja pysymään järjestyksessä? Minulla on siihen kolmen osan resepti, ja voitte mielellään välittää terveiseni myös Kondolle :)

  1. Tavaraa on sopivasti. Kuten Kondokin sanoo, toisten tavaroita ei saa poistaa. Yön pimeydessä tapahtuvien salaraivausten sijaan aikuisten pitää saada lapset yhteistoimintaan tavaran vähentämisessä.
  2. Lasten joka nippelille ja nappelille on oma paikkansa, johon tavarat saa tarvittaessa, kuten ennen lasten nukkumaanmenoa tai anopin kyläilyä. Paikkojen pitää olla niin helpot, että lapset saavat tavarat niihin kirjaimellisesti heittämällä. Pikkutarkkuus ja täydellisyydentavoittelu ovat tässä kohtaa vain järjestyksen esteitä.
  3. Kaikkien perheenjäsenten täytyy osallistua tavaroiden paikoilleen palauttamiseen, muutoin paraskaan järjestys ei säily. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että aikuisten pitäisi ryhtyä naama punaisena käskyjä jakeleviksi siivousnatseiksi. Pakkokeinoilla saa aikaan vain vastarintaa. Ottamalla haltuun oikeat viestintäkeinot aikuinen saa lapset siivoamaan jälkensä komentamatta.

Sovellan näitä oppeja kodissani ja meillä lapset itse saavat huoneensa järjestyksen palautumaan alle seitsemässä minuutissa. (Katso kuvatodisteet!)

Jos haluat toimivan järjestyksen kolme osaa kohdilleen myös omassa kodissasi, voin auttaa sinua! Paikka kaikelle lastenhuoneessa -kurssilla lastenhuoneet laitetaan järjestykseen tehokkaasti, lempeästi ja lapsiystävällisesti. Kurkkaa tarkemmin täältä!

Kun mikään ei tuota iloa – näin raivaat kotisi siitä huolimatta

Roinaa tursusi kotona joka nurkasta. Bussikortti, veroilmoitus ja kirjastolainat hukkuivat sedimentteihin. Sitten luit lehdestä jutun naisesta, joka oli saanut kotinsa järjestykseen, ainaisen kiireensä kuriin ja vieläpä laihtunutkin japanilaisen järjestämismenetelmän ansiosta. Päätit perehtyä tuohon pinkkiin raamattuun, KonMariin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestselleriin.

Ammattijärjestäjän vaatehuone siivouksen jäljiltä.

Opit kirjasta, että tavarat pitää ottaa käteen yksi kerrallaan ja kysyä jokaiselta vuorollaan ”tuottaako tämä iloa?” Myönteinen vastaus tuntuisi kropassa asti voimakkaana ilon tunteena. Säilyttää pitäisi ainoastaan ne, jotka todella säkenöivät iloa.

Aloitit marittamisen vaatteista, kuten kuuluukin, mutta huomasit pian, että  sen enempää parhaimmat juhlakoltut kuin pehmeimmät oloasut eivät tuottaneet erityisiä värähdyksiä. Et kerta kaikkiaan kyennyt sanomaan, mitkä vaatteistasi tuottivat iloa.

Et silti saanut laitettua poistokassiin edes mummovainaan kutomia reikäisiä sukkia, sillä mieleesi nousi monia kovaäänisiä vastalauseita.

”Tarvitsen näitä takapuolesta hiutuneita verkkareita työhousuina, jos kesällä saan vihdoin aloitettua parvekkeen lattiapaneelien vahauksen! Ei niitä voi poistaa.”

”Äiti meinasi aikoinaan heittää menemään tämän nuoruuden tanssimekkonsa, koska se kuulemma tuo huonoa onnea – kihlaus purkautui kun mekko oli päällä. Otin mekon talteen, koska siinä on kaunis väri. Itse en ikinä ole siihen mahtunut. Siskontyttökin sanoi, ettei sitä tahdo, mutta ei niin nuori vielä ymmärrä vanhojen esineiden arvoa. Kyllä se varmaan hänelle kuitenkin täytyy säästää.”

”Muistan kun ostin tämän Dingon teepaidan keikalta vuonna 1985. Se oli jo silloin mielestäni ruma, mutta kun näitä ei saa enää mistään – ehkä tällä on jo keräilyarvoakin?”

”Onhan nämä korkokengät kaikki jääneet puoli kokoa pieniksi, mutta ne ovat merkkikenkiä! Ei näin kalliita voi pois lahjoittaa, eikä niistä oikein saa mitään, jos ryhtyy myymään.”

”En voi laittaa näitä liian pieniä farkkuja pois, koska käytän niitä sitten, kun olen laihtunut. Sitä paitsi mikään ei piiskaa minua laihduttamaan, jos minulla ei ole mitään, mihin mahtumista tavoitella.”

Pitelit vaatetta toisensa jälkeen kädessä, siirtelit pinosta toiseen ja vatvoit tavaraa koskevaa dialogia mielessäsi. Äänet eivät hiljenneet, vaikka yritit vakuutella itsellesi, että ainoa kriteeri säilyttämiselle pitäisi olla esineen tuottamat ilonväristykset.

Ammattijärjestäjänä diagnosoin sinulla pitkälle edenneen päätöksentekojumin. Sen ovat aiheuttaneet päähäsi pinttyneet tavarauskomukset.

Nyt on niin, että jos haluat turhista tavaroista eroon ja kaapit ojennukseen, sinun pitää tunnistaa nämä uskomukset ja niiden lähteet. Kokeile pohtia asiaa vaikka näin:

Uskot, että remonttisi ei valmistu ilman remottiverkkareita. Mutta syy siihen, että olet lykkinyt paneelien maalaamista ei ole housuissa vaan jossain ihan muualla. Jos huomaat, ettet luota asioiden järjestymiseen, kysy: mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua, jos luovun siitä? Jos rehellinen vastauksesi on, että joutuisit vahaamaan paneelit yksissä toisissa viisistä rötöpöksyistäsi, pahin ei vaikuta kovin pahalta. Olisiko kovin pahaa edes se, jos joutuisit hakemaan euron housut kirpparilta remonttisuojaksi? Luota siihen, että asiat järjestyvät.

Uskot, että nuori ei osaa tehdä perusteltuja päätöksiä, ja siksi sinun on hillottava vanhat tavarat, joita kukaan ei kaipaa. Tämä on nyt sitä velvollisuudesta säilyttämistä, josta Kondokin kirjoittaa. Taustalla saattaa olla pelko peruuttamattoman virheen tekemisestä, vaikka kaikki sukulaiset ovat irtisanoutuneet perintömekosta. Miksi et luota heidän arvioonsa? Mekkokin olisi onnellisempi, jos pääsisi vintage-myymälän kautta uudelle omistajalle. Tavaran tarkoitus on olla käytössä.

Uskot, että vanhalla, rumalla bändipaidalla on ehkä keräilyarvoa ja siksi se pitäisi säilyttää. Katso paitaa ja kysy: ostaisinko tämän nyt? Jos et ostaisi, anna sen mennä. Vaikka se ehkä on arvokas, se ei tarkoita, että sinun tarvitsisi pitää se kaapissasi. Etsi sille keräilijän luota rakastava koti!

Uskot, että menetät rahaa, jos annat pois itsellesi liian pieniä merkkikenkiä. Mutta hei, raha meni jo! Eli mitä menettäisit, jos annat kengät pois? Itse asiassa et mitään, pikemminkin voitat. Saat lisää tilaa ja paremman mielen.

Uskot, ettet ikinä laihdu, jos sinulla ei ole niin sanottuja tavoitevaatteita kaapissasi. Mutta itse asiassa ne vain muistuttavat siitä, että et kelpaa itsellesi. Arvosta itseäsi! Satsaa mieluummin vaatteisiin, joissa on mukava olla ja joissa näytät hyvältä juuri sellaisena kuin olet nyt.

Kysy jokaiselta kädessäsi käyvältä esineeltä myös, edistääkö se tavoitettasi järjestetystä kodista vai onko sen esteenä. Jos se on esteenä, päästä se menemään.

Täältä voit lukea edellisen kirjoituksen, jossa kerroin, miten paikalleen jämähtäneen marituksen saa etenemään paremmalla raivaustekniikalla.

*

Tavaraan liittyviä uskomuksia tuuletetaan lisää Paikka kaikelle ­-kirjassa. Se on nyt Atenan verkkokaupassa tarjouksella hintaan 20 € sisältäen postikulut (norm. 3,90 €). Kun tilaat Paikka kaikelle -kirjan, saat lisäetuna myös Rinna Saramäen mainion kirjan Hyvän mielen vaatekaappi vain 1 eurolla. Tällä kombinaatiolla vaatekaappisi pelastuu takuuvarmasti!

Anna ostoskorisivulla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 14.5. asti.

Jäikö maritus jumittamaan? Näin pääset eteenpäin

Luit tuon pinkin raamatun, KonMarin, kodin järjestämisen maailmanluokan bestsellerin. Innostuit ja päätit aloittaa vaatekaapista, kuten ammattijärjestäjä Marie Kondo kirjassaan neuvoo. Nostit kaikki vaatteet kaapista sängylle, otit yhden vaatteen kerrallaan käteesi ja kysyit, tuottaako se iloa. Näin valitsit vaatteista ne ihanuudet, jotka todella sykähdyttivät sinua, ja järjestit ne ohjeiden mukaan kauniisti takaisin kaappiin.

Tässä vaiheessa nälkä kurni suolissa, olithan raivannut kaappiasi kuusi tuntia yhtä soittoa. Muistit kuitenkin, että koira täytyy ensin ulkoiluttaa. Ai niin, pyykitkin olivat olleet koneessa aamusta asti – viime hetki mennä ripustamaan ne! Sitten lapsesi pyysi sinua auttamaan läksyissä. Kun vihdoin pääsit keittiöön asti, totesit, että jääkaappi on tyhjä. Kauppaan!

Illemmalla makuuhuoneessa odotti yllätys: vaatteet, jotka oli päättänyt päästää menemään, olivat vallanneet sänkysi. Lopen uupuneena hait kasan pusseja ja työnsit vaatemytyt niihin. Nyt pää tyynyyn!

Kuukausi myöhemmin viisi ikea- ja kaksi muovikassillista iloa tuottamattomia vaatteita katsoo sinua yhä makuuhuoneen nurkasta. Kasseissa alkaa olla yhä pölyisempää, ja kiireesti pois sängyltä runtatut vaatteet pitäisi silittää, jos ne mielisi myydä.

Töissä on ollut hirveä härdelli, etkä ole ehtinyt jatkaa KonMari-projektiasi kirjoihin. Itse asiassa ajatuskin tuntuu vastenmieliseltä, koska edelliseltä kerralta on jäänyt mieleen lähinnä nälkä ja väsymys. Sitä paitsi nurkassa nököttävät vaatekassit todella painavat mieltä. Milloin nekin ehtisi käydä läpi? Ja pitäisikö tuo punainen paita sittenkin säilyttää? Koska vaatteet ovat silmissäsi jatkuvasti, olet alkanut kyseenalaistaa päätöksiäsi.

Kuva Pixabay.

Tarinasi on tavallinen, jos se yhtään lohduttaa. Ammattijärjestäjänä diagnosoinkin sinulla keskivaikean raivausuupumuksen. Sen on aiheuttanut liian iso urakka sekä väärä lajittelutekniikka. Vältät jatkossa nämä ongelmat toimimalla seuraavasti:

– Kun ryhdyt suururakkaan, huolehdi tauotuksesta. Laita ajastin soimaan ja juo ainakin puolentoista tunnin välein. Varaa jääkaappiin valmiiksi helppoa ruokaa tai laita pitsatilaus sisään jo aamulla. Katso, että joku muu pissattaa koiran ja vastaa lastesi tarpeisiin.

– Jos elämäsi on yhtä hässäkkää, älä edes yritä ryhtyä koko päivän urakkaan. Paloittele. Aloita vaikka teepaidoista ja siirry sitten seuraavana päivänä sukkiin. Ehdit hyvin käydä yhden tavararyhmän läpi vartissa tai ainakin tunnissa. Varo uupumista, se tuhoaa motivaatiosi.

– Kun sitten otat tavaroita käteesi kysyäksesi tuottavatko ne iloa, käsittele ne yhden päätöksen periaatteella. Jos aiot pitää tavaran, laita se odottamaan takaisin kaappiin pääsyä. Jos et halua pitää sitä, päätä heti sen kohtalo. Lajittele poistot suoraan myytäviin, lahjoitettaviin, lumppuihin ja roskiin.

– Pakkaa poistot pusseihin ja sulje ne. Muutoin on vaarana, että tunneside tavaroihin aktivoituu uudestaan ja otat takaisin. Vie pussit pois kotoasi niin pian kuin voit.

Näillä ohjeilla aloitat uuden tavarakategorian aina hyvillä mielin ja jaksat hoitaa urakan loppuun koko kodissa.

Pysy kuulolla! Seuraavassa kirjoituksessa käsittelen sitä, miten voit pelastaa marituksen, jos mikään ei tuota iloa tai päinvastoin kaikki tuottaa iloa. Lisää siitä, miksi KonMari kiinnostaa meitä niin paljon juuri tässä ajassa, Paikka kaikelle -kirjassa.

KonMarin innoittaja Nagisa Tatsumi ja pois heittämisen taito

Viimeisten puolentoista vuoden aikana uutisjutuissa, naistenlehdissä, aikakauslehdissä ja blogeissa on kirjoitettu moneen kertaan japanilaisen ammattijärjestäjän Marie (Mariko) Kondon KonMari-metodista, jolla koti laitetaan järjestykseen. Tiedämme jo kaiken itse menetelmästä sekä aika paljon myös Kondon lapsuudesta ja nykyisestä elämäntilanteesta.

Sen sijaan menetelmän japanilaisesta taustasta on kirjoitettu hyvin vähän, jos lainkaan, vaikka moni asia KonMari – siivouksen elämänmullistava taika -kirjassa viittaa nimenomaan japanilaisiin koteihin (esimerkiksi perinteisten liukuovikaappien järjestämisohjeet) tai japanilaiseen kulttuuriin (animistinen tavarakäsitys).

chrysanthemum-757439_1920

Kuva Pixabay.

Siisteyden ja järjestyksen arvostamisella on Japanissa pitkät perinteet. Siisteyttä pidetään hyveenä ja se on osa hyvää elämää. Siivoojien sijaan koululaiset siivoavat itse kouluissa ja kadun puhdistamista kotitalon ja vähän naapurinkin talon edestä pidetään kunnia-asiana. Myös arkipäivän estetiikalla on pitkä traditio.

Nykyaikaisten kodin järjestämisoppienkin historia ulottuu ainakin 30 vuoden päähän. Järjestämiseen ja elämän yksinkertaistamiseen liittyviä menestysteoksia oli julkaistu useita jo ennen KonMari-kirjaa. Marie Kondon työn voikin nähdä osana japanilaisen siivoamisen ja estetiikan perinnettä sekä uudemman järjestämisbuumin jälkeläisenä.

Kenties keskeisin Kondon innoittajista on ollut vuonna 2000 julkaistu teos Suteru gijutsu eli vapaasti suomentaen Pois heittämisen taito. Kirjaa myytiin 1,3 miljoonaa kappaletta, joista miljoona heti ensimmäisen puolen vuoden aikana. Teoksen kirjoittaja, kulutuspsykologian tutkija Nagisa Tatsumi (s. 1965) on sittemmin julkaissut monia muita elämäntaidon kirjoja. Hän myös kouluttaa ”kotityöterapeutteja”, jotka auttavat ihmisiä kehittämään arjen hallinnan taitojaan. Luin Tatsumin kirjan espanjaksi. Se löytyy lisäksi japaniksi ja italiaksi. Ilmeisesti englanninkielinen käännös saadaan maaliskuussa.

Ostamisen ja säästämisen myrkyllinen yhdistelmä

Tatsumin kirjan lähtökohta on Japanin kulutushistoriassa. Toisen maailmansodan jälkeen Japanissa siirryttiin nopeasti kulutusyhteiskuntaan ja elintaso kohosi. Tatsumi kirjoittaa, että kulutuskulttuurin myötä ”uusi” alkoi tarkoittaa samaa kuin ”hieno”.

1980-luvulla kulutusjuhlan iskulauseeksi nousi Seibu-tavaratalon mainoslause ”tahdon sen, koska tahdon sen”. Tatsumi toteaa, että koska ihmisillä jo oli kaikkea tarpeellista, tavaraa ostettiin pelkästä halusta. Iskulauseen olisi oikeastaan pitänyt kuulua: ”Tahdon sen silkasta ostamisen nautinnosta.”

Samalla Japanissa myös säästäväisyydellä on pitkä historia. Sana mottainai (mitä tuhlausta) kuvaa haaskaamisen vastaista asennetta. Samalla tavoin kuin Suomessa, myös Japanissa kulutuskulttuurin yltäkylläisyyteen saavuttiin pula-ajan niukkuuden mentaliteetilla ja opeilla. Tavaraa ei saanut heittää pois, koska sitä voi vielä tarvita.

Tatsumi sanoo, että tämä johti siihen, että tavarat alkoivat kasautua paljon nopeammin kuin ne kuluivat pois. Kulutustaan kasvattaneet mutta kaiken säästämään oppineet japanilaiset asuvat tunnetusti pienissä asunnoissa. Ei ihme, että he tuskaantuivat tavaravuoriinsa ensimmäisen kerran jo kolmekymmentä vuotta sitten.

Lisää säilytyspaikkoja

Jonkinlainen saturaatiopiste saavutettiin siis 80-luvulla, jolloin Japanissa alkoi kotien järjestämisbuumi. Kotirouville suunnatuissa tv-ohjelmissa ja lehtijutuissa suositut järjestämisekspertit esittelivät toinen toistaan näppärämpiä, sievempiä ja edullisempia tapoja lajitella tavarat esimerkiksi pieniin laatikoihin lokeroimalla (mieleen nousee KonMarin ohjeet laittaa tavarat iPhonien ja iPadien laatikoihin!).

NHK World Japan -kanavan Japanology -sarjan jaksossa, joka käsittelee siistimisen historiaa Japanissa, kerrotaan, että säilytystilaa etsittiin portaiden ja jopa lattian alta. Eräässä tv-ohjelmassa esiteltiin pyyhe- ja teepaitasäilytyssysteemiä, joka oli piilotettu eräänlaisen seinää vastaan säilytettävän taulun taakse.

Tämä yltäkylläisyyden ja sen taltuttamiseksi kehiteltyjen säilytysniksien yhdistelmä on se kodin järjestämisen ympäristö, jossa pieni Mariko Kondo (Wikipedian mukaan syntynyt 1984 tai 1985) varttui 1980- ja 90-luvuilla. Oman kertomansa mukaan hän perehtyi jo viisivuotiaana alan lehtiin, joita hänen äitinsä hankki.

Lupa heittää tavarat pois

Vuonna 2000 säilyttämispaikkojen keksimistä painottanut järjestämisbuumi sai haastajan Tatsumin kirjasta Pois heittämisen taito. Teos puhutteli tavaratulvassa räpiköiviä japanilaisia ja vapautti heidät mottainai-mentaliteetista. Pois heittäminen alkoi näyttäytyä ratkaisuna loputtomalle uusien säilytyspaikkojen ja järjestämisniksien keksimiselle.

Tatsumin kirja liittyi laajempaan elämän yksinkertaistamista käsitelleeseen virtaukseen; jo 1990-luvun lopulla Japanissa julkaistiin suosittuja minimalismia käsitteleviä kirjoja. Ne seurasivat samanaikaista yhdysvaltalaista trendiä.

Tatsumi kysyy, voisiko kotien tavarapulman ratkaista loputtoman järjestämispaikkojen keksimisen sijaan ympäristöihmisten ehdotuksella, nimittäin lopettamalla ostamisen. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että se olisi liian ikävää. Tällainen elämäntyyli sopisi vain hyvin askeettisille henkilöille. Hänestä parempi ratkaisu on opetella heittämään tavarat menemään.

Kirjasta syntyi Japanissa debatti, kun Tatsumia, jonka tausta oli markkinointialalla, syytettiin tuotteiden valmistajien kätyriksi. Hänen epäiltiin haluavan edistää tavaroiden pois heittämistä, jotta valmistajat saisivat uusia tavaroita myytyä.

Tatsumi kielsi, että hänellä olisi tällaisia motiiveja. Hänen mukaansa kulutusyhteiskunta oli tullut äärirajoilleen ja ihmisten olisi nyt todella tarkoin harkittava, mitkä tavarat olisivat olennaisia hyvän elämän kannalta. Pois heitettävien tavaroiden valitsemisprosessi opettaa tunnistaman tavarat, jotka todella haluaa pitää ja joita todella tarvitsee, Tatsumi sanoo. Pois heittäminen muuttaa ihmisten tavarasuhdetta ja saa myös laajemmin miettimään, millaisen elämäntavan tahtoo.

Kun tulemme tietoisiksi siitä, että meidän ei tarvitse säilyttää sitä, mitä emme tahdo, opimme arvostamaan sitä, mitä meillä on, kirjoittaa Tatsumi. Huolehdimme tavarasta parhaiten käyttämällä sitä. Jos antaa pölyn kerääntyä tavaralle, ei huolehdi tavarasta. Jos tavarasta ei tiedä, minne se pitäisi laittaa, on parasta heittää pois.

Pois heittämisen taito ja KonMari

Kondo kertoo lukeneensa Tatsumin kirjan teinityttönä ahmien. Sen jälkeen hän heitti huoneestaan kahdeksan pussia tavaraa menemään. Pois heittämisen taito on varmasti ollut Kondolle avainteos, sillä KonMari-kirja on mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu Tatsumin kirjaa vasten.

Tatsumin teos on monella tapaa erilainen kuin Kondon. Ensinnäkin Tatsumi käsittelee kuluttamista, ympäristökysymyksiä ja kierrättämistä, joista kaikista Kondo pääasiassa vaikenee. Teoksessa ei ole vastaavaa henkisyyttä kuin Kondon kirjassa vaan Tatsumi pikemminkin purkaa vanhoja tavarauskomuksia.

Tatsumin lähestymistapa korostaa tavaran tarvetta siinä missä Kondon metodin ytimessä on tavaran aiheuttama (ilon) tunne. Tatsumi neuvoo: vapauta itsesi kaikesta, mitä et käytä, ja vastaavasti käytä kaikkea, mitä säilytät. Älä pidä tavaraa vieraita (vieraslakanat) tai erityistilanteita (jouluastiat) varten tai siksi, että ne ovat osa täydellistä kokoelmaa (kaikki Muumi-mukit, vaikka vain kolmesta juodaan).

Tatsumi kirjoittaa suoraan 80- ja 90-luvulla televisiossa jaettuja järjestämisoppeja vastaan: Unohda järjestämisen ja säilyttämisen metodit! Ei ole mitään keinoa saada liikaa tavaraa järjestykseen – se pitää poistaa. Vastaavasti Kondon menetelmässä 80-luvun järjestämisoppien perinnön voi ajatella näkyvän siinä, että hän antaa hyvin tarkkoja ohjeita viikkaamisesta ja säilyttämistavoista.

Älä pyri täydellisyyteen

Pois heittämisen taito painottaa epätäydellisyyden hyväksymistä – täydellisyyteen ei pidä pyrkiä. Tatsumi sanoo, ettei pysty itsekään noudattamaan kaikkia ohjeitaan ja kehottaa lukijaa valitsemaan niistä itselleen sopivimmat. Olisi liikaa vaadittu noudattaa kaikkia ohjeita; vähäisempikin riittää tulosten saavuttamiseen. Samoin kuin tiukasta dieetistä seuraa repsahdus, liian suuresta pyrkimyksestä muuttaa omaa sotkuisuutta järjestäytyneisyydeksi seuraa repsahdus, kirjoittaa Tatsumi.

Ero Kondoon on huomattava. Aivan kuin Kondo kirjoittaisi suoraa vastinetta Tatsumille, kun hän kirjassaan kehottaa pyrkimään täydellisyyteen kodin järjestämisessä. Kondon menetelmää ei myöskään saisi soveltaa; siivouksen elämänmullistava taika alkaa vaikuttaa vain, jos menetelmää noudattaa pilkulleen. Tällöin myöskään repsahdusta ei tapahdu. Kondo ei pelkää olla vaativa.

Siinä missä Kondolla on vain yksi pois heittämisen tekniikka (jos tavara ei tuota iloa, se poistetaan), Tatsumilla on kymmenen. Tatsumin menetelmä onkin olennaisesti monimutkaisempi kuin Kondon. Tatsumi neuvoo esimerkiksi heittämään katsomatta pois vaatteet, joita on säilytetty pahvilaatikossa. Tavaroita ja tuotteita ei tarvitse säilyttää, kunnes ne on käytetty loppuun, kunhan niitä on kokeiltu (esimerkiksi vaatteet ja kosmetiikka). Myös varmuuden vuoksi säilytetyt tavarat pitää heittää pois.

Tatsumi kehottaa luomaan itselleen paikkoja, esimerkiksi pöytätasoja, joihin ei saa laskea mitään, sekä jakamaan järjestämisvastuuta perheenjäsenten kesken. Kondo sitä vastoin kehottaa vain toimimaan esimerkkinä perheenjäsenille.

Raivaa säännöllisesti ja kierrätä

Tatsumin metodissa keskeistä on se, että ihminen sopii itsensä kanssa tietyt rajat ja karsii tavaraa säännöllisesti. Tavaroita pitää esimerkiksi heittää pois aina kun tietty, kunkin tavararyhmän kohdalla sovittu lukumäärä täyttyy. Kun tavara on ollut käyttämättä tietyn ajan, se pitää heittää pois. Pois heittämistä tulee tehdä myös säännöllisesti tiettyinä ennalta päätettyinä ajankohtina, kuten perinteisen japanilaisen uudenvuodesiivouksen yhteydessä.

Näitä kaikkia menetelmiä Kondo kritisoi. Hänelle raivaaminen on kertaluontoinen tapahtuma, jonka ei tulisi tapahtua kuin kerran elämässä mahdollisimman yhtäjaksoisena prosessina.

Tatsumi käsittelee perusteellisesti myös sitä, minne poistetut tavarat toimitetaan mukavasti ja ympäristö huomioiden. Niitä ei siis kirjaimellisesti heitetä menemään. Haaskaamispelkoiset japanilaiset tarvitsivatkin koulutusta kierrättämisessä; käytettyjen tavaroiden lahjoittaminen tai myyminen ei ole ollut Japanissa tavallista.

Tatsumi kommentoi kirjansa vuoden 2005 painoksessa, että kierrätys ja käytettyjen tavaroiden myyntijärjestelmät ovat kehittyneet kovasti viidessä vuodessa ja tehneet pois heittämisen paljon helpommaksi. Tatsumi muuten neuvoo antamaan tavaroita esimerkiksi sukulaisille ja ystäville – käytäntö, jonka Kondo ehdottomasti kieltää!

Kondollakin oli edeltäjänsä

Nagisa Tatsumin Pois heittämisen taito on mielenkiintoinen matka maailman menestyneimmän järjestämisoppaan, KonMarin taustoihin. Marie Kondo ei nyhjäissyt menetelmäänsä tyhjästä eikä se perustu yksinomaan hänen lapsesta asti tekemiinsä kokeiluihin, joista hän kirjassaan kertoo. Se sijaan hän on kehitellyt ratkaisujaan ympäristössä, jossa kiinnostus säilyttämisen ja järjestämisen tekniikoihin on jo ollut suurta.

Tatsumin vaikutus Kondon menetelmään näyttää olevan merkittävä, onhan tämä melkein kohta kohdalta sitä vastaan. Pois heittämisen taito lienee ollut 2000-luvun taitteessa merkittävä tienraivaaja myöhemmin tulleille järjestämismetodeille.

*

En ole japanilaisen kulttuurin erityisasiantuntija. Jos aihepiiri on sinulle tuttu, kerro kommenteissa lisää!

Hyvän mielen valokuvat

Koulukuva 60-luvulta, Venetsiassa interraililla 90-luvulla, pikkumussukka puhaltamassa kolmevuotiskakkukynttilöitään. Viimeisten viikkojen aikana Facebookissa on jaettu ihania lapsuus- ja nuoruusvalokuvia saatteella ”haaste vastaanotettu”. Olen tykännyt ihan jokaisesta.

"Haaste vastaanotettu!" Sweet sixteen vaihto-oppilaana Etelä-Kaliforniassa.

”Haaste vastaanotettu!” Sweet sixteen ja vaihto-oppilaana Etelä-Kaliforniassa. Yksi harvoja kuvia, jonka voin ajatella julkaisevani.

Tutkijakollegani Riikka Taavetti kiinnitti kuitenkin huomiota siihen, että nuoruuskuvahaaste saattaa sulkea ulos ihmisiä, joiden lapsuudesta tai nuoruudesta ei syystä tai toisesta ole otettu kuvia. Ulkopuolelle saattavat jäädä myös ne, joiden kuvat eivät ole säilyneet, jotka ovat itse hävittäneet kuvansa, koska elämänvaihe oli raskas, tai joiden nuoruuden muisto itsestä ei ole riittävän sovussa nykyisen itsen kanssa, jotta kuviin voisi suhtautua hyväntahtoisella nostalgialla saati näyttää niitä muille. Toisaalta Taavetti pohti, että somehaaste antaa myös mahdollisuuden katsoa itseään ja esittää itsensä mieluisammassa valossa – vaikka vain valitsemalla sen kuvan, josta itse tykkää eniten.

Nuoruuskuvien sometulvassa jäin näiden sanojen myötä miettimään prosessia, jonka kävin läpi, kun järjestin valokuvani runsas neljä vuotta sitten. Useimmista kodeista löytyy sieltä täältä sekalaista albuminpuolikasta, koulu- tai valokuvaamokuvia, kiitoskortteja, itse teetettyjä ja toisilta saatuja kuvia, jotka edelleen ovat valokuvausliikkeen kuorissa. Itseltäni löytyi mainittujen lisäksi vielä kasa monenkokoisia opiskeluajan kuvia, joita silloinen kumppanini harrastuksenaan otti ja vedosti. Onneksi sentään kaikki kuvat olivat yhdessä laatikossa.

Olen aina ihaillut vanhanajan albumeita. Väljästi kartonkisivuille astellut mustavalkokuvat ja ateljeeposeeraukset huokuvat menneisyyden ihmiskohtaloita. Sen sijaan omat, pääosin 80- ja 90-luvuilta peräisin olevat nuoruuskuvani on otettu halvoilla väripokkareilla, ja kuvissa korostuvat nostalgian sijaan huonot rajaukset, salaman polttamat silmät ja hölmöt hassutteluilmeet.

Näytän joka kuvassa juuri siltä, millaisena nimenomaan en itseäni tahtonut nuorena nähdä enkä kyllä tahdo vieläkään. Koulukuvia katsoessa mieleen muistui myös, miten sitä aina toivoi, että kuva olisi tuonut esille edes jonkin sellaisen piirteen, jonka itsekin koki itsessään hyväksi. Sen sijaan vuodesta toiseen koulukuvasta katsoi tunnistamaton teinihirviö. Aivan kuin koulukuvauksen olisi tarkoitus olla jonkinlainen kidutusmuoto. Enpä kyllä halunnut tulla kuvatuksikaan: oman kokoelman olisi voinut muodostaa niistä kuvista, joissa olen laittanut kädet kasvojen eteen peitoksi. Sellaistakin kuvia katsellessa pohdin, että digikuvauksen ja sosiaalisen median myötä nykynuorison mahdollisuudet esittää itsensä haluamassaan valossa ovat muuttuneet dramaattisesti. Hyvä niin.

Lisäksi lapsuus- ja nuoruuskuvani ovat kovaa vauhtia kellastumassa kadoksiin. Ero puolisoni lapsuuskuviin, jotka on otettu laadukkaalla kameralla ja ilmeisesti tulostettu paremmalle paperille, on merkittävä. Parhaallekaan albumikartongille aseteltuna omista kuvistani ei olisi saanut vanhan maailman tyylikkyyttä henkivää kokoelmaa.

Ryhtyessäni käymään kuvia läpi, annoin itselleni luvan karsia ne sillä perusteella, että säilytän vain ne joista tykkään. Yhtään pahan mielen kuvaa tai tärähtänyttä otosta ei tarvitse säästää vain siksi, että jälkipolvelle saattaa tulla liian siloteltu kuva menneisyydestäni. Eihän niitä kuvia ole heitä varten alunperinkään otettu. Säästin kyllä niitäkin otoksia, joissa edelleen näytän mielestäni kauhealta, koska kuvia minusta ei ollut kovin paljon. Kahdenkymmenen vuoden etäisyydellä pystyin jo katsomaan niitä edes jonkinlaisella lempeydellä. Facebookin nuoruuskuvahaasteeseen en kyllä postaisi näistä yhtäkään. Nosta hattua sille kaverille, joka laittoi itsestään vähemmän sievän kuvan, jossa hän irvistää kuvaajalle teinimäisesti.

Paperikassillinen valokuvia (mukana monia tuplakuvia ja epäonnistuneita otoksia) poistui elämästäni. Taisi siinä mennä jonkin vuosiluokan koulukuvatkin kokonaan. Myös monet matkoilla otetut maisemakuvat heitin menemään. Kulttuurihistorioitsijana toki tiedostan, että joku tulevaisuuden historioitsija tulee varmasti vielä kaipaamaan juuri tällaisia kuvia tutkimukseensa, joka käsittelee nähtävyyksien valokuvaamista 1990-luvulla. Eiköhän niitä sitten löydy tuhansilta muilta matkailijoilta. Olen huomannut, että vanhoja kuvia katsellessa kiinnostavia ovat vain ihmisistä ja heidän kodeistaan otetut kuvat.

Jäljelle jääneet kuvat järjestin lokerollisiin valokuvalaatikkoihin aikajärjestyksessä. Heitin vanhat muovitaskualbumit menemään. Vaikka ihailen albumeja, ne vievät tuhottomasti tilaa eikä minulla ole aikaa pipertää sommittelun ja liimaamisen kanssa. Pääasia tässä hetkessä on, että saan kuvani esille katsottaviksi kymmenessä sekunnissa – sitä vartenhan ne ovat, katsottaviksi – ja se, ettei minulle tule niiden katselusta paha mieli. En ole kaivannut poistojani.

Kolmisen vuotta raivausprojektini jälkeen luin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon ohjeita valokuvien järjestämiseen hänen kirjastaan KonMari – siivouksen elämänmullistava taika. Kondon raivausmetodissa valokuvat ovat viimeinen kodin tavararyhmistä, joka järjestetään, ja tässä vaiheessa järjestelijän kyvyn erottaa olennainen epäolennaisesta pitäisi olla kehittynyt huippuunsa. Kondo neuvoo irrottamaan kuvat albumeistaan ja katselemaan niitä yksitellen. Säilyttää pitää vain kuvat, jotka tuottavat iloa. Tähän tyyliin jäljelle jää viisi kuvaa kultakin lomapäivältä, koska todella tärkeitä tapahtumia on vain vähän. Kondon mukaan tylsät maisemakuvat paikoista, joita ei edes muista, kuuluvat roskiin. Jäljelle jääneet kuvat järjestetään mieluisaan albumiin. Valokuvien järjestelyä ei tule jättää vanhoille päiville, sillä se päivä ei Kondon mukaan koita koskaan. Ne pitää lajitella nyt heti.

Ohjeet puhuttelivat minua, sillä sattumalta olin tehnyt omassa kuvaprojektissani juuri kuten Kondo ohjeistaa. Allekirjoitan hänen neuvonsa täysin.

Löydätkö omat nuoruuskuvasi helposti? Mitä ajattelet sellaisten kuvien karsimisesta, joista ei itselle tule hyvä mieli?

*

Tervetuloa luentosarjan Tulevaisuuden kestävä talous luennolle Esimerkkejä kuluttamisen muutoksesta Turun työväenopistoon torstaina 29.9. klo 17–18.30!

Kun tavarasta tulee taakka / Ilana Aalto, FT, tutkija ja ammattijärjestäjä
KonMari – siivouksen elämänmullistava taika / Mira Ahjoniemi, KonMari Suomi perustaja ja innostaja

Luennoille voi osallistua luentokortilla 40 € tai 8 € kertamaksulla. Kertamaksu maksetaan käteisellä ovella ennen luennon alkua. Ei ilmoittautumista.

 

Miten eri järjestämismetodit eroavat toisistaan?

Vertailin japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kirjoja KonMari ja Spark joy suomalaisten ammattijärjestäjien Anne Te Velde-Luoman kirjaan Kaaoksen kesyttäjä ja Elina Alasentien Joka kodin raivausoppaaseen. Miten näiden suosittujen teosten näkökulmat tavaran raivaamiseen ja järjestämiseen eroavat toisistaan etenkin kun katsotaan, miten ne ohjeistavat aloittamaan kodin järjestämisen?

Kuva: Pixabay

Kuva: Pixabay

KonMari: Ilon kautta

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon KonMari-raivausohjelmassa kodin järjestäminen neuvotaan aloittamaan vaatekaapista. Vaatteet otetaan pois kaapista ja kasataan lajeittain lattialle (itse laittaisin sängylle). Siis teepaidat yhteen pinoon, housut toiseen ja niin edelleen. Sen jälkeen vaatteista valitaan säilytettäväksi ne, jotka tuottavat iloa, kun ne nostaa käsiin hypisteltäviksi.

Spark joy -kirjassa Kondo kertoo asiakkaistaan, jotka eivät tunnista, tuottaako vaate iloa. Hän kehottaa näitä ottamaan raivattavien vaatteiden kasasta kolme kivointa vaatetta. Aikaa on kolme minuuttia. Vertailu opettaa tunnistamaan iloa tuottavat tavarat. Kondo neuvoo vahvistamaan ilon tunnistamiskykyä myös aloittamalla vaatteista, jotka puetaan sydämen lähelle, koska ilo tuntuu sydämessä, ei päässä. Ja tavaroiden halaaminen – niiden pitely sydämen lähellä – auttaa myös tunnistamaan säkenöikö niistä iloa.

Kondo antaa lisäksi yksityiskohtaiset ohjeet, miten vaatteet tulee järjestää takaisin kaappiin. Viikkausmenetelmät, väri- ja kokojärjestys esitetään tarkasti ja paneutuen. Kondo kertoo, että vaatekaappia raivatessa hänen asiakkaansa luopuvat kahdesta kolmasosasta tai jopa kolmesta neljäsosasta vaatteitaan (muistetaan, että Kondo seisoo heidän vierellään koko ajan). Kondo neuvookin tähtäämään heti täydelliseen lopputulokseen.

Kaaoksen kesyttäjä: Pienin askelin eteenpäin

Kaaoksen kesyttäjä -kirjassa Anne Te Velde-Luoma ohjeistaa aloittamaan raivaamisen helposti rajattavasta kohteesta, jota käyttää päivittäin. Näin urakka ei väsytä ja tulokset ovat jatkuvasti näkyvillä toisin kuin jos olisi aloittanut vaikka vintiltä. Te Velde-Luomalle esimerkillinen aloituskohde on kylpyhuone, eikä hän esitä Kondon tavoin ehdotonta järjestystä raivaamiskohteille. Te Velde-Luoma kehottaa päättämään jo ennalta kuinka paljon aikaa käyttää kerralla, koska on varottava itsensä uuvuttamista. Jos kohde jää varatussa ajassa kesken, sen voi kasata laatikoissa sivuun seuraavaa kertaa varten.

Te Velde-Luoma kirjoittaa konmarilaiseen henkeen, että parasta olisi, jos koko asunnon tavarat voisi kasata ulos isolle pressulle ja viedä takaisin vain inspiroivat ja ehdottoman välttämättömät. Hän myös toteaa, että ihminen tarvitsee aikaa muuttumiseen. Ensimmäisellä raivauskerralla poistoja voi tulla vain vähän, mutta tehtävä helpottuu kun päätösten tekemiseen harjaantuu. Hän opettaa näkemään tavaran asiana, joka velvoittaa: onko tavara sen arvoinen, että haluat sitoutua sen käyttöön, huoltoon ja varastoimiseen?

Joka kodin raivausopas: Tarvitaanko sitä?

Elina Alasentien kirjassa Joka kodin raivausopas neuvotaan aloittamaan järjestäminen harjoituskohteella, joka antaa oppeja isompiin haasteisiin. Aloittamiseen sopii esimerkiksi kylpyhuone tai työpöydän laatikko. Tavarat otetaan käteen yksitellen ja niiden kanssa keskustellaan. Esineille esitetään sellaisia kysymyksiä kuten tarvitsenko tätä vielä, milloin viimeksi käytin tätä, onko minulla näitä liian monta, säilytänkö tätä jonkun muun puolesta tai mikä on pahinta, mitä tapahtuisi, jos luopuisin tästä. Tarpeelliset tavarat säilytetään.

Myös Alasentie neuvoo varaamaan tietyn ajan raivaamiselle ja antaa vielä Te Velde-Luomaa tarkemmat ohjeet siitä, miten osa ajasta pitää varata jälkien siivoukseen. Hän huolehtii raivaajan jaksamisesta ja varoittelee ajamasta itseään piippuun heti alussa. Taukoja pitää ottaa ja vain levänneenä tulee raivata.

Mitä tulee siihen, miten tavarat pitäisi säilyttää, Alasentie toteaa: ”Ammattijärjestäjäkään ei voi sanoa asiakkaalleen, että jokin tietty järjestys, vaikkapa laatikoiden sijoittelu kokojärjestykseen olisi paras.” Eri ihmisille sopivat erilaiset säilytysratkaisut ja järjestykset, vaikka joitakin yleisperiaatteita löytyy. Alasentie neuvoo tutkimaan ja tarkkailemaan ympäristöä ja tekemään ratkaisuja havaittujen pulmien pohjalta: jos vaikka lapset eivät siivoa lelujaan niille kuuluviin laatikoihin, pitää keksiä ratkaisuja, jotka helpottavat siivoamista.

Entä se vaatekaappi?

Kumpikaan suomalaisista kirjoista ei siis neuvo aloittamaan vaatekaapista. Alasentie ei itse asiassa kirjoita vaatteista mitään. Joka kodin raivausoppaan näkökulma on yleisemmällä tasolla järjestämisen periaatteissa. Ainoa tavararyhmä, jota käsitellään, ovat paperit. Te Velde-Luoma kirjoittaa Kaaoksen kesyttäjässä vaatteiden järjestämisestä sivun verran (Kondo käsittelee asiaa 19 sivua). Hän neuvoo soveltamaan vaatteisiin samaa periaatetta kuin muihinkin tavaroihin: vain käytössä olevat ja hyvää mieltä tuottavat saavat jäädä.

Toisin kuin kaksi muuta Te Velde-Luoma puuttuu myös pukeutumiskysymyksiin: hän neuvoo tarkastelemaan mielivaatteita ja tutkimaan, mikä niistä tekee mieluisia, ja jatkossa satsaamaan niiden kaltaisiin. Hän ohjeistaa oman tyylin tunnistamiseen ja neuvoo luomaan jäljelle jääneistä asukokonaisuuksia. Hän huomioi, että seulonta voi virhehankintojen takia tuntua piinalliselta ja kehottaa olemaan armollinen itseään kohtaan. Ne vaatteet, joista on aivan mahdoton luopua, kuten muistovaatteet, saa pakata koipaperin kanssa vaatepussiin.

Mitä kirja odottaa raivaajalta?

Kolmen ammattijärjestäjän antamista ohjeista raivaamisen aloittamiseen, karsimisperusteisiin ja tavaroiden säilyttämiseen voi tehdä havaintoja lähestymistapojen eroista. Kaikilla teksteillä on jonkinlainen tekstin sisään kirjoitettu ihanteellinen vastaanottaja. Millainen on Kondon, Te Velde-Luoman ja Alasentie teksteihin kirjoitettu ”ihanneraivaaja”?

Kondon raivaajalla on runsaasti aikaa uppoutua projektiinsa. Hänen suurin pulmansa on se, että hän ei ehkä heti tunnista, mikä tuottaa iloa. Häneltä voi vaatia paljon ja hän pystyy keskittymään projektiinsa pitkiksi ajoiksi. Vaikka hän olisi vetänyt koko vaatevarastonsa sängylleen, se on iltaan mennessä nätisti pystyviikattuna takaisin kaapissa. Kondon raivaajalla ei ole paino- tai pukeutumiskipuilua. Esiteltyään ilon tuottavien valitsemisen, Kondo keskittyy ennen kaikkea siihen, miten vaatteet laitetaan kaappiin.

Suomalaisten ohjeiden rivien välistä pilkottaa toisenlainen raivaajatyyppi. Hänellä on epäilyksiä, kiirettä ja ylipäätään vähäisemmät voimavarat kuin Kondon raivaajalla. Hänen täytyy edetä varovaisesti, ettei hän väsytä itseään. Liian ison urakan haukkaaminen onkin täkäläisten ammattijärjestäjien mukaan yleisin syy epäonnistua raivaamisessa – Kondon raivaaja taas ei epäonnistu koskaan, sillä menetelmää noudattamalla projekti onnistuu takuuvarmasti.

Te Velde-Luoman ja Alasentien raivaajan pulmana on ryhtymisen vaikeus ja vahvat tunnesiteet tavaroihin, senkin tähden on aloitettava varovasti. Te Velde-Luoman raivaajalle vaatteet ovat tunnetavaroita, oman kehonkuvan ja minuuden kuvastimia, joita läpikäydessä omaa identiteettiä työstetään. Suomalaiset ammattijärjestäjät lähtevät siitä, että ihmisillä on arjessaan kiireitä, joiden puitteissa raivaamista pitäisi pystyä tekemään. He eivät kannusta täydellisyyteen, kuten Kondo, vaan epätäydellisyyden hyväksymiseen ja pienin askelin etenemiseen.

Suomalaisten ammattijärjestäjien näkökulma on kaiken kaikkiaan lempeämpi ja psykologisoivampi kuin Kondon. Toisaalta juuri Kondon ehdottomuus ja armottomuus on se, mikä hänen menetelmässään inspiroi.

Mitä tavara on?

Millainen sitten on teksteissä rakentuva käsitys tavarasta? Suomalaisten ammattijärjestäjien kirjoituksissa turhat tavarat ovat painolastia, josta täytyy päästä irti, jotta voi keskittyä olennaiseen. Tavara on vaiva. Se voi myös olla inspiraation lähde, mutta tätä ei painoteta kovin vahvasti.

Kondo taas keskittyy tavaroiden iloa tuottavaan puoleen ja, vaikka hän kirjoittaa myös ihmisten tunteista, usein etualalle nousee se, miltä tavarasta tuntuu. Nipuiksi solmitut sukat esimerkiksi eivät voi levätä ja kerätä voimia kaapissa, kuten niiden pitäisi. Kondo koulii lukijoitaan kunnioittamaan tavaroita kirjoittamalla ne henkiin.

*

Kirjojen erojen perusteella voisi ajatella, että ne puhuttelevat varsin erilaisia ihmisiä. Kenen ohjeilla sinä lähtisit raivaamaan kotiasi?

*

Tervetuloa Habitare-messuille kuulemaan lapsiperheen kodin raivaamisesta!

Lauantaina 9.9.2016 kello 13.00 Arena-ohjelmalavalla:
Minun tarinani: Kodin järjestys ja mielenrauha.
Marja Hintikka kertoo kokemuksiaan yhteistyöstä ammattijärjestäjä Ilana Aallon kanssa.

Olen tavattavissa Suomen ammattijärjestäjien messuosastolla lauantaina 10.9. kello 10–18 ja sunnuntaina kello 11.9. 10–14. Suomen ammattijärjestäjät löydät messupaikalta B 13 hallista 3.