Aihearkisto: Arki

Kuka teillä pesee pyykit?

Lauantain lehti kertoi pariskunnasta, joka jakaa kotityöt tasan excelillä. Samassa lehdessä oli juttu myös toimitusjohtajasta, joka silittää miehensä paidat ja tarjoilee tälle aamiaisen – ja odottaa miehensä vaihtavan autonrenkaat. Nämä ovat kuvauksia siitä, miten heteropariskunnat tämän päivän Suomessa jakavat kotityöt.

Pesukone nielaisi naisen. Kuva Pixabay.

Kommenttien perusteella kotitöiden minuutin tarkkaa laskemista pidettiin häiritsevän pedanttina hommana. Eikö se puolisoista voisi tehdä, joka ensin ehtii tai jolle paremmin sopii? Toisaalta myös toimitusjohtajan meininki sai kulmakarvat kohoamaan, varsinkin kun hän sanoi haastattelussa myös, että tahtoo katsoa miestään ylöspäin ja saada tietää kaapin paikan.

Paikka kaikelle -kirjaa varten perehdyin ajankäyttötilastoihin, jotka kertovat kotitaloustöiden jakautumisesta naisten ja miesten välillä. Naisilla menee erilaisiin kotitöihin (sisältäen huoltotyöt ja lastenhoidon) lähes kolme ja puoli tuntia päivässä, miehillä hiukan päälle kaksi tuntia. Lapsiperheissä miehet tekevät 30 prosenttia kotitöistä, vaikka molemmat puolisot olisivat töissä.

Työn laatu jakautuu vahvasti sukupuolen mukaan. Tilastojen mukaan naisten alueeseen kuuluvat siivous, ruuanlaitto ja lasten hoitaminen. Miehet vastaavat korjaustöistä ja ajoneuvoista. Naisten kontolla on siis töitä, joita tehdään päivittäin, miesten kontolla harvemmin tehtäviä toimia. Naiset käyttävät keskimäärin yli 12 kertaa enemmän aikaa pyykinpesuun ja silittämiseen kuin miehet. Ilmeisesti naiset ehtivät useammin ja heille sopii paremmin. Tilastollisesti ottaen miehensä paidat silittävä nainen on paljon tavallisempi ilmiö kuin tasajaon excel-taulokolla varmistanut pariskunta.

Kotityöt aiheuttavat perheissä paljon eripuraa. Ne ovat tutkitustikin yleisin riidanaihe parisuhteissa. Ammattijärjestäjänä törmään jatkuvasti siihen, että pariskunnilla on erimielisyyttä kodin tavaroiden määrästä ja järjestyksestä. Usein kuulen niistä vain pariskunnan toiselta puoliskolta – naiselta, joka on ottanut minuun yhteyttä tai joka kertoo ongelmista järjestämiskurssilla tai kodinraivaajien nettiryhmässä.

Silti kotitöiden laskemista pidetään äärimmäisenä, kylmän kalkyloivana tapana ratkaista arkipäivän toistuvin parisuhdepulma. Itse kannatan sitä lämpimästi, sillä laskemisen avulla on mahdollista tehdä näkyväksi puolin ja toisin sellaisia tehtäviä, jotka toiselta, ehkä jopa itseltä, jäävät helposti huomaamatta.

Kannatan myös auton- ja vessanpesuvuorojen, Wilma-viesteihin vastaamisen, langattoman laajakaistan asentamisen tai lasten kevätvaatteiden hankkimisen jakamista vuoroperiaatteella, ei sukupuolen mukaan tai sen mukaan, kumpi paremmin ennestään kyseisen homman osaa tai on sitä enemmän tehnyt. Varsinkin lapsiperheessä ollaan pulassa, jos toinen vanhemmista pitelee käsissään kaikkia arjen sujumisen kannalta tärkeitä lankoja ja hänelle sattuu jotain.

Jos koet, että työnjako parisuhteessasi mättää, ehdota puolisollesi töiden laskemista vaikkapa kuukauden ajan. Exceliä ei tarvitse alkaa väsätä, jos sellainen ei luonnostaan synny. Riittää, että molemmat pitävät kirjaa siitä mitä tulee tehtyä. Tai sitten voi tehdä listauksen kotitöistä ja ruksi perään aina siltä perheenjäseneltä, joka asian on hoitanut. Tulokset voivat yllättää.

Miten teillä työjako sujuu?

*

Ps. Blogin seuraajat voivat tilata Paikka kaikelle -kirjan tarjoushintaan 22 € (sis. postikulut) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. (Norm. 29 euroa + postit 3,90 €.) Tilaa tästä.

Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa

Välillä tuntuu, että ihmiset olettavat ammattijärjestäjän haluavan laittaa kaikki kodit kuriin ja järjestykseen. Pyytämättä kuulen sellaisia selityksiä kuin ”uskallanko edes tunnustaa, kun on ammattijärjestäjä paikalla: ajattelen, että siivota ehtii sitten kun lapset ovat isompia” tai ”kai täällä pitäisi järjestellä, mutta arkena ei ehdi ja kesällä minä mieluummin lomailen”.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Kaikki hyvin, ei huolia. Kuva Pixabay.

Mutta en minä ainakaan ryhtynyt ammattijärjestäjäksi ollakseni sotkupoliisi! Minusta on vain tervettä vaalia vapaa-aikaansa tai laittaa lapset tavaran raivaamisen edelle. Selittelijöille kiiruhdankin vastaamaan: ”Jos sotku ei haittaa, se ei haittaa.”

Tarkoitan, että minusta ainoa hyvä syy järjestellä kotiaan on tavarapaljoudesta syntyvien haittojen vähentäminen. Järjestämisessä on järkeä, jos sillä voi ratkaista pulman, kohentaa omaa hyvinvointiaan, säästää rahaa tai saada arkeensa lisää toimivuutta. Järjestäminen vain järjestyksen itsensä vuoksi – tai muiden miellyttämiseksi – on ainutkertaisen elämänsä heittämistä hukkaan.

Missä tilanteissa sotkut sitten alkavat haitata? Siinä jokaisella on täysin oma mittapuunsa: toinen kävelee lattialla makaavien vaatteiden yli edes huomaamatta niitä, toisella on sisäänrakennettu sotkututka, joka havaitsee jopa sen, että matonhapsut eivät olekaan viivasuorassa.

Joitain yleisiäkin kriteerejä voi kuitenkin antaa. Jos seuraavat ilmiöt ovat sinulle jokapäiväisiä tuttuja, voi olla, että tavarapaljous haittaa arkesi sujumista:

  • Myöhästelet jatkuvasti, koska kännykkä, lompakko, silmälasit, bussikortti, avaimet, pipo tai lenkkarit eivät lähtiessä löydy.
  • Joudut ostamaan lapselle uudet kuravaatteet tai hankkimaan itsellesi uuden passin, koska edelliset ovat jälkeä jättämättä kadonneet kodin sedimentteihin.
  • Et voi rentoutua kotona, sillä mihin tahansa suuntaat silmäsi, jokin kasa tai pino huutaa tekemättömiä hommia.
  • Kinaat puolison tai lasten kanssa siivousvuoroista, tavaroiden oikeista säilytyspaikoista tai puolikäytettyjen vaatteiden kasaamisesta kuntopyörän päälle.
  • Vietät yön raivaten tavaraa ikkunoiden edustalta, koska taloyhtiön on ilmoittanut huoltomiehen saapuvan aamulla tarkastamaan pattereiden venttiilit.
  • Tapaat ystäviä vain kaupungilla, koska pelkäät heidän kurkistavan kaappeihisi, jos kutsut heidät kotiisi.
  • Hankit tavaroita varten lisää kaappeja, isomman asunnon tai vuokraat tavaroita varten varaston.
  • Raivaat lattioita ja tasoja pari tuntia ennen kuin pääset siivoamaan.
  • Kun lähdet yöllä vessaan, kompastut matkalla Ikea-kassiin, jossa on tavaroita, jotka eivät mahdu kaappiin.
  • Et voi istua sohvallasi, koska sitä ei näy puhtaan pyykin kasan alta.

Tavarat voivat olla suuri ilo ja edistää ihmisen hyvinvointia. Ne voivat myös muuttaa arjen esteradaksi, nirhata ihmissuhteissa, aiheuttaa kuluja, aikahukkaa ja turvallisuusriskejä. Jos arkeen alkaa tulla ryppyjä tavarapaljouden takia, asiaan kannattaa ennen pitkää puuttua.

*

Ilokseni ilmoitan, että Paikka kaikelle -kirjaa voi tilata Atenasta blogitarjoushintaan 22 € sisältäen postikulut (norm. 29 € plus postit 3,90 €). Muista kassalla kampanjakoodi PAIKKAKAIKELLE.

Viimeinen kuulutus! Paikka kaikelle -kurssi alkaa Turussa 9.3. Tästä lempeästä mutta tehokkaasti kodin järjestämiskurssista löydät lisää tietoa täältä.

Kävin Yle Puheen Nostossa puhumassa kodin järjestämisestä ja tavaratulvasta. Kuuntele täältä.

Vaivaako naisia siivousvimma?

Nimimerkki Kyläluuta väitti vastikään Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, että ”enemmistö naisista on ottanut kodin siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä” ja että näiden ”täydellisyyteen pyrkivien naisten siivousvimmasta eivät kärsi ainoastaan naisten kanssa parisuhteissa elävät miehet, vaan myös naisten ystävät, joita siivous ei niin kovasti kiinnosta”.

old-woman-1077121

Kyläluuta oli huolissaan tasa-arvosta ja ystävyyssuhteista. Mikäli naiset eivät ”ymmärrä lopettaa ottamasta siivoojan roolia ja vapauttaa itseään muuhun toimintaan”, jää tasa-arvo haaveeksi. Kyläily harvinaistuu, koska vain läpipuunattuun kotiin voi kutsua ystäviä, ja ystävien harrastama toisten kotien siivon arvostelu aiheuttaa rasitetta suhteille. Hän syyttää naisia pinnallisuudesta ja käytöstapojen puutteesta.

Kyläluudan mukaan naisten pitäisi ottaa oppia miehiltä. Nämä eivät laita siivoamista ystävien tapaamisen edelle ja siksi näillä myös nuoruusvuosien ystävyyssuhteet säilyvät. Kyläluudan mielestä siivoaminen on elämän tuhlaamista, kun merkityksellisempääkin sisältöä olisi tarjolla.

Jaan Kyläluudan huolet – osittain. Katsotaanpa tarkemmin, mitä hän oikeastaan sanoo.

– Enemmistö naisista on ottanut siivouksen yhdeksi elämän tärkeimmistä tehtävistä.

No jaa, eipä meillä ammattijärjestäjillä juuri riittäisi asiakkaita eikä KonMari-kirjaakaan varmaan olisi myyty kymmeniä tuhansia, jos naisten kaikki aika kuluisi siivotessa. Sen sijaan on totta, että siivouksesta, kotitöistä, äitiydestä ja kodin hengettärenä toimimisesta on pontevasti yritetty tehdä naisten suurta kutsumusta. Projekti alkoi 1800-luvulla, kun Suomesta ryhdyttiin muokkaamaan kansallisvaltiota: ajatus oli, että naiset palvelisivat kansakuntaa huolehtimalla kodeista ja niissä kasvavista uusista kansalaisista. Miehet taas edistäisivät kansakunnan etua toimimalla kodin ulkopuolisessa maailmassa. Sata vuotta sitten näytti siltä, että tässä projektissa oltiinkin onnistumassa. Mistä päästään sopivasti Kyläluudan seuraavaan huolenaiheeseen.

– Jos naiset eivät ymmärrä vapauttaa itseään siivoamisesta muuhun toimintaan, tasa-arvosta on turha haaveilla.

Kyllä naiset tämän ovat ymmärtäneet. Jo viisikymmentä vuotta sitten alkoi laaja julkinen keskustelu sukupuolirooleista. Naiset haluttiin vapauttaa kotiroolistaan toteuttamaan itseään maailmassa samoilla oikeuksilla kuin miehet. Suomalaiset naiset olivat kyllä aina tehneet ansiotyötä, mutta vasta tämän roolidebatin seurauksena kodin ulkopuolisesta työstä tuli myös asennetasolla hyväksyttyä. Pian hyvinvointivaltio tuli naisia vastaan: äitiyslomat ja kunnallinen päivähoito takasivat, että naiset pystyivät käymään ansiotyössä.

Mutta vapautuivatko naiset siivouksesta? Eivät suinkaan. Ajankäyttötilastoista näemme, että naiset tekevät keskimäärin runsaat 3,5 tuntia kotitöistä päivässä, miehet 2,5 tuntia. Naisten kotitöihin käyttämä aika on 20 vuodessa vähentynyt noin 20 minuuttia.

Mitä naisen pitäisi tehdä tuolla päivittäisellä 20 minuutillaan? Siinä ehtisi juuri ja juuri soittaa ystävälle ja vaihtaa kuulumiset. Se ei kuitenkaan varsinaisesti edistäisi tasa-arvoa. Tasa-arvon kannalta parempi olisi, jos naiset satsaisivat 20-minuuttisensa uusien tutkintojen opiskeluun tai sijoitusoppaiden tutkimiseen. Mitä korkeampi koulutus- ja tulotaso naisella on, sitä vähemmän hän käyttää aikaa kotitöihin.

– Naisten pitäisi ottaa mallia miehistä ja laittaa ystävät siivoamisen edelle.

Ajatus ei ole huono. Elämässä monien asioiden pitäisi mennä siivoamisen edelle. Mutta kiinnittäisin huomiota siihen, että siivoamisen ja siivoamattomuuden ehdot naisille ovat aivan erilaiset. Miesten on naisia helpompi laittaa ystävät siivoamisen edelle. Paitsi että he tekevät naisia vähemmän kotitöitä, heillä on päivässä noin 40 minuuttia enemmän vapaa-aikaa. Vaikka he tekevät naisia enemmän ansiotöitä, naisten yhteenlaskettu ansio- ja kotityöaika on viikossa kolme tuntia pidempi kuin miehillä. Kärjistäen: miehet ehtivät tavata ystäviään naisia useammin, koska ”joku muu” hoitaa siivoamisen sillä välin.

– Ystävien kotien siisteystasoa arvostelevat ystävät ärsyttävät pinnallisuudellaan ja käytöstapojen puutteellaan.

No todellakin! Koti on henkilökohtainen asia eikä sitä sovi moittia. Nimimerkki Kyläluuta kertoo lakanneensa kutsumasta ystäviä kylään näiden esittämän arvostelun takia. On tosiaankin käytöstapojen puutetta arvostella toisen kotia. Moni kuitenkin lähtee huomaamattaankin mukaan siisteyspeliin, jonka sääntöihin kuuluu muun muassa kiihkeä siivoaminen ennen vieraiden tuloa ja vastasiivotun kodin ”sotkuisuuden” vuolas pahoittelu vieraiden saavuttua. Peliä on vaikea vastustaa, koska naisten kunnollisuutta yleisemminkin arvotetaan heidän kotiensa mukaan. Se taas johtuu naisten ja kotien vuosisataisesta liitosta, josta edellä kirjoitan.

Ystävien ja siivoamisen ei tarvitse olla toisilleen vastakkaiset asiat. Ystävät voivat tavata kahvilassa, baarissa, museossa tai uimarannalla. Tosiystävän voi pelotta kutsua siivoamattomaankin kotiin. Yhdessä voi nauraa siisteyspelille ja heittää paineet kunnon emännyydestä. Tosiystävän voi jopa pyytää siivousavuksi, jos urakka kasvaa itselle mahdottomaksi. Fiksu ystävä ei kilpaile siisteydessä vaan siinä, miten voi ystäväänsä auttaa.

*

Paikka kaikelle -kirjassa käsittelen siivoamiseen liittyvää kunnollisuuskilpailua sekä naisten ja miesten työnjakoa pintaa syvemmältä. Kustantajan ennakkotarjous kirjasta (19,50 € sis. postit) on voimassa 15.2. asti. Kurkkaa täältä myös näyteluku.

Jos sinulla on ystävä, jonka koti mielestäsi kaipaisi järjestämistä, tulkaa yhdessä Turun Rakenna ja sisusta -messuille pe–su 10.–12.2. tapaamaan ammattijärjestäjiä. Olen paikalla perjantaina ja sunnuntaina, jolloin myös puhun aiheesta ”Miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista”.

Tai lähtekää mukaan suositulle Paikka kaikelle -kurssille, joka alkaa Turussa 9.3. Mikäs sen parempaa kuin toinen toisiaan tukevat kurssikaverit. Lisätietoja täällä.

10 000 euroa lastenvaatteisiin kahdessa vuodessa – tyhmyyden tähden?

Vastikään Vauva-lehden palstalla avautui pienten lasten äiti, joka muita äitejä varoittaakseen kertoi, miten oli ollut ”tyhmä” ja tullut hankkineeksi 2500 euroa velkaa ostelemalla lasten merkkivaatteita. Hän kertoi, että uudelle paikkakunnalle muuton jälkeen hän haki perhekerhosta uusia ystäviä. ”En vielä tässä vaiheessa kiinnittänyt siihen huomiota, mutta tuo porukka pyöri melko materialististen arvojen ympärillä. Se hiipi pikkuhiljaa, ensin hurahti yksi ja sitten toinen.”

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Lastenvaatteita. Asiaan perehtynyt tunnistaa myös tuotemerkit.

Kirjoittaja, joka siihen asti oli ostanut lastenvaatteet ketjukaupoista ja kirpputoreilta, alkoi itsekin innostua merkkivaatteista ja tilata niitä nettikaupoista. ”Vähän nikottelin, kun ostoskorin loppusumma alkoi kakkosella ja oli kolminumeroinen, mutta tilasin kuitenkin.”

Lopulta tilillä ei enää ollut tarpeeksi rahaa kattamaan useissa sadoissa euroissa pyörineitä kertaostoksia, ja kirjoittaja turvautui kulutusluottoon rahoittaakseen ostelunsa. ”Kun en osannut päättää, mitä väriä tilaisin, tilasin kaikkia. Joskus palautin ne mistä en niin tykännyt, usein en – kun tykkäsin niistä kaikista.” Hän lopetti kuntosalijäsenyyden, koska säästyneillä rahoilla sai yhden muotihaalarin kuukaudessa. Toimivat lastenrattaat hän vaihtoi luksusmerkkiin, ”koska sellaiset kuului olla.” Rahaa ostoksiin kului parissa vuodessa yhteensä 10 000 euroa, josta lainaa 2500.

Sitten kirjoittaja oman ilmaisunsa mukaan ”heräsi”. Yhtäkkiä nettipalstoilla käyty keskustelu merkkivaatteista alkoi kuulostaa merkityksettömältä ”trikoorievuista jauhamiselta”. Koti oli muuttunut vaatepakettien takia ”postikonttoriksi” ja lapselle oli ”kahdeksan erilaista ihan samaa tarkoitusta palvelevaa villamyssyä”. Kirjoittaja varoittaa toisia äitejä: lastenvaatteista ”tulee helposti elämää suurempi asia, jos elämässä ei (lasten lisäksi, tietysti) oikein ole muutakaan”.

Kiitän anonyymiä kirjoittajaa rehellisestä tarinasta. Vaikka tarina ei kerro tavarapaljoudesta, jonka vaatteet ja tarvikkeet hänelle kenties aiheuttivat, lastenvaatteet ovat yksi iso, ongelmallinen tavararyhmä lapsiperheissä. Vaatteita tulee perheisiin itse ostettuna, lahjoina ja käytettynä, ja jälkimmäisiä voi helposti tulla jopa jätesäkillinen kerralla. Ei olekaan tavatonta, että vaatteita on niin paljon, ettei niitä kaikkia koskaan ehditä ottaa käyttöön.

Mutta mitä ostelustaan kirjoittaneen äidin tarina kertoo aikamme tavarasuhteista? Ainakin sen, että tämän päivän Suomessa on mahdollista olla ”lastenvaateharrastaja”. Kyse on keräilyharrastuksen yhdestä muodosta. Keräily puolestaan on ihmisten ikiaikainen kiinnostuksenkohde. Viidennes kertoo keräilevänsä jotakin ja vielä useampi on lapsena harrastanut keräilyä.

Miksi äidit keräilevät juuri lastenvaatteita eivätkä esimerkiksi postimerkkejä tai vanhoja Aku Ankkoja? Tavaroissa ei koskaan ole kyse vain tavaroista. Ne ovat myös viestejä. Kerromme niiden avulla sekä itsellemme että toisille, keitä olemme tai haluamme olla. Lastentarvikkeiden hankkiminen liittyy mitä suurimmassa määrin siihen, millaisina vanhempina äidit haluavat tulla nähdyksi. Pukemalla lapsi trendikkääseen merkkivaatteeseen liitytään yhteisöihin ja erottaudutaan toisista: voidaan esimerkiksi kertoa, että oma maku tai käsitys laadusta on hienostuneempi kuin niillä, jotka ostavat marketeista tai halpisketjuista.

Mistä sitten syntyy ”hurahdus”, josta Vauvan palstalle kirjoittanut äiti kertoo? Mieleen tulevat koulujen välitunneilla leviävät villitykset: milloin kaikkien pitää saada Pokemon-kortteja, milloin taas hoverboard. Sosiaalisilla ilmiöillä on tapana tarttua ja levitä aikuistenkin keskuudessa. Myös aikuiset kärsivät erilaisista ostoskuumeista: autokuumeesta, asuntokuumeesta – tai lastenvaatekuumeesta.

Markkinoijat ja mainostajat käyttävät taitavasti hyväkseen niitä merkityksiä, joita ihmiset tavaroihin liittävät. Mutta kyse ei ole (vain) siitä, että mainostajat aivopesisivät lastenvaateharrastajia ostelemaan turhuuksia. Harrastajat osallistuvat massailmiön luomiseen ja tuotteiden markkinointiin ihan itse. He perustavat keskustelu- ja myyntiryhmiä vaatemerkkien ympärille. Ryhmissä jaetaan tuotetietoa ja ihaillaan tuotteita yhdessä. Lastenvaateharrastus voikin olla tärkeä äidin ihmissuhteiden kannalta. Kuten kaikissa keräilyharrastuksissa, myös lastenvaateharrastuksessa on sosiaalinen puolensa. ”Hurahtaminen” ei siis ole sama kuin että olisi tullut viilatuksi linssiin. Se on valinta innostua jostakin.

Tarinansa kertonut äiti epäilee myös, että lastenvaateharrastuksella täytetään tyhjyyden tunnetta. Tämäkin merkitys tavaroilla voi olla. Aikuiselämään tottuneelle pois töistä jääminen ja päivien viettäminen yksin kotona pikkulapsen kanssa voi olla piinaavan tylsää.

Keräilyä pidetään yleensä kunniallisena harrastuksena, ainakin jos keräillään postimerkkejä, c-kasetteja tai muumimukeja. Kuitenkin, kun on kyse äitien harrastamasta kalliiden lastenvaatteiden keräämisestä, moni on valmis pyörittelemään silmiään ja moralisoimaan. Naisten kulutusta ylipäätään pidetään usein tyhjänpäiväisempänä ja kevytmielisempänä kuin miesten. Ilmeisesti moralisoijien mielestä olisi hienompaa täyttää äitien päivät runopiiriharrastuksella ja akvarellimaalauksella. Monien mielestä olisi parempi, jos äidit suuntaisivat tarmonsa työelämässä ja opinnoissa suorittamiseen, pätemiseen ja meritoitumiseen. Itsekin näkisin parempana käyttää joutoaika vaikka vapaaehtoistyöhön ostelun sijaan. Mutta miksi ajattelemme, että äidit eivät osaisi itse valita itselleen sopivaa harrastusta?

Lastenvaatteilla ja merkkivaatteiden harrastamisella voi olla ja on äideille monia merkityksiä, joista he eivät ehkä itsekään ole loppuun asti tietoisia. Lastenvaatteilla viestitään ja niiden harrastamiseen liittyy yhteisöllisyyttä, joskin myös erottautumista. Harrastuksen voi vetää överiksi ja pilata sillä luottotietonsa. Lastenvaateharrastaja ei kuitenkaan ole harhaanjohdettu eikä tyhmä, vaan tekee oman, aikuisen valintansa mukaisesti asiaa, josta kukaan vanhempi ei voi kokonaan välttyä: lapsille on hankittava vaatteita joka tapauksessa.

Avaan lastenvaateharrastukseen vielä yhden näkökulman, joka usein ohitetaan: vaatteilla ja tarvikkeilla äidit osoittavat myös huolenpitoa ja rakkautta. Lastenvaatteet ovat söpöjä. Niillä on helppo helliä omaa pikkuista ja osoittaa tämän arvo pukemalla hänet kauniisti.

*

Tavarasuhteet ovat aiheena myös helmikuussa julkaistavassa kirjassani Paikka kaikelle. Mistä tavaratulva syntyy ja kuinka se padotaan. (Kyllä! Tämä blogi saa kirjakaiman. Olen niin tohkeissani!) Kirja vastaa kysymykseen siitä, miksi niin monesta tuntuu, että tavarat pyörittävät heidän arkeaan sen sijaan, että he itse määräisivät siitä. Kirjaa voi nyt tilata kustantajalta edulliseen ennakkohintaan 19,50 € (norm. 29 €) kampanjakoodilla PAIKKAKAIKELLE. Tarjous on voimassa 15.2. asti. Klikkaa tästä ennakkotarjoukseen ja tutustu samalla myös kirjan näytelukuun.

Kalenteriin: Olen tavattavissa Turun Rakenna ja sisusta -messuilla perjantaina 10.2. ja sunnuntaina 12.2., jolloin myös puhun siitä, miksi kodin järjestäminen on parasta sisustamista. Teemme Suomen ammattijärjestäjien osastolla roinatestejä ja ratkomme pieniä järjestämispulmia. Tervetuloa!

Ilmoittaudu: Paikka kaikelle – kodin järjestämiskurssin ilmoittautuminen on meneillään. Kurssi alkaa Turussa torstaina 9.3. Kolmen tapaamiskerran aikana pureudutaan epäjärjestyksen syihin, tehokkaisiin järjestämismenetelmiin, järjestyksen ylläpitoon ja toteutetaan oma projekti ammattijärjestäjän ohjauksessa. Kokemukset aiemmalta kurssilta olivat todella positiiviset ja osallistujat kertoivat  saaneensa kurssilta lisäpontta ja tukea järjestämiseen. Kurssille otetaan vain 12 osallistujaa ja nopeimmat ovat jo ilmoittautuneet! Lisätietoja kurssista ja ilmoittautuminen täällä: https://www.lyyti.fi/reg/paikkakaikelle.

Maailmanloppu tulee – oletko varautunut?

Ylen luetuimpia uutisia menneellä viikolla oli juttu, joka käsitteli ”romahdusteoreetikko” Miika Vanhapihan ajatuksia varautumisesta teollisten yhteiskuntien luhistumiseen. Vanhapiha uskoo, että jo hyvinkin pian öljy loppuu, mikä johtaa suurvaltojen konfliktiin, resursseja koskeviin sotiin, talouskriisiin ja ympäristötuhoihin. Kriisien yhteisvaikutuksesta nykyiset yhteiskunnat ajautuvat romahduskierteeseen. Kaupat tyhjenevät, liikenne, lämmitys ja terveydenhuolto vaikeutuvat, tulee ruokapula. Poliittiset jännitteet ja epätoivo johtavat väkivaltaisiin selkkauksiin. Vanhapihan mukaan meidän pitäisi varautua romahdukseen opettelemalla sellaisia selviytymistaitoja, jotka omavaraistaloudessa eläneille esivanhemmillemme olivat arkipäivää vielä sata vuotta sitten.

Nämä meiltä puuttuu.

Nämä meiltä puuttuu.

Vanhapiha ei ole puheissaan yksin. Maailmanlopun ennustajia on ollut vähintään niin kauan kuin ihmisillä on ollut ajatus siitä, että historia etenee kohti jotakin. Teema löytyy Raamatustakin. Erilaiset maailmanlopun skenaariot ovat olleet ehtymätön lähde elokuvissa, kirjallisuudessa ja peleissä: Terminaattori, Melancholia, Apinoiden planeetta, Nälkäpeli, Sarasvatin hiekkaa, Fallout, Gears of War

Mitä tulee varautumiseen, amerikkalaisperäinen survivalismi lienee tällä hetkellä sen näkyvin muoto. Jos et tiedä, mistä on kyse, vilkaise tositeeveesarja Doomsday Preppersiä. Se kertoo survivalisteista ja heidän keinovalikoimastaan sekä tarjoaa neuvoja varautumistason nostamiseen. Ohjeman sivuilla olevan testin avulla voi selvittää, miten varautunut itse on amerikkalaisella mittapuulla. (Itse selviäisin katastrofitilanteessa 0–1 viikkoa – minulta puuttuu mm. bunkkeri, kaasunaamari ja käsiaseet.)

Myös suomenkielisillä survivalistisivuilla opastetaan harjoittamaan eloonjäämistaitoja, rakentamaan suojia ja varaamaan ruokaa, juomaa ja välineitä. Armeijan ylijäämätarvikkeita myyvästä suositusta verkkokaupasta saa selviytymispakkauksia. Varautumisen puolesta puhuu myös pelastusalan keskusjärjestö SPEK, joskin huomattavasti maltillisemmin äänenpainoin: joka taloudessa pitäisi olla kotivaraa noin viikoksi sähkökatkojen, sairastumisen, lakkojen, myrskyjen ja onnettomuuksien varalta. Kotivara on ruokaa ja muita välttämättömyystarvikkeita.

Huoltovarmuuskeskuksen sivuilla on varautumistesti, joka kartoittaa pahan päivän varalle tehtyjä valmisteluja suomalaiseen tapaan: onko paristoja, taskulamppu, vesiastioita, palohälyttimet? Maailmanlopun pelkoa listassa herättävät enintään joditabletit, joita tarvitaan säteilyvaaratilanteessa. Mielenkiintoista kyllä, Huoltovarmuuskeskuksen testissä taidoista ei mainita kuin ensiaputaidot, kun taas esimerkiksi Vanhapihan edustamassa varautumisessa olennaista on osata metsästää, viljellä ja valmistaa omat tarve-esineet. Tosin se olisikin perin outoa, jos suomalaiset viranomaiset lietsoisivat pelkoja yhteiskunnan romahtamisesta. (Huoltovarmuuskeskuksen testi kertoo, että minulla on ”parantamisen varaa”, sillä en esimerkiksi tiedä, mistä taloyhtiössämme saa vedet poikki enkä omista kaasukeitintä.)

Survivalistisivulla sanotaan, että nykyisen preppers-harrastukset juuret ovat toisen maailmansodan jälkeisessä kylmän sodan ajassa, jolloin amerikkalaiset pelkäsivät ydinsotaa. Varustautujat varmasti pitävät itseään järkevinä realisteina. Survivalistien juttuja lukiessa nousee kyllä mieleen myös erilaiset salaliittoteoriat ja ylipäätään luottamuksen puute yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin.

Realistisen ja maailmanloppua julistavan varautumisen raja on häilyvä. Itselläni se kulkee aika tarkalleen siinä, että kohtuullinen kotivara on tarpeen. En pidä todennäköisenä, että zombiapokalypsi alkaisi päivänä minä hyvänsä. Mutta ei tuomiopäivän julistuksia silti ole helppo karistaa mielestä. On vaikea pysyä luottavaisena ja optimistisena maailmanmenon suhteen, jos romahdusennusteita joutuu lukemaan jopa kunnioitettavan suomalaisen mediainstituution, Yleisradion, sivuilta.

Epäilen, että median ja populaarikulttuurin lietsomalla maailmanlopun pelolla – joka lievemmässä muodossaan ilmenee uusiin pulavuosiin varautumisena – on yhtymäkohtansa kotien tavaratulvaan. Mitä vähemmän ihmisellä on luottamusta siihen, että hän selviää vastaisuudessa ilman käyttämätöntä leipäkonettaan, pieneksi käynyttä villapaitaansa, vanhaa nojatuoliaan, rikkoutunutta pesukonetta, Suomen kuvalehtien vanhoja vuosikertoja tai muovipussikokoelmaansa, sitä enemmän tavaroita nurkkiin jää pyörimään.

Mutta mikä on pahinta mitä voisi tapahtua, jos itselle tarpeettomista tavaroista luopuisi? Ja auttaisivatko vanhat rievut ja risat kodinkoneet selviämään yhteiskunnan romahtaessa – tai vaikka pitkässä sähkökatkoksessa? Kenties auttaisivat, jos ajattelemme, että selviytyjä on se, jonka varastot ovat pulleimmat.

Romahdusteoreetikko Vanhapihalla on kuitenkin tähän lohdullinen näkökulma: hän ei kannata bunkkerisurvivalismia eikä usko selviytyjän olevan yksinäinen Mad Max -henkinen sankari. Vanhapiha sanoo, että selviytyjiä ovat sosiaaliset, verkostoituvat ihmiset, jotka hakevat apua ja myös tarjoavat apua. ”Sitä on ihmisyys. Me olemme osa toisten ihmisten muodostamaa joukkoa, yhdessä me järjestetään elämäämme ja yhdessä ratkotaan ongelmat.”

Luottamus siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella tulevaisuudessakin, auttaa olemaan realistinen myös sen suhteen, mitä kotona tarvitsee säilyttää.

Varaudutko hätätilanteisiin? Kuormittaako se kotisi säilytystiloja?

*

Kun olin kirjoittanut tämän jutun, somevirrassani pyöri jälleen kerran yksi surullinen ja kauhea video, jossa Aleppon kaupungissa saarroksissa olevat ihmiset kantoivat haavoittuneita lapsia pommitetuista rakennuksista. Ollaan ihmisiä ja autetaan niitä, joiden varastot ovat aikoja sitten tyhjenneet. Täällä on Unicefin lahjoitussivu, jossa voit tehdä lahjoituksen Syyrian lasten hyväksi. Valitse lahjoituskohde tiputusvalikosta.

Pyykinpesu ja pöpöt

Kun suomalaisiin koteihin alkoi 50–60 vuotta sitten tulla pyykinpesukoneita, ajateltiin, että ne säästäisivät valtavasti työtä ja aikaa. Totta onkin, että pyykkääminen ei enää ole ruumiillisesti raskasta työtä, mutta paljon aikaa se vie edelleen. Siisteysstandardien kiristyminen on syönyt teknologian tuomat hyödyt. Pyykki pestään lyhyemmän käytön jälkeen ja puhtaampana kuin käsipyykin aikaan.

Kuva: Pixabay.

Kuva: Pixabay.

Tämä tuli mieleeni, kun Facebookin raivausryhmissä jälleen kerran alettiin keskustella pyykin oikeasta pesulämpötilasta. Siinä on aihe, joka saa tunnelman kiristymään hetkessä. Toiset nimittäin ovat sitä mieltä, että kaikki pyykki (lukuun ottamatta villaa ja silkkiä) pitäisi pestä 60 asteen pesuohjelmassa, jotta se puhdistuisi kunnolla. Toiset taas saavat tästä slaagin, koska korkeiden lämpötilojen pesuohjelmat kuluttavat enemmän sähköä kuin matalammat lämpötilat. Kun keskustelussa asettuvat vastakkain hygienia ja ekologisuus, ollaan melkoisen moraalidilemman äärellä.

Kuudenkympinpesijöiden argumentointi palautuu usein tähän Ylen juttuun, jonka mukaan pesty vaate ei välttämättä ole puhdas, jos pesulämpötila on ollut liian alhainen. Vaatetusalan asiantuntijat toteavat jutussa, että hiki ja rasva eivät lähde tekstiileistä 30 tai 40 asteen lämpötilassa. Mikrobien poistaminen vaatii korkean pesulämpötilan. Jos lika ei lähde kunnolla, vaatteeseen jää ”tiskirätin haju” eikä vaate ”syväpuhdistu”.

Iltalehti taas painottaa, että 40 asteessa pesty pyykki on vain ”silmämääräisesti puhdasta”, sillä pöpöt ovat elossa. ”Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan yli sadasta lastenvaatteesta ja -lakanasta joka neljäs sisälsi ulostejäämiä vielä 40 asteen pesun jälkeen.” Yh, kakkaa vaatteissa! Puhtaan näköinen pyykki on siis valepuhdasta. Jutussa ylilääkäri suosittelee ”kaikkien bakteerien” poistamiseksi pesemään 60 asteessa: ”Pyykin huolimaton käsittely ja pesu liian alhaisessa lämpötilassa voi kiusata infektiotauteina, kuten ihottumana, oksennustautina ja ripulina. Myös influenssa ja kolibakteeri voivat brittitutkimuksen mukaan selvitä alle 60 asteen pesussa.”

Terve.fi-sivusto jatkaa: ”Jo muutama harmittomalta tuntuva asia, saattaa altistaa sinut ja perheesi bakteereille, allergisille kohtauksille, ihottumille ja jopa syövälle.” Huhhuh. Pyykinpesu taitaakin olla ihan huippuvaarallista puuhaa. Jutussa viitataan amerikkalaistutkimukseen, jonka mukaan joka neljännen kodin pesukoneet sisältävät kolibakteereja. Kannat olivat ”suhteellisen harmittomia”, mutta märän pyykin käsittelyn jälkeen neuvotaan silti pesemään kädet. Työtä lisätään kolmella neuvolla: yli tunnin koneessa valmiina olleet pyykit on pestävä pöpöjen takia uudelleen, kerran viikossa kone pitää pestä tyhjänä valkaisuaineen kanssa (todella ekologista) ja alusvaatteet tulee pestä erillään muusta pyykistä.

Korkeassa lämpötilassa pesemistä perustellaan hygienian ja terveyden lisäksi ekologisilla näkökohdilla. Ylen jutussa esitetään, että vaatteiden pesulapuissa mainitut alhaiset pesulämpötilat ovat varman päälle pelaamista: valmistaja ei joudu tilille, jos vaate menisikin kuumassa pilalle. Asiantuntija katsoo, että ”uuden vaatteen valmistaminen kuluttaa ympäristöä paljon enemmän kuin vaatteiden peseminen korkeammissa lämpötiloissa”. Lisäksi vaatteet kuluvat, kun niihin jää rasvaa ja muuta likaa alhaisissa lämpötiloissa. Puuvillassa kuulemma värikin säilyy paremmin kuudenkympin pesussa. Asiantuntijan mukaan kyse saattaa olla suunnitellusta vaatteiden pilaamisesta: ”muuten vuosia kestävään paitaan laitetaan alhainen lämpötilasuositus, että se kuluisi nopeammin.”

Terveysväittämät herättävät monia kysymyksiä. Onko joku tosiaan sairastunut siksi, että on pessyt pyykkinsä neljässäkympissä? Nykyään esimerkiksi allergioiden ja autoimmuunisairauksien, kuten ykköstyypin diabeteksen, uskotaan liittyvän ylihygieeniseen ympäristöön. Mikrobien poistaminen varmuuden vuoksi ei siis välttämättä ole terveellistä ollenkaan. Vastustuskyvyn kannalta se saattaa olla suorastaan haitallista.

Kemikaalikimara-blogissa oli referoitu kiinnostavaa tutkimusta, jossa oli mitattu farkkuihin varastoituneiden bakteerien määrää 15 kuukauden yhtäjaksoisen ja kahden viikon käytön jälkeen. Bakteeritesteissä ilmeni, että housuihin kertyneiden bakteerien ja mikrobien määrä oli sama riippumatta siitä, pesikö ne vai ei. Edes yli vuoden jalassa olleet housut eivät muodostaneet terveysriskiä käyttäjälleen. Tämä on hyvä uutinen laiskalle pyykkääjälle: jos kantti kestää, samoissa pöksyissä voi terveyden puolesta hiihdellä aika pitkään.

Minusta kuudenkympin pesuihin ei kannata ryhtyä varmuuden vuoksi, vaan vasta sitten kun noro tai influenssa on jo kylässä. Ja siltikin luulen, että käsipesujen tehostaminen on parempi tapa torjua tartuntatauteja kuin pyykinpesu. Sormet käyvät suussa ja muuallakin, tekstiilejä tulee vähemmän imeskeltyä. Kotisiivouksessa ei suositella rutiininomaisesti käyttämään desinfioivia kemikaaleja, miksi siis pitäisi ”syväpuhdistaa” pyykit kuumassa pesemällä?

Jos pyykki taas haisee tiskirätille, syynä on todennäköisimmin se, että se on kuivunut liian hitaasti liian kosteassa tilassa tai sitten kyseessä on hikisenä treenikassiin unohtunut liikuntavaate. Tuskinpa haisubakteerit silti ihmiselle vaarallisia ovat. Kiusallisia hajut toki voivat olla. Niistä pääsee, kun pesee haisulit kertaalleen 60 asteen ohjelmassa ja antaa niiden kuivua ilmavasti ja nopeasti. Johan raikastui. Jatkossa riittä 40 asteen pesu, kunhan nopeasta kuivatuksesta huolehditaan.

Entä sitten ekologisuus: voiko kuumassa pesemällä pidentää tekstiilin käyttöikää? Pahoin pelkään, että pelkkä 60 asteen pesu ei pelasta halpavaatteen laatua. Vaikka väite siitä, että väri pysyy kuudenkympin pesuissa paremmin, olisi totta, luultavasti halpisvaate kuitenkin ennen pitkää kutistuu, saumat kiertyvät, ompeleet purkautuvat ja pintaan nousee nukkaa. Pikamuoti on takuulla suunniteltu lyhyen elinkaaren tuotteeksi, siitä olen aivan samaa mieltä Ylen haastattelemien asiantuntijoiden kanssa. Ekologisin vaate on ostamatta (ja sitä myötä pesemättä) jätetty vaate. Toiseksi ekologisin on käytettynä ostettu (laadunkin on jo joku testannut valmiiksi). Kolmanneksi ekologisinta on satsata laatuvaatteeseen, joka on suunniteltu ja valmistettu kestämään. Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, että nakkaa vaatteet pesuun vasta oikeasti likaisina.

Jos pyykinpesu ei ole elämäntehtäväsi, voit liberaalimmalla otteella säästää sekä itseäsi että ympäristöä. Neljänkympin ohjelma on nopeampi kuin kuudenkympin: ehdit samassa ajassa pestä useamman koneellisen. Suosittelen myös rohkeaa kokeilua vaatteiden värilajittelussa. Vähemmän tarkka lajittelu (esimerkiksi tummat, kirjavat, vaaleat) säästää aikaa (ja energiaa), sillä voit pestä täydempiä koneita.

Ja nyt kun sitä kuitenkin mietitte: meillä pestään vaatteet neljässäkympissä ja liinavaatteet (sekä aikaisemmin kestovaipat) kuudessakympissä. Joskus harvoin lakanapyykin pesuohjelma asetetaan 90 asteeseen, se tekee koneelle hyvää. Tekniset urheiluvaatteet pyöräytetään 60 asteen ohjelmassa muutaman kerran vuodessa. Lykkään koneeseen tarpeen vaatiessa myös kaiken, jossa vesipesu on kielletty. Helpottaa kummasti elämää.

Kepeitä pyykkipäiviä!

Lasten kanssa yksin 24/7 ja koti kaaoksessa – miten selviän?

Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa. Edes huonekalut eivät pysy niissä paikoissa, joihin ne on tarkoitettu. Kun yrittää siivota, lapsi roikkuu lahkeessa tai herää kesken päiväunien. Tällaista on kodin arki pikkulasten kanssa.

IMG_2886

Äiti kävi vessassa.

Osa äideistä (ja jokunen harva isä) pyörittää pikkulapsiperheen arkea yksin. Tämä on tilanne yksinhuoltajilla ja niillä, joiden puolisolla on paljon töitä tai joiden puoliso ei syystä tai toisesta tee kotitöitä. Mitä useampia alle kouluikäisiä, sitä isompi työ. Ja mitä vähemmän aikuisia hoitamassa kotihommia, sitä enemmän hommia sille, joka ne hoitaa. Siis sille, joka usein on väsynyt siksi, että hoivaa lapsia myös yöllä. Ei ihme, että äidit kyselevät palstoilla, miten kummassa pikkulapsiperheen kodin saa raivattua ja pysymään järjestyksessä. Kun kaikki menee peruspyörityksestä nipin napin selviämiseen, ei järjestämiselle tunnu löytyvän hetkeäkään aikaa.

On tavallista, että kysyjä saa neuvoksi ottaa rennommin ja koittaa olla välittämättä sotkuista. Älä vaadi itseltäsi niin paljon, sanovat toiset. Neuvo ei ole huono. Pikkulapsiperheessä on mahdotonta saavuttaa tilannetta, jossa kaikki tavarat pysyisivät paikoillaan. Sekasortoon on pakko siedättyä.

Tilanne voi kuitenkin olla myös sellainen, ettei siitä selviä vain itsemyötätunnolla ja relaamisella. Kyse voi olla vanhemman omasta herkkyydestä epäjärjestykselle ja visuaalisille virikkeille. Mieli ei lepää kaaoksen keskellä, vaan jokainen kasa ja tahra kasvattaa tekemättömien töiden listaa. Sekasotku kiristää pinnaa niin, että tulee tiuskittua lapsillekin. Vasta toimintaan ryhtyminen kohentaa mielialaa.

Usein kyse on myös siitä, että epäjärjestys haittaa arjen sujumista sietämättömällä tavalla. Tavaroiden etsimiseen ja kaaoksen hallintaan menee tolkuttomasti aikaa – jonka mieluummin käyttäisi vaikka lasten kanssa puuhailuun tai lepäämiseen. Siivoaminen ja muiden arkiaskareiden tekeminen tavarapaljouden keskellä vaatii niin suuria ponnisteluja, että lasten nukahdettua energiatasot ovat nollissa.

Tällaisissa tilanteissa tavaran karsimista ja järjestyksen luomista ei voi siirtää muutaman vuoden päähän, kun lapset ovat isompia. Raivaamiseen on pakko ryhtyä tässä ja nyt ihan vain selvitäkseen. Mutta mistä lisää lapsivapaita raivausminuutteja vuorokauteen?

Hälytä apujoukot

Ystävät ja sukulaiset. Onko sinulla sukulainen tai ystävä, joka voisi tulla avuksesi? Pyydä paikalle joku, joka pitelee vauvaasi sillä välin, kun setvit lasten vaatekaapit, tai ottaa lapset puistoon tai yökylään, niin että saat raivattua pahimmat kohdat.

Tuntuuko, ettet voi pyytää apua, koska nolottaa päästää ketään kaaoksen keskelle? Mieti, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua. Tosiasiassa ystäväsi siunailee sotkujasi enintään hiljaa mielessään ja on iloinen voidessaan olla avuksi. Ei kovin vakavaa? Ei minustakaan.

Viranomaiset. Jos vanhemman toimintakyky on alentunut esimerkiksi uupumuksen tai perhetilanteen takia, perheellä on oikeus kunnan tarjoamaan kotipalveluun. Se on olla konkreettista siivous-, asiointi- tai lastenhoitoapua. Perheen ei tarvitse olla lastensuojelun asiakas saadakseen kotiapua.

Ammattilaiset. Jos sinulla on varaa, tilaa paikalle lastenhoitaja, siivooja tai ammattijärjestäjä tai vaikka kaikki kolme. Palveluista saa tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen ja ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.

Neuvottele

Työnjaon parisuhteessa pitäisi olla reilua. Vaikka puolisosi tekisi paljon töitä ja elättäisi perheenne, hänen parempi tulotasonsa ei saa johtaa siihen, että sinä hoidat kotityöt 24/7. Pikemminkin pitäisi ajatella, että molemmilla on 8 tunnin työpäivä ja mikä menee sen yli, laitetaan puoliksi. Jos puolisosi ei osallistu raivaamiseen, hän voi ainakin olla tukena hoitamalla arjen perustoimet ja lapset sillä välin kun sinä järjestät. Jos puolisosi on jatkuvasti hyvin paljon poissa kotoa, voisiko hän korvata poissaoloaan maksamalla lastenhoitajan, siivoojan tai ammattijärjestäjän?

Laske rimaa

Aikaa tavaran raivaamiselle voi luoda tinkimällä jostakin muusta. Tarjoa lapsille valmisruokaa. Vähennä perussiivousta. Anna lasten katsoa telkkaria tai pelata tabletilla sillä välin kun järjestät. Myös muovailuvahan muotoileminen liimaa monen pienen pyllyn penkkiin pidemmäksi aikaa.

Tai ota omasta ajastasi: katso vähemmän telkkaria, jätä lehti lukematta tai sulje Facebook. Jos koet saavasi unta riittävästi, voit nappaista vartin raivaamiseen joka aamu tai ilta kun muu perhe nukkuu.

Voi olla, että haluat olla läsnä oleva, lasten kanssa puuhaileva vanhempi ja siksikin aikaa raivausprojekteille jää niin vähän. On ihan ok priorisoida lapset, mutta omille tarpeille saa myös jäädä tilaa ja sekin on ihan ok. Sinulla on tarve saada arki sujuvammaksi ehkä juuri siksi, että ehtisit olla lasten kanssa enemmän. Ei haittaa, vaikka jonkin aikaa tai silloin tällöin rauhoitat tilanteen vaikka lastenohjelmilla, jotta saa omia tavoitteitasi eteenpäin.

Ota lapset mukaan

Itselläni on ollut lasten kanssa kotona ollessa sellainen sääntö, että en tee mitään sellaista päiväuniaikana, jonka voisin tehdä lapsen ollessa hereillä. Lasten nukkuessa olen tehnyt kotitöiden sijaan kirjoitustöitä, luuhannut netissä tai maannut sohvalla lehden kanssa. Ehkä olisin voinut tehdä myös raivaustöitä kaikessa rauhassa, jos se olisi ollut tarpeen.

Lasten ollessa hereillä olemme tehneet kotiaskareita yhdessä. Peruskotityöt sujuvat usein lasten kanssakin, vaikka toki hitaammin. Pienillä on puuhaa, kun he ojentavat pyykkiä tai hosuvat tiskiharjan kanssa. Vauvoistakin on kiinnostavaa ihan vain katsella kotitöitä tekevää aikuista tai notkua kantoliinassa mukaan. Kannattaa valita sellaisia puuhia, joissa lapsi ei pääse sabotoimaan aikaansaannoksia – kuten levittelemään raivattavia esineitä – vaan tuntee itsensä tärkeäksi.

Malta mielesi

Ahdistuspäissään tekisi mieli räjäyttää kaikki talon kamat kerralla menemään. Aikapulan kanssa kamppailevan vanhemman pitäisi kuitenkin malttaa tehdä pieniä projekteja. Ei koko vaatehuonetta kerralla, vaan vain pelkät lyhytvartiset, vaaleat sukat. Tai yksi lasten vaatekaapin hylly, yksi keittiön laatikko, pieni paperipino tai yhdessä nurkassa lattialla lojuvat tavarat. Varttikin raivausta päivässä on jo äärettömän paljon enemmän kuin nolla minuuttia.

Stoppaa sisääntulo

Jos aikaa tavaran poistamiselle on vähän, pidä huoli, ettei aikaa kulu myöskään uuden tavaran haalimiseen.

Raivaa oma zen-kohta

Mieliala voi parantua ratkaisevasti jo siitä, että yksi itselle tärkeä kohta pysyy järjestyksessä. Kokeile raivata oma ”zen-kohta”, johon muu perhe ei pääse ja jonka saat pidettyä järjestyksessä itseäsi varten. Se voi olla oma vaatekaappisi, kylppärin laatikko tai se, että illalla keräät olohuoneesta lasten kamat koppaan ja suoristat sohvatyynyt ennen kuin vietät pienen oman hetken.

*

Oletko saanut tavaran vähentämisen ja järjestämisen avulla arjen rullamaan paremmin pikkulapsiperheessä? Kerro, miten sen teit!