Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.
Suomessa viranomaiset suosittelevat nyt koronavirustartuntojen vähentämiseksi rajoittamaan vapaa-ajan rientoja, tapaamisia ja harrastuksia. Etätyötä on suositeltu niille, joille sen mahdollista. Suurin osa ihmisistä ei tule sairastumaan koronaviruksesta, mutta kaikki joutuvat muuttamaan
Mitä kaikkea voi jättää ostamatta ja olla ilman? Entä mitä voi korvata jollakin ilmaisella tai kestoversiolla? Näin kysyttiin Paikka kaikelle -ryhmässä. Vastauksena ryhmän jäsenet keksivät 134 tavaraa, joita ilman pärjää, jotka voi korvata toisella (usein monikäyttöisemmällä) tai joita ei tarvitse heittää pois käytön jälkeen.
Minulla on terveisiä Marja Hintikka Live -ohjelman tekijöille. Sotkuisuuteen ja siisteyteen liittyvät stereotypiat ovat meissä todella syvällä. Niiden lieventäminen ei käy nips naps nettikilpailulla, jos samalla ei mietitä, miten luodaan toisia tukeva, ei repivä, ilmapiiri.
Kirjoitin viime viikolla siitä, että osa turvapaikanhakijoille lahjoitetuista vaatteista on niin kehnossa kunnossa, ettei niitä voi kuin heittää pois. Kirjoitukseni
Kun pyydetään miesten talvivaatteita, hyväntahtoinen tuo vaatejakeluun puoli pulloa hajuvettä ja sydvestin. Kyllähän jossain täytyy olla turvapaikanhakija, joka tahtoo tuoksua hyvälle lähtiessään sadesäässä kalastamaan! Jos pyydetään sampoota ja hammastahnaa, niin tokihan apua on myös parista hiukan avatusta hotellipakkauksesta?
Liityin viime vuoden syyskuussa Siivouspäivän järjestämään Vuosi ilman uusia vaatteita -kampanjaan. On aika kysyä, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä.
Kodin tavaroiden järjestämiseen liittyvien taitojen määrä ja näkymättömyys selittävät, miksi naisten ja miesten työnjako kodeissa on niin sitkeä säilymään jopa silloin, kun puolisot pyrkivät työn tasapuolisempaan jakamiseen.
Siivouspäivä on tapahtuma, joka muuttaa koko Suomen isoksi kirpputoriksi. Myyntipaikan voi useimmilla paikkakunnilla laittaa pystyyn melkein minne vain, kunhan noudattaa
Tiedättekö sen ihanneminän, joka laittaa tekemään kaikenlaista kummaa? Se ostelee epäkäytännöllisiä korkokenkiä (koska keikkuu niissä sujuvasti päivät pitkä), tahtoo kokeilla pakurikääpää (koska haluaa olla terveystrendejä seuraava ihminen) tai hankkii parvekekukkia (onhan niin ihanaa istua kesäiltana viihtyisällä parvekkeella).
Ylioppilaskeväänä aloin virkata pitsikuvioista päivänpeitettä. Olin niin koukussa, että kuljetin käsityötä mukanani jopa baareissa ja terasseilla. Kesätyössä tutustuin islantilaiseen nordjobbaajaan Solveigiin, jolle virkkausaddiktioni edusti kaurismäkeläis-suomalaista outoutta. Kesä oli poikkeuksellisen kuuma, joten istuskelimme terasseilla aika paljon. Emme kuitenkaan niin paljon, että olisin saanut työstä valmiiksi edes neljännestä, kun innostukseni jo hiipui. Talletin virkkuutyön lankoineen kaappiin.
Olen viime aikoina ajatellut tavaroita, joissa säilytetään tavaroita. Yksi länsimaisen nykykulttuurin piirre on, että tavaran säilyttäminen on oma asiantuntemuksen ja teollisuuden alansa. Meillä on ylikansallisia liikeketjuja – vaikkapa Ikea tai The Container Store – joiden ainoa tai merkittävä tehtävä on valmistaa ja myydä säilyttämiseen soveltuvia esineitä. Sisustamisen ja järjestämisen ammattilaiset jakavat oppejaan kirjoissa, tv-ohjelmissa, YouTube-videoilla, podcasteissa ja blogeissa.