Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.
Kaupallinen yhteistyö Everyday Design Tiskipöydällä kuivuvat tölkit, nurkassa tursuavat muovit sekä roskiskaappi, josta tipahtaa jotain lattialle joka avauksella. Kierrätys on tärkeää – ja siksi keittiö näyttää kaatopaikalta. Kodeissa lajitellaan ainakin
Kun suomalaisiin koteihin alkoi 50–60 vuotta sitten tulla pyykinpesukoneita, ajateltiin, että ne säästäisivät valtavasti työtä ja aikaa. Totta onkin, että pyykkääminen ei enää ole ruumiillisesti raskasta työtä, mutta paljon aikaa se vie edelleen.
Olin lomalla Kreikassa. Turismi on Kreikan saarilla pääelinkeino, joten joka nurkassa joku yritti kaapia elantoaan kasaan myymällä suojavoidetta, rantaläpsyjä sekä feikkireiskoja ja -gäppejä. Aurinkotuotteita kiinnostavampia olivat paikallisia käsityötuotteita myyvät liikkeet, joita niitäkään ei ollut harvassa.
Psykologit, elämäntaidon valmentajat ja onnellisuusfilosofit opettavat meille, että omat uskomukset ovat pahin este halutullekin elämänmuutokselle, kuten kodin raivaamiselle turhasta tavarasta.
Lelut ajelehtivat pitkin kämppää, ruokapöydän alla leivänmurut takertuvat tahmeaan maitolaikkuun, likaista pyykkiä syntyy tasatahtia puurolautastiskin kanssa. Eteisestä pitäisi jo raivata lasten talvikamat, ja omastakin vaatekaapista tipahtaa jotain lattialle aina kun oven avaa.
Tavaran raivaaminen nostaa helposti pintaan ärsytyksen tai ahdistuksen tunteita. Erityisen paljon tunteita herättää japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon lanseeraama KonMari-menetelmä, jossa tiettyä ohjelmaa noudattamalla poistetaan elämästä asiat, jotka eivät tuota iloa.
Eräällä kodinraivauspalstalla kysyttiin taannoin, onko loukkaavaa muita perheenjäseniä kohtaan, jos nimikoi tavaroiden paikat kaapeissa. No ei todellakaan ole, sehän vain helpottaa kaikkien elämää! Tavarat palautuvat paikoilleen ja löytyvät tarvittaessa silloinkin kun on kiire. Lisäksi eripura vähenee, kun ei tarvitse ihmetellä tavaran sijaintia. Olettaen tietysti, että tavaroiden paikat on valittu yhteisymmärryksessä.
Järjestämispiirit kohahtivat kun Helsingin uutiset julkaisi Kierrätyskeskuksen kehitysjohtajan näkemyksiä tavaran raivaamisesta otsikolla Vastaisku trendiopille: Turhakin tavara voi olla tärkeä. Jutussa annetun lyhyen määritelmän mukaan tässä opissa ”tärkeintä on osata heittää tavaroita pois”.
Pääsiäisen jälkeisen viikon erityisongelma kaikissa lastenhuoneissa ovat suklaamunista paljastuneet pikkuyllätykset ja niiden muovikuoret. Paikka kaikelle -ryhmässä keskusteltiin vastikään siitä, mitä yllätysleluille ja niiden kuorille voisi tehdä sen jälkeen, kun leikkijät ovat ne hylänneet (mikä useimmissa perheissä tapahtuu vartin kuluessa yllätyksen paljastumisesta).
”Samoja vaatteita ei voi laittaa kahtena päivänä peräkkäin.” Muistan yhä, miten vaihto-oppilasperheeni sisko ohjeisti minua toisena kouluaamuna. Olin pukeutunut Suomesta tuomiini farkkuhaalarishortseihin, joissa oli lahkeensuissa pitsiä – ne olivat vaihtosiskon mielestä ”so neat” – ja mustaan teepaitaan.
Montako lakanaa, pyyheliinaa, kahvikuppia tai lastenvaatetta on sopivasti? Paikka kaikelle -ryhmässä toistuva keskustelujen aihe koskee sitä, kuinka monta kappaletta jotakin tiettyä tavaraa tarvitsee, jotta arki rullaa mutta kaapeissa ei ole turhaa tungosta.