Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Mikä auttoi onnistumaan kodin järjestämisessä? Kodinjärjestäjien vinkit

Minulla ammattijärjestäjänä on selvä käsitys siitä, mitkä tekijät auttavat onnistumaan kodin järjestämisprojektissa ja mitkä taas aiheuttavat sen, että motivaatio tuhoutuu ennen kuin tavarat ovat ulos kaapista. Esimerkiksi KonMari-metodi ei tosiaankaan toimi kaikille ja siihen on syynsä (joihin päästään kohta).

Mutta halusin myös kuulla, mitä sanovat sellaiset kodin järjestäjät, jotka oikeasti ovat saaneet tulosta aikaan, vaikka lähtötilanne on ollut hankalakin.

Niinpä kysyin Paikka kaikelle -verkkokurssin osallistujilta, mikä heitä on parhaiten auttanut saamaan kotia järjestykseen.

Nämä ovat kodinjärjestäjiä, joiden luona “KonMari kyllä kävi” (kuten eräs asian ilmaisi), mutta lähti saamatta aikaan sen suurempaa muutosta. Heistä monilla on jokin voimavaroja vievä elämäntilanne, kuten oma tai läheisen sairaus tai pienet lapset. Useilla on myös massiivisia työmaita, joista voi poistaa vaikka 20 000 esinettä (ja on poistettukin!) eikä vieläkään ole ihan valmista. Ja silti he ovat onnistuneet kodin järjestämisessä.

Heidän sanaansa on siis syytä kuunnella!

Kuva Unsplash, Samuel Clara

Vähennä

Tiesitkö, että olen tavaranvähentämispuolueen puheenjohtaja? Ilahduinkin siksi kovasti, kun kun huomasin, että kokeneet kodinjärjestäjät kuuluvat samaan puolueeseen.

– “Karsi, karsi ja vie pois! Elämä helpottuu vasta kun tavara oikeasti vähenee ja väheneminen tapahtuu oikeasti vasta kun tavara on uudessa osoitteessaan – oli se sitten missä vaan.”

– “Kun on vähemmän tavaraa, on vähemmän järjesteltävää.”

– “Ei taatusti pysy järjestys, jos joka paikka on täynnä kaikenlaista ylimääräistä.”

– “Oivalsin, ettei tavaroita järjestämällä koskaan pääse päämäärään, jos niitä on liikaa.”

Kuinka monin eri tavoin tämän voikaan sanoa! Vähentämispuolueen ykkösviesti on selvä: järjestäminen alkaa karsimalla.

Ylitäyttä tilaa on vaikea käyttää ja se menee helposti uudelleen epäjärjestykseen. Jos joudut järjestelemään kaappeja tai varastoja yhä vain uudelleen vuodesta toiseen, et ole poistanut ylimääräistä riittävän ronskisti.

Poistoketjut kuntoon

Tiedätkö sen tilanteen, kun viimein sait omat tai lasten vaatekaapit katsottua läpi, pakkasit poistot pusseihin – ja nyt ne pussit nököttävät eteisessä odottamassa. Tarkoitan: nyt ne pussit ovat nököttäneet eteisessä kolme kuukautta odottamassa, että kuvaat ne nettikirpparille.

Järjestämisen konkarit neuvovat tekemään tavaran poistamisesta helppoa.  

– “Luovu helpolla – Itselleni tärkeää on ollut että tavarasta pääsee eroon nopeasti ja tehokkaasti. Ei kulu aikaa ja voimavaroja työläisiin myyntiprosesseihin ja tavaran äärellä vatuloimiseen vaan aika vapautuu itselle tärkeämmille asioille.”

– “Älä tuhlaa aikaa myymiseen, jos ei jostakin merkittävästä summasta kyse – kipuraja kannattaa kertoa kahdella. Lahjoita vain ehjää ja kunnollista, muut lajittele jätteisiin.”

– “Poistettavien poistoketjut kunnossa. Kun saa tarpeettomat kohtuullisen pikaisesti ulos kotoa, se tuntuu ja näkyy järjestyksenä kodin ilmeessä. Innostaa jatkamaan.”

– “Poistetut tavarat ulos talosta mahdollisimman pian – muuten jäävät tukkeeksi eikä näe miten tavaramäärä oikeasti vähenee.”

– “Tavaran saaminen ulos asunnosta. Jos suunnittelee myyvänsä, mutta ei sitten saakaan myytyä, niin mikään ei edisty ja kasat ahdistavat. Luopuminen tuo valtavan vapautumisen tunteen.”

Tavaran poiskuljettamisen laiminlyöminen ja yhden euron hintaisten tavaroiden myyminen ovat tavallisia syitä sille, että järjestämisprojekti venyy, paukkuu ja tuntuu tavattoman työläältä.

Pitkän linjan kodinjärjestäjät muistuttavat myös, että jos haluaa onnistua kodin järjestämisessä, uutta tavaraa ei pidä kantaa kaksin käsin kynnyksen yli.

Älä ahnehdi

Lupasin palata siihen, miksi KonMari ei kaikilla toimi. Kirjassa neuvotaan aloittamaan kasaamalla kaikki vaatteet kaapista sängylle. Jos olet katsonut Netflixin KonMari-sarjaa, olet varmaan huomannut, että sitä sänkyä ei vaatevuoren alta paljon vilku.

Siinä sitten lajittelet ja kuulostelet ilon tuntemuksia. Kello käy. Illan tullen sängyllä on edelleen pari sataa poistoon päätynyttä vaatetta, mutta nyt et enää jaksa keskittyä, kun pitäisi vielä viikata kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ne säilytettäväksi valitut. Eräs marittaja kertoikin ratkaisseensa tällaisen tilanteen siten, että meni nukkumaan poistovaatteiden sekaan.

Mitä sanovatkaan kokeneet kodin järjestäjät:

– “Tärkein juttu on kuitenkin itselleni on ollut oppia, että kaikkea ei tarvitse yrittää saada kerralla valmiiksi asti, vaan asiat kannattaa palastella sopiviin osiin.”

– “Vähän kerrassaan kohti päämäärää.”

– “Pienet askeleet viikoittain.”

– “Tasainen tahti.”

Moni kurssilainen on entinen rysäyttäjä. Rysäyttämisellä tarkoitan sitä, että KonMari-tyyliin kaikki tavarat revitään ulos kaapista tai varastosta. Rysäyttäjä ajattelee, ettei voi aloittaa kodin järjestämistä, ellei ole vuosilomaa tiedossa tai saa lapsia viikonlopuksi mummolaan. Siksi hän lykkii ryhtymistä.

Rysäyttäminen voi myös tuhota motivaation, sillä pahimman räjäytyksen hetkellä koko homma alkaa alkaa usein tympiä. Sitten tavarat vain tunkee johonkin ja sotku on entistä pahempi.

Rysäyttäminen toimii, mutta vain tietyissä olosuhteissa: tavaroita ei ole hirmuisesti, on paikat, joihin palauttaa ne ja sinulla tosiaan on se vuosiloma ja joku, joka laittaa lapsille ruokaa ja pissattaa koiran.

Kaikille muille toimii paremmin se, että paloittelee työn niin pieniin osiin, että voi tehdä sitä normaalina arkipäivänä ilman mittavia erikoisjärjestelyitä. Kun pääsee kiinni tähän tasaiseen tahtiin, voi todeta kuten tämä kokenut kotinsa järjestäjä:

– “Tässä vaiheessa motivaatio tekemiselle ei niinkään tule siitä, että on tilivelvollinen muille, vaan tekemisestä on tullut tapa. Kaipaan raivaushommia, kun välillä on muita kiireitä, ettei niihin pääse kunnolla käsiksi.”

Kohti onnistumisen kierrettä

Edellä mainittujen kolmen seikan ohella kokeneet kodinjärjestäjät mainitsivat onnistumisen avittajana sen, että tavaroille on saa järjestettyä toimivat paikat, joihin pääsee helposti käsiksi. Monien suosikki on KonMari-metodista tuttu pyystyviikkaus, jonka puolesta itsekin liputan.

– “Oikean paikan järjestäminen tavaroille. Vaikka edelleen koti pääsee välillä kaaokseen, saa tavarat melko sukkelasti järjestykseen. Ei tule enää tungettua tavaroita sinne, minne sattuu mahtumaan.”

Kodin järjestämisestä alkaa muodostua onnistumisen kierre, joka ruokkii itse itseään:

– “Kun homma etenee oikeaan suuntaan, nälkä kasvaa syödessä. Tällä hetkellä suurin motivaattori on se, että tiedän eteneväni oikeaan suuntaan, ja vielä suurempia palkintoja on edessä.”

Onnistu kotisi järjestämisessä

Haluatko ymmärtää paremmin uskomuksia ja ajattelutapoja, jotka vaikuttavat kodin järjestämiseen? Haluatko kodin vihdoin järjestykseen? Ilmoittaudu kahdesti vuodessa alkavan Paikka kaikelle -verkkovalmennuksen odotuslistalle. Puolen vuoden mittaisen verkkovalmennuksen aikana kaikki kodin tavararyhmät käydään läpi ja jokaiselle tavaralle järjestetään oma, helppokäyttöinen paikka ammattijärjestäjän ohjauksessa.

Odotuslistalla kuulet seuraavasta kurssista ensimmäisenä ja saat parhaat lisäedut kurssista. Listalle liittyminen ei sido sinua mihinkään.

>> Lue lisää ja liity kurssin odotuslistalle >>

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

Yksi kommentti artikkeliin ”Mikä auttoi onnistumaan kodin järjestämisessä? Kodinjärjestäjien vinkit”

  1. Kävipäs ikävästi, kirjoitin pitkän kommentin ja kun sähköpostiin tuli näppäilyvirhe niin tuli ilmoitus ”anna kelvollinen osoite” ja hups kaikki hävisi. Ei siis antanut antaa sitä kelvollista osoitetta vaan hävitti koko kommentin. Näillä älyvehkeillä virheitä tulee helposti, harmi.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle