Lukijan tarina: Ero auttoi näkemään, miten vähällä tavaralla pärjää

Kirjoittaja: Jenni Hämäläinen

Erosin hiljattain. Meillä meni kirjaimellisesti lusikat jakoon. Kaikki asunnon tavarat tuli käytyä läpi ja samalla tein päätöksen: jatkossa jokaiselle kodistani löytyvälle tavaralle täytyy löytyä tarina sen alkuperästä sekä käyttötarkoitus.

Minimalismi tuli arvomaailmaani 12 vuotta sitten. Siivosin lähisukulaisen jäämistöä ja ihmettelin pienen asunnon tavaranpaljoutta. Miksi yksinasujalla oli kolme pakettia jauhoja ja sokeria, kun hän leipoi vain harvakseltaan ja silloinkin vain pieniä määriä? Miksi yksinasujalla oli kymmenen hengen astiasto, kun hän kestitsi korkeintaan kahta kyläilijää kerrallaan?

Kuva Pixabay

Toinen arvomaailmani vaikuttaja on ollut lukuisia kertoja sukulaisilta ja ystäviltä kuulemani huokaus ”mistä tätä tavaraa aina kertyy”. Etsimme jotain tiettyä esinettä, mutta sitä ei tunnu löytyvän. Sen sijaan löytyy laatikkokaupalla dvd-levyjä, joiden sisältö on nykyään Netflixissä. Paksuja sanakirjoja, jotka Google Translator syrjäytti jo vuosia sitten. Vääränkokoisia halpakauppojen vaatteita, joilla ei ole jälleenmyyntiarvoa.

Jostain sitä tavaraa kuitenkin kertyy

Muuttaessamme yhteiseen kotiin (tämän nyttemmin entiseksi tulleen puolisoni kanssa) hankimme ison kaapin, pari pienempää kaappia ja pari lipastoa. Teimme sopimuksen, että näiden säilytyskalusteiden on riitettävä. Jos eivät riitä, silloin tavaraa on liikaa ja karsimme tavaraa ennemmin kuin ostamme uusia säilytyskalusteita. Kyse oli periaatteen lisäksi asunnon viihtyvyydestä. Liioin ei houkuttanut ajatus myöskään muuttamisesta isompaan asuntoon, huonommalle sijainnille vain sen takia, että kaikki tavarat mahtuisivat kotiin.

Kävimme säännöllisesti tavaroitamme läpi. Aina löytyi poistettavaa. Jos oli epävarmuutta, raaskiiko jotain tavaraa laittaa kiertoon, se päätyi kellariin. Vuoden kuluttua kellarista löytyi aina tavaroita, joiden olemassaolo oli jo unohtunut.

Eron myötä koko asunto tuli koluttua kertaalleen. Vaikka olimme vuosittain karsineet tavaroitamme, osui kohdalle silti kaikenlaista, jonka alkuperästä kummallakaan ei ollut tietoa. Esineitä, joita kumpikaan ei muistanut käyttäneensä aikoihin. Shottilaseja, vaikka kumpikaan ei ollut juonut vahvempia alkoholijuomia vuosikausiin. Liinavaatteita, joihin sopivia tyynyjä ja peittoja ei yhteisessä asunnossamme ollut ikinä ollutkaan.

Tarvitsenko tätä oikeasti

Kun ex sitten muutti pois, tein ostoslistan tavaroista, joita hankkisin tilalle. Ei, en halunnut ostaa kaikkea mitä hän otti mukaansa, mutta joitain uusia tavaroita tarvitsin. Kierrellessäni kaupoilla mietin vielä, tarvitsenko tuota oikeasti.

Listalta jäi lopulta useampi tuote pois. Hän otti kaksi kattilaa, ostin tilalle vain yhden. Minulla on kerrallaan käytössä kuitenkin vain enintään kaksi ja yksi kattila minulle jäi jo jaossa. Meillä oli kaksi eri kokoista sahanteräveistä. Hän otti toisen. Totesin pärjääväni yhdellä, en tarvitse toista eri kokoista.   

Voi kuulostaa mitättömältä jauhaa yksittäisestä veitsestä, mutta kun jokaisen tavararyhmän, jokaisen laatikon, jokaisen kaupan osaston kohdalla käydään sama keskustelu, on erona jo kenties useampia neliö säilytystilaa. Tuhlattuja neliöitä asunnossa tavaralle, jota ei käytä tai jotka voi korvata toisella, monikäyttöisemmällä – ei kiitos.

Avara ja viihtyisä kotini

Nyt kun asunto on käyty kunnolla läpi ja minulla on vain esineitä, joita oikeasti koen tarvitsevani arjessani, huomioni siirtyy tilanteen ylläpitämiseen. Pyrin olemaan tarkkana siitä, ettei kotiin pääse alunperinkään mitään sellaista tavaraa, mitä en käyttäisi. On helpompaa sanoa jo kaupassa ei, kuin ostaa tavara, ottaa se kotiin ja sen jälkeen etsiä sille poistopaikka, kun ei sitä sitten tarvinnutkaan.

En ole täydellinen. Kyllä minulla on laatikollinen muistoesineitä. On joitain tavaroita, joilla on tunnearvoa, vaikka en niitä käytäkään. Kun kuitenkin suuret linjat on hallussa, ei se yksi muistolaatikko estä kotiani olemasta avara ja viihtyisä. Sellainen koti, jossa jokaisella tavaralla on tarina ja käyttötarkoitus.

Kirjoittajasta:
Jenni innostui minimalismista 12 vuotta sitten. Nykyään hän käyttää rahansa mieluummin elämän elämiseen kuin sen varastoimiseen. Jenni on asunut kahdeksan vuotta väljästi sisustetussa 41m2 kaupunkikaksiossa, jonka vähäiset säilytystilat riittävät mainiosti arjen pyörittämiseen niin yhdelle kuin kahdellekin hengelle.

Jätä kommentti

%d bloggaajaa tykkää tästä: