Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Kun mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita

Tapaan jatkuvasti luennoilla, kursseilla, verkkokeskusteluissa ja cocktail-tilaisuuksissa ihmisiä, jotka huokaavat, että ylimääräistä on kertynyt aivan haitaksi asti. Mutta kun oikein mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita.

Vaatteita on aivan liikaa eivätkä ne edes käy arkikäyttöön, mutta jos vielä joskus vaihtaa sellaiseen siistimpään toimistotyöhön, niin ei kannata viedä kierrätykseen. Lehtipinoja tursuaa joka nurkassa, mutta kun ne pitäisi ainakin selata läpi ennen kuin ne voi laittaa pois. Vaatehuoneeseen on kasattu kymmenen vuoden munakennot, jos kuitenkin vielä tulisi tehtyä niitä sytykeruusuja.

Varautuja tietää itsekin, että ylimääräinen aiheuttaa hänelle haittaa. Ja vaikka varmuusvarastoja löytyy, niistä ei välttämättä löydä mitään, koska joka paikassa on niin kova ruuhka.

Mutta miten luopumisen pelon saa vaihdettua keventämisen iloon?

”Kyllä mulla täällä jossain pitäisi sellainen olla…”

Ajattele positiivisen kautta

Varsinkin KonMarinsa lukeneet neuvovat usein vaihtamaan sanan ”luopuminen” tilalle ”valitsemisen”: älä ajattele, että joudut luopumaan, vaan että saat valita säilytettäväksi kaiken itsellesi iloa tuottavan ja merkityksellisen.

Neuvo ei ole huono – annahan sen itsekin usein! – ja se pohjaa positiivisen ajattelun voimaan. Luopumisen tuska on todellinen ilmiö. Aivokuvauksissa se näkyy samassa paikassa kuin fyysinen tuska. Myöteinen ajattelu lieventää karsimistilanteen tuskaisuutta.

Toinen klassinen neuvo on, että kaikesta sellaisesta voi luopua, joka on nopeasti ja halvalla hankittavissa takaisin. Vaatteet, aikakauslehdet tai munakennot eivät ole maailmasta loppumassa. Tarpeen tullen niitä saa jopa ilmaiseksi tai ainakin edullisesti.

Kaiken taustalla on luottamuspula

Mutta tällainen ajattelutavan muutos ei välttämättä käy aivan nips naps vain. Jos kävisi, harvat meistä kärsisivät tavaraongelmista.

Varautumisen tarve on syvällä ihmisen menneisyydessä ja psyykessä.

Muistamme sota-ajan kokeneen mummon, jonka piti laittaa pahan päivän varalta talteen jokainen narunpätkä ja margariinirasia. Tänäkin päivänä sota-alueilta saapuneiden trauma voi oireilla tarpeena hamstrata tavaraa.

Pula-ajan mentaliteetti jää helposti päälle, jos on joutunut nuukailemaan ilman visiota paremmasta tulevaisuudesta. Pienituloisen opiskelijan on helpompi olla luottavainen (koska hän tietää, että tilanne tulee helpottumaan) kuin työttömän yksinhuoltajan (joka tietää, että työllistyminenkään ei välttämättä valtavasti paranna omaa tilannetta).

Tavara tuo turvaa. Se tuntuu resurssilta. Jos jonakin päivänä tulee jokin yllättävä tilanne, omavaraisuus kantaa sen yli.

Kaiken taustalla on siis pula luottamuksesta. Varautujalta puuttuu luotto siihen, että asiat järjestyvät lopulta parhain päin. Lisäksi elämässä voi olla monenlaista muuta voimavarojen puutetta, joka vaikeuttaa asiaan tarttumista.

Muutos alkaa tiedostamisesta

Uskon, että kaikki muutos alkaa asioiden tilan havaitsemisesta. Ensin tunnistaa tarpeensa varautua ja ymmärtää, mistä se omalla kohdalla kumpuaa.

Sen jälkeen tarvitaan halua muutokseen. Ja lopulta muutos tapahtuu vain toimimalla toisin kuin aikaisemmin.

Kysy itseltäsi, mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua, jos veisin munakennot pahvinkeräykseen. Jos pahin mahdollinen, mitä keksit on, että joutuisit ehkä myöhemmin pyytämään ystäviä keräämään sinulle uusia munakennoja, kyse ei sittenkään ollut niin vakavasta asiasta.

Ja sitten kokeilemaan: vie ne munakennot roskakatokseen. Jos ei kaikkia, niin edes yksi.

Siitä se lähtee: muutos.

Ps. Ennen kuin kukaan ehtii huomauttamaan, niin munakennot voi myös lahjoittaa askartelijoille esimerkiksi Kierrättäjän materiaalitorilla.


Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

14 kommenttia artikkeliin ”Kun mistään ei raaskisi luopua, koska sitä voi vielä tarvita”

  1. Minulla on vähän ongelmana tämä ”en raaski luopua mistään kun sitä voi vielä tarvita”. En hamstraa kananmunakennoja tai muovipusseja, vaan ongelmana on kaikki oikeasti tarpeellinen tavara. Ei päivittäin tarpeellinen, mutta edes joskus.

    Vaikka jotain en aikoihin tarvitsekaan, niin en voi antaa mitään pois, sillä kun sitä tarvitsenkin, niin uuden saaminen ei olekaan välttämättä kovin helppoa.
    – Ei ole älyttömästi rahaa että voisi antaa kaiken pois kun ei nyt kuukauteen tai vuoteen jotain tarvitse ja ostaa sitten uutta kun jotain joskus tarvitsee ja taas lahjoittaa sen pois käytön jälkeen.
    – Ei ole kavereita ja sukulaisia joilta voi lainata kaikkea mitä joskus satunnaisesti tarvitsee. Pitää siis ostaa omaksi. Toki lainaan kavereiden kesken jotain välillä, mutta yleensä tuntuu että helpommalla pääsee kun hankkii esim. oman sahan ja suksenvoiteluvälineet.
    – Minulla ei ole autoa, eli en ihan tuosta vain saa haettua mitä vain mistä vain. Paikallisliikenne kulkee huonosti, ja on kallis, monta euroa yhteen suuntaan, joten…

    Helppoahan se olisi, jos olisi rahaa niin ettei tarvitse miettiä hankintoja ja voi aina antaa ylimääräiset pois ja ostaa tarvittaessa uutta tilalle. Tai jos on paljon kavereita ja sukulaisia vieressä joilta saa tarvittaessa lainaan.

    Vastaa
    • Niinpä. Monenlaista tukiverkostoakin tarvitaan ympärille, jos aikoo ilman omia varastoja selvitä.

      Vastaa
      • Yllättävän hyvin ihmiset löytävät esim. paikallisista Facebookin kirppiryhmistä tarvitsemiaan tavaroita. Eli vaikkei olisikaan sellaisia ihan ikiomia tukiverkostoja, niin apua voi silti löytyä ympäriltä. Ja tässä tavaratulvaisessa maailmassa nimenomaan tavaraa vaikuttaa löytyvänkin paljon helpommin kuin vaikka lenkkiseuraa tms.

        Vastaa
        • Totta kyllä. Tarvitsin kaverille vauvatarvikkeita ja vähän kyselemällä kaikki ja vähän ekstraakin löytyi parissa päivässä muutamaa kahvipakettia vastaan.

          Vastaa
  2. Mä olen varautuja, vaikka en säästä kyllä mitään munakennoja 🙂 Uskon, että äitini köyhän lapsuuden varjo on seurannut minua sekä aiemmat elämäntilanteeni. Kunnes innostuin vähentämään. Mutta sanoisin, että ennenkaikkea se on se päänupin asento, joka täytyy tarkistaa! Minulle toimivia keinoja on ollut lukeminen ja oman ajattelun kyseenalaistaminen. On ollut tosi hauskaa ja olen saanut itseni kiinki mitä kummallisemmista ajatuskuluista. Esim. Että tulee kylmä tai lämmitys hajoaa (not now), että mies häipyy (ei oo näyttänyt häipyvän), että työt loppuu (ei kokemusta), että järjestän isot juhlat (vähän pienemmät irl), että aikuiset lapset tarvitsee jotain (ei kelpaa mun kamat) tai jotain muuta yhtä pöhköä…

    Vastaa
  3. Nyt järkytyin! Että kannattaa luopua asioista, joiden tilalle saat helposti ja halvalla uutta! Kääk! Minusta se hyvä, että mietitään tarkkaan mitä heitetään pois ja mistä luovutaan. Ja mitä ylipäätään hankitaan. Kun tavarasta luopuu, niin totta on, että se on poissa omista silmistä, mutta minne se sitten päätyy ja ketä ja mitä se rasittaa? Että pitäisi ajatella asioita laajemmin eikä olla noin sokean itsekeskeinen. Meidän kulutuskäyttäytyminen on kestämätöntä tälle maapallolle. Ja sitä ei pelasta tavaroista luopuminen, eikä pirskahtelevien asioiden ympärilleen haaliminen. Meidän pirskahtelun takia luono ei kiitä! Kokonaisuutta miettiessä postiivisuus alkaa olla aika kaukana. Ihan aikuisten oikeasti!

    Vastaa
    • Järkyttyminen voi olla alku oivallukselle En huomannut tekstissäni kohtaa, jossa olisin antanut ohjetta hankkiutua eroon tavaroista, joiden tilalle saa helposti halvalla uutta Sellaista en kannata ollenkaan. Kutsun sitä kevätsiivoukseksi, jossa kaappia tyhjennetään, jotta saadaan tilaa alennuksista ostetuille uusille esinelle. Ei kovin kestävää.

      Mutta kestävää ei ole myöskään toimia itse kierrätyskeskuksena tai loppusijoitusvarastona. On ekologista laittaa eteenpäin tavarat, joita ei itse tarvitse, sillä näin joku muu välttää hankkimasta uutta. Ja kaikki tietysti alkaa kaupasta. Kun ei osta (tai ota vastaan) turhaa, ei kerry ylimääräistä.

      Vastaa
  4. Sota-ajan sukupolvi (itsekin silloin syntynyt) todellakin säästi pahan päivän varalle. X-puolisoni oli Karjalan evakkoja ja menetysten kokemus oli hyvin syvään juurtunut. Mitään ei voi heittää pois – sitä voi vielä tarvita. Ja varmaan se periaate on juurtunut itseenikin.

    Tunnistan itseni varautujaksi ja kerääjäksi. Nykyelämässäkin yritän kyllä välttää käyttökelpoisen ja kätevän pois heittämistä esim. keittiöaskareissa. Esim. soikeita pinottavia einesrasioita (käteviä ruoanlaiton valmisteluissa) ja jotain salaattirasioita (tietty pinottava malli) kertyy vähitellen enemmän kuin tarvitsen. Näitä todellakin käytän, enkä vain kerää. Täytyy yrittää katkaista pino kun tila on täysi ja heittää vanhimmat pois. Usein sitä vaan tottumuksesta pesee ja pinoaa ja unohtaa rajoittaa kertymistä. Nyt taas muistan että heitäpäs liiat pois. Muovinkeräys kyllä toimii.

    Olen jo oppinut loppuun käytettyjen ja reikiintyneidenkin vaatteiden (ei kelpaa kirpparille) viemiseen polttoroskiin. Tänään lähtivät yhdet ikivanhat tuulipuvun housut.

    Kirjojen hävittäminen on itselleni vaikeinta. Tiedostan että niitä on liikaa. Olen vienyt niitä kirjaston ”ota tästä”-hyllyyn. Kirjaston täti jo kävi sanomassa, että ei saa tuoda kuin muutama kirja kerrallaan (käyn noin 2 viikon välein). Sillä tahdilla ei kyllä hupene. Mutta kiva havaita, että usein parin tunnin aikana tuomani kirjat ovat jo hyllystä vähentyneet. Kirjojen ilmaiskierrätys on kyllä hyvä idea. Sitä en tiedä, kuka lopuksi heittää kenellekään kelpaamattomat kirjat paperinkeräykseen.

    Iäkkäänä ihmisena ei kyllä kaiken aikaa jaksa pitää mielessä että …raivaa raivaa … tai … valitse valitse … Olen onnellinen kun edes muutama paikka on ”sopivasti” kuormitettu. Olen tosi ylpeä yhdestä kaapinpäällisestä, jolle ei ole kertynyt yhtään turhaa tarviketta, kun sen useita kuukausia sitten selvitin siihen tilaan, missä on vain sopivat ja tarpeelliset tavarat. Tarjottimella vain telkkarin, hauhurin ja elisa-toosan säätimet, hyvä minä!

    Vastaa
    • Hyvä Liisa! Tiedostaminen on aina muutoksen alku. Kun ne muovipurkit ovat enemmän hyödyksi kuin haitaksi, kaikki on ok 🙂

      Vastaa
  5. Liisalle tiedoksi: Kirjastojen ilmaiskierrätyshyllystä kelpaamattomat kirjat repii ja heittää paperinkeräykseen sekä kannet polttoon juurikin kirjastontäti tai -setä. Tämä tuottaa melkoisesti lisätyötä. Tälläkin hetkellä oman työpaikkani vaihtohyllyssä odottaa noin 5 hyllymetriä kirjoja repimistä. Vaihtohyllyyn tuotavista kannattaa miettiä, mitkä kelpaavat vielä luettavaksi. Varsinkin tämmöisellä kesämökkipaikkakunnalla näyttää välillä tulevan kirjoja, jotka ovat kostuneet, tuoksahtavat selkeästi varastolle ja ummehtuneelle ym. Ei niitä kukaan sieltä hyllystä mukaansa ota. Terveisin kirjastotäti-Liisa

    Vastaa
  6. Ajattelin juuri raivatessani, että joistakin sitkeästi säilöityista mutta turhista tavaroista ja papereista luopumista voisi helpottaa, jos laittaisin niihin sittenkun-laput. Niihin kirjottaisin missä yhteydessä niitä oikeasti tarvitsen tai aion käyttää. Sanallinen muoto voisi tuoda vähän realismia kehiin! Säilytysvimma kun tuppaa perustumaaan epämääräisiin pelkoihin tai
    ylioptimistisiin arveluihin, minulla lähinnä jälkimmäisiin 🙂

    Vastaa
  7. ”Olen jo oppinut loppuun käytettyjen ja reikiintyneidenkin vaatteiden (ei kelpaa kirpparille) viemiseen polttoroskiin. Tänään lähtivät yhdet ikivanhat tuulipuvun housut.”Nämä kelpaa vaatteiden paikkaajille esim. Facebookin Parsijapaikkaa-ryhmässä.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle