Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Mitä on kotihäpeä?

Ennen vieraiden tuloa siivoamme raivo päässä kuusi tuntia. Samalla riitelemme kumppanin kanssa. Kun vieraat saapuvat, pyydämme anteeksi, ”kun meillä on näin sotkuista”. Tämän kaiken aiheuttaa kotihäpeä.

Paniikkisiivoamme ylimääräiset tavarat ikeakassiin, joka jemmataan saunan lauteiden alle. Puolen vuoden päästä tuo kassi ja kauan kaipaamamme hansikkaat ja vanhaksi menneet teatteriliput löytyvät.

Joskus meitä hävettää niin, että lakkaamme kokonaan kutsumasta vieraita. Joskus lopetamme myös kylässä käymisen, koska koemme ettemme voi vastavuoroisesti kutsua ystäviä kotiimme.

Vierailemme vain siivotuissa kodeissa ja vertaamme omaamme niihin. Vertaamme kotiamme myös kuviin, joita näemme kuvastoissa, lehdissä tai kuvanjakopalveluissa, ja oma nukkavieruisuutemme hävettää meitä. Unohdamme, että julkisuudessa esitellyt ”picture perfect” -kodit ovat aina kuvia varten siistittyjä ja lavastettuja.

Kotihäpeästä kärsivän koti ei välttämättä ole erityisen sotkuinen. Kotiaan häpeilevä voi jopa olla sisustusharrastaja.

Etkö tunnista itseäsi tästä? Hyvä, mene rauhassa elämään elämääsi.

Ja sinä, joka tunnistat itsesi: jatka lukemista. Minulla on sinulle asiaa.

Kotihäpeä
Itsemyötätuntoharjoituksista voi olla apua kotihäpeään.

Koti = omakuva?

Kotihäpeä on itseen liittyvää huonommuuden, riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden tunnetta.

Kotihäpeä on pelkoa siitä, että jää ilman hyväksyntää ja rakkautta.

Kotihäpeä on väkevää, koska tulkitsemme omat ja toisten kodit suoraksi jatkeeksi minuudelle. Kotiin kohdistuvat moitteet ja kiitokset ovat samalla lailla henkilökohtaisia kuin omaan ulkoasuumme tai lapseemme kohdistuvat arvostelut tai kehut.

Uskomme, että koti ja sen esineet viestivät meistä monia asioita. Kun astumme jonkun kotiin, luulemme tutustuvamme tähän ihmiseen paremmin. Hänestä paljastuu jotain. Ahaa, näin paljon tavaraa, onpa eteinen sotkussa. Kas, mitäs täältä kirjahyllystä löytyykään. Jaaha, vai tällaiset kalusteet ja esineet.

Emme välttämättä tee tulkintojamme tuomiten tai arvottaen tai edes kovin tietoisesti. On silti varsin intiimiä päästää ihmisiä omaan kotiin. Siivoamalla ja sisustamalla pyrimme hallitsemaan viestiä tai kuvaa, jonka koti meistä antaa.

Kotihäpeä rajoittaa

Kotihäpeä on raskasta eikä sitä ole helppo karistaa.

Omat kunnollisuuspaineeni vain kasvoivat, kun minusta tuli ammattijärjestäjä. Sain kerran itseni kiinni sanomasta: ”Minua hävettää tämä sotku, tämäkö muka on ammattijärjestäjän koti!”

Kun nostelen vaatehuoneeni lattialta puolipitoisia vaatteita niille varattuihin koukkuihin, jotta joka toinen viikko käyvä siivooja pääsee tekemään työnsä, saan itseni kiinni arvioivasta katseesta. Se toteaa, ettei tämä kaappi kyllä ole instagram-kelpoinen ja mitähän se siivoojakin tästä ajattelee.

Tiedän hyvin, että tällainen ajattelu on turhaa. Voi olla, että ihmiset odottavat ammattijärjestäjän kodilta täydellisyyttä ja loputtomasti nokkelia järjestysniksejä, mutta toisaalta paljon sitä isompi tehtäväni tehtäväni on antaa mallia epätäydellisestä ja rohkaista.

Omien tuntemusteni takia voin hyvin ymmärtää heitä, joiden on kotihäpeän takia vaikea päästää ammattijärjestäjää kotiinsa, vaikka ammattijärjestäjän katse on aina lempeän hyväksyvä. Ammattijärjestäjä tietää kaikki ne syyt, joiden takia ihmisten kodit ajautuvat kaaokseen.

Asiakkaitani kiellän siivoamasta ennen käyntiäni. Olen huomannut, että joidenkin on vaikea toteuttaa pyyntöni.

Tuomitseva katse on oma sisäinen katseemme. Pelkoa siitä, että toiset eivät hyväksy ja rakasta meitä, ellemme jatkuvasti pidä yllä kunnollisuuden kulisseja.

Häpeästä kehtaamiseen

Häpeän voi karistaa harteiltaan paljastamalla oman epätäydellisyytensä. Siitä pääsee tunnistamalla häpeän ja altistamalla itsensä sille.

Nykyään päästän ihmisiä kotiini yhä useammin ilman, että käytän edes viisiminuuttista tavaroiden paikoilleen laittoon. Puren huultani, kun meinaan pyytää anteeksi sotkuisuutta. Voin paremmin, kun koti on järjestyksessä, mutta elämä juuri nyt on niin täyteläistä, etten kerta kaikkiaan ehdi pidellä kaikkia tavaroita paikoillaan.

Erityisesti huumori lievittää häpeää. Omalle mokailulle ja omille puutteille nauraminen on lempeää häpeän käsittelyä ja itsensä hyväksymistä.

Lapsuuden Aku Ankoista on jäänyt mieleen ”tule sellaisena kuin olet” -kutsut. Pitäisi aloittaa kampanja, että kutsuu ystäviä kotiin, joka on sellainen kuin on, sekuntiakaan siistimättä. Kuvitelma toisten ihmisten kotien siisteydestä alkaisi karista.

Toinen itsensä altistamisen keino on jakaa somessa kuvia sotkuistaan (ilman siivouksen jälkeisiä kuvia, jotka pelastavat kunnollisuuden). Erityisen sympaattisia ovat ruotsalaisessa Family living -Facebook-ryhmässä jaetut kuvat, jotka on usein kehystetty lempeällä ironialla. Kun tulpaanit ovat ehtineet kuivua pystyyn maljakkoonsa, lukee saatetekstissä ”Raikkaat tulpaanit tuovat ihanaa tunnelmaa kevätkotiin!”

Kuvat ovat tervetulleita myös Paikka kaikelle -ryhmään. Lupaan reagoida jokaiseen jaettuun kuvaan rakastavalla sydämellä.

*

Kerro kommenteissa, miten kotihäpeä on vaikuttanut elämääsi.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

17 kommenttia artikkeliin ”Mitä on kotihäpeä?”

  1. Me kykenimme muutossa poistamaan aika paljon turhaa tavaraa, mutta edelleen meillä on rehellisen paskaista. Meillä on ”lapsille ei ole allergioita ja se astmaattinenkin on toipumaan päin” -koti. Toki myös ”koira saa maata sohvalla” -koti ja ”vanhemmat vaativissa ammateissa” -koti. Toisaalta meillä on yli-innokkaan naapurin takia käynyt lastensuojelukin moikkaamassa eikä ollut huomauttamista, kai se jokin sertifikaatti on 🙂

    Vastaa
  2. Asia on just näin, ei kehtaa pyytää ketään kotiin, koska meillä on nyt vaan tämmöistä. Ikkunat pesemättä ja pölyä siellä ja täällä, yleissiistiä saattaa olla paitsi tuo ”vierashuone”, jonka sängylle yllättävästi kertyy puhtaita pyykkejä jotka ei vaan suostu itse menemään kaappiin. Löytyy siitä muutakin, kasseista tyhjennettyä tavaraa. Sisustus on sellainen, että huonekalut ja tavarat asetettu vaan johonkin, ei mitään suunnitelmaa.Tuntuu, että KAIKILLA muilla on niin hienoa, ettei voi meille päästää ketään muita kuin sukulaisia ja pari hyvää kaveria. Nyt pakko lopettaa tämä ikuinen häpeäminen. Toisaalta, se ettei kutsu ketään johtuu myös siitä, kun toiset kysyy olis kiva käydä teillä ja nähdä mimmoista teillä on. Ihminen joka näin sanoo, on itse sisustanut kotinsa viimeisen päälle, joten ei tule mieleenkään kutsua. Yksi syy, on se että kun kaverit ovat käyneet jonkun kotona, sitten alkaa arvostelu että siellä oli semmosta ja semmosta en tykkää. Eipä tee mieli kutsua ketään.

    Vastaa
    • Kummaa pyykkiä, kun ei itse mene kaappiin! Tuommoisille ”kavereille” voi valmiiksi miettiä vastalauseet, joilla saa aseet riisuttua. ”Haluaisin kutsua sut kylään, mutta jännittää näyttää meidän koti, kun tiedän, ettei se ole kauhean sisustettu ja sinä olet niin harrastunut.” Eihän se toinen sitten enää kehtaa 🙂

      Vastaa
  3. Ihana teksti ja tärkeän aiheen otit esille! Nykyään vaikuttaa siltä, että kaikkea markkinoidaan ja kiillotetaan ja kääntöpuolena rehellisyys ja aitous ovat katoava kansanvara; niinpä hienoa, että tasapainotat tilannetta ja tuot lempeyttä maailmaan!

    Vastaa
    • Kiitos! Kyllä tätä joutuu miettimään, että annanko itsestäni kuvan ihmisenä, jonka koti on aina tiptop stailattu, vai sellaisena vähän inhimillisempänä tyyppinä. Toinen voi olla inspiroivampi, toinen taas vähemmän armoton. Totuus on sitten jossain siellä välissä 😀

      Vastaa
  4. Hyvä että kirjoitit tästä! Nousi vähän pala kurkkuun, kun tunnistin niin kovin itseni kaikesta tästä häpeämisestä.

    Vastaa
  5. Muistui mieleeni ajat mummolassa yli 50 vuotta sitten. Isovanhempani asuivat saaressa, jossa oli ehkä 100 taloutta ja suurin osa ihmisistä oli saaressa sijaitsevalla sahalla töissä. Yhteisö oli pieni ja kaikki tunsivat toisensa eikä ovia lukittu koskaan, laitettiin luuta oven eteen kun lähdettiin pois kotoa. Ihmiset kävivät tiuhaan toistensa luona milloin milläkin asialla, kerran lähdettiin oikein porukalla katsomaan Hiljan komeasti kukkivaa kaktusta. Mummollani oli tapana sanoa ” Talo elää tavallaan ja vieras tulee ajallaan.” Jokainen saa asua ja siivota itselleen sopivalla tavalla eikä sen pitäisi kuulua kenellekkään. Pääasia on, että on katto pään päällä, ruokaa ja ymmärtää sen että sisustuslehdet ovat satua, joskin niitä on kiva katsella.

    Vastaa
  6. Juuri näin. Jotenkin kun lopulta on saanut raivattua tavaraa pois, on ihmeen onnellinen ja puhdistunut olo! Täydellinen remontti ja sen ajaksi poismuutto helpottaa asiaa! Tosin en kyllä kehtaa pyytää ihmisiä kotiimme illanviettoon kun en ole kummoinenkaan ruuanlaittaja.

    Vastaa
    • Heh, ruuanlaitosta en itse tunne huonommuutta. Tarjoan vaikka pakastekarjalanpiirakoita ja vihersalaattia, ja se siitä

      Vastaa
  7. Muisto lapsuudestani:
    Erään sukulaisnaisemme on todella teräväkielinen ja arvostelee kaikkea ja kaikkia suorasanaisesti. Hänen kyläilynsä aiheuttaa valmistelut, jotka riittäisivät viralliselle valtiovierailulle. Kerran isäni totesi: -Jos ei saa oltua, niin menköön kotiinsa. Loistava idea!

    Vastaa
  8. Minä olen kerran spontaanisti kutsunut kotihäpeää potevan naapurin meille yllätysvierailulle. Olimme lasten kanssa pihamaalla, kun asia tuli puheeksi, enkä tietenkään ollut varautunut tilanteeseen mitenkään. Hän tuli, katseli tiskejä pöydillä, vaatteita lattioilla ja leluja siellä sun täällä, ja toivottavasti lähti paremmalla fiiliksellä.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle