Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?

Psykologi, ammattijärjestäjä Susanna Anderssonin vieraskirjoitus

Me nykypäivän hamsterit olemme jo vuosikymmenien ajan keränneet tavaraa hyvässä uskossa ja vilpittömin mielin. Olemme edenneet merkkilaukulla menestykseen ja piikkimatolla terveyden perikuvaksi. Tavara on ollut meille tie iloon ja onneen.

Mutta nyt tavarasta pitäisikin päästä eroon. Se on alkanut ärsyttää, lakannut tuottamasta iloa. Alkaa olla kuulemma ihan haitaksi asti. Mitä tapahtuu, jos nyt menenkin luopumaan näistä hartaudella haalimistani tavaroista, oman identiteettini rakennuspalikoista, minäkuvani muodostajista? Miten MINUN käy? Kuka minä sitten olen?

Tunnustettava on, että piikkimattoni on kahden kokeilukerran jälkeen jäänyt pysyvästi parantamaan vaatekaapin takaseinää. Pikainen tarkastelu osoittaa, että sekä seinä että matto näyttävät olevan priimakunnossa. Arvioin, että piikkimaton hyvää tekevä vaikutus ulottuu näin ollen minuunkin, kunhan minun ei tarvitse enää koskaan maata tuolla kirotulla tuotteella.

Merkkilaukkuni toimii talismaanin tapaan ja varmistaa, että menestykseni elämässä on taattu. Sivuseikka, jos laukku painaa tyhjänäkin tonnin, joten käytän koko kapinetta vain harvoin. Kauneuden takia kuuluu kärsiä ja designmerkin takia lievästi kitua. Vastalahjaksi merkin mainoskuvat kultaavat harmaan arkeni. Varmasti elän oikeasti todellista luksuselämää. Onhan minulla merkkilaukku kaapissa.

Käytämme tavaroihin liittyviä mielikuvia oman minämme ja arvomaailmamme rakentamiseen. Jos minulla on piikkimatto, mielikuvissani olen terveydestäni ja hyvinvoinnistani huolehtiva ihminen. Tämän lisäksi minulla saattaa olla muitakin tätä mielikuvaa vahvistavia tuotteita, aina viimeisimmän villityksen mukaan. Usein niiden käyttökerrat jäävät yhteen tai kahteen.

Mielikuvani itsestäni istuu kuitenkin sitkeässä, koska etsin ympäristöstä mielikuvaani tukevaa tietoa ja pyrin torjumaan vastakkaista informaatiota. Huomaan haukkana lehdessä uuden terveystuotteen mainoksen samalla kun syön einespizzaa. Einespizza on vain kiireen aiheuttama välttämätön hätävara, jonka vaikutukset viimeisin terveystuote varmasti nollaa.

Mutta se tavaranraivaus. Jos menen luopumaan painavasta laukustani ja käyttämättä jääneistä terveystuotteistani, minultahan lähtee identiteetti alta. En ole enää terveyttä vaaliva menestyjä. Tai olenko sittenkin? Tavaroitani läpikäydessäni joudun oikeasti pohtimaan, kuka minä olen. Kuka minä tällä hetkellä olen ja millaiseksi olen kasvamassa? Palvelevatko tavarani tätä henkilöä?

Tavaroista näen menneisyyteni valinnat, oman minuuteni rakentamisen eri vaiheet. Kun katson itseäni tavaroitteni kautta, pidänkö näkemästäni? Kuinka suuri osa tavaroistani kuuluu nykyiselle tai entiselle ihanneminälleni? Sille, joka haluaisin tai halusin joskus olla. Miten iso osa kaappini sisällöstä kuuluu sosiaaliselle minälleni? Sille, millaisena ajattelen muiden minut näkevän ja joka näin nauttii sosiaalista hyväksyntää. Entä kuinka suuri osa kuuluu todelliselle minälleni? Sille, joka oikeasti olen.

Uskallanko raivata tavarani ja selvittää, missä minuuteni kanssa tällä hetkellä kuljen? Uskallanko kohdata itseni ja luottaa, että tulevaisuus kantaa?

Teen kokeilun. Päätän, että menestykseni ei olekaan laukusta kiinni ja että jokapäiväiset valinnat vaikuttavat terveyteeni enemmän kuin trendihitit. Kun raivaan tavaroitani, raivaan samalla mennyttä minääni ja teen tilaa sille ihmiselle, joka minusta on kehittymässä. En pidä kiinni vanhoista identiteeteistäni vaan annan mahdollisuuden kehitykseen ja muutokseen.

Miten minun käy? Ollaan jännän äärellä.

* Kirjoittaja Susanna Andersson on psykologi, ammattijärjestäjä ja hyvinvointivalmentaja, jolle tavaranraivaus on löytöretki omaan itseen. *


Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

7 kommenttia artikkeliin ”Onko sinullakin piikkimatto, jota et käytä?”

  1. Itse taas tuli hankittua kirppikseltä uusi piikkimatto muuttoraivauksessa hävitystuomion saaneen tilalle. Tuleehan sitä käytettyä turhan harvoin, eikä sille ole oikein fiksua paikkaa, mutta kun se on niin mukava. Itsellä selkä kiusaa usein enemmän tai vähemmän, ja piikkimatto tuntuu sitä oikeasti auttavan – silloin kun sitä käyttää. Tuossa omassakin nuo piikit ovat tuollaiset samanlaiset muoviset, joten paidan läpi matto ei tunnu miltään. Niin yksiössä käyttö rajoittuu sellaiseen seuraan, jossa kehtaa hengata yläosattomissa.

    Heurakassa tuli testattua myös semmoista rautanaulaversiota. Vähän se jännitti, mutta testaamisen jälkeen alkoi miettiä, mistä sellaisenkin saisi. Itse kun en lähtisi ehkä arpomaan sopivia naulojen välimatkoja ja muita.

    Vastaa
  2. Riippuu ehkä ihosta, minulla muovipiikit kuten kuvassa sattuivat sietämättömsti. Mutta ihoni on ehkä keskimääräistä ohuempi. Juuri tasan kahteen yritykseen se jäi.

    Vastaa
  3. Hellä teksti. Sanon saman omalla twistillä: Mistä noin kova tarve määritellä itsensä? Kuka minä oikein olen?..ja vielä noin kovasti tavaroihin liittyen? Tiedättekö, miten käy, jos ei määrittele itseään minkään kautta..mitä sitten tapahtuu?? No käy niin niin kuin asia muutenkin on; Et jää kenenkään mieleen ja sinusta on vaikea pitää kiinni, koska se kuka sä oot on
    MIELIKUVA..niin omassa kuin toisten mielessä. Hyviä puolia on siis se, että voit tehdä mitä vain olla oma itsesi tai keksiä tarinaa(useimmat tekevät tätä..mutta voisivat tehdä tarinasta paremman)..ja jättää satunnaistuttaville hyviä hetkiä/muistoja. Hyvä puoli on tietenkin se, jos keksit kivan tarinan johon uskot itse(niin kuin useimmat) saat ystäviä, seuraajia jne..koska myyt heille mielikuvaa, kerrot heille, mitä he haluavat kuulla/ovat samaa mieltä/samaistuvat..ei tuossa mitään pahaa…se on hinta, jonka joutuu maksamaan siitä, että on ”pidetty” eli elää valheessa, myy valhetta muille tietämättömille totuutena, koska vain määrittelemällä voi olla esillä/näkyvillä. Määrittely on sitä, että pitää asioista kiinni.

    Mikä on pahinta, mitä voisi käydä, jos päästäisi irti??

    Tässä mainitaan vanha minä..noh ihminen uudistuu koko ajan myös se minä, tiesit sitä tai et.

    Toivon, että tästä on apua jollekkin fiksulle ja muille asia ei ole ajankohtainen keep going.
    …..
    Teksti oli selkeä ja yksinkertainen. Oppisinpa kirjoittamaan noin 🙂

    Itse käytin piikkimattoa aikoinaan paljonkin, sai veren kiertämään. Sille täytyy antaa noin kolme mahdollisuutta mieluiten sängyllä(ei liian pehmeällä) ilman paitaa, mutta kukaan ei kiellä käyttämästä peittoa.

    Raskauksien jälkeen sisään ajo kesti pidempään..koska koko kroppa ollut kipeänä yli puoli vuotta. En tiedä mikä muuttui.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle