Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa

Kaikki ovat jo varmasti jo kuulleet KonMari-järjestelymetodista, jossa säilytettävät tavarat valitaan sillä perusteella, tuottavatko ne omistajalleen iloa. On helppoa ja mukavaa karsia vaikkapa kolmenkymmenen t-paidan tai viidentoista maljakon joukosta ne, joille sydän todella sykähtelee. Ja joululahjaksi saadut koristekynttilät ja käkikellot – hyvästi vaan, jos eivät pirskahtele iloa.

Menetelmä on kuitenkin herättänyt myös monia kysymyksiä. Entä jos on päätynyt elämään susiruman sohvan kanssa, mutta ei ole mahdollisuuksia hankkia uutta, ainakaan sellaista, joka tuottaisi iloa? Mitä jos liian monet välttämättömät, päivittäiset käyttötarvikkeet ovat omasta mielestä tylsiä ja ikäviä, mutta kaikkea ei rahan ja ympäristön takia tahtoisi laittaa uusiksi?

Näihin kysymyksiin auttaa iloa tuottavan määrittely uudella tavalla: Rumakin sohva tuo iloa, koska siinä on mukava pötköttää pitkän päivän päätteeksi. Ikävä juustohöylä tuottaa iloa, kun sillä saa höylättyä juustoviipaleen leivän päälle. Tylsännäköinen kattila ilahduttaa, koska voi keittää puuron. Ilo löytyykin tavaran käyttöarvosta, ei estetiikasta.

Esineet eivät kuitenkaan aina ole näin yksinkertaisia. Niihin voi liittyä tunteita tai velvollisuuksia, jotka on mahdotonta ohittaa pelkän ilon nimissä.

Otan esimerkin. Isäni teki keskimmäiselle lapselleni yksivuotislahjaksi hienon nukkekodin. Koska isäni tiesi, että olen tarkka estetiikan kanssa, hän kysyi, minkä värisen talosta haluan. Sanoin, että mikä vaan vihreä käy, ei voi mennä väärin.

Eh, olin väärässä. Vihreässä on enemmän sävyjä, kun muistinkaan. Olen kärsinyt talon väristä seitsemän vuotta. Eikä talo tosiaankaan ole ollut lastenhuoneessa piilossa. Meillä on olohuoneen jatkeena lasten leikkihuone, jonka kalustejärjestystä nukkekoti on dominoinut, koska sitä on pitänyt pitää sillä pienellä seinän pätkällä, josta se ei näy olohuoneen sohvalle.

Talo on kuitenkin tuottanut lapsilleni suurta iloa ja sen kanssa on leikitty ahkerasti vuosien mittaan. Niin ahkerasti, että osa ikkunanpuitteista oli katkennut ja ikkunoiden ”lasit” repeilleet palasiksi. Talon ison jalustan maali oli kellastunut. Päätin, että nyt nukkekoti laitetaan tuottamaan iloa myös minulle. Isäni taitava kädenjälki on sen ansainnut. Talon emäntä ei vastustanut suunnitelmiani vaan osallistui hiomiseen ja maalaamiseen innokkaasti.

Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.
Remontoitu nukkekoti tuottaa iloa.

Talon uudelleen maalaamisessa ja ikkunoiden korjaamisessa oli silti iso työ. Nukkekoti oli poissa leikeistä kaksi kuukautta, koska kiireinen uraäiti ei ehdi jatkuvasti askarrella. Irrotin myös talon jalustan ja tilasin siihen ruotsalaisesta nettikaupasta uudet silmää miellyttävät jalat. Lopuksi päätimme lapseni kanssa vaihtaa vielä talon tummat lattiatkin vaaleampiin. Ihanat tapetin siinä olikin jo ennestään.

Nyt tulen iloiseksi joka kerta, kun näen talon. Se on saanut uuden, näkyvämmän paikan. Lapset leikkivät sillä kuin uudella lelulla ja huolehtivat talon siisteydestä entistä huolellisemmin, kun ovat olleet itse remontissa mukana. En enää tunne syyllisyyttä siitä, että en pitänyt isäni taidolla valmistamasta nukkekodista tarpeeksi.

Tarinan opetus: Jos tavara ei ilahduta, laita se ilahduttamaan.


Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

2 kommenttia artikkeliin ”Mitä tehdä, kun tavara ei tuota iloa”

  1. Niin se on perheissä, että varsinkin muiden tavarat voivat näyttää epäesteettisiltä kodin harmonian pilaajilta. Jos jokin häiritsee, niin sillekään ei voi välttämättä mitään. No, teillä löytyi ratkaisu, joka ei loukanut ketään, vaan suorastaan piristi kaikkia.

    Mikähän siihenkin vaikuttaa, että toisia ei häiritse oikein mikään ja sitten toisille estetiikka ja järjestys on melkein elämän ja kuoleman kysymys. Kuinka paljon se on opittua ja mikä sisäsyntyistä, onko kukaan tutkinut?

    Tässä tarinaa meidän vähemmän esteettisistä tavaroista, onnellinen loppu on joo…

    Talomme kellarissa on pyörinyt lattiaharja, saattaa olla jopa alkuperäistä kalustoa ensimmäisiltä asukkailta 50-luvulta. Liian lyhyen ja likaisen puuvarren punainen maali hilseilee isoina liuskoina. Luonnonmateriaalia olevat harjakset ovat pölyisen tahmaiset vaikkakin aika hyvässä ryhdissä. Sillä on luultavasti harjattu pannuhuoneen nokista lattiaa. Vieläkö se täällä on, enkö ole vieläkään heittänyt tota pois, olen ajatellut usein nähdessäni sen. Sitten pääsin siihen kohtaan raivauksessa, että kävin oikeasti myös kodin harjojen kimppuun.Tämä on hyvä lumiharja, sisälle ostan uuden kauniin puuvartisen luonnonharjaksilla ja pitkällä varrella, maksakoon mitä vaan, Tämä katkenut keinokuituinen roskiin jne. Entäs tämä säälittävä ruma likapesä? Ehkä sitä voisi käyttää juuri tuolla alakerrassa, olkoon sitten vieläkin kalustossa mukana. Olen näköjään säälijä ja säilyttelen likaisia tavaroita nurkissani. No, harjaksia voisi puhdistaa lumessa joskus talvella. Jollain tavalla harjasta huokui, että se on ”viimeinen lajiaan” ja ”rakkaudella hyvin tehty” ja ennen kaikkea sillä on oma historiallinen TEHTÄVÄ tässä mökissä, siksi sitä oli vaikeata laittaa roskikseenkaan. Siinä sitten harjoja arvioidessani, aloin harjata tällä epäergonimisella rumiluksella sementtisiä ulkoportaitamme. Ei tarvinnut montaa kertaa harjaa liikutella, kun se tuntui siirtävän pienimmätkin pölyhiukkaset pinnasta pois. Betonin pinta ihan kuin kirkastui. Jäykät, mutta ohuet harjakset eivät nostaneet pölyä korkeuksiin,vaan kevyellä liikkeellä ne siirtyivät pois. En olisi uskonut, että portaita harjatessakin voi kokea jonkin flown. Menin sisään ja kerroin tästä suuresta ihmeestä miehellekin. Ja portaiden puhdistaminen on aina yhtä suuri ihme.Tästä epäesteettisestä harjasta tuli se iloa tuottava käyttöesine, kun se pääsi näyttämään kykynsä. Harjasten etuosa on muotoiltu niin, että se puhdistaa hyvin kulmistakin. En edes halua tuunata sitä siistimmäksi. Pidän tarkkaan vain huolta, ettei se vaan kastu sateessa, niin se palvelee vielä vuosikymmeniä. Ja, jos kuka tahansa arvostelee sitä, olen heti valmis pitämään tuote-esittelyn.

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle