Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Järjestämisen ”trendioppi” eli taito heittää tavarat pois

Järjestämispiirit kohahtivat kun Helsingin uutiset julkaisi Kierrätyskeskuksen kehitysjohtajan näkemyksiä tavaran raivaamisesta otsikolla Vastaisku trendiopille: Turhakin tavara voi olla tärkeä. Jutussa annetun lyhyen määritelmän mukaan tässä opissa ”tärkeintä on osata heittää tavaroita pois”. Kuvatekstissä nimeltä mainitaan KonMari-metodi, mutta sitä tai muita ”trendioppeja” ei esitellä sen enempää.

dressing-room-1137941 (1)
Kaikki turha tavara on raivattu! Jäljelle jäi vain tyhjää tilaa. Kuva: Pixabay.

Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu, sanoo vanha Wiion laki. On mahdollista, että koko juttu perustuu toimittajan tai haastateltavan tahattomaan tai tahalliseen väärinymmärrykseen. Oiotaanpa niistä pahimpia hieman.

”Kaikki eivät halua asua ’näyttelykodissa’, sanoo asiantuntija.”

Mitä asiantuntija tässä nyt sitten oikein sanoo? Näyttelykoti-käsite vihjaa, että turhasta tavarasta raivattu koti ei ole asukastaan vaan vaikutuksen tekemistä varten. ”Näyttelykodista” puhumalla leimataan järjestystä tavoittelevat pinnallisiksi.

”Näyttelykodin” vastakohta olisi ”omannäköinen” koti, jossa ei esitetä mitään toisin kuin ”näyttelykodissa”. Omannäköisessä kodissa asukas voi riisua roolinsa ja paljastaa ”aidon” minänsä. Globaalin massatuotannon aikana sisustuksen ja tavaramaailman yksilöllinen omannäköisyys on kuitenkin paradoksi.

”Jos elää 14 neliön asunnossa, niin tavaraa ei sovi paljon, mutta mitä pointtia on tilassa tilan vuoksi. Paitsi jos sattuu pitämään avarasta tilasta. En tiedä, onko tyhjä ja turha tila moraalisesti arvokkaampaa kuin täysi tila.”

Haastateltu antaa ymmärtää, että tyhjän, turhasta tavarasta raivatun tilan tavoittelussa olisi kyse moraalisesta kilvoittelusta. Epäilemättä tällaista kunnollisuuskilpailua ihmisten toimintaan toisinaan sisältyy.

On myös aivan totta, että siisti koti voidaan ymmärtää moraalisesti parempana kuin sotkuinen, ja monia epäjärjestyksessä oleva koti hävettää. Usein siisteyttä vastaan hyökätäänkin leimaamalla siisti koti rakkaudettomaksi – tai pinnalliseksi ”näyttelykodiksi” kuten tässä haastattelussa.

Tässä kilvoittelussa ei voi voittaa, joten se on parasta jättää kokonaan väliin. Varsinkaan ei kannata lehtihaastattelussa vahvistaa tällaisia joutavia vastakkainasetteluja.

”Asunnon tyhjentäminen tavarasta periaatteen vuoksi ei saa [haastatellulta] ymmärrystä.”

Tavaranraivaajat eivät yleensä raivaa tavaroitaan ensisijaisesti periaatteen (minkä ihmeen periaatteen?!) vuoksi tai pelkän raivaamisen itsensä tähden tai kokeakseen moraalista ylemmyyttä. He tekevät sen oman hyvinvointinsa takia.

Jos kaikki pinnat peittyvät epämääräisiin pinoihin, tavaran etsimiseen menee tunti päivässä eikä kaappien ovia voi avata, koska aina jokin tavara tippuu, ei tavara lisää asukkaansa arjen sujumista tippaakaan. Elämä turhasta tavarasta ja sen aiheuttamasta epäjärjestyksestä vapautettuna on vain niin paljon yksinkertaisempaa.

”Vanhojen tavaroiden, esimerkiksi vaatteiden, säilyttäminen on [haastatellun] mielestä myös tulevien sukupolvien huomioonottamista.”

Tervetuloa vaan tavaranraivaajien vertaisryhmiin, joissa paljastuu, että tavaran säilyttäminen tuleville sukupolville voidaan kokea myös karhunpalveluksena. Nuhruiset, kolmekymmentä vuotta kellarissa säilötyt lastenvaatteet, joiden kuminauhat ovat hapertuneet – näistäkö tuoreen äidin pitäisi iloita? Koko peruskoulun oppikirjasto 80-luvulta tai jätesäkillinen 70-luvun teryleenejä? Löytöjä yhdelle, useimmille rojua ja lisävaivaa.

Jos todella haluaa huomioida tulevat sukupolvet, kannattaa kysyä heiltä, tahtovatko he, että tavaroita ylipäätään säilytetään heitä varten. Sitä paitsi muutama yksittäinen, säästettäväksi valikoitu aarre loistaa kirkkaammin kuin huushollillinen sekalaista sälää.

”Tavaraa ei ole liikaa, jos sille kaikelle on paikkansa.”

Kyllä, kyllä, paikka kaikelle, niinhän minä sanoin. Mutta jos kaikelle onkin paikka siksi, että kaksi ihmistä asuu 300 neliön talossa, tavaraa on luultavasti liikaa. Ei kannata asua isommassa kodissa kuin muutoin olisi tarpeen vain, jotta kaikelle turhalle tavaralle olisi oma paikka.

”Jos tavaralle ei ole muuta jatko-osoitetta kuin poltto, se kannattaa säilyttää odottamassa parempaa käyttöä.”

No eiköhän se silloin mieluummin kannata vapauttaa vaikka sinne kierrätyskeskukseen, jotta joku muu voi ottaa sen parempaan käyttöön. En tosin ymmärrä, miten kenelläkään olisi yhtään mitään käyttöä tavaralle, joka on siinä kunnossa, että sen voi toimittaa vain polttolaitokselle. Ei koti ole jäteasema.

”Täpötäydet kaapit saattavat hillitä ostohaluja ja siten auttaa säästämään sekä rahaa että maailmaa.”

No, onhan tämä toki raikas näkökulma. Mutta kun se ei vaan toimi noin. Täpötäysistä kaapeista ei ota selvää, mitä ne ovat nielleet, mikä johtaa siihen, että samoja asioita ostetaan aina vain lisää. Lopulta ihmisellä on tusina saksia ja 150 paria sukkia.

Tärkeintä ei todellakaan ole taito heittää tavarat pois, vaan erottaa olennainen epäolennaisesta.


Kiinnostaako lukea lisää ammattijärjestäjän vinkkejä? Lataa avaimet ammattijärjestäjän maksuttomaan vinkkipankkiin. Saat samalla pari kertaa kuussa ilmestyvän Paikka kaikelle -uutiskirjeen ja paljon hyödyllistä tietoa kodin järjestämisestä.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

10 kommenttia artikkeliin ”Järjestämisen ”trendioppi” eli taito heittää tavarat pois”

  1. Minä jotenkin suhtauduin varsin positiivisesti etenkin tuohon kohtaan, että tavara kannattaa säästää odottamaan parempaa käyttöä, jos tällä nimenomaisella hetkellä ainoa osoite olisi polttolaitos. 🙂 Ajattelen siis sitä, että kierrätysmahdollisuudet ovat koko ajan parantuneet ja varmasti parantuvat vastakin mm. tekstiilien jatkohyödyntämismahdollisuuksien suhteen. Monet kerrat olen iloinnut siitä, että meidän satavuotiaan talomme alapohjasta ja kellarista jäivät edellisiltä sukupolvilta ne sadat lasipurkit kippaamatta kaatikselle (60-70-luvulla) tai suoraan mäkeen (sitä ennen), kun nyt voin kierrättää ne vastuullisesti lasinkeräykseen. (Puhumattakaan siitä, että nyt osa niistä purkeista on jopa arvokkaita, mutta se on sitten eri asia. :D)

    Vastaa
  2. Hyviä pointteja!!! Kyllä mun olo helpottaa siitä että koti on toimiva, kaapit ei pursua ja kaikki lapset tietävät suurinpiirtein mistä mitäkin löytyy. Jos en esim. olisi raivannut tavaraa jota perin, niin olisin nyt niiden vanhojen muistojen ympäröimänä ahtaasti asuen. Jotenkin ajattelen että haluan elää nykyhetkeä… Olen myös alkanut kyseenalaistamaan esimerkiksi äidiltäni saatua taulua. Se oli äidille tärkeä ja tunnetun taiteilijan tekemä, mutta ei kyllä oikeasti ole sitä minulle. En pidä siitä mitä se taulu minulle ”sanoo”! Miksi säilyttäisin…

    Vastaa
    • Nimenomaan. Ei perintöjä tai lahjoja tarvitse velvollisuudesta säilyttää sen enempää kuin mitään muutakaan. Tässä hyvä on KonMari-metodin ytimessä oleva kysymys ”tuottaako se minulle iloa?” Jos ei tuota, varmasti tuottaa jollekulle toiselle 🙂

      Vastaa
  3. Minä luulen, että tässä oli taustalla se, että raivaamisesta on yleisesti ottaen tullut viime aikoina suosittu aihe esim. lehdissä. Ammattijärjestäjiä haastatellaan usein, ja tuo Konmarihan on kiilannut mm. tietokirjojen myynnissä värityskirjojen ohi. Veikkaan että sen takia jutussa puhutaan trendistä – tässä on nyt uusi ilmiö josta puhutaan paljon. Siitä saattaa myös syntyä mielikuva, että ”kaikki” raivaavat pää punaisena raivaamisen vuoksi, ja jos näin ajattelee niin eihän hommassa paljon järkeä olekaan.

    Tykkäsin kovasti noista vasta-argumenteistasi! Tarkemmin luettuna nuo alkuperäiset väitteet kuulostavat vähän siltä, että itsepäs olet romppeesi hankkinut, kärsi nyt sitten niiden seassa. Ei kovin rakentava lähestymistapa sekään.

    Vastaa
  4. Puhut asiaa. Tavaran raivaaminen mielletään helposti epäekologiseksi, mutta voi sen katsoa niinkin, että turhan tavaran vapauttaminen toisten käyttöön vähentää uuden ostamista. Ja sitten vaivalloinen poistamis- ja kierrättämisprojekti usein tekee ihmisistä kulutuskriittisempiä, mikä on hyvä sekin. Näitä ”pois heittämisestä” provosoituneet tai ahdistuneet ei aina tule ajatelleeksi.

    Vastaa
  5. Tuo ”onko tyhjä tila moraalisesti turha” käsitin sen niin että nyt kun rakennetaan noita hillittömiä lasipalatseja vain siksi että on sitä tyhjää tilaa, on se tehty vain rakentamisen iloksi, käytetty rakennusmateriaaleja ja luonnonvaroja ja otettu hillitön asuntolaina SE olisi moraalisesti väärin jos lähtökohtaisesti olisi voinut asua esim 90 neliön kodissa.

    Luullakseni haastateltava tarkoitti tuota eikä mitään kilvoittelua tai ”paras äiti” titteliä.

    Vastaa
  6. Tällä hetkellä sain hyvät naurut jutustasi Siis, vastaustesi huumorista. Kiitos! Ehkä omien kaappien raivaaminen alkaa sujua paremmin, kun suhtautuu lempeällä huumorilla omaan tavarakaaokseen.
    Kiitos blogistasi!

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle