Suurtalousemäntä vai ruokahifisti? Ateriasuunnittelun vaikeudesta

Tiedättekö sen ihanneminän, joka laittaa tekemään kaikenlaista kummaa? Se ostelee epäkäytännöllisiä korkokenkiä (koska keikkuu niissä sujuvasti päivät pitkä), tahtoo kokeilla pakurikääpää (koska haluaa olla terveystrendejä seuraava ihminen) tai hankkii parvekekukkia (onhan niin ihanaa istua kesäiltana viihtyisällä parvekkeella).

Arkiminä sitten lompsii paikasta toiseen mukavissa lenkkareissa, ei koskaan keksi, miten kääpää käyttäisi, eikä tarkene iltaisin parvekkeella saati muista kastella kukkiaan.

Minun ihanneminäni rakastaa ruuanlaittoa. Se seurailee ruokablogeja, leipoo käden käänteessä luomusämpylät, kokeilee uusia reseptejä, käy kauppahallissa ostoksilla ja kutsuu illallisvieraita kolmen ruokalajin aterioille. Sen mielestä ruuanlaitto on ihanan rentouttava harrastus.

Arvatkaapa, kuinka usein arkiminäni laittaa ruokaa? (Jep, kesälomalla pari kertaa, sitä ennen jouluna.) Entä miten nopeasti sen pinna kiristyy, kun se laitetaan hellan ääreen? (Ette ehdi sanoa edes ”soijanakki”.) Se ei ole erityisen tumpelo keittiössä, mutta sitä ei vain ruuanlaitto motivoi yhtään. Hyvästä ruuasta se kyllä tykkää – ravintolassa.

Lukemattomia keittokirjoja. Harrastin ruuanlaittoa viimeksi ennen lasten syntymää. Keittokirjoja on tullut ostettua sen jälkeenkin.

Lukemattomia keittokirjoja. Harrastin ruuanlaittoa viimeksi ennen lasten syntymää. Keittokirjoja on tullut ostettua sen jälkeenkin.

Pari vuotta sitten kyllästyin siihen, että elimme ruokasuunnittelun ja ruuanlaiton suhteen aivan pellos… hyvin spontaanisti. Varttia ennen ruoka-aikaa perheen aikuisista se, jolla nälkäkiukku iski lujempaa, havahtui siihen, että taas pitäisi keksiä jotain syötävää. Hyvässä lykyssä kaapista löytyi hernekeittopurkki tai salaattiainekset.

Usein kuitenkin juostiin kiireellä lähikauppaan arpomaan valmistomaattikastikkeen ja pestokastikkeen välillä. Koska kauppaan on vain kolmen minuutin kävelymatka ja se on auki melkein aina, haimme ruokaa melkeinpä aines kerrallaan sitä myöten kun ne kaapista loppuivat. Kunniaksemme voi sanoa, että ongelma koski vain lämmintä ruokaa, muut ateriat meillä pyörivät moitteetta. Lapsiperheessä lämmintä ruokaa kuitenkin kaivataan usein kaksikin kertaa päivässä. Se on myös ateria, joka vaatii eniten vaivannäköä.

Väsyneenä ainaiseen improvisointiin päätin laittaa huushollin ruoka-asiat kerralla kuntoon. Kerroin Facebookissa suunnitelmistani ja kyselin helppoja arkiruokaehdotuksia. Kaverit jakoivat hienoja käytäntöjään: Marttahenkiset tekivät sunnuntaisin koko viikon ruuat valmiiksi. Rahaakin säästyi ateriasuunnittelulla. Oman elämänsä master chefit taas kauhistuivat aikeitani suunnitella monen viikon ruuat valmiiksi, sillä mikään ei rentouta työpäivän päälle niin kuin hyvän aterian valmistaminen improvisoimalla. Välimerelliseen aikatauluun luottavat puolestaan kertoivat lapsiperheen arjen pyörivä helpommin, kun viiden aikoihin syödään välipala, minkä jälkeen on rauhassa aikaa valmistaa myöhemmin syötävä kunnon illallinen.

Ihan kiva, mutta itse en kuuna kullanvalkeana uhraisi pyhäpäivää lieden äärellä. En edes arki-iltaa. Ja rentoutuminen, niin, minä rentoudun järjestämällä kaappeja.

En ole aina ollut tällainen. Aiemmin laitoin mielelläni ruokaa vieraille ja ystävien kanssa kokkailu on mielestäni edelleen mainio tapa viettää aikaa yhdessä. Kylmien, nopeiden ruokien – raakaruoka on ihanaa, harmiksi jälkipolvi ei sitä arvosta – valmistaminen on edelleen ihan ok. Ruuanlaiton haasteina meillä on kuitenkin nykyään yhden perheenjäsenen ruoka-allergia, toisen kasvissyöjyys ja kolmannen nirsous. On vaikea laittaa kaikille sopivaa ja maistuvaa ruokaa. Useiden erilaisten ruokien kokkailu ei motivoi yhtään. Lisäksi isolle perheelle on ostettava todella paljon kerralla, jos tahtoo ruuan riittävän kahta päivää pidemmälle. Autottomalle se on totinen ongelma.

No, päätin joka tapauksessa kertaheitolla poistaa kaiken luovuuden ruuanlaitosta: tein kuuden viikon kiertävät ruoka- ja ostoslistat. Niillä oli kaikki viikonloppulounaista aamiaistarpeisiin. Myös ruuanvalmistus oli tarkoitus jos ei eliminoida niin minimoida: samoja päivällisruokia piti syötämän kaksi tai jopa kolme päivää peräkkäin. Keräsin listalle ruokia, joiden uskoin maistuvan myös lapsillemme. Päätimme ruveta käymään viikonloppuisin anopin autolla puolen kilometrin päässä sijaitsevassa suurmarketissa, jotta saisimme ostokset keskitettyä.

Kokeiluni on täydellinen esimerkki systeemin ylijärjestämisestä: Jo ensimmäisellä viikolla ruokien mitoitus mätti. Söimme samaa ruokaa neljä päivää. Paitsi että se oli tuskaa, suunnitelma meni heti uusiksi koska seuraavien päivien ruuat siirtyivät. Toinen ruoka ei maistunutkaan lapsille, jotka paastosivat pääaterioiden läpi ja paikkasivat kalorivajeen iltapalapöydässä ketsuppivoileivillä. Olin myös jättänyt suunnitelmaan aivan liian vähän mahdollisuuksia spontaaniin ulkona syömiseen ja muuhun vaihteluun.

Sinnittelimme läpi kuuden viikon jakson. Uuden kierroksen aloittaminen oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä. Koska kutakin ruokaa oli syöty kolme, neljä päivää putkeen, samat ruuat eivät taas houkutelleet. Siippa piti ostoslistasysteemiä liian vaikeana. Luovutimme.

Sen verran ryhtiä meille kokeilusta jäi, että nykyään pyrimme tekemään isot ruokaostokset kerran viikossa. Turussa viime vuonna aloittanut verkkoruokakauppa on helpottanut tilannetta. Vaikka sieltä ei aina saa kaikkea haluamaansa, ainakaan kenenkään ei tarvitse käyttää kallisarvoista vapaapäiväänsä ruokakaupassa.

Erään perheenjäsenen mieliruuat.

Erään perheenjäsenen mieliruuat.

Ammattijärjestäjäkollega Eveliina kirjoitti vastikään perheensä ihailtavan suunnitelmallisesta ruokahuollosta. Ensin syyllistyin, mutta sitten sain kimmokkeen kokeilla uudelleen hieman kevyempää järjestelmällisyyttä meilläkin. Keräsin jokaisen kirjoitustaitoisen perheenjäsenen listat suosikki- ja inhokkiruuista sekä niistä muista, joita kuitenkin suostuu syömään. Perheen ruokavastaava saa sitten ideoida tulevan viikon ateriat niiden pohjalta huomioiden kunkin viikon muun ohjelman ja ruuanlaittoon käytettävissä olevat resurssit. Tilaus verkkoon ja ruuat ovat täällä seuraavana päivänä! Katsotaan kuinka meidän käy.

Olen oppinut, että ihanneminän vaatimuksille on parasta antaa kyytiä. En liitä kelvollisuutta ihmisenä siihen, kuinka kiinnostunut tai osaava joku on ruuanlaittajana. Osaan kaupassa jättää uutuudet hyllyyn enkä osta keittokirjoja. Ymmärrän, ettei minun tarvitse olla sen enempää valmista ruokalistaa noudattava suurtalousemäntä kuin ruokahifisti. Ohitan ruoka(valio)trendit tyynen rauhallisesti. Ja vaikka vanhemmille yleisesti muuta uskotellaan, luotan siihen, että lapseni kasvavat terveiksi myös pakasteperunamuusilla ja raejuustolla, onhan tarjolla aina myös kurkkua ja paprikaa.

En muuten ole yksin. Kaverini kertoi, että naapuruston lapset olivat kehuskelleet sillä, kenen äiti teki parhaan makaronilaatikon ja kenen taas parhaat lihapullat. Kaverini lapsi oli osallistunut keskusteluun toteamalla, että ei meidän äiti tee ruokaa.

Miten teillä pelaa ruokahuolto?

0 vastausta artikkeliin ”Suurtalousemäntä vai ruokahifisti? Ateriasuunnittelun vaikeudesta

  1. Suurperheellinen

    Meillä(kin) on käytössä yhdenlainen puolitien ratkaisu: viitteellinen kiertävä viikon ruokalista. Joka päivälle on määritelty ruokatyyppi lähinnä ruoanlaittoon käytettävissä olevan ajan mukaan, esim. ma-ilta (kiireinen harrastusilta): pasta, kastike ja proteiininlähde; ti-ilta ja ke-ilta: keitto, to-ilta (hyvin kotiaikaa) ja pe-aamu (otettava ruoka mukaan): pata tai laatikko, la-ilta: jotain herkkua.

    Sunnuntai-iltana sitten porukalla mietitään, olisko tämän viikon keitto hernekeittoa vai ranskalaista sipulikeittoa patongin kera, syödäänkö la-iltana itsetehtyjä hampurilaisia vai noutopitsaa ja tarviiko su-illan puuroon hakea ohraa, mannaa tai ruisjauhoja. Jos haluaa kokeilla uusia reseptejä, siihen on mahdollisuus, mutta jos ei tule mitään mieleen, voi napata idean edellisiltä viikoilta, joiden listat ovat tallessa (kännykässä). Kaupassa käydään 2-3 kertaa viikossa.

    Toimii meillä, eikä enää syödä viikkoa putkeen erilaisia keittoja kun ei tule kaupassa mitään muuta mieleen 😀

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Oi, kuulostaa mahtavan organisoituneelta! Tänään siippa soitti kaupasta ja pyysi katsomaan, mitä ruokia meidän listoissa olikaan. Toimii se niinkin, mutta mobiilina olisi parempi.

      Vastaa
  2. Anna

    Meillä vähän sama kuin yllä. Kaupassa käydään kaksi kertaa viikossa, torstaisin isosti ja lauantaisin pienesti. Ruuat suunnitellaan viikoksi kerrallaan, mä olen vielä kotona lasten kanssa, joten jokaiselta illalliselta pitää jäädä seuraavan päivän lounas. Kahta kokkausta päivässä en ala toteuttaa! Viikon aikana tehdään pari isompaa satsia, josta pakastetaan osa, koska ei sitä todella jaksa syödä samaa ruokaa paria päivää pitempään. Ruokalistaa miettiessä katsotaan myös pakkasen antimet ja noin kerran viikossa syödään pakkasesta. Tähän ollaan viimeisen vuoden aikana panostettu siten, että pakastin on todella vain yli jääneen ruuan ”välivarasto” eikä enää sen ei-kenellekkään-maistuneen-uuden-reseptin unohdettu hautausmaa.
    Mä oon välillä miettinyt, että pitäis tehdä tollanen kuuden viikon lista, mutta se ei innosta mua. Viikko on meille hyvä, jää sopivasti liikkumatilaa tehdä spontaanejakin päätöksiä. Mutta se lempiruokalista on mulla vielä työnalla, oon sen jo suunnitellut: omiin sarakkeisiin kasvis, kala, liha, muna; ja niiden alle kuhunkin kategoriaan kuuluvat meidän perheen suosikit. Siitä tarkistamalla saakin sitten helposti seuraavan viikon menun koottua ja pitäisi tulla sopivasti vaihteluakin.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Organisoitunutta pakastimen käyttöä! Meillä on itsestään sulattava pakastin ja olen huomannut, että pakastimen sulattaminen on aiemmin ollut hyvä tapa siivota hautausmaaruokia. Nyt pitää olla niiden kanssa skarpimpi muuten.

      Vastaa
  3. Harri

    Itselläni on inspiraatioon ja varastoihin perustuva järjestelmä: valitaan päivän proteiinilähde (pavut, jauheliha, kala, broilerinpalat, soijasuikaleet, mikä ikinä), valitaan päivän hiilarit (peruna, pasta, riisi, kuskus jne), ja kaivetaan jääkaapista löytyviä kasviksia. Kasvikset kypsennetään joko proteiinin kanssa pannulla ja tarjoillaan hiilarilisukkeen kyljessä, tai sitten esim. kalan tapauksessa kala kypsennetään sellaisenaan mausteiden kanssa ja kasviksista ja hiilarilisukkeesta tehdään jonkinlainen sekoitus uunissa, pannulla tai kattilassa.

    Tämä vaatii suht’ hyviä varastoja ja paikat kyllä pursuavatkin erilaisia mausteita ja maustevalmisteita, mutta ruoanlaitto on joka kerta erilaista kuten myöskin tuloksena syntyvät ruoat, joilla ei yleensä ole nimeä tai erityistä alkuperää. Joskus tulee sitten tehtyä jotain tiettyä, mutta sekin on yleensä seurausta inspiroitumisesta kauppareissulla (”Tänään syödäänkin muuten makaronilaatikkoa.”) Lapset pitävät jos pitävät, syövät kuitenkin aina jonkin verran.

    Kauppareissulla ostetaan kaikkia kolmea kategoriaa mikä nyt kullakin kauppareissulla näyttää hyvältä. Systeemin suurin ongelma on, että on pakko käydä kaupoissa joista saa sellaisia tuoretuotteita joista haluaa laittaa ruokaa. Jos jaksaa kantaa, niin samalla reissulla saattaa tarttua mukaan ainekset seuraavankin päivän tai parin ruokiin, mutta enempää ei kävellen jaksa. Joskus tulee tehtyä autolla isompi ostosreissu lähistön isompaan markettiin, ja silloin tulee lähinnä täydennettyä perusvarastoja: 5 pussia pastaa, pari pakettia erilaisia riisejä, papusäilykkeitä, tomaattisäilykkeitä, ja niin edelleen. Valmiiden ruokien pakastamista ei tule harrastettua, koska ei niitä kukaan kuitenkaan sieltä pakkasesta muista syödä; tähteitä tulee tehtyä tarkoituksella koska niistä saa joku joskus lounaan, jos ei muuten niin koko perhe viikonloppuna koottuja tähteitä kun ei jaksa kokata kahta kertaa päivässä.

    Tunnustan pitäväni arkiruoanlaitosta. Ruoan tekeminen ja itse tehdyn ruoan syöminen tekee hyvälle mielelle, muitta lapset ovat olennainen osa kuviota. Kun lapset kesällä olivat pari viikkoa muualla, meni kodin ruokahuolto aivan hunningolle koska kukaan ei jaksanut vaivautua, eikä enää edes muistanut, minkälaista ruokaa sitä nyt sitten aikuisille tekisi kun lapset eivät ole kotona. En koe että systeemi olisi erityisen haastava aikataulullisesti, sillä yleensä ruoan valmistuminen vie puolesta tunnista kolmeen varttiin. Lähes päivittäiset kauppareissut toki vievät aikaa, mutta kun käy samoissa kaupoissa usein, niin hyllyt ovat tuttuja ja asiointi ripeää.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Itse asiassa perheen toinen aikuinen hoitaa (onneksi!) meillä ruuat pöytään vähän tuohon kuvaamaasi tyyliin, tosin proteiinivalikoima on laktovegeruokavaliolla harmillisen suppea (kun lapset eivät syö papuja tai linssejä). Meillä aikuiset menee kaupungille syömään, jos lapset ovat poissa 😉 Minäkin kokkaisin suht mielelläni ns. oikeita ruokia, jos yleisö täällä söisi ne mielihyvällä, mutta kolmesta lapsesta vain yksi on kaikkiruokainen. Muiden kanssa pitää sumplia tai menee ketsuppivoileipälinjalle. Ja se jos mikä vie tältä kokilta motivaatiot. Tuo toinen aikuinen ei muista, mikä lapsille ei kelpaa ja tarjoilee niille kerta toisensa jälkeen toiveekkaana falafelia ja uunissa paahdettua paprikaa kuskusin kanssa (= syövät pelkkää raejuustoa ja cashew-pähkinöitä aterialla) 🙂

      Vastaa
  4. Kirsi

    Meillä arkisin kaikki syövät lounaan töissä, koulussa tai tarhassa. Kotona mennään joko voileipälinjalla tai Saarioisten äitien avulla, käytännössä joko lihaperunasose- tai lihamakaronilaatikolla. Arkisin ei valmisteta ruokaa lainkaan, viikonloppuna kylläkin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *