Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Viikkausvimma

Kotien raivaajat ja järjestämisentusiastit kautta Internetin ovat viime aikoina intoilleet vaatteiden viikkaamisesta. Olen itsekin lietsonut innostusta täällä. Trendin harjalla on asetella vaatteet ja muut tekstiilit pinojen sijasta riveihin. Rivittämisellä on monia etuja: rivit pysyvät pinoja helpommin siisteinä, tekstiileistään saa yhdellä silmäyksellä kokonaiskuvan ja ne mahtuvat pienempään tilaan. Moni sotkuisesta kaapista kärsinyt kertoo saaneensa uudesta järjestyksestä apua. Pystyviikkauksen kirjassaan esitellyt suosittu järjestämisguru Marie Kondo kehottaa laittamaan vaatteet lisäksi värijärjestykseen: vaaleammat eteen, tummat taakse. Kondon mukaan onnellisuus lisääntyy, koska värijärjestys miellyttää silmää. Sukat taitellaan – ei pariteta rulliksi – ja rintaliiveillekin löytyy omat ohjeensa.

Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.
Tiskirätit ja keittiöpyyhkeet rivissä.

Olen itse suuri arkipäivän estetiikan ystävä. Jos on aikaa (usein ei ole), nautiskelen ripustamalla pyykit värijärjestykseen, taitan vaatteet ja muut tekstiilit huolella sekä asettelen ne kaappiin värien mukaan. Harmonia ja symmetrisyys viestivät minulle levollisuutta. On ilo katsoa kauniisti järjestettyjen kaappien sisuksia. Pyykin viikkaaminen ja kaappiin asettaminen ovatkin lempikotitöitäni. (Totta puhuen melkein kaikki muut kotityöt jättäisin väliin. Imuroinnista tulen vain vihaiseksi.)

Silti seurailen nykyistä viikkausvimmaa mietteliäänä. Ammattijärjestäjäkoulutuksessa meille näytettiin amerikkalaisen järjestäjän opasvideo pikkuhousujen viikkaamiseen (video saattoi olla tämä, en muista tarkalleen). Esimerkin oli tarkoitus olla keventävä mutta myös varoittava: toisin kuin höpsöjen amerikkalaisten, järkevien suomalaisten järjestäjien on syytä keskittyä tavaran karsimiseen, toiminnallisuuteen ja ratkaisuihin, jotka eivät ole asiakkaalle liian vaativia. Pipertäminen sellaisten yksityiskohtien kanssa kuin alushousujen taitokset on ajanhukkaa.

Siivousliinat, pikkupyyhkeet ja harsot narulla.

Mietteliäisyyteni liittyy silti järkevyyden sijaan enemmän sukupuoleen ja valtaan. Yhtä lukuun ottamatta (ja sekin yksi opettaa viikkaamaan pinoihin, ei riveihin!) kaikki tietämäni viikkaajat ovat naisia. Mitä jos meille yhtäkkiä käykin niin, että kunnon naisen kriteeriksi tulee taito soinnutella sukkansa sävyn mukaan ja pitää rintaliivirivit moitteettoman suorina? Jos meille aletaan myydä tuotteita (vaikka tällaisia), joilla varmistamme täydellisen kauniit kaapit? Mitä jos viikkaamiseen keskittyminen tekeekin meidät onnettomiksi? Ajattelen Betty Friedanin klassikkoteoksessaan Naisellisuuden harhat kuvaamia 50-luvun epätoivoisia kotirouvia, joiden kunnianhimoa kodin- ja lastenhoito ei tyydyttänyt, vaikka aikakauden sukupuoli-ideologian mukaan olisi pitänyt. Ja eikö tässä ole sekin riski, että sillä välin kun me pesemme, kuivaamme, silitämme ja taittelemme, ne joita viikkaamisopit- ja standardit eivät koske, saavat ylennyksiä, julkaisevat teoksiaan tai nousevat yhteiskunnallisiin asemiin?

Älkää ymmärtäkö väärin. En halua kieltää ketään järjestämästä siivousliinojaan värin mukaan – teenhän niin itsekin. Mutta toivon, että jokainen kotinsa estetiikkaa hiova tekee sen omaksi ilokseen, silkasta nautinnosta ja tietoisella päätöksellä. Ja katsoo, ettei ihan kaikki aika mene pyykin kanssa pelatessa (tekstiilien määrän vähentäminen auttaa tässä). Oman ainutkertaisen elämänsä kun voi käyttää niin monella muullakin tavalla: lastensa kanssa leikkien, hyvää kirjaa lukien, nälänhätää vastaan taistellen, politiikkaa tehden, tieteellisten läpimurtojen parissa.

Viikkaatko? Miten viikkaat? Vai onko ihan sama, miten vaatteet kaappiin survoo, jos nyt ylipäätään jaksaa niitä sinne asti viedä?

Ensi viikolla kirjoitan siitä, olemmeko pakkomielteisiä säilytysjärjestelmien suhteen.

Kirjallisuus
Betty Friedan: Naisellisuuden harhat. (The feminine mystique, 1963.) Suom. Ritva Turunen & Jertta Roos. Kirjayhtymä, 1967.

 

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

0 kommenttia artikkeliin ”Viikkausvimma”

  1. Olipas raikasta pohdintaa. Itse en koe höpsähtäväni helposti villityksiin, tätä Kondoviikkausta olen jossain määrin kotiini päästänyt, saattaa olla että siivousliinanikin jossain vaiheessa kokevat kohtalon, toistaiseksi siivousintoni ei ole laantunut vaikka otankin aina päällimmäisen perinteisestä pystypinosta. Vaikka jokainen järkevä markkinamies ottaakin elantonsa tämän hitin aikaan loistavaakin loistavimmista viikkailuun liittyvistä tuotteista, sanoisin että on myös miehiä, jotka saavat kicksejä vaikkapa ruuvimeisselien ja jakoavainten suorista kokojärjestyksessä olevista riveistä ja autonrenkaiden säilytysjärjestelmistä ja nauttii kravattien kätevästä värijärjestyksestä. Tällaisissa hypetyksissä on toki vaara, että kunnollisuutta ja onnellisuutta mitataankin taas kodin trendien mukaan. Aina on ryhmä ihmisiä jotka ulottavat ruokavalion, kuntoilun, sisustuksen tai vaikka järjestämisen koko elämää koskettaviksi asioiksi. Vieläkin kohkataan vaikkapa mindfulnesista mutta karppaus alkaa olla mennyttä. Nosteessa lienevät ekologisuus, järjestäminen, säästäminen, laatu ja lähialueellisuus. – ja mihinkään tutkimustulokseen arvioni ei perustu 😉
    Nykytrendeissä on hyvää ja huonoa se, että ne ovat ohimeneviä. Arvaisin itsekin pitkään jaksavani t-paitojen rullaamista – koska valikoimasta on helppo valita ja myös lapset kykenevät asiaan, mutta henkarikaapin värijärjestyksen luulisin kestävän sen hetken ja siivousliinojen ehkä sen yhden pesukerran läpi – itselläni siis. Otetaan se omaa hyvinvointia lisäävä villitys hetkeksi käyttöön ja siirrytään sitten uuteen kun uusi Kondo keksii ratkaista jonkun toisen osan elämäämme. Onneksi olemme sen verran epähomogeeninen ryhmä että tällainen hitti läpäisee vain osan ihmisiä.

    Vastaa
    • Kiitos! Se että saa mielihyvää järjestämisestä ja/tai järjestyksestä ei tosiaankaan ole sidottu sukupuoleen. Sen sijaan nämä pyykkihommat tuppaavat ajankäyttötilastojenkin mukaan olemaan enemmän naisten vastuulla.

      Vastaa
  2. Hyvä teksti! Olen tätä viikkausvillitystä pohtiessani miettinyt, pitäisikö siihen siirtyä. Mutta ei, minulla on jo toimiva systeemi, ja se on tärkeintä. Kolmen lapsen kanssa minulle tärkeintä on eräänlainen osumatarkkuus, joten olemme päätyneet koriratkaisuihin. Sisävaatteet koreissaan, ulkovaatteille kori sopivan matalalla, mihin ulkovaatteet osuvat…. Sujuvoittaa arkea, löydän kaiken tarvitsemani ja asiat ovat paikoillaan. Estetiikasta ei niin väliä, kun kaapin ovet ovat kiinni, mutta valitut korit mahtuvat kaksi rinnan kapeaan kaappiin, ja juuri se tuottaa *minulle* iloa — että olen ne onnistunut löytämään. Minun ei siis tarvitse alkaa viikjata vain siksi, että voin esitellä siistejä pinoja fb:ssä.

    Vastaa
  3. Olen myös arkipäivän estetiikan ystävä ja siistit vaatekaapit miellyttävät minua. Nyt olen viikkaillut vaatteita lähes Konmari-tyylillä. Toivon lastenkin löytävän koreistaan sopivat vaatteet ilman, että heidän penkomisen jälkeen suuri osa vaatteista (ne pinojen päälimmäiset) ovat lattialla. Yritän myös huomioida yhä enemmän mitä vaatteita lapset itse käyttävät ja mitkä jäävät käyttämättä (ne kiertoon). Siististä vaatekaapista ja laatikosita löytää tarvitsemansa paljon paremmin.
    Viikkasin siivousliinatkin pystyyn. Nyt on helpompi ottaa oikea liina sotkematta liinalaatikkoa täysin. Kokeilen myös pyyhkeiden viikkausta, toimiiko vai ei,, saa nähdä käytössä. Turhaan en aio aikaa käyttää liiaksi viikkauspuuhiin, koska elämässä on tärkeämpiäkin asioita. En kuitenkaan enää tahdo säilöä puhtaita vaatteita ja lakanoita viikkoa keinutuolissa, koska kukaan ei (muka) ehdi niitä viikata kaappiin.
    Yksi viikkausta oikeasti helpottava tuote on Viikkari (http://www2.positiivarit.fi/viikkari/), Vaikuttaa turhakkeelta, mutta auttaa viikkaamaan tasalevyisiä ja Konmari-tekniikkaa voi käyttää viikkarin kanssa.

    Vastaa
    • Toimivuus, toimivuus, toimivuus. Sehän tässä tärkeintä on. Tuosta taitteluläpyskästä olen nähnyt myös pahvisen ITE-version. Harkitsin jopa sellaisen askartelemista, mutta sitten pahvin säilyttäminen tuntui hankalammalta kuin siitä tuleva hyöty, jäi tekemättä.

      Vastaa
  4. Viikkaamisessa voi kokea anarkistisia hetkiä: minut ja puolisoni on opetettu viikkaamaan lakanapyykki täsmälleen samalla tavalla, mutta siinä on yksi taitos, jonka tarkoitusta emme kumpikaan ymmärrä. Jätämme sen nykyään tekemättä ja se laittaa hihityttämään joka kerta: ihan kuin tekisi jotain luvatonta. 😉

    Vastaa
  5. Viikkaamisesta sanoisin vain sen, etten ole koskaan nähnyt miestä, joka kylään mennessään sohvalla istuessaan alkaisi viikkailla lasten hujan hajan jättämiä vaatteita siisteihin pinoihin. Minä ja muutama muu nainen tekee tuon ilman että edes ymmärtää tekevänsä mitään. Viikkaaminen on naisilla joku ikiaikainen tapa. En tiedä mitä kivikauden naiset ovat viikkailleet, niin tietysti taljat päiväksi kivien päälle pinoihin 😉 luulen että useimmat naiset pitävät viikkaamisesta ja ne jotka eivät pidä, eivät Konmarita, koska eivät edes mieti viikkaamisia.

    Vastaa
  6. Piristävä näkökulma! Mä uskon että suomalaiset ovat vetäneet viikkausvimman järkevän Suomi-suodattimen läpi; kaikissa haltioituneissa konmari-kommenteissa fiilistellään täällä ennen kaikkea sitä, kuinka helppo ja siisti lopputulos on, periaatteessa samalla vaivalla kuin pinoon viikatessa.

    Tekstiilien määrästä ja pyykistä olen muuten nyt karsimisen myötä yllättäen vähän eri mieltä! Mulla on tällä hetkellä varmaan vähemmän perusvaatteita kuin koskaan, ja esim. kylpypyyhkeitä meillä on vain vähän: tuntuu että pyykkiä pitää pestä jatkuvasti, jotta kaapissa on jotain puhdasta. Pyykkipäivien harventaminen mielessä aionkin nyt ostaa pitkästä aikaa pari vaatetta lisää 🙂

    Vastaa
  7. Kiitos! Pyykinpesussa kyse on vaatemäärään (esim. montako jäsentä taloudessa), pesutottumusten (heittääkö kaikki samaan koneeseen vai peseekö monella eri tavalla eri vaatteita, vältteleekö vajaatäyttöä vai ei), käyttötottumusten (kuinka usein vaihtaa vaatteet, likaavatko perheenjäsenet jatkuvasti vaatteitaan) ja pesukoneen koon välisen suhteen optimoinnista. Voi tosiaan olla, että vaatteita on liian vähän siihen, että saa koneellisen kasaan ennen vaatteiden loppumista.

    Vastaa
  8. Erittäin kiintoisaa pohdintaa. Sanoisin, että ongelmaksi tuo muuttuu silloin, kun tietyllä tavalla viikkaamisesta tulee jonkinlainen sosiaalinen normi. Ei tietenkään koskaan kaikkalla, mutta esimerkiksi tietyssä ihmisryhmässä. Naisten velvollisuuksiin kuuluu jo nyt mm. kauneudenhoitoa, joka vie aikaa ja jota sosiaalisesti odotetaan. Saman ajan voisi käyttää johonkin järkevämpäänkin, mutta koko yhteiskunnan läpäisevää normia vastaan on vaikeaa taistella. (Kyllä, olen Wolfini lukenut…)

    Naisilla on jo nyt niin paljon ”ylimääräisiä” velvollisuuksia kodinhoidon saralla, että todella toivon ettei tästä viikkaamisesta tule uutta sellaista. En tiedä yhtäkään isää, joka vastaisi lasten vaatehankinnoista, harrastuskalentereista tai hammaslääkäriajoista, saati sitten miettisi miten vaatteet kannattaa viikata. Tietenkin jos syystä tai toisesta on perheen pyykkivastaavaksi päätynyt, niin kannattaa valita systeemi joka itsellä toimii parhaiten. Minusta Konmarissa on paljon hyvää, koska se tosiaan parantaa laatikoiden käytettävyyttä ja vähentää sotkun syntymistä. Viikkailen siis vaatteet sillä tavalla, koska se tosiasiassa vähentää työmäärääni. Mutta värijärjestyksessä menee raja – sen ylläpitämisestä ei ole mitään käytännön hyötyä. Sen sijaan olen todennut käteväksi täyttää laatikot aina samassa järjestyksessä, eli uusimmat pesusta tulleet tiettyyn laitaan. Silloin tietää ensi silmäyksellä, mitä vaatteita on viimeksi pitänyt, tai jääkö jokin jatkuvasti pitämättä.

    Vastaa
    • Jep, pitää varoa, ettei viikkausinto ala normiintua. Mitä tule isiin, niin minä kyllä tiedän muutamia, jotka vastaavat lapsistaan tavalla, joka perinteisesti on äideille ominaista. Nykyään on aika tavallista, että isät hyörivät perheissä apuna hyvinkin aktiivisesti, mutta lopullinen vastuu asioista on äideillä. Jos isä ei itse hoksaa ottaa vastuuta (tai puolta siitä, työnjakohan on ihan hyvä juttu sinänsä), se pitää ehkä sysätä hänelle. Tällainen moderni, vastuusta luopuva äiti tietysti ottaa ison riskin, sillä hänen onnistumistaan äitinä saatetaan mitata sillä, millaiset vaatteet, harrastukset ja hammasterveys lapsilla on. Mistä päästään takaisin naisia koskeviin normeihin…

      Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle