Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Kertarysäys vai pala kerrallaan?

Pitäisikö kodin järjestystä tavoitella suurella kertarysäyksellä, varovaisesti omaa elämänhistoriaa pohdiskellen vai kulutuskritiikin keinoin? Tutkivan ammattijärjestäjän mielestä jokaisella lähestymistavalla on paikkansa.

Suurraivaus

Nyt kovasti muodissa oleva japanilainen järjestämisguru Marie Kondo lupaa, että hänen kehittämällään Konmari-menetelmällä – jossa valitaan säilytettäväksi vain iloa tuottavia esineitä – koti tulee kerralla lopullisesti järjestykseen. Kondon mukaan prosessin läpikäyneen suhde tavaroihin ja järjestykseen muuttuu pysyvästi ja siksi tavaraa ei enää tule haalittua.

Konmari-menetelmä perustuu kertarysäyksellä toteutettavaan suurraivaukseen, jonka jokainen toteuttaa samalla sabluunalla. Hanke vaatii päivien, ehkä viikkojen omistautumisen raivaamistyölle. Menetelmän kirjaimellisesti ottaminen (mikä tietysti on menetelmän laatijan ehto sille, että projekti onnistuu) tarkoittaa myös esimerkiksi erityisten sukkien ja alushousujen taittelutekniikoiden käyttöönottamista, vaatteiden järjestämistä värin mukaan ja muita esteettisiä detaljeja, jotka kiinnostavat vain pientä osaa epäjärjestyksestä kärsiviä. Kondon kirjassa ei pohdita tavaran kertymisen syitä eikä raivaajien yksilöllisiä tyylejä tai elämäntilanteita oteta huomioon.

Moinen urakka on useimmille mahdoton, koska arki ja muu elämä. Konmarin ajatukset iloa tuottavien esineiden valitsemisesta toki sopivat inspiraatioksi useimmille. Keskittyminen poistojen valitsemisen sijaan siihen, mitä haluaa säilyttää ja mitkä tavarat tuottavat iloa, on tehokas keino päästä eroon velvollisuudesta säilytetyistä lahjoista tai virhehankinnoista, joihin mennyt raha harmittaa. Käytännön menetelmäksi Konmari sopii kuitenkin lähinnä niille, joilla jo on jonkinlainen perusjärjestys, kova motivaatio luopua tavaroista ja runsaasti aikaa. Tällöin iloa tuottavien esineiden löytäminen kaiken muun joukosta ei ole kohtuuttoman iso ponnistus.

Vähän kerrallaan

Yhdysvalloissa, josta professional organizerien ammattikunta on lähtöisin, näkökulma järjestämiseen on tyystin erilainen. Järjestämistä lähestytään yksilökeskeisesti ja terapeuttisella eetoksella. Ammattijärjestäjien perustama järjestö nimeltä Institution for Challenging Disorganization, jonka tehtävänä on jakaa tietoa haastavasta epäjärjestelmällisyydestä, ohjaa kiinnittämään huomiota elämänhistoriaan epäjärjestyksen synnyn taustalla ja painottaa jokaiselle yksilöllisesti sopivien järjestämismenetelmien valitsemista.

Yksilöllisten menetelmien löytäminen on tärkeää, koska ihmisten voimavarat, tavoitteet ja järjestämistyyli vaihtelevat. ICD jakaa epäjärjestyksen tilapäiseen ja krooniseen. Tilapäisen epäjärjestyksen voi laukaista esimerkiksi sairastuminen, lastensaanti, muutto pienempään asuntoon tai läheisen ihmisen jäämistöjen selvittely. Yleensä tilanne raukeaa, kun elämä muutenkin tasoittuu. Tavarat löytävät paikkansa ja järjestys palaa enemmän tai vähemmän ennalleen. Tilanteen ollessa päällä, suurraivaus ei luultavasti tule kyseeseen. Toisaalta se voi juuri olla se keino, jolla tilanteen saa taas haltuun. Riippuu olosuhteista, sanoisivat amerikkalaiset.

Joskus kuitenkin kaaos kroonistuu eivätkä parhaimmatkaan yritykset kodin järjestämiseksi tepsi. Ihminen saattaa kokea, että on syntyään epäjärjestelmällinen. Tavaraa on runsaasti yli oman tarpeen ja kaikki vapaa tila peittyy siihen. ICD:n mukaan tällaiseen tilanteeseen päätynyt kärsii haastavasta epäjärjestelmällisyydestä. Sen tunnistaa siitä, että epäjärjestyksellä on monien vuosien historia, se häiritsee arjen sujumista tai ihmissuhteita päivittäin ja ihminen on yrittänyt itse selvittää tilannettaan esimerkiksi perehtymällä järjestämiskirjallisuuteen, mutta ei ole onnistunut saamaan aikaiseksi pysyvää muutosta. Tyypillistä on myös se, että epäjärjestys tuntuu hyvin stressaavalta, mutta järjestämiseen tarttuminen koetaan ylitsepääsemättömän vaikeana. Vitkastellessa kaaos pahenee.

Konmari-menetelmän soveltamisyritykset voivat saada haastavasta epäjärjestelmällisyydestä kärsivän vaipumaan epätoivoon ja itsesyytöksiin. Amerikkalaisten oppien mukaan kroonistuneessa tilanteessa auttavat parhaiten pienet askeleet ja luopuminen ”kaikki tai ei mitään” -mentaliteetista. Myös myötätunto itseä ja omaa tilannetta kohtaan on tärkeää. Ammattijärjestäjän tai terapeutin apu voi olla paikallaan. Pieni askel voi olla esimerkiksi se, että järjestää kokonaisen päivän sijasta vartin kerrallaan tai että raivaa huoneen, kaapin tai varaston sijaan yhden laatikon tai hyllyn. (Ohjeet sopivat myös kenelle tahansa kiireiselle, joka ei halua irrottautua raivaamistyöhön vuorokausitolkuksi.) Erilaisten järjestämistyylien tunnistaminen auttaa itse kutakin löytämään omanlaisiaan polkuja sujuvampaan arkeen. Kukaan ei ole toivoton tapaus.

Kulutuskriittisyydellä stoppi tavaratulvalle

Tutkiva ammattijärjestäjä ei pidä realistisena tai ainakaan kaikille sopivana japanilaista suurraivausta. Ei myöskään kuulosta uskottavalta, että kertajärjestämisellä saavutettaisiin ikuinen tulos. On helppo keksiä monia elämäntilanteen muutoksia, jotka voivat heittää ihmisen uuteen tavaratulvaan. Myös amerikkalaisten tavassa henkilökohtaistaa ja psykologisoida tavarakaaosta on puutteensa. Se tekee epäjärjestyksestä yksilön ominaisuuden, jota ”parannetaan” terapeuttisin keinoin esimerkiksi tutkiskelemalla omaa elämänhistoriaa. Vaikka ICD painottaa, ettei haastavassa epäjärjestelmällisyydessä ole kyse sairaudesta vaan käyttäytymiskaavasta, puhe siitä saa helposti diagnoosinomaisia piirteitä.

Kulttuurintutkijana oma katseeni suuntautuu yleensä yhteiskunnan tasolle. Nykyinen, yltäkylläinen kulutuskulttuuri on pohjimmainen syy ihmisten tavaraongelmille. Niukemmissa oloissa suurimittaisen tavarakaaoksen aikaansaaminen olisi erittäin hankalaa, vaikka noudattaisi kuinka epäjärjestäynyttä käyttäytymismallia. Epäjärjestystä yksilön psyyken kautta lähestyvä amerikkalainen näkökulma on yhtä sokea yhteiskunnallisille kysymyksille kuin Konmari-menetelmä, jossa tavaran kertymisen syihin ei pureuduta juuri lainkaan.

Millainen sitten olisi yhteiskunnan tason huomioiva näkökulma kodin epäjärjestykseen? Se lähtee itse kunkin tavarasuhteen tiedostamisesta ja siitä, että tunnistaa oman roolinsa kuluttajakansalaisena. Vaikka tavara- ja järjestysongelmat ovat joskus seurausta ihmisestä itsestään riippumattomista syistä (jäämistöjen selvittelijäksi joutuminen, mielenterveysongelmien tai oppimisvaikeuksien sivuoireet), niin suurimmassa osassa tapauksia kerrytämme tavaramme ihan itse hankinta kerrallaan. Kyse on siitä, miten reagoimme yltäkylläisyyden kulttuuriin. Hankintoihin meitä kannustavat erilaiset markkinointikoneistot, jotka toitottavat tarjouksia, uutuuksia ja alati vaihtuvia trendejä. Kuluttaminen esitetään jopa kansalaisvelvollisuutena: talouden kasvu pysähtyy, jos emme jatkuvasti osta lisää. (Onnellisuustutkijat kuitenkin sanovat, että elämyksiin kulutettu raha tuo pitkäkestoisemman tyytyväisyyden kuin tavaran hankkiminen.)

Tavarasuhteen kulutuskriittinen tarkastelu alkaa siitä, että huomaa miten meitä houkutellaan ja velvoitetaan kuluttamaan. Itseltään voi kysyä, miksi olen mukana tällaisessa tavarakierteessä ja ketä se lopulta palvelee. Tavoittelenko statusta, hyväksyntää, kunnollisuutta tai hyvää oloa hankkimalla tavaraa? Tulenko tavarasta tyytyväiseksi vai onko se lopulta enemmän riesa? Olenko mainosten ja markkinoinnin vietävissä? Myös aikuisille voi olla tarpeen välttää erilaisia ”lelukuvastoja”: sisustuslehtiä, tekniikanmaailmoja, mainoskatalogeja ja verkkokauppojen sivuja.

Jokaiselle tavaralle pitäisi esittää kysymys ”mitä tästä tavarasta seuraa?” Olenko valmis huolehtimaan siitä puhdistamalla, kunnostamalla tai kuljettamalla paikoilleen? Haluanko tarjota sille tilaa kodistani? Jos ja kun jokaisen tavaran alkaa nähdä sitoumuksena, alkaa tavarasuhdettaan jäsentää uudella tavalla. Sitten voikin kääriä hihat ja aloittaa suurraivauksen. Tai laittaa ajastimen soimaan vartin päästä ja karsia yhden laatikon. Kukin itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivalla tyylillä.

 

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

0 kommenttia artikkeliin ”Kertarysäys vai pala kerrallaan?”

  1. Olen luonteeltani sellainen, että minua kiinnostaa kaikenlainen kehittäminen – oli se sitten oman itsen tai ympäristön kehittämistä. Niinpä myös kaiken turhan karsiminen kiinnostaisi, ja siksi olisin valmis tekemään todella rankkojakin puhdistuksia. Toinen määrittävä piirteeni sanoo kuitenkin, että täysin toimivaa tavaraa ei saa laittaa pois/heittää roskiin/kierrättää, koska sitä voi tarvita myöhemmin. Kyse olisi silkasta tuhlauksesta. Näitä kahta näkökohtaa on todella vaikea sovittaa yhteen. Olenko muuten ymmärtänyt väärin, kun pidän järjestämispalveluita lähinnä sellaisina, että niiden tarkoituksena on pääasiassa luopua tavaroista eikä vain siirtää niitä johonkin säilytykseen tyyliin poissa silmistä, poissa mielestä?

    Vastaa
  2. ”Sitä voi tarvita myöhemmin” on meillä monilla selkärangassa. Kyse on toki säästäväisyydestä mutta ero hamstraamiseen voi olla hiuksen hieno. Haastaisin itseäni kehittämään jokaisen ”sitä voi tarvita myöhemmin” -tavaran kohdalla konkreettisen suunnitelman tavaran käyttämiseksi: säilytän mehumaijan, koska teen mehua ensi syksynä (jos en tee, menköön maija kiertoon), luen tämän kirjan juhannukseen mennessä ja niin edelleen. Jos konkreettista suunnitelmaa ei ole, miettisin haluanko käyttää energiaani kyseisestä tavarasta huolehtimiseen, maksamaan sen säilytystilasta ja raahaamaan sitä mukanani muutoissa. Lisäksi voi pohtia, mitä tapahtuu, jos tavaran antaa mennä. Jos vaikka tarvitsee rinkkaa kerran kymmenessä vuodessa, niin luultavasti on aika helppo tarpeen tullen lainata se kaverilta. Luovat ihmiset näkevät usein kaikenlaisessa tavarassa käyttöpotentiaaleja ja tuunausprojekteja, jotka sitten arjen aikapulassa jäävät toteutumatta. Realismia peliin sen tunnistamisessa, mitä ihan oikeasti ”voi tarvita myöhemmin”. Mehumaija, kirja ja rinkka tulevat onnellisemminksi, jos joku oikeasti käyttää niitä 🙂

    Ammattijärjestäjät järjestävät tavaraa, mutta usein järjestystä kodeissa hankaloittaa juuri se, että tavaraa on liikaa. Siksi me myös valmennamme ihmisiä luopumaan ylimääräisestä. (On ihan mahdollista pitää hyvässä järjestyksessä myös suuri määrä tavaraa, se vain vaatii paljon enemmän ponnisteluja.) Poissa silmistä ei myöskään välttämättä ole poissa mielestä, koska varsinkin kaaoksen valtaamaat varastot ja vintit usein nimenomaan painavat mieltä, ”kun pitäisi se autotallikin raivata…”.

    Vastaa
  3. Istuin viikko sitten nojatuoliini iltateelle Kondon kirja kädessäni. Avasin, ihastuin ja ahmin kirjasta yli puolet. Loppua kohden luin kirjaa jo vähän kriittisemmin, mutta sain kipinän käydä kiinni tavaroihini ja tunnustella niitä ja kotini järjestystä uusin ajatuksin.
    Lukiessa huomasin, että kirjoittaja on samanlainen järjestysintoilija kuin minä itse. Liekö sen vuoksi Kondon menetelmä kolahtanut juuri minulle ja juuri niin vahvasti. En ole hamstraaja enkä kärsi tavaranpaljoudesta. Meillä nimenomaan on kotona perusjärjestys, ja olemme mieheni kanssa melko hanakoita hävittämään kaapissa turhana lojunutta tavaraa. Minun innostuksessani ei ole siis kyse suurimuotoisesta ja dramaattisesta karsimisesta, vaan inspiraatiosta uudenlaiseen järjestämiseen.

    Nuoresta asti olen minäkin – aivan kuin Kondo itse – käyttänyt aikaani järjestelyyn. Tapani perin äidiltäni, joka vihaa kaappien järjestelyä, mutta ainakin pari kertaa vuodessa tyhjentää tavarat lattialle, karsii osan, pyyhkii hyllyt ja järjestää tavarat kauniisti. Kunnes ne on taas aika sekoittaa… Samaa olen itse tehnyt omassa huoneessani ja perheen yhteisillä kaapeilla. Myöhemmin olen jatkanut järjestelyä ja järjestysratkaisujen kehittelyä omassa kodissani. Siitä huolimatta jokin jää aina vähän kalvamaan. Joku tavara heitetään lopulta aina hyllylle odottamaan omaa paikkaansa, jota ei valitettavasti yleensä löydy.

    Suurin inspiraationi ja oivallukseni KonMarissa liittyy muiden perheenjäsenten tavaroiden järjestelyyn. Jo ensimmäisiä lukuja lukiessa pähkäilin, miten toteutan tämän, kun samassa asunnossa asuu mieheni ja pieni poikani. Sitten hätkähdin, tajusin ja riemastuin. Minun täytyy erottaa omat, mieheni, poikani ja yhteiset tavarat toisistaan. Minun säilytystiloissa on aina säilytetty myös muiden tavaroita. Lapsena jaoin huoneeni kahden veljeni kanssa. Kun sain oman huoneeni, perheeni vaatekaapit olivat minun huoneessa ja veljeni sekä äitini vaatteita samalla tangolla minun vaatteiden kanssa. Nykyisessä kodissa on sama juttu; meidän kaikkien tavaroita on vähän kaikissa kaapeissa ja huoneissa.

    Siis todellakin riemastuin! Eihän tällainen peli vetele. Järjestyksen ihmisenä olen koko ikäni kantanut huolta omien tavaroideni lisäksi myös muiden tavaroista! KonMarista viisastuneena päätin, että tavaramme on ehdottomasti eroteltava omiin kaappeihin, omiin laatikoihin ja omille hyllyille. Näin minun ei tarvitse välittää kuin omieni järjestyksestä. Pelkkä oivallus ilahduttaa ja keventää mieltä suuresti! Miten näin pieni, mutta niin suuri asia on voinut jäädä ymmärtämättä?

    Kritisoit tuota kertarysäyksellä toteutettavaa urakkaa. Kondo kuitenkin puhuu yhtäjaksoisesta järjestämisestä, joka voi tarkoittaa esimerkiksi puolta vuotta. Yhdellä kerralla keräät yhteen esimerkiksi kaikki talosta löytyvät vaatteesi. Minulle ei siis jäänyt sellaista käsitystä, että koko talo olisi järjestettävä yhdellä istumalla. Ja tuo lajeittain järjestäminen liittyy itselläni vahvasti siihen oivallukseen, että tavaroiden ollessa siellä täällä niitä tekee aina vähän mieli järjestellä. Tietyn tavaralajin määrän, tarpeellisuuden, ilon yms. havaitsee selkeämmin ja tehokkaammin, kun ne ovat kerralla käsillä samassa paikassa. Omaa ikuisesti jatkunutta järjestelyä ajatellen uskon, että on parempi järjestellä 15 minuuttia vaatteita kuin 15 minuuttia yhtä laatikkoa. Olen järjestellyt (Kondon tapaan) laatikoitani sekä vähitellen että urakoiden uudestaan ja uudestaan. Silti palaan aina pyörittelemään samojen laatikoiden samoja tavaroita. KonMarin idean nerokkuus piilee mielestäni juuri tavaroiden lajittelussa. Yksi laji esille, yksi laji säilöön, yksi laji hallussa. Tässä on mahdollisuus pysyvyyteen!

    P.S. Aloitan kesälomani viikon päästä, lähetän miehen ja pojan mökille ja aloitan oman hommani 

    Vastaa
    • Kiitos tarinasi jakamisesta, SannaK! Olen itse varsin viehättynyt KonMari-menetelmästä, varsinkin loistavasta ohjeesta säilyttää vain se, mikä tuottaa iloa. Amerikkalaisilla KM-palstoilla neuvotaan tekemään raivaus osissa siten, että kukin tavarakategoria kerätään yhteen ja konmaritetaan kerralla. Kaikkia vaatteita ei siis tarvitse tehdä kerralla, vaan vaikka sukat tai paidat. Näin kiireisempikin ehtii eikä lomaa tarvitse laittaa raivaamiseen. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että järjestynytkin ihminen voi joutua / haluta järjestää aina vain uudelleen. Ehkä KM on tähän kierteeseen lopullinen vastaus, ehkä ei. Sen aika näyttää. Onnea KM-projektillesi, toivottavasti saat siitä sen tuloksen mitä lähdet hakemaan!

      Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle