Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Japanilainen raivaus

Eli miten tulet onnelliseksi heittämällä (melkein) kaikki tavarat pois

Järjestämismaailma Japanista Yhdysvaltoihin ja sieltä Suomeen kohisee KonMari-menetelmästä. Kyseessä on tavaran raivaus- ja järjestämismetodi, jonka on kehitellyt Marie Kondo, 30-vuotias japanilainen järjestäjäkuuluisuus. Luin hänen vastikään suomennetun teoksensa KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika ja kokeilin japanilaista raivausta.

Marie Kondon lähestymistavassa on nähtävissä jälkiä Japanin perinteisestä uskonnosta, šintolaisuudesta. Siihen sisältyvän animistisen ajattelun mukaisesti kaikilla esineillä on henki, joka vaikuttaa niiden olotiloihin. Niinpä raivattavat tavarat pitää herätellä ennen raivaamiseen ryhtymistä nostamalla ne paikoiltaan – esimerkiksi vaatteet kaapista tai kirjat hyllystä lattialle – ja mahdollisesti myös taputtelemalla niitä. Kondon mukaan käyttämättömät tai huolimattomasti säilytetyt tavarat nuutuvat ja näyttävät kärsiviltä. Herätettäessä ne puhkeavat kukkaan. Kirjassa menetelmän uskonnollista taustaa ei juuri avata, ja englanniksi ja suomeksi metodia kutsutaankin ”taikomiseksi”. Kirjan saama laaja suosio länsimaissa perustunee osaltaan tällaisen japanilaisen eksotiikan herättämään viehätykseen

KonMari-menetelmän ytimessä on tavaran ankara karsiminen intuition avulla. Esineet otetaan yksitellen käteen ja tarkastellaan kehon reaktioita: jos tavara sykähdyttää, se saa jäädä. Vain iloa tuottavat tavarat säilytetään. Muita kiitetään niiden tekemästä työstä tai opista, jonka ne antoivat (”kiitos paita, kun opetit, ettei pinkki ole minun värini”), minkä jälkeen ne heitetään pois. Kunkin tavaralajin raivaaminen pitää tehdä yhdellä rupeamalla. Marie Kondo kertoo, että hänen asiakkaansa saattavat poistaa kolme neljäsosaa tavaroistaan.

Olen näköjään luontainen konmaristi, koska paitani ovat jo riveinä vetolaatikossa. Tosin Marie Kondon mukaan värien pitäisi liukua vaaleasta tummaan edestä taakse. En kyllä ajatellut paidat astellessani niiden hyvinvointia vaan sitä, että näen ne näin paremmin.
Hah! Olen näköjään luontainen konmaristi, koska paitani ovat jo riveinä vetolaatikossa. Tosin Marie Kondon mukaan värien pitäisi liukua vaaleasta tummaan edestä taakse. En kyllä ajatellut paidat astellessani niiden hyvinvointia vaan sitä, että näen ne näin paremmin.

Kun säilytettävät tavarat on valittu, jokaiselle tehdään paikka. Kondolla on paljon sääntöjä siitä, missä ja miten tavaroita pitäisi säilyttää. Monet näistä kuvastavat japanilaisten kotien olosuhteita ja esimerkiksi sitä, että aikuiset lapset elävät vanhempiensa kanssa hyvin pitkään. Saamme paljon neuvoja perinteisen japanilaisen kaapin järjestämiseen. Harmiksi kirjassa ei ole lainkaan selitetty, että kyseessä liukuovikaappi, jonka kaltainen löytyy monesta suomalaisestakin kodista. Kondo antaa tarkat ohjeet myös muun muassa vaatteiden taitteluun. Vaatteet tulee säilyttää rivissä viikattuina napakoiksi neliöiksi. Sukkia ei saa parittaa palloksi, vaan niiden tulee antaa levätä siististi taitelluissa riveissä. Ylipäätään esineitä ei saa pinota, koska alimmaiset kärsivät siitä. Myös säilyttämisen esteettisyys on tärkeää. Arjessa tavaroita pitää arvostaa: käytön jälkeen esineet palautetaan paikoilleen ja niitä kiitetään niiden tekemästä työstä.

Marie Kondo lupaa, että KonMari-menetelmällä elämä mullistuu. Kun ympärillä on vain iloa tuottavia esineitä, terveys paranee, onni ja tyytyväisyys lisääntyvät. Itse asiassa vasta järjestämisen jälkeen elämä alkaa, sillä kotinsa raivannut ihminen voi käyttää aikansa ja tarmonsa siihen, mikä eniten innostaa. Kondon mukaan hänen asiakkaansa eivät enää koskaan kerää tavaraa eikä heidän aikansa näin ollen mene tavaran hallitsemiseen.

Itseäni KonMari-menetelmä viehättää, koska se lupaa isoja ratkaisuja kertarytinällä. Marie Kondo nimenomaan varoittelee pienestä järjestämisestä (vartti tai laatikko kerrallaan). Se ei hänen mukaansa lopu koskaan. Samalla KonMari-metodi on hyvin vaativa. Se vaatii täydellisen häiriöttömän tilaisuuden raivaamiseen sekä rutkasti kykyä tehdä päätöksiä tunnereaktiolla ilman rationalisointia. Kondo ohittaa varsin vähällä raivaajan mielessä käyvät vastalauseet ja pohdinnat siitä, jospa tavaraa vielä tarvitsee. Pitää pystyä keskittymään siihen, mikä ”tuo iloa”. Menetelmä sopii hyvin vaatekaapin tai kirjahyllyn järjestämiseen, joihin Kondokin eniten keskittyy. Mutta entä lastenhuoneet, ulkovarastot, keittiöt? Onko oikeasti mahdollista säilyttää vain se, mikä ilahduttaa. Ja jos raivaaja heittää pois ainoan astiastonsa, koska ei pidä siitä, niin mistä uusi tilalle? Kirjojen kohdalla Kondo toteaakin, että jos poistaminen todella alkaa kaduttaa, kirjan voi aina ostaa uudelleen.

Tässä on yksi kirjan suurimpia puutteita omasta näkökulmastani. Tavaroista hankkiudutaan eroon ”heittämällä ne pois”. Muina konkreettisina keinoina mainitaan pikkusiskolle lahjoittaminen ja lapsuudenkotiin säilöminen, jotka kuitenkin ovat Marie Kondon mukaan erittäin huonoja ratkaisuja. Heittävätkö Kondon asiakkaat tosiaankin käyttökelpoiset, mutta ”ilottomat” tavarat roskikseen? Siihen kirja ei ota mitään kantaa. Tiettävästi Japanissa kuitenkin on yksi ensimmäisen maailman tehokkaimmista jätteenkierrätysjärjestelmistä. On sitä paitsi tavallista, että kodista raivatut tavarat jumittuvat eteiseen, jos ei valmiiksi mieti, miten ja minne ne kuljetetaan. Minua jäi kiinnostamaan, miten Marie Kondo tämän hoitaa. Itse pidän tärkeänä sitä, että jokainen poistettu tavara kierrätetään uusille käyttäjille tai uusiotuotteiden materiaaliksi.

Maneki neko, japanilainen onnenkissa.
Maneki neko, japanilainen onnenkissa.

Kirja ei myöskään käsittele sitä, miksi ihmisillä on niin paljon tavaraa, että 75 prosenttia joutaa menemään. Ainoana syynä tavarapaljoudelle mainitaan säilytysjärjestelmien monimutkaisuus, jonka takia ihmiset eivät tiedä, mitä heillä jo on ja ostavat lisää samanlaisia. Itse näen, että tässäkin pohjimmaisena syynä on tavaran määrä eikä se, miten sitä säilytetään. Tavaran kertyminen niin Japanissa kuin meilläkin johtuu siitä, että elämme yltäkylläisessä kulutusyhteiskunnassa, jossa kaikkea on liikaa haitaksi asti. Pelkään, että jos kulutusyhteiskunnan mekanismeja ei tiedosta, retkahtaa kohta hankkimaan uusia sykähdyttäviä esineitä. Kondo mainitsee, että hänen menetelmänsä läpikäyneet asiakkaat tulevat niin vaativiksi materiaalisen ympäristönsä suhteen, että vaihtavat tavaroitaan ja kalusteitaan sellaisiin, jotka tuovat enemmän iloa. Kirja voi pahimmillaan kannustaa kertakäyttökulttuuriin.

Joka tapauksessa inspiroiduin KonMari-menetelmästä niin, että testasin sitä kotona. Stay tuned! Palaan asiaan seuraavassa kirjoituksessa kuvien kera.

Kirjallisuus:
Marie Kondo: KonMari. Siivouksen elämänmullistava taika. Suomennos Päivi Rekiaro. Bazar 2015.

*Olen ostanut kirjan itse eikä kirjoitukseni tarkoituksena ole markkinoida KonMari-kirjaa.*

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

0 kommenttia artikkeliin ”Japanilainen raivaus”

  1. Hauska kuulla mielipiteesi kirjasta ja odotan omaa kokemustasi. Olen lukenut (kuunnellut) kirjan ja pidin siitä puutteista tai oikeammin rajoitteista huolimatta. Erilaiset näkökannat saavat miettimään omaa tapaa prosessoida asioita. Minulla on ollut ihastus Japanilaiseen kulttuuriin jo pitkään, mutta lasini eivät ole vaaleanpunaiset. Kahnemannin Thinking fast and slow kirjassa oli testattu opiskelijoilla päätöksen tekoa. Rationaalisesti teemme virheitä ja tunteella nopeasti teemme virheitä. Päätöksissä tunteella pienen tauon jälkeen osumme useammin oikeaan, samoin levänneinä ja rauhallisina. Nuku ensin yön yli on hyvä ohje.

    Mielelläni kerään samaan asiaan kuuluvat tavarat yhteen paikkaan ja seuraavana päivänä ilman rationaalista miettimistä teen tunteella nopeasti päätöksen ja poistan suoraan. Toki en poista käytössä olevaa tai korvaa jo toimivaa aina paremmalla. Aina löytyy parempaa, jolloin koskaan ei ole tyytyväinen siihen mitä on jo. Meillä on vain yksi maapallo. Epätäydellisen ostaminen on taas itsepetosta. Kahden vuoden jälkeen voin sanoa, että kerran puolessa vuodessa kannattaisi käydä tavarat läpi. Minulla on kalenterissa huoltopäiviä. Kirppisurheilu on taas oman jaksamisen ulkopuolella eli kärsin kirppisväsymyksestä ja vien pieneksi jääneet lastenvaatteet lähipiirissä eteenpäin. Keskityn siis muuhun ja käytän energian siihen mihin haluan. Emme pysy samanlaisina ja tarpeemme muuttuvat ja en voi ymmärtää, että kertarysäys riittäisi loppuelämän ajaksi. Elämä ei ole staattista. Kertarysäyksellä voi saada painolastin hartioilta, jolloin päivittäiset tavat voivat muuttua. Seuraavilla kierroksilla on aina helpompaa. Oikeaa tapaa toimia ei ole, sillä olemme erilaisia. Japanissa monesti katsontakanta oli kovin kapea ja ehdoton.

    Puolustelen vielä yhtä asiaa. Lasten kanssa pikasiivoaminen päivittäin on kaaoksen hallintaa. Järjestys pitää yllä järjestystä. Ja mistä ihmeestä sitä tavaraa aina vain tulee lapsiperheessä, vaikka kuinka välttelee. Hiihtolomalla tuli kolme kilpailupalkintoa, pojalle uudet välikausivaatteet ja kumpparit. Epämääräisiä askarteluja ja keppitöitä riittää energiajätteeseen päivittäin. Jääkaapin näyttelytilan työt pääsevät roskikseen.

    Vastaa
    • Kiitos ajatuksistasi. Minäkin tykkäsin kirjasta. Sen ehdottomuuskin puhutteli minua, se oli virkistävää. Yleensä vastaavissa länsimaisissa oppaissa on hyvin empaattinen ja kannustava ote (mikä sekin on tietysti ok), mutta Marie Kondo tulee ja sanoo, miten asiat ovat. Piste 🙂

      Pysyykö tavarapaljous poissa loppuelämän? Tuskin, mutta luultavasti prosessin läpikäynyt muuttaa tavarasuhdettaan pysyvästi eikä enää halua kerätä tavaraa vain keräämisen ilosta sen enempiä miettimättä. Ja kuten sanot, jatkossa raivauskin on helpompaa ja pienempää. Sitten on näitä elämäntilanteita, kuten lapset, jotka väistämättä aiheuttavat tavaran virtausta kotiin. Taika on siinä, että pyrkii pitämään virran riittävän pienenä ja jatkuvassa liikkeessä.

      Vastaa
  2. Odotan innolla raportointia kokemuksistasi! Itsekin luin kirjan jokin aika sitten. Siinä ei ollut itselleni varsinaisesti mitään uutta, tuollaiset kulttuurisävytteisetkin asiat ovat monet tulleet vastaan aiemmin feng shuita käsittelevissä kirjoissa. Ihan tykkäsin kirjasta kuitenkin, se on selkeä ja aika innostavakin. Luin juuri eilen tästä samasta aiheesta vaateprojektiin liittyen, joten aihe herättelee paljon ajatuksia.

    Vastaa
    • Jep, Marie Kondokin puhuu kirjassaan feng shuista todeten, että vaikka se on (Japanissa) muodikasta, saa myös raivaamalla aikaiseksi onnellisuutta ja vieläpä tehokkaammin. Olen itse pitänyt feng shuita hieman turhanaikaisena hörhöilynä, mutta KonMarin myötä tavaroihin liittyvä animismi alkoi kiinnostaa. Otan mielelläni lukuvinkkejä vastaan!

      Vastaa
      • Minulla ei taida olla kotona yhtään todella hyvää ja suositeltavaa feng shui -kirjaa, luin niitä vuosia sitten juuri sillä mielellä, että poimin niistä raivaamiseen liittyvät asiat. Raivaaminenhan ei ole mitenkään uusi asia, vaan tullut esille juuri feng shuin kautta 20-30 vuotta sitten. Myönnän, että suurta osaa feng shuista pidän itsekin turhanaikaisena… Toisaalta, asiaan liittyy ihan toimivaakin symboliikkaa, kun ajattelee avoimin mielin, koko ideahan kumpuaa ihan toisenlaisesta kulttuurista. Vaateprojektilla viittasin siis ihan Project333-sivuun, jossa eilen käsiteltiin tätä samaista kirjaa. Itsekin ajattelin vähän pähkäillä samoja juttuja, kunhan saan sanoiksi.

        Vastaa
        • No tämäpä mielenkiintoista. En tiennyt että feng shuilla on raivauspuoli. Olen ollut siinä luulossa, että raivaamisessa on kyse amerikkalaisperäisestä ilmiöstä. Mutta varmaan sillä on juuria monilla suunnilla. Täytyy selvitellä.

          Vastaa
      • Juu luulen että raivaamispuoli onkin nimenomaan lisätty feng shuihin niiden länsimaisissa tulkinnoissa. Itselläni asia on tullut vastaan joskus aikoja (yli 20 vuotta) sitten nimenomaan etsiessani kirjoja liittyen feng shuihin ja jonka olen sen sitten poiminut sellaisenaan, koska tavaran vähentäminen on tuntunut hyvältä ajatukselta. Esimerkiksi Karen Kingston on kirjoittanut space clearingistä ja ensimmäinen häneltä lukemani kirja koski nimenomaan tavaran vähentämistä. Myöhemmin hän on paneutunut myös kaikenlaiseen energia-hörhöilyyn, mikä on vähentänyt kiinnostustani, koska en itse osaa ottaa sitä kovin vakavasti. Raivaamiselle ei varmaankaan ole ollut tarvetta alun perin. Nykyisin monessa kodissa on vaikea saada feng shuit kohdilleen ilman perusteellista raivausta 🙂

        Vastaa
  3. En ole kirjaa vielä lukenut, mutta Japanissa asuneena ja työnkin kautta paikallisiin tapoihin perehtyneenä tuntuisi hassulta, että tavaroita neuvottaisiin vain heittämään roskiin. Jo roskien vieminen on nimittäin oma taitolajinsa, lajittelu on tarkkaa ja tiettyjä roskia saa jättää vain tiettyinä päivinä. Ja jos roskapussiin sattuu eksymään jotain väärää, niin joku avulias naapuri on kyllä melko nopeasti antamassa hyviä neuvoja (roskia saa siis pakata vain tietynlaisiin läpinäkyviin pusseihin, joten naapurikin pysyy hyvin perillä siitä mitä sinne laittaa). Toisaalta taas kierrättäminen on aika helppoa. Monet kierrätyskeskukset paitsi hakevat tavarat kotoa, myös maksavat niistä ihan käyvän summan, joten hyvää ja käyttökelpoista tavaraa ei todellakaan vain kannata heittää menemään.

    Ensimmäisenä tuli mieleen, että voisikohan tuossa olla kyse ihan vain epätarkasta käännöksestä. Varsinkin jos kirja on käännetty englannin kautta eikä suoraan japanista, eikä kääntäjä ole perehtynyt japanilaiseen kulttuuriin, voi tulos olla melkein mitä vain. Olisikin varmaan mielenkiintoista lukea kirja alkukielellä…

    Vastaa
    • Tottapa totta Nevie, outous voi liittyä käännökseen. Kirja on käännetty suomeen englannista, joten on mahdotonta tietää, mikä alkuperäinen muotoilu on ollut. Suomeksi käytetään johdonmukaisesti ilmausta ”heittää pois”, ei siis sentään puhuta roskiin heittämisestä. Marie Kondo mainitsee kirjassa usein, miten monta 45 litran jätesäkkiä kukin asiakas poisti asunnostaan, mistä tulee mieleen, että kyse on jostakin standardimuovipussista. Koko poisheittämisjuttu tuntui niin oudolta, että googlasin kirjaa lukiessa, millainen jätehuolto Japanissa on, ja jätteiden kierrätysjärjestelmä tosiaankin vaikuttaa erittäin kehittyneeltä. Sen sijaan käytettyjen tavaroiden kierrättämisestä oli vaikeampaa löytää tietoa englanniksi. Huojentavaa kuulla, että myös käyttökelpoinen tavara kiertää.

      Marie Kondo on kirjoittanut neljä kirjaa, joista yksi on käännetty (jo usealle kielelle). Mietin sellaistakin, että ehkä kierrättämisestä puhutaan enemmän jossain toisessa kirjassa. Tai ehkä hänen antamansa ohjeet olivat niin kulttuurisidonnaisia, että ne on jätetty pois kirjasta. Kondoa ympäröi jonkinlainen salaperäisyys, sillä hän ei itse puhu englatia eikä hänen kotisivujaankaan löydy kuin japaniksi. Kun hänestä ja hänen menetelmästään etsii lisää tietoa, törmää vain englanninkielisiin kirjoituksiin, joissa kierrätetään samaa kirjassakin kerrottua tarinaa hänen jo lapsena syntyneestä järjestämiskiinnostuksestaan. Youtubessa sentään löytyy vaatteidenviikkausvideoita 🙂

      Vastaa
  4. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta, taidanpa hankkia tuon kirjan kätösiini. Tuskin kuitenkaan aivan yhtä radikaaliksi edes kykenen minimalistiharrastuksessani kuin mitä kirja vaikuttaa opastavan 🙂 Olen varsin noviisi aihepiirin parissa, mutta koko ajan oppimassa ja siten minä tämän sinun blogisikin löysin. Sinulla on hyvin samanlaisia mielenkiinnonkohteita kuin itselläni, ihan uravalinnastakin lähtien. Jään innolla lueskelemaan blogiasi ja selaamaan ajan kanssa vanhempia postauksia.

    Oma kamppailuni käynnistyi blogin tukemana vasta hiljattain…
    http://www.minimalismia.vuodatus.net

    Vastaa
  5. Tervetuloa TildaMatilda ja onnea matkalle minimalistiksi! Marie Kondon kirjan saa varmaan jonottamalla myös kirjastosta, jos ei halua kirjoja pysyvästi nurkkiinsa pyörimään 😉

    Vastaa
  6. Tervehdys ja ensinnäkin kiitos mielenkiintoisesta blogistasi.

    Itseäni etenkin minimalismi ja siihen liittyvät asiat ovat kiinnostaneet jo useamman vuoden välillä enemmän ja välillä melko vähän, omasta jaksamisesta riippuen. Ostimme aikoinamme hamstraajien kodin ja kolmen vuoden verran kestäneen talon tyhjäämisen aikana kriittisyys tavaraa kohtaan kasvoi entisestään.

    Japanilainen ”raivausaate” oli uusi minulle ja varasinkin kirjan luettavaksi kirjastosta. Sain kuitenkin jo näistä kirjoituksista sen verran inspiraatiota, että järjestin lasten vaatteet KonMari-menetelmällä ja se toimi hienosti. Vaatteet mahtuivat huomattavasti paremmin tilaansa ja ne löytyvät (huom. mies ja lapset löytävät..) paljon aiempaa helpommin. Ehkä länsimaisen ja japanilaisen ideologian yhdisteleminen toimii kolmen pienen lapsen perheessä parhaiten.

    -Laura

    Vastaa

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle