Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa tietokirjailija, ammattijärjestäjä Ilana Aalto.

Leluvuoren valtiaat ja leikkikalubisneksen salajuoni

Oletko lastenhuoneen leluvuoreen väsynyt vanhempi? Joudutko kiistelemään lastesi kanssa leikkikalujen siivoamisesta? Tuntuuko, että leluille pitäisi hankkia lisää koreja, laatikoita ja hyllystöjä? On mahdollista, että sinä ja lapsesi olette leikkikalubisneksen salajuonen uhreja.

Kuva tutkivan ammattijärjestäjän lastenhuoneesta.
Kuva tutkivan ammattijärjestäjän lastenhuoneesta.

Kulutusyhteiskunnan lapset elävät leluvuorten keskellä. Ruotsalaistutkimuksen mukaan leikki-ikäisillä lapsilla on lastenhuoneissaan yli 500 lelua. Luku tuskin eroaa suomalaislasten lelumäärästä, enkä usko, että siihen on edes laskettu jokaista erillistä Lego-palikkaa tai värikynää. Leikkikulttuurin muutos on ollut iso ja nopea: suuriin ikäluokkiin kuuluva mummo tai vaari pystyy luultavasti edelleen luettelemaan jokaisen lelunsa. Tutkimukset kertovat, että nykylapset suhtautuvat välineellisesti leluihinsa. Lempileluja on vaikea mainita, sillä leluja tulee aina lisää eikä niihin tarvitse siksi kiinnittyä kovin vahvasti.

Monet vanhemmat kokevat voimattomuutta lelutulvan äärellä. Toisaalta juuri vanhemmat yleensä toimivat lastenhuoneiden tavaran portinvartijoina. Lastenhuoneet itse asiassa vain heijastelevat aikuisten elämän tavaratulvaa. Lapsella voi olla sata pikkuautoa tai eläinhahmoa, vaikka hän leikkii vain parilla kerrallaan. Samalla tavalla myös aikuisella on satoja kirjoja tai vaatteita, vaikka hän lukee vain yhtä kirjaa ja pukeutuu vain muutamiin vaatteisiin kerrallaan.

Leikki on lapsen työtä, sanotaan. Leluvuoren pikkuvaltiaan homma saattaa kuitenkin olla lähinnä säntäilyä lelukorilta toiselle ja tavaran levittämistä ympäriinsä. Liiallinen määrä virikkeitä ei edistä leikkimistä vaan häiritsee sitä. Isompi lapsi taas pitkästyy, koska kaipaa uusien lelujen tuomaa voimakasta innostusta. Hukutamme lapset leluihin, koska lapset ovat meille tärkeitä ja haluamme tarjota heille parasta. Kulttuurissamme leikki symboloi hyvää lapsuutta ja lelu symboloi leikkiä. Mitä enemmän leikkiä, sitä parempi lapsuus, ja sitä enemmän leikkiä, mitä enemmän leluja.

Tähän uskomukseen ovat napanneet kiinni myös markkinakoneistot, tai ehkä ne ovat suorastaan keksineet sen. Televisiosta lapsi katsoo sarjoja, jotka kertovat Lego Ninjagosta, My Little Ponysta tai Barbiesta. Ohjelmat ovat lelubrändien oheistuotteita, ei toisinpäin! Jaksojen välissä tulee mainoksia, joissa esitellään houkuttelevasti lelumaailman kiliseviä ja välkkyviä uutuuksia. Lapset lukevat lelukuvastoja posket punaisina. Mainonta tuottaa haluja, ja halut kohdistuvat tunnettuihin muotileluihin. Näinhän se on meillä aikuisillakin.

Leikkikalubisnes käyttää hyväkseen paitsi lasten hyväuskoisuutta myös vanhempien käsityksiä hyvästä lapsuudesta. Salajuoni ulottuu kuitenkin pidemmälle. Oletko koskaan miettinyt, miksi lelut on kaupassa jaoteltu tyttöjen ja poikien osastoille? Tietysti voiton maksimoimiseksi.

1990-luvulta lähtien on vahvistunut uuskonservatiivinen ajattelu, jossa pojat ovat poikia ja tytöt prinsessoja. Markkinaväki sekä hyödyntää että vahvistaa tätä ajattelua tuotevalikoimallaan. Kun tytöille tarjotaan omat vaaleanpunaiset rakennuspalikat, voidaan, tai oikeastaan täytyy, myydä pojille toinen setti, harmaita tai vihreitä. Eihän nyt pojan sovi rakennella pinkeillä palikoilla. Legojakin käy kaupaksi tuplaten, kun isosiskolle markkinoidaan meikkistudio ja pikkuveljelle avaruushirviö. Tutkitusti varsinkin pojat ovat konservatiivisia leluvalinnoissaan, mutta aikuiset myös ohjaavat heitä sukupuolityypillisiin leluvalintoihin enemmän kuin tyttöjä.

Tutkiva ammattijärjestäjä neuvoo lastensa leluvuorien kanssa kamppailevaa vanhempaa ryhtymään kuluttajakapinaan. Älä usko, että leikki on yhtä kuin lelu. Paras leikki syntyy pahvilaatikosta, torkkupeitosta ja kepeistä. Et voi eristää lastasi lelumaailman kaupallisuudesta, mutta voit opettaa hänelle kulutuskriittisyyttä. Kyseenalaista kapeat sukupuolijaot ja sukupuolitetut värikoodit, niin voit jättää puolet leluista kauppaan.

Onko teillä liikaa leluja? Uskallatko vastustaa leikkikalubisneksen salajuonta?

Kirjallisuus
Marjatta Kalliala: Enkeliprinsessa ja itsari liukumäessä. Leikkikulttuuri ja yhteiskunnan muutos. Gaudeamus 2007.
Anders Nelson & Mattias Nilson: Det massiva barnrummet. Teoretiska och empiriska studier av leksaker. Forskarutbildningen i pedagogik, Lärarutbildningen, Malmö Högskola. 2002.
Elina Nevalainen: Kuusivuotiaiden lasten suhde leikkikaluihin. Pro gradu -tutkielma. Kasvatustieteen laitos. Jyväskylän yliopisto. 2006.


Lastenhuone sotkussa?

 

Ps. Jos tilausvahvistusta ei näy sähköpostissasi, tarkista, että annoit oikean sähköpostiosoitteen. Tarkista myös roskaposti- ja tarjoukset-kansio. Joskus sähköpostiohjelmien lähettämät viestit menevät niihin. Jos viesti näkyy oudosti, tarkista, että oman ohjelmasi asetukset sallivat kuvien näyttämisen. Ja joskus Internetin postinjakajilla on vain kiirettä! Silloin viestin saapumiseen voi mennä jopa 12 tuntia.

Ilana | Paikka kaikelle

Ilana | Paikka kaikelle

Pintaa syvemmin tavaratulvasta ja sen patoamisesta. Blogia kirjoittaa ammattijärjestäjä, tietokirjailija Ilana Aalto.
Jaa artikkeli

Jätä kommentti


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.

Paikka kaikelle