Minimalismin lumo

Jos sinulle luvattaisiin, että tulet onnelliseksi ja tyytyväiseksi elämääsi karsimalla maallisen omaisuutesi minimiin, tarttuisitko lupaukseen?

2000-luvulla on noussut pintaan liikehdintää, jota nimitetään muun muassa downshiftaukseksi, hidastamiseksi, leppoistamiseksi ja kohtuullistamiseksi ja jota markkinoidaan meille hyvinvoinnin nimissä. Ilmiöön sekoittuu kulutusvastaisuutta, ekologista ajattelua ja henkisyyteen pyrkimistä.

huoneAmerikkalaislähtöinen minimalismiliike, jota kutsutaan myös nimillä simple living ja simplyfying, erottuu kohtuullistamisen kentällä tiukalla periaatteellisuudellaan. Minimalisteja voisikin kutsua kohtuullistamisen fundamentalisteiksi.

Minimalismi ei siis tässä tapauksessa viittaa taide- tai tyylisuuntauksiin, jotka tunnetaan valkoisista pinnoista, geometrisyydestä ja tyhjästä tilasta. Minimalismilla tarkoitetaan elämäntyyliä, jossa tavoitellaan vapautumista materialismista ja aikapulasta. Minimalismiliikkeen suositut saarnamiehet ja –naiset todistavat omilla esimerkeillään, että yltäkylläisyydestä luopuminen antaa mahdollisuuden keskittyä siihen, mikä on itse kullekin elämässä tärkeintä. Minimalismiliike kytkeytyy vahvasti keskiluokan kulutuskriittisyyteen. Taustalla voi nähdä amerikkalaisen kulutuskulttuurin ylenpalttisuuden, mutta myös suomalaiset kirjoittajat puhuvat väkevästi minimalismin puolesta.

Järjestää vai vähentää?

Myös ammattijärjestäminen liittyy kohtuullistamisliikehdintään. Järjestämispalvelut itsessään ovat kulutuskulttuurin synnyttämä ilmiö: niitä tarvitaan, koska tavaraa ja kiirettä on nykyään liikaa. Ammattijärjestämisen tavoitteena on hyvän elämä, joka saavutetaan materiaalisen kohtuullisuuden ja arjen helpomman hallinnan avulla.

On kuitenkin mielenkiintoista, että amerikkalaiset minimalismigurut vastustavat järjestämistä. Sosiaalisessa mediassa kiertävät elämänviisaudet neuvovat luopumaan materiasta, ei organisoimaan sitä:

kynatWell organized junk is still junk. Let it go. (Courtney Carver)
Never organize what you can discard. (Joshua Becker)
Declutter before organizing. (Leo Babauta)

Minimalistien järjestämiskritiikki tulee ymmärrettävämmäksi, kun sitä katsoo vasten amerikkalaista järjestämisen estetisointia ja siihen kytkeytyvää järjestämisteollisuutta. Lifestyle- ja sisustushenkisistä blogeista mutta myös joiltakin professional organizereilta löytyy loputtomiin vinkkejä rintaliivien tai huopakynien laittamiseksi värijärjestykseen tai keittiön kuivakaapin ainesten purkittamiseksi somiin, nimikoituihin säilytysrasioihin. (Kurkkaa vaikka tänne tai tänne.)

Amerikkalaisesta Container Storesta saa puteleita, telineitä, hyllyjä ja laatikoita kaiken mahdollisen säilyttämiseksi järjestelmällisemmin puhumattakaan kaappien ja säilytysjärjestelmien markkinoista. Suurimmalle osalle tuotteista ei olisi mitään kysyntään, jos kodeissa olisi vähemmän tavaraa. Oma kotoinen säilytyskauppamme on Ikea, josta haetaan tavaroita, joissa voi säilyttää tavaroita. Taustalla on ajatus, että paremmilla säilytystuotteilla ja -järjestelmillä tavara on paremmin hallittavissa.

Minimalisteilla on pointti. Kaaos ei pysy poissa sillä, että tavara järjestellään kaapeissa, tasoilla tai varastoissa sievästi, jos tavaraa on liikaa. Ylitäyttä säilytystilaa on vaikea käyttää, joten se sotkeentuu nopeasti uudelleen. Ja jos tavarapaljouden säilyttämiseen tarvittavia asuinneliöitä ajattelee rahassa, voisi rahansa kenties käyttää järkevämminkin. Kun tavaraa vähentää, jää vähemmän järjestettävää. Jos vähentää minimiin asti, ei tarvitse enää järjestää juuri lainkaan.

Lupaus merkityksellisemmästä elämästä

Jos kiireähky ja arkipäivän kaoottisuus ovat nykyihmisen pahimpia vitsauksia, tarjoaa minimalismi niihin ratkaisua. Se on houkutteleva lupaus yksinkertaisemmasta ja merkityksellisemmästä elämästä vailla stressiä ja sotkua. Pohjimmiltaan minimalistisen elämäntapa lupaa pysyvää onnellisuutta, joka ei ole kiinni tavaran hankkimisessa tai omistamisessa.

Esteetikkona en itse vastusta materian järjestämistä niin, että siitä on silmälle iloa. Toimivasta järjestyksestä on arjessa harvoin haittaa, päinvastoin. Toisaalta minimalistien sanoma on vahva: meidän ei pidä antaa tavaran hallita itseämme. Se on kuitenkin myös varsin idealistinen sanoma: tavarasta luopuminen voi tosiasiassa olla monin verroin vaikeampaa kuin mitä minimalistit esittävät, sillä olemme tavarassa kiinni niin monin tunnesitein. Hengenvahvistusta kiinnostuneet voivat hakea minimalistien kirjoituksista ja käytännön apua ammattijärjestäjiltä.

Mitä sinä ajattelet minimalistisesta elämäntavasta? Ankeaa fanatismia vai vapautta ja onnea?

 

0 vastausta artikkeliin ”Minimalismin lumo

  1. pelkistamisenmestari

    Itse en minimalismista enää mistään hinnasta luopuisi! Aluksi, pkkuhiljaa tavaroita karsiessa alkaa huomata, kuinka vähällä sitä tuleekaan toimeen. Kun saavuttaa ”optimaalisen tavaramäärän” (joka jokaisella on henkilökohtainen, mitään tiettyä määrää ei ole), mitään ei ole liikaa eikä liian vähän. Vaatteita, astioita ym. on vain se tarvittava määrä, ja se on huimasti vähemmän kuin mitä yleisesti kuvittelemme! Ylimääräinen tavara alkaa tuntua taakalta. Itse en enää osta mitään, muuta kuin korvatakseni loppuun kulutetun tai rikkimenneen tavaran/vaatteen/kengät. Omistan 300 tavaraa, joista lähes jokainen on viikottaisessa käytössä. Tässäkin määrässä on vielä osa sellaista, joita en tule korvaamaan vaatteen/tavaran kuluessa loppuun. Asuntoni on ihanan avara ja siivoaminen on nopeaa. Jos muutan, se onnistuu helposti ja nopeasti. Elämä on kevyempää.

    Minimalismi todellakin tuo eräänlaisen vapaudentunteen, helpottaa arkea (esim. siivoaminen on helpompaa ja nopeampaa), auttaa tulemaan toimeen huomattavasti pienemmillä tuloilla (ei ole tarvetta omistaa, shoppailla, ei tule kierreltyä kaupoissa, tehtyä heräteostoja…). Minimalismi tekee tilaa tärkeämmille asioille. Siitä tulee elämäntapa. Minimalismin vaikutukset ainakin oman kokemukseni mukaan alkavat näkyä kaikilla elämän osa-alueilla, positiivisella tavalla.

    Voi olla, että kaikille minimalismi ei sovi. Ihmiset ovat vielä kovin kiintyneitä tavaraan, omistamiseen ja ostamisen luomaan hetkelliseen onnentunteeseen. Ja jos on tarve näyttää ulospäin, että rahaa on, minimalismi ei luultavasti tule kuuloonkaan. Luopuminen tuntuu olevan nykyajan ihmiselle kovin vaikeaa, ja siksikin minimalismi voi tuntua mahdottomalta. Kannustan kuitenkin kaikkia kokeilemaan, lopputulos saattaa yllättää – positiivisesti! Ja mikä tärkeintä, luonto kiittää kun kuluttaminen vähenee.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos kun jaoit kokemuksesi, Pelkistämisen mestari. Aloin pohtia kommenttiasi lukiessa, miten monia merkityksiä tavaralla on ihmisille. Tavaraan kiinnytään, se edustaa muistoja (Facebookissa kaveri kommentoi osuvasti, miten esimerkiksi lapsuuden mummolan tavaroilla on aivan erityistä merkitystä), sen hankkiminen, saaminen tai keräileminen tuntuu hyvältä, sillä voi osoittaa asemaansa ja saada myönteistä huomiota muilta, se voi symboloida ihmiselle turvaa ja hyvinvointia, sillä viestitään kaikenlaista ja varmaan vielä monia muitakin merkityksiä siihen liittyy. Kaikkien näiden syiden takia tavarasta luopuminen on vaikeaa. Itse asiassa pelkästään sen ajatuksen hyväksyminen, että tavarapaljoudessa on jotakin korjattavaa, voi olla vaikeaa tai mahdotonta. Ja tästä kumpusi nyt idea kirjoittaa jossakin vaiheessa siitä, millaisia merkityksiä tavaraan liitetään minimalismin piirissä. Arvelen, että se nähdään varsin erilaisessa merkityksessä, jonka aivainsana on ”taakka”.

      Vastaa
  2. iituv

    Oikeastaan yksinkertaistamisen aate ei ole mitenkään uusi juttu. Esimerkiksi buddhalaiset ovat jo satoja (ellei tuhansia) vuosia puhuneet luopumisesta ja irrottautumisesta materiaalisista kiintymyksistä.

    Minimalismi sanana herättää monessa ajatuksia äärimmäiseen askeettisuuteen pyrkimisestä – tiukasta fundamentalismista, kuten asian ilmaisit – mutta harva itseään minimalistiksi kutsuva allekirjoittaisi kuvauksen. Mitään minimalismin sääntöjä ei ole, vaikka jotkut tykkäävätkin itselleen ohjenuoria kirjata. Elämäntilanteet ja -tavat ovat niin monimuotoisia, ettei kohtuus tarkoita kaikille samaa.

    Järjestelemistä kritisoivat minimalistit ovat asian ytimessä: ei ole järkeä hankkia kymmenittäin nättejä säilytyslaatikoita, jos niiden sisältöä ei ole tarkoituskaan käyttää vaan vain piilottaa. Hyvissä säilytysjärjestelmissä ei sinänsä ole mitään vikaa ja itsekin pohdin usein, mitkä ovat loogisimmat säilytysratkaisut millekin esineille. Minimalistillakin nimittäin on tavaraa, joka pitää sijoittaa johonkin. Yhä useammassa suomalaiskodissakin ongelma on kuitenkin liika tavara eikä liian vähäinen säilytystila.

    Suurin osa minimalistibloggaajista ei ole aina ollut minimalisteja, joten he tietävät, miten tuskallista tavaroista luopuminen voi olla. Kirjoituksia tavaroihin liittyvistä tunnesiteistä ja niistä pikku hiljaa irrottautumisesta on pilvin pimein.

    Minusta parasta minimalismissa on se, että turhasta luopuminen vapauttaa resursseja tärkeisiin asioihin. Mikään oikotie onneen minimalismi ei ole, mutta epäolennaisuuksien karsiminen voi auttaa pohtimaan, mitkä niitä onnellisuutta tuottavia asioita oikeasti ovat. Harvalla ne ovat raha ja tavarat, kunhan perustoimeentulo ja sujuva arki on turvattu.

    Vastaa
  3. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

    Iituv, olen kanssasi varsin samaa mieltä. Minimalismi sanana on tosiaan sellainen, että se saa useimpien ajatukset karuuteen, askeettisuuteen ja/tai funktionalistiseen arkkitehtuuriin. Siksi halusinkin kirjoittaa amerikkalaisesta minimalismiliikkeestä, koska sitä ei kovin yleisesti Suomessa (vielä) tunneta. Sen sanomahan liittyy enemmän onnellisuuteen ja hyvinvointiin kuin ankaraan askeesiin. Ja jokainen voi määritellä oman minimalisminsa tason itse (vaikka kyllähän näistä kiistellään ja esimerkiksi kun Joshua Becker kertoi blogissaan mitä tienaa, hän sai lukijoilta paitsi kiitosta suoruudesta myös syytöksiä siitä, etä tulot ovat liian isot todelliselle minimalistille). Ehkä joku muu nimitys olisikin enemmän puoleensavetävä kuin minimalismi – yksinkertaistaminen, kohtuullistaminen? Niin kuin mainitset, monissa uskonnoissa, myös kristinuskossa, on ajatuksia maallisesta materiasta irtaantumisesta ja yksinkertaisesta elämästä. Se mikä minusta on mielenkiintoista ja mihin haluan perehtyä tarkemmin, onkin uskonnollinen retoriikka, jota minimalismin amerikkalaiset saarnaajat käyttävät.

    Vastaa
  4. suski

    Itsekin kuulun siihen ryhmään, jolla tavarasuhde on kääntynyt tavaran hamstraamisesta lähemmäs minimalismia. Opiskeluaikana halvat kirpputorilöydöt, kierrätyskatos bongaukset ja muut toivat turvallisuuden tuntua; koin että minulla oli niin hyvät varastot kaikkea, ettei minun tarvinnut olla kovin huolissani, vaikka tili tukipäivien välillä välillä tyhjenikin. Minun harvemmin tarvitsi kovin kiireesti ostaa mitään, sillä tavaraa kertyi jo ennakkoon riittävästi. Ja koska tavaraa oli tuhottomasti, minun ei tarvinnut myöskään pysähtyä miettimään mitä todella tarvitsin. Priorisointiin ei ollut syytä, sillä oli kyse teemabileistä tai paristakymmenestä hoitorotasta kaapeista saattoi kaivaa kaiken tarvittavan.

    Malli toimi siihen asti ettei se enää toiminut. Muutin usein ja olen laiska siivoamaan. Näiden myötä tavaranhallinta kävi ylivoimaiseksi. Vaatteitakin oli usein vaatekaapin ja pyykkikorin ohella sängyllä, tuoleilla, lattialla ja kylppärin pinnoilla, enkä jaksanut tehdä asialle mitään, sillä päälle kahdeksan jätesäkillistä vaatetta ei olisi edes mahtunut niille varattuihin kaappeihin – ei edes siinä tapauksessa, että olisin joskus jaksanut viikata ne. Sama koski eläinten tavaroita, elokuvia ja kirjoja, mutta eihän niistä voisi luopua. Kirjat etenkin kun olivat suorastaan sivistyksen ja lukeneisuuden mitta ja siten erottamaton osa kulttuurihistorian opiskelijan asunnon sisustusta.

    Nyt aktiivista raivausta on takana nelisen vuotta ja tavarasuhde kokenut melkoisen mullistuksen. Se määrä minkä koen tarpeelliseksi omistaa, muuttuu koko ajan pienemmäksi. Itsekin koen tämän tuoneen elämään paljon vapautta jo ihan sillä, että asunto pysyy nykyään siivoamattakin paljon siistimpänä. Nyt voi yllätysvieraatkin toivottaa sisään ahdistumatta, siinä missä ennen vieraiden tuloa edelsi käytännössä aina monen tunnin siivous että asunnosta sai edes perussiistin – ja silloinkin sai toivoa, ettei kukaan vilkaise parvelle johon tavarat oli viskattu. Ja nyt kun tietää mitä tavaroita oikeasti tarvitsee ja käyttää, pääsee matkoillekin lähtemään pienen repun kanssa, kun ei tarvitse varuiksi roikottaa mukana puolta omaisuuttaan.

    Vastaa
  5. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

    Kiitos kommentistasi Suski! Raivausprosessi ei tosiaankaan ole helppo, vaikka minimin sijaan pyrkisi vain siihen, että arjen hallinta helpottuu. Usein sanotaan, että koska tavaran kerryttämiseen on mennyt pitkä aika, ei siitä pysty eroaamaankaan kovin nopeasti. Neljä vuotta kuulostaa realistiselta raivausprosessin kestolta, mikä voi jostakusta tavarapaljouden kanssa juuri nyt kamppailevasta kuulostaa lamaannuttavan pitkältä ajalta. Tosiasiassa helpotuksen tunne tulee aika pienestäkin, vaikka siitä että saa keittiön tason tai pöydän siivottua. Isompi raivaaminen tapahtuu hiljalleen kierroksissa. Pikku hiljaa sitä on valmiimpi luopumaan sellaisestakin, mitä aluksi piti ehdottomasti säilyttämisen arvoisena. Toisaalta kannattaa pitää mielessä, että tavaran vähentäminen ei ole mikään itseisarvo, jos tavaroidensa kanssa pärjää ahdistumatta.

    Kirjoista ja niiden monista merkityksistä minulla on niin paljon sanottavaa, että kirjoitan siitä joskus oman juttunsa. Kirjasto on minusta hieno keksintö 😉 !

    Vastaa
  6. Nina

    Kiitos mielenkiintoisesta ja selkeästä blogista! Tulen varmasti poikkeamaan täällä jatkossakin. Itse kuulun niihin, jotka pyrkivät valitsemaan nimenomaan tavaran vähentämisen sen järjestämisen sijaan. Ihan konkreettisestikin tyyli, jossa on tyhjää tilaa ja ”vapautta hengittää” sopii makuuni paremmin kuin runsas tavaramäärä, vaikka se olisi järjestyksessäkin. Lisäksi tavaranpaljous häiritsee itseäni ihan keskittymisenkin kannalta. Toisaalta, 5-henkisessä perheessä en voi ihan itsekseni minimalisoida kaikkea… Karsin kohtuudella yleisiä tiloja ja minimalisoin esimerkiksi vaatevarastoni, mutta kotimme on kuitenkin ihan tavallinen lapsiperheen koti, jossa esimerkiksi lasten harrastusvälineet, kuten lenkkitossut, pallot ja luistimet, yrittävät sijoittua pikkuisessa eteisessä kuten missä tahansa eteistilassa. Joitakin asioita on vaan yritettävä pitää järjestyksessä. Vähentäminen on tuonut kuitenkin elämääni helppoutta ja vapautta enemmän kuin osasin odottaakaan, eikä enää tulisi mieleenkään esimerkiksi matkustaa hankalasti painavien laukkujen kanssa, kun vaihtoehtona on helppo reppupakkaaminen.

    Vastaa
    1. Paikka kaikelle Artikkelin kirjoittaja

      Kiitos ja tervetuloa, Nina! Minimalismin yhdistäminen lapsiperhe-elämään onkin mielenkiintoinen kysymys. Nyky-yhteiskunnassa lapsuus on läpeensä tavaraistunutta. Lapsuus on yhtä kuin leikki on yhtä kuin lelut, joita ”pitää” olla omanlaisensa joka ikävaiheeseen ja sukupuolelle. Lapset ovat kuluttajia jo ennen syntymäänsä ja vauhti vain kiihtyy siinä vaiheessa, kun markkinointi voidaan kohdistaa suoraan heille itselleen. Vanhemmat voivat yrittää pistää lelutulvalle stoppia (vaikka kaikki eivät suinkaan edes halua, onpa joissain perheissä sellainenkin käytäntö kuin viikoittainen uusi ”perjantailelu” viikonlopun kunniaksi), mutta usein leluja valuu kotiin lahjoina ja oheiskrääsänä vanhempien toiveista huolimatta. Ja sitten on tietysti ne kaikki muut lasten mukana tulevat tavarat vaatteista harrastusvälineisiin. Kyllä siinä tarvitaan kohtuuden ohella myös järjestystä ja järjestämistä.

      Vastaa
  7. irene

    Hei

    Mietin muutama viikko sitten kaappeja kolutessa, että miksi olen säilyttänyt kaikki koulutodistukseni. Onhan se ”söpöä” kun on punaisen koululaukun kanssa on reippaasti kävellyt opinahjoon ahkeroimaan ja sitten on saanut todistuksia. Jaa-ha, käsityö lähes aina seiska ja liikunta. Näiden koulutodistusten katselu olisi vahvistanut käsityksiä omasta itsestä; en ole käsityöihminen enkä rohkea urheilija, eikä minusta sellaista voi tullakaan. Uskonto kahdeksan, no nyt siitä voisi antaa nelosen. No, Olenko ikinään katsonut niitä tai esitellyt niitä jollekkin. En. Haluavatko perilliset käydä läpi nämäkin paperit ja säästää ne? Eivät.
    Mitä hittoa ne tuolla kaapissa sitten ovat. Paperinkeräykseen ja vessapaperitehtaaseen. Opettajat eivät saa olla sellaisia auktoriteetteja, että heidän arvioinnit kulkevat mukana koko elämän. En tunne pienintäkään sääliä, kun ne lentävät muiden paperien kanssa keräyslaatikkoon.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle irene Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *